Kaukoputki kohti kehitystä

Teksti: Emmi Vallittu

Kuva: Pixabay

Kuhisevat muuttoliikkeet, ilmastokatastrofi, disinformaatiokohut, #metoo… Maailma myllertää 2020-luvun kynnyksellä. Mutta millaisia ovatkaan tulevan vuosikymmenen suurimmat kehityshaasteet? Tutkain kiikaroi kohti polttavimpia tulevaisuuden kehityskysymyksiä maailman eri mantereiden näkökulmista. Millaisia trendejä kehityksen piirissä maailman mantereet ilmentävät? Ensimmäisessä osassa suunnataan katse Aasiaan, Australiaan ja Afrikkaan.

Kehityksen kintereillä

Kehityksen tavoitteista ja tarkoitusperistä on kinasteltu yhteiskuntatieteiden piirissä aina ensimmäisten taloustieteilijöiden aivoituksista saakka. Kuten kehitysmaatutkimuksen alalla tiedetään, kehitys on monitulkintainen, saippuamainen ja vaikea termi, jonka määritelmässä tai jopa tarpeellisuudessa riittää tutkittavaa. Kehitysteollisuus ja -teoretisointi ovatkin tehneet pitkän matkan rakenteellisista sopeuttamisohjelmista ja vuosituhattavoitteista nykyiseen YK:n kestävän kehityksen Agenda30-kehykseen sekä kehitysrahoituksen yksityisen sektorin instrumenttien yleistymiseen.

Kehitys sanana saattaa tuoda mieleen pölyisen byrokraattiset kehitysyhteistyöhankkeet tai problemaattiset asetelmat pelastajista ja auttajista. Tässä artikkelissa kehitys pyritään käsittämään laajasti. Kehitys voi olla sekä suoranaista kehittämistä (eli esimerkiksi kehityspolitiikkaa) että erilaisia diskursseja siitä, millaista kehitystä pidetään tietyssä ajassa ja paikassa tärkeänä ja legitiiminä. Kehityspuheena voidaan puolestaan pitää erilaisia visioita, joiden avulla maailman ongelmia pyritään hahmottamaan. Millaiset kehitysteot ja -puheet tulevat hallitsemaan eri mantereilla lähitulevaisuudessa?

Kehityksen megatrendien manner

Suunnataan kehityskaukoputkemme ensimmäiseksi Aasiaan. Tiina Airaksinen, Aasian tutkimuksen yliopistonlehtori Helsingin yliopistosta, tunnistaa lukuisia teemoja omalta tutkimusalueeltaan, jotka ovat kytköksissä nimenomaan tulevaisuuden kehityskysymyksiin. Kiinan kasvava poliittinen ja taloudellinen toimijuus Afrikassa, siirtolaistyövoiman asema Thaimaassa, identiteettikysymykset liittyen rohingya-väestön sortoon ja ääribuddhalaisuuden nousuun Myanmarissa ovat näistä kysymyksistä vain muutamia esimerkkejä. Myös naisten muuttuva asema yhteiskunnassa esimerkiksi Intiassa kulttuurin, politiikan ja perheen saralla, islamismi sekä kaupungistuminen megakaupunkeineen ovat Airaksisen mukaan kiperiä tulevaisuuden teemoja Aasiassa. Lisäksi ympäristön kulutuksen ja jatkuvan talouskasvun ristiriita on pinnalla. Tämä on totta eritoten Kiinassa, jossa ”ympäristöongelmat lisäävät yleistä tyytymättömyyttä maan hallintoa kohtaan”, toteaa Airaksinen. Kansainväliseen politiikan suurten kiemuroiden, tasa-arvo- ja identiteettikysymysten sekä ympäristön voidaankin katsoa olevan merkityksellisessä roolissa, kun puhutaan Aasiasta ja kehityksen tulevaisuudesta. Aasian megatrendien ja kehityksen risteyksestä on hyvä jatkaa kiikarointia kohti Australiaa.

Koherenssikipuja  

Erityisesti Australian maahanmuuttopolitiikka on viime vuosina kohdannut kiivasta kritiikkiä maan hallinnon kaukaisille saarille perustamien turvapaikkakeskusten vuoksi. University of Western Australia -yliopiston kehitysmaatutkimuksen maisteriopiskelija, australialainen Zoë Fitzgerald on huolissaan vastaavan politiikan jatkumisesta myös tulevaisuudessa. Hän kokee maahanmuuttokysymyksen kytkeytyvän hyvin suoraan myös australialaiseen kehityspolitiikkaan. Australian hallitus on tehnyt diilejä esimerkiksi Naurun, Papua-Uusi-Guinean sekä Kambodžhan kanssa, joiden myötä Australia suuntaa kehitysyhteistyöhankkeitaan kyseisiin valtioihin siitä hyvästä, että nämä valtiot osallistuvat Australiaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden ”offshore”-käsittelyyn. Tiukkaan maahanmuuttopolitiikkaan kytkeytyvät iskulauseet, kuten ”pysäyttäkää veneet”, ovat  yleisesti käytettyjä julkisuudessa. ”Tämä poissulkeva narratiivi on nykyään osa Australian politiikan arkipäiväistä sanastoa”, toteaa Fitzgerald.

Lisäksi Australian kehitysyhteistyöhön käyttämä rahoitus on tällä hetkellä historiallisen alhaisella tasolla, mikä on Fitzgeraldin mukaan huomattava muutos verrattuna vielä  2010-luvun alun kehitysyhteistyöhön kohdistettuihin panostuksiin. Australian tekemä kehitysyhteistyö on Fitzgeraldin mukaan kohdistunut perinteisesti lähialueen köyhiin ja hauraisiin valtioihin. Tarkoituksena on ollut vakauden luominen kehityspolitiikalla, joka on ollut Australialle näin myös osa maan turvallisuuspolitiikkaa. Kehitysrahoituksen leikkausten lisäksi Fitzgeraldin mukaan ilmastopolitiikkakaan ei ole tällä hetkellä australialaisen politiikan keskiössä, vaikka indopasifinen alue tulee olemaan nousevan merenpinnan ja kuivuuden takia ilmastonmuutoksen suurimpia uhreja. Vähäistä kunnianhimoa ilmastonmuutoksen torjumista kohtaan voikin pitää ristiriitaisena kireän maahanmuuttotavoitteen ja naapurialueiden vakauteen tähtäävän kehityspolitiikan kanssa. Australian kipuilut tavallaan ilmentävätkin suurta trendiä kehityksen tulevaisuudessa: monimutkaistuva maailma tulee vaatimaan valtioilta yhä koherentimpaa toimintaa eri politiikan sektoreilla.

Fitzgeraldille henkilökohtaisesti toiveikkuutta australialaiseen kehityspolitiikkaan antaa muun muassa valtion tukema Australian Volunteers for International Development -ohjelma, jossa eri alojen asiantuntijat lähtevät vapaaehtoisiksi kehittyville alueille ympäri maailmaa. Ohjelman tavoitteena on nimenomaan paikallisen kapasiteetin rakentaminen, jonka Fitzgerald kokee tärkeäksi verrattuna pyrkimyksiin, joissa omaa ideaa ”oikeanlaisesta” kehityksestä tyrkytetään muille.

Muuttuva ilmasto, muuttuva kehitys?

Pari viikkoa sitten sykloni Idai iski Mosambikin, Malawin ja Zimbabwen alueelle. Al-Jazeeran mukaan kyseessä on yksi tuhoisimmista sään aiheuttamista katastrofeista Afrikan historiassa. Kovat tulvat ja tuulet ovat vaikuttaneet liki kahden miljoonan ihmisen elämään esimerkiksi infrastruktuurituhojen, menetetyn sadon ja leviävien tautien muodossa.  Idai onkin vakava esimerkki tulevasta trendistä, jolla on massiiviset vaikutukset kehitykseen: äärimmäiset sääilmiöt tulevat ilmastotieteilijöiden mukaan yleistymään ilmastonmuutoksen myötä. Nämä ilmiöt tulevat vaikuttamaan erityisesti maataloudesta elinkeinonaan riippuvaisiin alueisiin, kuten Afrikkaan, jossa maatalous kattaa jopa noin 40 prosenttia koko mantereen yhteenlasketusta bruttokansantuotteesta. Samalla Idai on muistutus toisesta tulevaisuuden äärimmäisyydestä: vaikka ilmastonmuutos iskee rajuimmin nimenomaan alueisiin, joilla on vähiten resursseja varautua siihen, esimerkiksi Afrikan on arvioitu  tuottavan vain noin neljä prosenttia maailman ilmastonmuutosta kiihdyttävistä hiilipäästöistä verrattuna maailman suurimpiin saastuttaja-alueisiin, kuten EU:hun, Yhdysvaltoihin ja Kiinaan.

Yhtenä tulevaisuuden polttavimmista kehityskysymyksistä Afrikassa voidaan pitää siis sitä, miten alueet jotka ovat risteävästi haavoittuvaisia (esimerkiksi infraltaan, ruokaturvaltaan, terveydenhuolloltaan ja taloudeltaan) voisivat toisaalta kehittää ilmastonmuutoksenvastaista resilienssiään, ja toisaalta vaatia tilille pohjoista pallonpuoliskoa epäjohdonmukaisuuksista ilmastotoimissaan. Ilmastoresilienssiin liittyy siis sekä hyvin ”arkinen” kehitys että kansallisen ja globaalin tason poliittinen päätöksenteko.

Mitä tuumaa tulevaisuuden kehityksestä nimenomaan Mosambikin näkökulmasta puolestaan Saana Raittila, HYY:n  Mosambik-hankkeen koordinaattori? Vaikka hankkeen voidaan katsoa edustavan varsin “perinteistä kehitysyhteistyötä” keskiössään koulutus ja inhimillinen kehitys, hanke pyrkii Raittilan mukaan vaikuttamaan erityisen polttavaan tulevaisuuden kysymykseen: miten taata koulunkäynnin saavutettavuus kaikille? Raittilan mukaan paikallisen kumppanijärjestön kanssa toteutetun hankkeen fokus on nimenomaan tytöissä ja vammaisissa nuorissa, sillä hankkeen tavoitteena on tukea oppilaita, joilla on suurin riski tippua kokonaan pois koulusta. Etenkin vammaisten lasten kohdalla asenteet, esteellisyys ja apuvälineiden puute ovat Raittilan mukaan suuri ongelma koulunkäynnin kannalta, joten hankkeen kautta annettava tukiopetus on todella tarpeen.

Voisikin sanoa, että esimerkiksi Mosambikissa ”perinteiset” kehitysteemat ovat edelleen hyvin polttavia kysymyksiä ilmastonmuutoksen tuomien odottamattomien vaikutusten ohella. Toisaalta Raittila huomauttaa, että Mosambikissa kokemus kehityksestä voi olla hyvin erilainen verrattuna vaikkapa hänen entiseen asuinpaikkaansa Brasiliaan. ”Siellä köyhyys on jollain tapaa kurjempaa kuin esimerkiksi Mosambikissa, johtuen suurista tuloeroista yhteiskunnassa. Suuret tuloerot monissa tapauksissa pahentavat ihmisten köyhyyden kokemusta”, Raittila sanoo. Absoluuttisen ja suhteellisen köyhyyden määritelmillä onkin edelleen suuri analyyttinen arvo, kun keskustellaan tulevaisuuden kehityksestä. Kuka tuntee olevansa oikeutettu mihin, ja millaisten tarpeiden täyttymistä tulee tarkastella osana kehityksen tutkimista? Raittila listaakin keskituloisissa tai vauraissa maissa koetun sosiaalisen nousun hitauden ja suhteellisen köyhyyden lisääntymisen polttaviksi kehitysongelmiksi, joihin tulevaisuuden kehityspolitiikan tulisi pureutua.

Lopuksi

Aasiaan, Australiaan ja Afrikkaan tähystämisen jälkeen tulevaisuuden kehityksen määritelmät, tavoitteet tai toimijat eivät näyttäydy yhtään vähemmän mutkattomina. Kehitykseen ei olekaan tarjolla suurta reseptiä tai synteesiä. Kun 2010-luku vaihtuu 2020-luvuksi ja yhteiskunnallisia todellisuuksia taantuu ja syntyy, käsityksemme ”hyvästä” ja oikeanlaisesta kehityksestä muuttuvat. Tässä kontekstissa mielekkäintä ja oikeudenmukaisinta lienee pitää kehityksen käsitys ja representaatiot mahdollisimman monimuotoisina ja huokoisina. Älkää siis heittäkö kaukoputkianne yhtään mihinkään! Niitä tullaan todella tarvitsemaan.