Jutut
-
Kannut kaakkoon 3/24
Valtsikassa me opiskelijat saamme työkaluja, joilla voimme ymmärtää ja analysoida ajankohtaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä. Tiedekunnan etuna on aina ollut kyky käsitellä asioita kriittisesti, myös valtavirran ajattelun vastaisesti. Me valtiotieteilijät ymmärrämme erimielisyyttä ja jopa arvostamme vaikeita ja ristiriitaisia kysymyksiä sekä konsensuksen ravistelemista. Omien opiskeluvuosiemme aikana on tapahtunut äkkiarvaamattomia tapahtumia – pandemia, Venäjän hyökkäyssota ja Israelin toteuttama etninen…
-
Kannut kaakkoon 1/24
Tervehdys kaikille kannunvalajille! Hallituksen vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Vaikka päät ovat vielä perehdytyksistä pyörällä, olemme jo pitkällä tämän vuoden suunnittelussa. Tänä vuonna jatketaan tuttuja perinteitä, mutta luodaan myös jotain aivan uutta. Yhteiskunta on palannut koronavuosien jälkeen normaalitilaan. Uuden hallituksen muodostaminen syksyn vaalikokouksessa ei ollut aivan helppoa. Järjestöaktiivisuuden lasku ei ole vain valtsikan haaste, vaan se…
-
Pääkirjoitus: Unohdetut larppaajat ja ammattitaiteilijat
Teksti: Arttu Uuranmäki Kuva: Venla Kalliokoski “Medicine, law, business, engineering, these are noble pursuits and necessary to sustain life. But poetry, beauty, romance, love, these are what we stay alive for”, Robin Williams tulkitsee Kuolleiden runoilijoiden seuran käsikirjoitusta elokuvan alkumetreillä. Tämän asenteen soisi näkyvän vahvemmin myös taidepoliittisen keskustelun asemassa – taidepolitiikka on vahvasti suomalaisen politiikan…
-
Pääkirjoitus: Me laiskanpulskat syöttöporsaat
Teksti: Arttu Uuranmäki Kuva: Venla Kalliokoski Kesällä 2019 Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ehdotti opiskelijoille yhteiskunnan kustantamaa palkallista kesälomaa. Julkisuudessa kupli heti. Keskustelusta itselleni ja varmasti monelle muullekin opiskelijalle jäi vahvimmin mieleen Kauppalehden vastaavan päätoimittajan Arno Ahosniemen Twitterissä vetämä yhtäsuuruusmerkki korkeakouluopiskelijoiden ja ”laiskanpulskeiden syöttöporsaiden” välille. Eikä Ahosniemi ollut ainoa, jonka kommentointi äityi hämmentävän ilkeäksi. Monet ivailijoista…