Teksti: Sakari Valhas, kuvitus: Olga Kallio
Lohdutuksen sana hälle, jolla on olo, ettei äänensä tule koskaan kuulluksi: sinua kuunnellaan ja katsellaan päivät pitkät. Viettäessäni syys-talven Kiinassa jouduin kasvotusten sellaisten yksityisyyskäytänteiden kanssa, jotka kriisiyttivät käsitykseni vapaudesta. Onko Kiina digidystopian mörkö vai utopian suunnannäyttäjää?
Kansalaisen oikeus yksityisyyteen noudattaa YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen sisältöä. Sen 12. artikla kuuluu näin: ’’Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.’’
Olen monesti löytänyt itseni tilanteesta, jossa datan keruu on tullut puheeksi erityisesti modernia arkeamme vasten mietittynä. Maailma on rynnännyt uuteen informaatioyhteiskunnan aikakauteen salamannopeiden muutosten kautta. Uusista immateriaalisista ilmiöistä puhuttaessa saattaa yksityishenkilön olla hankala pysyä kehityksessä perässä.
Dataan nojaava infrastruktuuri on muuttunut Leviathanin tukirangaksi, jos merihirvilön titteli voidaan vielä lukea kuuluvan valtionhallinnolle. Ylikansallinen Big Tech on noussut perinteisen valtiovallan rinnalle yhteiskunnalliseksi voimaksi. Ongelmana on Big Techin suurimpien firmojen kyseenalaiset käytänteet käyttäjiensä yksityisyyden suhteen. Väittelyä yksityisyydensuojasta on käyty runsaasti etenkin EU:ssa ja tuloksena on saatu mm. GDPR ja myöhemmin digitaalisia palveluja koskeva säädöspaketti. Minkä takia yksityisyyden teema puhututtaa? Pitääkö banaali argumentti, että yksityisyyttä ei tarvita jos ei tee mitään pahaa, paikkaansa?
Yksityisyys tarkoittaa monia asioita, mutta sen ydin piilee siinä, että yksilöllä on vapaus valita kelle kertoo ja mitä. Yksityisyys on myös vapaus valita, mihin asetamme omat rajamme. Yksityisyytemme kautta määritämme kellä on pääsy kehoihimme, koteihimme, omaisuuteemme ja meitä koskevaan tietoon. Yksityisyytemme kautta neuvottelemme siitä, keitä olemme ja sitä, kuinka kuulumme ympärillä olevaan yhteiskuntaan.
Henkilökohtaisesti ajauduin miettimään hiljattain yksityisyyden teemoja päivittäin valtiossa, joka on ottanut useita suuria harppauksia päätyäkseen teknologiamahdiksi aina 1980-luvulta alkaen maan avatessa taloutensa kansainväliselle markkinataloudelle. Siellä Euraasian toisella laidalla jopa paikallinen Big Tech oli alisteinen yhdelle puolueelle uskolliselle hallinnolle, joka tuntui olevan kovin kiinnostunut kaikesta kansalaista koskevasta informaatiosta. Pekingin harmaassa hallintokaupungissa tuntui nyt siltä, etteivät asiat olleet kuten viimeisimmän vierailuni aikana vuonna 2016. Tunnelma oli jähmettynyt, jännittynyt.
A Finlander in Beijing
Kiinassa saattoi jättää tavaransa levälleen junaan tai ravintolaan. Siellä ei esiintynyt vandalismia, ryöstöjä, murtoja tai huutelua kadulla. Epäilty syy näihin utopistisiin tuntomerkkeihin selvisi jo varhain saavuttuani maahan. Jalkaisin noin 20 minuutin pituisen työmatkani varrella kameroita oli niin runsaasti, että laskuissa oli mahdotonta pysyä perässä. Pekingissä on julkisilla paikoilla noin 1 150 000 valvontakameraa, josta tulee keskimäärin neliömetriä kohti 227,51. Tuskin koko kaupungista, niin suuri kuin se pinta-alaltaan onkin, löytyy kohtaa, jossa näpistyksen tai muun rikoksen olisi saattanut kadulla tehdä vailla todistusaineistoa.
Ennen matkaa oli ohjeistettu, ettei omaa puhelinta kannattanut käyttää Kiinassa, jos halusi käyttää sitä vielä reissun jälkeen. Maassa kaikki asiointi tapahtui sovellusten, lähtökohtaisesti WeChatin, kautta ja nämä vilisivät haitta- ja vakoiluohjelmia. Koska Kiinassa hallinnon aloitteesta suositaan kiinalaista, ovat länsimaiset maksuvälineet, sovellukset ja verkkosivut täysin pannassa. Idästä sarastava pii-aurinko, joka killitti jo kotona, paistoi Pekingissä kirkkaana. Heillä on omat versionsa Big Techin Big Fivesta, ja näiden käytänteet tuntuivat olevan yksityisyydensuojan kannalta hyvin kyseenalaisia.
Passi oli avain asiointiin, ja sitä vaadittiin, tutkittiin ja kuvattiin joka kerta. Kasvojentunnistus on maailman edistyksellisintä ja kuuleman mukaan mahdollista jopa 14 kilometrin etäisyydeltä. Maassa oleskelun eteen piti käydä urakalta tuntunut byrokraattinen prosessi läpi, joka huipentui ulkomaalaisten terveystarkastukseen. Tarkastus kesti useamman tunnin ja sen yhteydessä kerättiin verikokeet, sydänfilmi, ultraäänikuva sisäelimistä, biometriset mitat sekä röntgenkuva ylävartalosta. Tarkastuksen jälkeen mieleen tuli väkisin kysymyksiä. Oliko Kiinan järjestelmissä minusta jo kuukauden jälkeen kattavammat tiedot, kuin mitä kotimaani rekistereihin on koskaan kertynyt? Varmaa oli se, että GDPR ei ulottunut Pekingin maaperälle. Varmaa oli myös se, että kaikki tieto maassa, ja sen ulkopuolella kiinalaisten yritysten kautta, oli Kommunistisen puolueen käytettävissä lainsäädännön ansiosta.
Eräs diplomaatti kertoi minulle pidoissa olleensa taannoin samaisessa terveystarkastuksessa. Ultraääntä otettaessa oli miespuolinen diplomaatti kysynyt hoitajalta pilke silmäkulmassa, että onko vatsassa tyttö vaiko poika? Hoitaja oli silminnähden pahastunut ja syy pahastumiseen oli selvinnyt vasta myöhemmin. Syy ei ollut siinä, etteikö hoitajalla tai kiinalaisilla olisi huumorintajua (päin vastoin – on runsaasti), vaan siinä, että kahden lapsen politiikan perintönä vastaavaa kysymystä ei raskaudenajan ultraäänessä ollut sallittua esittää. Tämä tapaus toimi yhtenä niistä päivittäisistä esimerkeistä, joissa kulttuurien välillä vallitseva valtava ymmärryksen kuilu paljastui.
Kiina tuntui arvoitukselliselta minulle ja kaikille muillekin ulkomaalaisille. Niillekin, jotka olivat kielen, opintojen tai perhe-elämän kautta omistautuneet maalle ja sen kulttuurille. Kaiken kaaoksen keskellä oli vaikeaa muodostaa koherenttia kuvaa Kiinan yhteiskunnallisesta tilasta. Kiinassa vallitsee kansallista yhtenäisyyttä korostava virallinen narratiivi, joka viittaa tiettyihin kollektiivisen kulttuurin ominaisuuksiin. Vaikka ulkomaalaisena koin maassa monet käytänteet tunkeileviksi, koin samaan aikaan, että ihmiset olivat kovin ystävällisiä ja avuliaita. Kenties kokemani oli vain kulttuurishokkia, eikä käytänteiden takana ollut salaliittoja tai pahoja aikomuksia. Kenties suomalaisena kannatti ottaa peräti muistiinpanoja, sillä Peking on turvallisempi kuin Helsinki. Kenties uusi uljas tulevaisuus oli silmieni edessä, mutten osannut arvostaa sitä.
Mikä on kiinalaisen kehityksen suunta?
Kiinalaisen koneiston motiiveja pohtiessani taustalla kummitteli menneinä vuosina säädetyt yksityisyyttä ja datan keruuta säätelevät lait, eli vuoden 2017 ’National Intelligence Law’, vuoden 2020 ’Data Security Law’ sekä vuoden 2020 ’Cryptology Law’. Nämä lait velvoittivat kiinalaisia yrityksiä ja kansalaisia – myös eri instituutioiden, kuten akateemisten laitosten kautta – luovuttamaan ja edesauttamaan datan keruuta KKP:n tahdon mukaisesti. Nämä lait ovat ristiriidassa EU-lainsäädännön kanssa ja täten aiheuttaneet närää yritysten osalta, jotka koettavat harjoittaa liiketoimintaa Kiinassa.
Kiinan suosituin sovellus on WeChat ja se pitää sisällään kaiken, mitä sovellukselta voi vaatia. Sillä viestitään yksityisesti ja ryhmissä, maksetaan ostokset ja lisäksi hoidetaan sen sisällä minisovellsusten kautta lähes kaikki muu tarpeellinen. WeChatin omistaa Tencent, joka puolestaan harjoittaa puolueen asettamissa raameissa sensuuria sovelluksen sisällä. Automatisoitu sensuuri poistaa esimerkiksi puoluetta kritisoivan sisällön ja suuriin keskusteluryhmiin lähetettäessä tällainen sisältö voi kiinnittää elävän moderoijan huomion. Tällöin voi napsahtaa kutsu poliisiasemalle ’’teelle’’, kuten pikkulinnut lauloivat.
Vuosien varrelta löytyy tapauksia, joissa WeChatin käyttäjiä on pidätetty vääränlaisen sisällön jakamisen seurauksena. Tapaukset osoittavat, että käytännössä jokaisen puhelimesta löytyvään sovellukseen on pääsy Tencentin työntekijöiden lisäksi myös viranomaisilla. Vaikka arkisia asioita voi hoitaa ilman, että todennäköisesti kukaan hetkauttaa korviaan, todistavat nämä tapaukset sen, että Kiinan digitaalisessa infrastruktuurissa eletään valtsikan oppikirjojen mukaisessa panoptikonissa. Kansalainen on alttiina tarkkailulle missä ja milloin tahansa.
Voiko teknologia muuntua lääkkeestä väärissä käsissä myrkyksi ja ruokkia totalitaristisen hallinnon vallanhimoa muuntaen ihmiset tuotteiksi, joiden käytöstä voi ensin tarkkailla algoritmien kautta ja tämän jälkeen muokata? Tulokulmia yksityisyyden miettimiseen on monenlaisia. Omat johtopäätökseni ovat vain muutaman kuukauden vierailun tulosta ja halusin saada tekstin tueksi kertojaäänen, joka on elänyt Kiinassa suurimman osan elämästään ja nähnyt omin silmin sen kehityksen kulun. Istuin alas Pekingissä tapaamani väitöskirjatutkijan kanssa, jonka kanssa olin jo Pekingissä sivunnut poliittista tilannetta hieman – hiljaiseen ääneen.
Kiinalainen perspektiivi
Kiinan kielen sanat māo ja Máo ovat meille länkkäreille hyvin samankaltaisia. Ensimmäinen tarkoittaa kissaa ja toinen taas viittaa tasavallan perustaneeseen puhemieheen Mao Zedongiin. Päätin nostaa molemmat pöydälle, kun asialistalla olivat poliittisesti arkaluontoiset asiat, joihin uus-maolaisuuden uhkakuva lukeutuu.
Sichuanin provinssista Suomeen asti saapunut väitöskirjatutkija on useasti luonnehtinut itseään mielipiteiltään progressiiviseksi, ainakin verratessaan itseään muihin kiinalaisiin. Istunto vahvisti valitettavan monia negatiivisia odotuksia, mutta jätti elämään toivon vapaudesta sellaisena, kuin itse sen suomalaisena ymmärrän. Haastattelu olkoon loppukaneettina. Kehotan näin vain lukijoita pysymään valppaana yksityisyytensä suhteen, sillä se on edellytys vapaudelle. Ystäväni nimi on jätetty yksityisyyden nimissä pois potentiaalisesti arkaluontoisten yksityiskohtien takia.
Mitä sinulle tulee mieleen yksityisyydestä?
Se liittyy omien asioiden jakamiseen. Yksityisyys takaa sen, että jos en halua jakaa asioitani jonkun kanssa, minun ei tarvitse. Suostumukseni tarvitaan ennen kuin kukaan pääsee käsiksi esimerkiksi tietoihini.
Luuletko, että kiinalaisten ja suomalaisten näkemykset yksityisyydestä eroavat toisistaan?
Yksi silmiinpistävä ero, jonka olen huomannut, on se, että jokainen verkkosivusto kysyy, hyväksytkö evästeet. Kiinassa tätä ei koskaan kysytä verkossa tai sovelluksissa.
Ihmiset näyttävät olevan täällä tietoisempia ja herkempiä yksityisyydestään. Kiinassa ihmiset eivät juuri välitä. Olin eilen DTM-klubilla, eikä siellä saanut kuvata, mikä tuli minulle yllätyksenä. Kiinassa voi vlogata tai kuvata missä tahansa ja ketä tahansa, vaikka yleensä kasvot ovatkin sumeina julkaistuissa videoissa. Tietenkin on olemassa hallituksen rakennuksia ja muita, joissa ei saa kuvata, mutta yleisesti ottaen Kiinassa tunnen oloni kuvatessani rennommaksi.
Muuttuivatko näkemyksesi yksityisyydestä tai vapaudesta Kiinassa asuessasi?
Minulla ei ollut mitään käsitystä yksityisyydestä tai vapaudesta ennen kuin menin yliopistoon. Lukiossa opiskelin tekniikkaa ja luonnontieteitä. Opimme hieman jotakin historiasta ja politiikasta, mutta olimme tenttikeskeisiä. Jos jokin asia ei liittynyt tentteihimme, emme pitäneet sitä tärkeänä.
Lukion jälkeen menin vapaiden taiteiden [liberal arts] yliopistoon. Opiskeluaikana kaikki kämppikseni olivat progressiivisia, ja politiikka alkoi tulla mukaan elämääni. Näkemykseni yksityisyydestä ja vapaudesta kehittyivät opiskeluaikanani, kun sain inspiraatiota professoreiltani. Luennoilla professorit saattoivat avoimesti puolustaa demokratiaa ja kritisoida Kiinan hallitusta.
Yliopistossa minulla oli englannin kielen ja länsimaisen filosofian kursseja. Sanoisin, että nämä olivat ensimmäiset asiayhteydet, joissa yksityisyys ja vapaus tulivat teemoina esiin. Olin yliopistossa myös vuonna 2015, jolloin kiinalainen liberalismi oli mielestäni huipussaan. Netissä näkyi tällöin avoimia keskusteluja yhteiskunnallisista muutoksista. Sen jälkeen vapaus on kulkenut alamäkeä. Vuonna 2012 hallituksen omistama media CCTV julkaisi uutisen, jossa juontaja sanoi, että homoseksuaalisuus on normaalia ja se pitäisi hyväksyä. Sitten tulivat hallituksen rajoitukset ja kaikki muuttui.
Kun Xi nousi valtaan, hän alkoi muuttua diktaattoriksi, ja maasta tuli entistä autoritäärisempi ja kansallismielisempi. Yliopiston professorit eivät voineet enää kritisoida hallitusta. Vuonna 2017 jokaiseen luokkahuoneeseen asennettiin kamera ja kaikkien oppikirjojen piti liittyä Xin ajatteluun. Kaiken on oltava Xin hyppysissä. Sitä ennen Kiinassa vallitsi melkein jonkinlainen amerikkalainen unelma. Nyt tilalla on kiinalainen unelma, joka on vain illuusio. Ihmiset eivät vaurastu. Unelman ylläpitäminen on vain taktiikka, jolla kansalaiset saadaan uskomaan itseensä ja antamaan ihmisille toivoa.
Miten näet valvontateknologian roolin Kiinassa ja miten se vaikuttaa jokapäiväiseen elämääsi?
Hallitus käyttää Kiinassa kasvojentunnistusta laajalti. Kaikki sai alkunsa koronan aikana, kun Kiinassa tapahtui valvonnan läpimurto. Koronan alusta lähtien kansalaisen piti skannata QR-koodeja ja käyttää kasvojentunnistusta todistaakseen, että on terve. Tämä ei ollut niinkään läpimurto teknologiassa kuin valvonnassa. Valvonta on toki jatkunut koronan jälkeen.
Kansalaisten on skannattava kasvot esimerkiksi pankki- ja terveydenhuoltopalveluissa ja WeChatissa. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Plussaa on se, että ei tarvitse muistaa salasanoja. Se on myös turvallisempaa tietomurtoja ajatellen. Huonona puolena on se, että käytänteet vahvistavat hallitusten valvontaa. Hallitus valvoo kaikkea käyttäytymistä ja diktatuuri kasvattaa näin valtaansa. Minusta tuntuu, ettemme vielä tiedä, mitä hallitus aikoo tehdä kaikille skannatuille kasvoillemme.
Tiedän, että jokaisesta on olemassa kansio, jonka hallinto omistaa. Siinä on henkilöllisyystiedot ja dataa siitä, mihin palveluun olet kirjautunut, mihin aikaan ja missä. Sosiaalisesta luottotietojärjestelmästä on liikkunut huhuja, mutta hallitukselta ei ole saatu virallista tietoa, joten sen olemassaoloa on vaikea vahvistaa. Jos joku on kuitenkin syyllistynyt rikokseen, hallitus voi varmasti jäljittää toimijan hyvin helposti.
WeChatissa ei ole turvallista jakaa tietoja, jotka voisivat olla haitallisia hallitukselle. Muistat ehkä Kiinan [White Paper Movement] mielenosoitukset 2022 – jokainen mielenosoitukseen mennyt henkilö jäi jälkikäteen kiinni valvonnan ansiosta ja poliisi saattoi saapua heidän ovelleen. Tämä todistaa, että hallitus vakoilee WeChatin käyttäjiä. Jotkut ihmiset ovat edelleen vankilassa näiden mielenosoitusten takia.
Myös metrossa on käytävä läpi turvatarkastus – samanlainen skannausprosessi kuin lentokentällä. Vaunuissa ei saa kuljettaa nesteitä, aseita tai muuta vastaavaa. Kaikissa vaunuissa on turvamiehiä. Kameroita on kaikkialla. Jos haluat tehdä rikoksen Kiinassa, sinulla on oltava tukenasi erittäin taitava teknologinen osaaja.
Onko valvonnalla tai yksityisyyden loukkaamisella ollut sinulle tai jollekin tuttavallesi kielteisiä seurauksia?
Kyllä. Useille. Useille ystäville. Nämä ystävät päätyivät poliisiasemalle kuulusteltaviksi protestien seurauksena. Eräs kaverin kaverini on edelleen vankilassa. Hän oli se, jota BBC kuvasi mielenosoitusten aikana ja joka päätyi uutisartikkelin kansikuvaan. Hänen kasvonsa olivat peitettynä, mutta hallitus onnistui silti jäljittämään hänet. Kiinan hallitus pidättää ihmisiä joka kerta, kun Kiinassa järjestetään mielenosoitus. Emme tiedä tarkkaa lukumäärää, mutta menettelynä se on kuin varoitus – teidän muiden kannattaa olla hiljaa, jos ette halua ongelmia.
Jos WeChatissa haluaa jakaa jotain hallitukseen liittyvää, se todennäköisesti sensuroidaan. Keskusteluhistoriani poistettiin kerran, kun lähetin kuvan ja joitakin tietoja ystävälleni. Hän ei koskaan vastannut, ja ihmettelin miksi. Mielestäni on suhteellisen turvallista jakaa tietoja yksityisissä keskusteluissa WeChatissa, mutta taas melko vaarallista suurissa ryhmäkeskusteluissa. Tiedän ihmisiä, jotka ovat joutuneet poliisin kuulusteltaviksi jaettuaan jotakin sisältöä ryhmäkeskustelussa. WeChatissa on myös sisällölle eritasoisia riskin asteita. Suurin riski on silloin, kun puhut Xi Jinpingistä tai kannatat mielenosoitusta.
Jokaisessa kiinalaisessa sosiaalisen median yrityksessä on työryhmä, joka seuraa sosiaalisen median sisältöä. He ovat hallituksen edustajia, mutta he työskentelevät näennäisesti eri yrityksille. He työskentelevät Tencentille, Weibolle ja muille vastaaville teknologiayrityksille.
Seksuaalivähemmistöt voivat joutua erityisesti valvonnan kohteeksi. Ennen jokaisessa yliopistossa oli järjestö seksuaalivähemmistöille. Ei enää. Ennen vähemmistökulttuuri kukoisti ja opiskelijat saattoivat löytää oman yhteisönsä. Hallitus kielsi myös nämä.
Onko Kiina sinusta enemmän individualistinen vai kollektivistinen yhteiskunta? Vaikuttavatko kulttuuriset asenteet Kiinassa jollain tavalla yksityisyyden tunteeseen?
Luin juuri Suomea käsittelevän kirjan ja löysin sieltä termin ”holhousvaltio”. Jotkut amerikkalaiset kutsuisivat Suomea ”holhousvaltioksi”, mutta ”holhousvaltion” todellinen muoto on nyky-Kiina. Hallitus haluaa olla suuri pomo ja ohjata kaikkea. He kertovat nuorille, että sinun on opiskeltava, perustettava perhe ja tehtävä töitä. Ja kaikki, tai suuri osa kiinalaisista, ovat ikään kuin suuria vauvoja. Monet heistä eivät tiedä, että heitä ohjaillaan hallituksen toimesta, mikä vaikuttaa suuresti heidän elämänvalintoihinsa.
Esimerkiksi äitini tai isäni eivät välitä yksityisyydestään. He luottavat siihen, että hallituksella on hyvät aikeet. Täällä Euroopassa sanotaan aina, että yksilöt muodostavat yhteiskunnan. Siksi yksilölle annetaan paljon valinnanvaraa ja heille kohdistetaan resursseja. Kiinassa keskitytään perheeseen. Hallitus ei välitä sinusta pätkääkään, vaan yleensä on olemassa vahva perhe, joka puolestaan tukee sinua. Kiinalainen kulttuuri ja perinteet liittyvät tähän perinteeseen. Tämä tuli ensimmäisen kerran mieleeni, kun keskustelimme kerran kasvatuksesta – luulen, että vanhempani nauttivat vanhemmuudestaan. He tykkäävät aina kertoa minulle, mitä tehdä. Hallitus puolestaan on kuin heidän vanhempansa ja kertoo heille aina, mitä tehdä. Ja suurin osa tottelee hallitusta.
Miten näet yksityisyyden ja henkilökohtaisten vapauksien tulevan kehityksen Kiinassa? Oletko optimistinen vai pessimistinen?
Teknologia kehittyy niin nopeasti, ettemme voi hidastaa valvontaa. Se, mikä todella uhkaa Kiinan hallitusta ja sen toimia, on talous. Ihmiset eivät piitanneet yksityisyydestä, kun talous kukoisti ja ihmiset tienasivat rahaa. Nyt työttömyys kasvaa, ja monet ystäväni ovat lomautettuina. Heille luvattiin bonuksia, joita ei maksettu. Uskon, että hallituksen kontrolli saattaa vähentyä, jos feminismi jatkaa voimistumistaan ja jos nuoret, työttömät ja kouluttamattomat ymmärtävät kiinalaisen unelman valheellisuuden.
Sosiaalisessa mediassa näkee ihmisten kommentoivan, että he menettävät työpaikkoja ja rahaa, kun palkat ovat pienentyneet. Toiset ovat ylityöllistettyjä. Sosiaalista mediaa ei onneksi sensuroida, sillä Kiinan hallituksen sensuurilla on rajansa. He haluavat pitää ihmiset tarpeeksi tyytyväisinä ja täten antaa heille jonkinlaisen vapauden valittaa.
Emme tiedä, miten Kiinan hallitus toimii tulevaisuudessa tämän valvontateknologian kanssa. Ennen koronaa 80 prosenttia ihmisistä uskoi hallituksen tekevän hyvää työtä, mutta pandemian myöhemmässä vaiheessa hallitus alkoi valehdella ilmiselvästi, samalla kun muu maailma oli jo toipunut. On vaikea arvioida, kuinka moni ihminen luottaa Xin hallitukseen, koska rehellisiä tilastoja ei ole. KKP julkaisi juuri tilastotietonsa vuosituloista, eivätkä ihmiset yleensä usko niitä. Emme koskaan tiedä todellista lukua. Onneksi voin Kiinassa puhua politiikasta vapaasti ystävieni kanssa ja valittaa asioista. Uudenvuoden juhlinnan aikana isäni ja setäni sanoivat suoraan, että Xi Jinping on diktaattori. Emme halua enää maolaista politiikkaa tai kulttuurivallankumousta.
Olen optimistinen ihminen, mutta en palaisi Kiinaan asumaan tai työskentelemään. Luulen, että koska olen osa seksuaalivähemmistöä ja aatteiltani progressiivinen, elän kuplassa, jossa jaan samat arvot ja ajatukset, mikä saattaa antaa minulle väärän kuvan Kiinan asioista. Olen asunut eri maissa, ja kaikilla mailla on taipumus pitää omaa järjestelmäänsä parhaana. Hallintoon ei kuitenkaan ole olemassa yhtä ja samaa ratkaisua. Jokaisen maan tulisi hallita oman perinteensä ja historiansa mukaan, emmekä voi kopioida toistemme ainutlaatuisuutta. Kansakuntina menemme äärimmäisyyksiin – liberalismista nationalismiin ja takaisin. Juuri nyt en täten usko, että demokratian seuraaminen olisi paras ratkaisu Kiinalle. Tästä mahdollisuudesta seuraisi paljon kaaosta ja monia vallankumouksia.
