Kuvat ja teksti: Heidi Puomisto

Joka vuosi Hongkongin yliopiston opiskelijat muistavat verilöylyä, jonka Kiina haluaa unohtaa. Suurin osa opiskelijoista ei ollut edes syntynyt, kun Kiinan joukot tukahduttivat kevään 1989 mielenosoitukset tappamalla. Pokfulamin kampuksella häpeän pylvään peseminen on muistutus siitä, mitä Hongkong ei vielä ole.

Kun astuu Hongkongin yliopiston kampukselle, on melkein mahdotonta olla huomaamatta patsasta. Häpeän pylväs on kahdeksan metriä korkea, kirkkaan oranssi ja esittää ruumiskasaa.

Kesäkuun neljäntenä päivänä se pestään käsin. Ylioppilaskunnan jäsenet seisovat toimittajarivistön edessä vakavina. Jokaiselle jaetaan kumihanskat ja rätit, patsaalle heitetään saippuavettä ja hankaus alkaa. On hiljaista.

Näin tehdään joka vuosi Tiananmenin eli Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn kunniaksi. Huhtikuussa 1989 kansalaiset osoittivat mieltä ympäri Kiinaa uudistusmielisen ja suositun johtajan Hu Yaobangin kuoltua. Massiiviset protestit jatkuivat viikkokausia, kunnes hallitus julisti sotatilan ja armeijan joukot siirtyivät aukiolle. Kesäkuun kolmannen päivän iltana aukio tyhjennettiin ja kansanarmeija avasi tulen kohti omiaan. Tänä vuonna verilöylystä tuli kuluneeksi 30 vuotta.

Patsaassa ruumiita on noin viisikymmentä, mutta lukuna se on melko yhdentekevä, sillä kuolonuhrien määrää ei vieläkään tiedetä. Arviot kuolleista vaihtelevat muutamista sadoista tuhansiin. Mielenosoituksissa kuolleiden opiskelijoiden äitien perustama Tiananmenin äidit on tunnistanut 202 uhria, mutta useat tahot epäilevät niitä olevan paljon enemmän. Vuonna 2017 Wikileaks paljasti asiakirjan, jonka mukaan nimeämätön kommunistisen puolueen hallituksen jäsen kertoi brittidiplomaatille ainakin kymmenen tuhannen kuolleen. Virallisesti Kiina on johdonmukaisesti kieltänyt koko verilöylyn ja aktiivisesti rankaissut niitä, jotka ovat vaatineet keskustelua tapahtumista.

Häpeän pylväs on osa tanskalaisen Jens Galschiotin toteuttamaa samannimistä sarjaa patsaita, joiden tarkoitus on muistuttaa järkyttävistä historian tapauksista, joita ei saa unohtaa. Pylväs oli ensin Hongkongissa vain näytillä vuoden 1997 Tiananmenin muistotilaisuudessa, mutta kesäkuun neljännen vastaisena yönä 400 opiskelijaa vei patsaan rekan kyydissä Pokfulamin kampukselle. Lupaa ei ollut, ja opiskelijat saivat vastaansa sekä poliisin että yliopiston turvamiehet. Lopulta patsas saatiin kampukselle noin kolmelta aamuyöllä.

Myös yliopiston henkilökunta vastusti patsaan tuomista kampukselle, kertoo South China Morning Post. Henkilökunta jopa julkaisi tiedotteen, jossa se arvosteli ”opiskelijoiden piittaamattomuutta yleisestä turvallisuudesta” ja kieltäytyi ottamasta minkäänlaista vastuuta tapahtuneesta tai sen seurauksista.

Ajoitus oli tärkeä: vuonna 1997 Hongkongin asema muuttui Britannian siirtomaasta Kiinan erityishallintoalueeksi. Brittien vallan alla Hongkong oli tunnettu vapaasta kaupasta ja kansalaisten nauttimista poliittisista oikeuksista. Vaikka todellisuudessa oikeuksien laita oli mitä se nyt siirtomaissa tuppasi olemaan – ei erityisen hyvä – oli ero manner-Kiinaan silti merkittävä. Ja juuri se ero on aina määritellyt Hongkongia. Vuonna 1997 patsaasta sitten tuli eräänlainen testi sille, antaako Kiina Hongkongin todella pitää vapautensa, kuten se virallisesti lupasi.

Lopulta pylvään annettiin olla, ja Hongkong on tänäkin päivänä ainoa paikka Kiinassa, jossa Tiananmenin tapahtumia voi kokoontua muistelemaan turvallisesti. Muistopäivästä onkin tullut merkittävä tapahtuma; vuosittain järjestettävät valvojaiset vetävät kymmeniä tuhansia osallistujia.

Nuoret osallistuvat muistelemiseen, vaikka valtaosa heistä ei ollut edes syntynyt 30 vuotta sitten. Mikä saa heidät näkemään vaivaa ja ylläpitämään perinteitä? “Syitä on useita: osa vastustaa kommunistista järjestelmää, osa haluaa demokratiaa, osa taas haluaa kannattaa yleisesti ihmisoikeuksia”, valtio-opin apulaislehtori Chow Chiu-Tak kertoo. “Muistan kerran oppilaan sanoneen, että jos Peking ei halua nuorten tietävän tapahtumasta, sen on täytynyt olla tosi paha juttu.” Pekingissä tiedetäänkin Hongkongin nuorten merkitys. Kommunistisen puolueen varapääministeri Han Zheng totesi maaliskuussa, että Kiinalle on tärkeää voittaa juuri Hongkongin nuoret puolelleen.

Tänään patsaan ympärillä opiskelijoita ei tosin näy. Patsaan luona ahertavien ylioppilaskunnan jäsenten lisäksi ympärillä kuhisee valtava määrä toimittajia, jotka tökkivät kameraa ja mikrofonia minne mahtuu. Opiskelijoita näkyy enemmän toisaalla: lounaalla viereisessä ruokalassa. Sieltä jotkut ovat tulleet katsomaan patsaan pesemistä.

“Joitain tapahtumia ei vain pidä unohtaa. Meidän pitää pystyä kohtaamaan historia eikä vältellä sitä”, Hannah, 26 manner-Kiinasta kotoisin oleva maisteriopiskelija toteaa patsaan luona. Vieressä on Holly, 23, myöskin manner-Kiinasta. Molemmat kertovat, etteivät tienneet Tiananmenin tapahtumista ennen yliopiston aloittamista Hongkongissa.

“Jos Kiinaan ei tule demokratiaa, ei sitä tule myöskään Hongkongiin”, anonyymisti kommentoiva toisen vuoden historian opiskelija perustelee osallistumistaan. “Lisäksi verilöyly oli humanitaarinen tragedia. Sille pitää osoittaa kunnioitusta.”

Toiset tukevat Tiananmenin muistamista vastakkaisista syistä. “Tiananmenin muisteleminen on hyvä, koska se luo yhteyden keskushallinnon ja Hongkongin välille. Kaupunkilaiset muistelevat Kiinassa tapahtunutta tragediaa, mikä osoittaa, että Hongkong on osa Kiinaa”, anonyymi 21-vuotias manner-Kiinasta kotoisin oleva opiskelija sanoo.

Hongkongilaisten käsitys itsestään on kuitenkin yhä vähemmän kiinalainen. Vuodesta 2010 hongkongilaisiksi itsensä identifioivien määrä on kasvanut 25 prosentista 40 prosenttiin, kun taas kiinalaisiksi itseään kutsuvien määrä laski 28 prosentista 15 prosenttiin, Hong Kong Free Press uutisoi. Identiteetin muutoksen takia hongkongilaiset eivät enää tunne vastuuta taistella demokratian puolesta Kiinassa, opiskelija Frances Hui kertoo uutisessa. Alle 30-vuotiaden osuus valvojaisten osallistujista onkin laskenut samaan aikaan yli puolesta hieman alle kolmannekseen. Onko Tiananmenin muisto vähitellen häipymässä?

Chow ei näe muutosta uhkana muistamisen perinteelle. “Mielestäni paikallisen identiteetin nousu ei ole yhteensovittamatonta muistamisen kanssa. Muistojuhlan teemaa voitaisiin muuttaa enemmän nykyistä poliittista tilannetta heijastavaksi, sillä nuoren sukupolven mielestä Hongkongin ydinarvojen suojeleminen on tärkeämpää kuin Tiananmenin aukion tapahtumien hyvittäminen.”

Häpeän pylvään peseminen loppuu yhtä hiljaa kuin se alkoikin. Toimittajat hajaantuvat, opiskelijat lounastavat, ylioppilaskunnan jäsenet kävelevät jonossa pois. Patsaalle jää pitkä rivi valkoisia kukkia.