Teksti: Matilda van Santen, kuvat: Heta Heikkala
Suomessa lähes 20 vuotta asunut Hassan Blasim raivaa kirjallisuuskentällä tilaa tuleville sukupolville. Arabiaksi kirjoittava kirjailija toivoo, että länsimaissa kannettaisiin enemmän vastuuta rasismista.
Tammikuisena keskiviikkona matkustan metrolla Kontulaan. Hyisestä räntäkelistä astun värikkään Mopo-baarin lämpimään tunnelmaan, jossa baaritiskiä koristaa Djembe-rumpu ja taustalla soi 2000-luvun alun listahittejä. Tusina miehiä katsoo tv:stä jalkapalloa.
Olen tullut tapaamaan irakilaissyntyistä suomalaiskirjailijaa Hassan Blasimia. Useita novellikokoelmia ja kirjoja julkaisut Blasim on maailmalla arvostettu. Brittilehti The Guardian on kuvannut häntä “ehkä parhaaksi elossa olevaksi arabialaisen fiktion kirjoittajaksi”. Viime vuonna ilmestynyt Täyslaidallisia-novellikokeolma kokoaa yksiin kansiin palkitut teokset Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus.
Mopo-baarin asiakkaat tuntevat toisensa ja puhuvat kovaan ääneen, huutaen välillä toistensa päälle. Baarissa aistii myös välittämisen, sillä asiakkaat kättelevät ja puhuttelevat toisiaan habibiksi. Blasim ottaa minut halauksella vastaan kuin olisimme vanhoja tuttuja. Hänellä on tapana pitää haastatteluja Mopo-baarissa, koska harvat toimittajat ovat siellä käyneet – ja he saattavat pitää Kontulaa vaarallisena. Paikan välitön ilmapiiri kuitenkin rikkoo tuon mielikuvan.
Tällä hetkellä Blasim työskentelee elämästään kertovan dokumenttidraaman parissa. Hän ohjaa ja kirjoittaa sarjan, jonka kuvaukset ovat huhtikuussa. Samaan aikaan hän työstää hiljalleen uutta kirjaa. “Kirjailijat kirjoittavat aina. Minä olen hidas kirjoittaja, joten julkaisen kirjan kolmen vuoden välein. Kirjailijana olen enemmän taiteellinen kuin pohdiskeleva. Kyse on siitä miten kirjoittaa, ei teeman tai idean löytämisestä.” Elokuvat, kohtaamiset ihmisten kanssa, unet ja taulut voivat kaikki toimia materiaalina tarinoille. Blasimin mielestä kuitenkin tärkeintä on se, että lukee jatkuvasti.
Lukeminen
Mediassa on ruodittu lukemiseen käytetyn ajan vähentymistä ja lukutaidon heikkenemistä etenkin nuorten keskuudessa. Kysyn Blasimilta mitä hän on mieltä paljon huolta herättäneestä ilmiöstä. “En ole kovin huolissani, koska uusi sukupolvi hankkii tietoa eri tavalla. Minun 16-vuotias poikani ei lue kirjoja, mutta hän on todella fiksu ja kiinnostunut historiasta. Hän katsoo dokumentteja, joista voi saada saman verran tietoa, kuin lukemalla kolme kirjaa”, hän kertoo.
Kyse onkin Blasimin mukaan siitä, että välineet tiedonsaantiin ovat muuttuneet, kuten ne ovat muuttuneet aina uuden teknologian syntyessä. Teemat, kuten rakkaus, selviytyminen, viha ja draama pysyvät samana. Peruskysymykset kestävät aikaa, mutta välineet, joilla niitä käsitellään muuttuvat. “Mielestäni uusi sukupolvi on todella älykäs, jopa liian älykäs” hän sanoo nauraen.
Haastattelun aikana käy ilmi, että Blasim on kova puhumaan. Puhe poukkoilee, mutta se on hyvin jäsenneltyä ja kriittistä. Hän kertoo, että Irakissa tarinankerronnalla on pitkä perinne, sillä se on tapa jakaa tietoa ja tarinoita. Siellä ihmiset haluavat puhua tuntemattomille, toisin kuin Suomessa.
Blasim on kirjoissaan käsitellyt laajoja ja synkkiäkin teemoja, kuten rasismia, pakolaisuutta, elämän haurautta ja sen arvaamattomuutta. Hänen kirjojaan kuvaillaan kaleidoskooppisiksi, sillä ne rakentuvat palasista, jotka liittyvät toisiinsa, mutta ovat myös itsenäisiä kokonaisuuksia. Tunnistan tämän myös hänen puheestaan.
Blasimin kirjat olivat pitkään sensuroituja hänen synnyinmaassaan, jonka takia hän julkaisi niitä ilmaiseksi nettiin arabian kielellä. Näin ei kuitenkaan enää ole, sillä ajat ovat muuttuneet Arabikevään myötä parempaan suuntaan. Kansannousujen aalto haastoi pitkään hallinneet autokraatit ja horjutti vallitsevaa järjestystä. Median huomio harvoin ulottuu kulttuuriin asti.
“Kulttuuriset muutokset jäävät länsimaisessa mediassa usein konfliktien varjoon, joka on harmillista. Hyviä asioita onneksi tapahtuu, kuten edistystä sananvapaudessa, mutta vielä tarvitaan paljon työtä”.
Suomalainen kirjailija
Blasimin arabiaksi kirjoittamia teoksia on käännetty 25 kielelle. Vuonna 2014 hän voitti novellikokoelmallaan Irakin purkkajeesus brittiläisen Independent-lehden maineikkaan kirjallisuuspalkinnon, eikä se ole ainoa. Koska hän ei kirjoita suomeksi, häntä ei kuitenkaan hyväksytä Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi. Liiton kielivaatimus jättää ulkopuolelle myös esimerkiksi saameksi kirjoittavat kirjailijat.
YLE:n toimittaja Pietari Kylmälä on kuvannut liittoa konservatiiviseksi, jopa elitistiseksi. Suomen Kirjailijaliitto poikkeaa vaatimuksellaan myös muista pohjoismaisista kirjailijaliitoista, joissa jäseneksi voi päästä millä tahansa kielellä.
Blasimilta kysytään usein kokeeko hän itseään suomalaiseksi kirjailijaksi. Hänet tituleerataan milloin suomalaistuneeksi irakilaiskirjailijaksi, milloin suomalais-irakilaiseksi kirjailijaksi. Jälkimmäinen on totta ja se riittää hänelle. “En herää aamuisin murehtimaan minkä maalainen kirjailija olen. Tärkeintä on että arabiankieliset ja suomalaiset lukijat pitävät kirjoistani”.
“En herää aamuisin murehtimaan minkä maalainen kirjailija olen. Tärkeintä on että arabiankieliset ja suomalaiset lukijat pitävät kirjoistani”.
On kuitenkin tärkeää käydä keskustelua aiheesta, koska hän on kustantajalleen WSOY:lle ensimmäinen arabiaksi kirjoittava kirjailija. Blasim näkee itsensä tienraivaajana tuleville kansainvälisemmille sukupolville eli niille suomalaisille, joiden äidinkieli on jokin muu kuin suomi. On arvokasta, että suomalaisessa kirjallisuudessa vähemmistöjen tarinat ovat edustettuna. Niissä esiintyy paikkoja ja kokemuksia, joista westöt ja hirvisaaret eivät kirjoita.
Suomen kulttuurikentällä löytyy tekijöitä Etelä-Amerikasta Afrikkaan, joten muutos kansainvälisempään suuntaan näkyy jo. Suomalaisessa mediassa ulkomaisia artisteja tai kirjailijoita kuullaan kuitenkin edelleen vähän. “Meillä on täällä paljon fiksua porukkaa eri maista, joten kielitaidon puutteen ei pitäisi olla este palstatilalle”. Se että erilaiset ryhmät ja vähemmistöt ovat edustettuina rikastuttaa suomalaista kulttuuria, jossa piirit ovat lopulta hyvin pienet.
Pakolaisuus
Blasim on ollut Suomessa lähes 20 vuotta, mutta tuntee olevansa edelleen ulkomaalainen. Hänen mukaan suomalaiset eivät ole kovin ymmärtäväisiä ulkomaalaisia kohtaan. “Paikallisilla on suuri vaikutus siihen onko tulijalla tervetullut olo. Kotoutuminen ei ole sitä, että ihminen sulautuu osaksi suomalaista yhteiskuntaa tuosta noin vaan. Se on prosessi joka vaatii aikaa ja ymmärrystä molemmilta osapuolilta. Prosessin aikana pitää voida olla myös oma itsensä. Hassanista ei yhtäkkiä tule Anttia”, Blasim selittää. Kirjailija kokee itsensä kotoisaksi käydessään Brysselissä, koska siellä monikulttuurisuus ei ole enää tuore ilmiö.
Myös medialla on iso vastuu siinä miten pakolaisia kuvataan. Aina ei tulla miettineeksi miltä heistä tuntuu, jotka ovat juttujen kohteena. “Länsimainen kulttuuri keskittyy yksilöön, mutta muut nähdään yhtenä ja samana. Puhutaan pakolaisista ikään kuin he olisivat yksi suuri joukko”, Blasim tuhahtaa.
“Länsimainen kulttuuri keskittyy yksilöön, mutta muut nähdään yhtenä ja samana. Puhutaan pakolaisista ikään kuin he olisivat yksi suuri joukko”
Etenkin Suomessa syntyneille lapsille, joiden vanhemmat ovat tulleet muualta, voi olla raskasta ja hämmentävää lukea ja kuulla negatiivisesta suhtautumisesta maahanmuuttajiin. “Tulijoiden sukupolvi on tottunut rasismiin. He kantavat mukanaan traumoja menneestä, mutta heistä seuraava sukupolvi voisi olla vapaa tästä lastista. Kuitenkin median loukkaavan sävyn ja yleisen narratiivin myötä nuo traumat voivat siirtyä eteenpäin.” Kielen avulla tosiaan luodaan todellisuutta. Jokainen voi sanavallinnoillaan vaikuttaa siihen millaisia mielikuvia ylläpidetään tai rikotaan.
Rasismi
Keskeinen teema joka läpivalaisee Blasimin tuotannon on rasismi. Teoksissa esiintyy riipaisevia tarinoita eriarvoisuudesta ja kuvaillaan jatkuvan kamppailun värittämää elämää. “Kun sota on käynnissä, ei ole aikaa ajatella rasismia”, hän pohtii. “Irakissa on sodittu jo vuosisadan ajan, joten ihmiset keskittyvät selviytymiseen. Siinä ei ole rasismin purkamiselle tilaa”.
Rasismia on se ettei löydä asuntoa ulkomaalaisen nimen takia, mutta myös pienet eleet, kuten ihmettelevät katseet tai pois katsominen tuntuvat pahalta. Rasismi ei ole yksistään Suomen ongelma, vaan sitä on kaikkialla. Siitä puhuminen on kuitenkin epämukavaa, etenkin niille jotka ovat etuoikeutetussa asemassa. Blasimin mielestä ei ole tarpeen tuntea syyllisyyttä, mutta pitää olla valmis kantamaan vastuuta.
Keskustelumme kääntyy siihen kuka on oikeutettu puhumaan rasismista. Usein juuri valkoiset valkoiset korkeasti koulutetut kantasuomalaiset ottavat kantaa Suomessa tapahtuvaan rasismiin. Ääneen tarvitaan lisää heitä, jotka ovat itse kokeneet rasismia.
Kirjailijan teosten kautta pääsee käsiksi arabiankielisen maailman politiikkaan, historiaan ja uskontoon. Blasim kertoo ihmisten usein sanovan, että he ymmärtävät Irakia luettuaan hänen kirjojaan. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä Irakia ei voi ymmärtää yhden kirjan perusteella. Jos haluaa ymmärtää Eurooppalaista kirjallisuutta, pitää lukea myös viime vuosisadan kirjallisuutta. Sama pätee arabiankieliseen maailmaan.
“Yksi syy rasismiin lännessä on se että länsimaalaiset ajattelevat olevansa parempia, koska he ovat valkoisia ja ovat hallinneet maailmaa vuosisatojen ajan. Myös kapitalismi on länsimainen keksintö, jolla on epätasa-arvoa tuottava ja ylläpitävä vaikutus.”
Lännen ylivalta
Blasim näkee lännen toiminnassa paljon kaksinaismoralismia ja suhtautuu siihen siksi kriittisesti. Yhtäältä korostetaan ihmisarvoja ja pakolaisten auttamista, mutta toisaalta ihonväri määrittää pitkälti yksilön aseman yhteiskunnassa.
“Minulla kesti neljä vuotta matkustaa Euroopan läpi Suomeen ylittäen usean maan rajan itä-Euroopassa. Mutta Ukrainan sodan alettua rajat on avattu kuudelle miljoonalle pakolaiselle. Kaltaiseni ihmiset näkevät siinä kaksinaismoralismia”, hän pohtii. Blasimin mielestä Euroopassa on myös paljon hyvää ja hän kuvailee maanosaa koelaboratoriona uusille ideoille. Lännen historian sortavat ulottuvuudet nykyajassa kannattaa kuitenkin tiedostaa.
Viime vuosisadalta lähtien etenkin amerikkalainen popkulttuuri on levinnyt maailman joka kolkkaan. Frendit ja Star Wars ovat tuttuja, vaikka ei olisi koskaan Amerikassa käynytkään. Länsimaisella kirjallisuudella ja kulttuurilla on globaali valta-asema.
Nuoruudessaan Blasim luki länsimaiset klassikot läpi, sillä muuta ei ollut saatavilla. Marcel Proust, James Joyce ja Samuel Beckett tulivat tutuiksi. Elokuva-alan opintoihin kuului niinikään Ingmar Bergmanin ja Tarantinon elokuvien katsominen. Elokuvat toimivat ennemmin inspiraationa hänen teoksiinsa kuin kirjat. Pulp Fictionistä Blassam on ammentanut kirjojensa väkivaltakohtauksiin.
Blasim kokee, että lännessä eksotisoidaan muualta tullutta kirjallisuutta. Kirjallisuudentutkija Edwar Said on tutkinut tätä orientalismiksi kutsuttua ilmiötä, jolla alunperin viitattiin lähi-idän maihin. Orientalismille on Saidin mukaan tyypillistää nostaa Eurooppa idän yläpuolelle ja luoda idästä mystistä mielikuvaa.
Blasimilla on omakohtaisia kokemuksia kirjallisuusfestivaaleilta siitä, että ihmiset hämmästyvät kun hän tuntee länsimaista kirjallisuutta. “Kirjailijat kaikkialta maailmasta tietävät paljon Euroopasta ja lännestä. Länsimaalaiset itse eivät tiedä tarpeeksi maailman muista kolkista.” Kun pakolainen kirjoittaa kirjan, sitä ei nähdä kirjallisuutena vaan se kehystetään kirjailijan taustaa vasten.
Lopuksi
Haastattelun päättyessä aistin Mopo-baarin tunnelmassa hilpeyttä. Naapuripöydän nainen liittyy seuraamme ja kertoo kokemuksistaan eri arabiankielisssä maissa. Olohuonomaiseen baariin tekee mieli jäädä pidemmäksikin aikaa.
Paluumatkalla jään pohtimaan Blasimin sanoja siitä, ettei sodan ollessa käynnissä ole aikaa purkaa rasismia. Meillä on Suomessa yhdessä mahdollisuus vaikuttaa siihen millaisen kokemuksen Suomeen saapuneet ulkomaalaiset ja heidän jälkeläisensä saavat. Rasismin purkamiseen tarvitaan empatiaa ja ymmärrystä. Yksi hyvä tapa lisätä niitä on tulla jatkossakin Kontulaan.
Kuka?
- Hassan Blasim (s. 1973) on irakilaissyntyinen kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja.
- Muutti Suomeen vuonna 2004.
- Kirjoittaa arabiaksi.
- Opiskeli elokuva-alaa Bagdadissa ja tuottanut lyhytelokuvat Uneton, Luottamuksen arvoinen, Elämä kuin nopea nauru ja Juuret.
- The Madman of Freedom Square (Vapaudenaukion mielipuoli) julkaistiin vuonna 2009 ja suomennettiin vuonna 2012.
- The Iraqi Christ (Irakin purkkajeesus) julkaistiin vuonna 2013 ja voitti Independent Foreign Fiction Prize -palkinnon vuonna 2014.
- Kirjoittaa iraqstory.com-sivustolle ja Cinema Booklet -julkaisuun.
