Kaikki eivät sen olemassaoloa myönnä, mutta jotkut ovat sen itse kokeneet. Kolme valtsikalaista tarttui tilaisuuteen kertoa omasta törmäyksestään kuplaan. On aika puhua se puhki.

Teksti: Lilja Kettunen, Katja Mäkkylä ja Janne Suutarinen

Kuvat: Henni Purtonen

Julkaistu alun perin 7.3.2017

ROBERT TORVELAINEN, 28-vuotias maailmanpolitiikan opiskelija

”Niinistö puhui presidentinvaalikampanjassaan vuonna 2005 siitä, että ’vastakkainasettelun aika on ohi’ – tämä puhutteli minua, sillä mielestäni kokoomus pyrkii aidosti ajamaan kaikkien Suomen kansalaisten etua.

Olin Lasse Männistön kampanjapäällikkönä ja olen ollut myös Outi Mäkelän ja myöhemmin Esko Kurvisen eduskunta-avustajana. Olen aina ollut aktiivinen ihminen, oli kyse järjestötoiminnasta tai politiikasta. Liityin kokoomukseen vuonna 2005, sillä koin sen puolueena, joka eniten luottaa ja uskoo yksilöön ja ihmiseen. Tämä oli minulle todella tärkeä asia ja on sitä edelleen. Liberaali meininki iskee.

Opiskelupaikkaa pohtiessani harkitsin myös lääkistä ja kauppista, mutta lopulta totesin, etten halua mennä samaan paikkaan minne kaikki muutkin. Ensimmäisillä VOO:n sitseillä pohdin ääneen politiikkaa ja odotin, että ihmiset olisivat reagoineet innolla. Jouduin yllättymään siitä, että he olivatkin ihan ’tavallisia’ ihmisiä, eikä keskustelua syntynytkään. Olisin fuksivuosina halunnut käydä poliittisia keskusteluja, mutta keskustelukumppanit tuntuivat vetäytyvän, kun heidän argumenttinsa eivät riittäneet. Minusta vaikutti siltä, että ihmiset olivat punavihreitä vain siksi, koska muutkin olivat. Se tuntui ikään kuin ’valtsikan jutulta’ – tällaisia mielipiteitä täällä pitää olla. En kuitenkaan löytänyt monien puheista kunnollisia perusteita heidän ajatuksilleen, joten koin tarvetta haastaa heidän näkemyksensä.

Omiin silmiini punavihreys ilmeni ehkä eniten jonkinlaisena järjestelmäuskona. Ehkä sitä ajateltiin, että valtsikan tieteitä opiskellaan siksi, että voidaan luoda joku ’maailman pelastava järjestelmä’. Mielestäni hyödyllisin anti valtiotieteellisistä opinnoista on taito tarkastella asioita kriittisesti ja eri näkökulmista. Omien kokemuksieni mukaan ainejärjestöistä VOO ja Media edustavat laaja-alaisempaa poliittista skaalaa kuin vaikkapa sosiologia tai talous- ja sosiaalihistoria, jotka uhkuvat selvästi vasemmistolaisempaa eetosta.

Kuplien olemassaolo on osin rajoittavaa, koska ihmiset hakeutuvat herkemmin ’helpompien näkemysten’ äärelle. Kuplat ovat hyvä asia siinä mielessä, että ne tarjoavat ryhmähenkeä ja porukan, johon identifioitua. Kuplaan jumituminen on ongelma, sillä se voi johtaa tilanteeseen, jossa ei näe niitä miljoonaa muuta kuplaa. Sosiaalisen konstruktivismin mukaan ihmiset rakentavat maailmansa omien tulkintojensa mukaan ja kuplat ovat ikään kuin jaettuja maailmoja. Välillä on hyvä päästä oman kuplansa ulkopuolelle ja haastaa se, jotta omasta kuplasta ei tule ainoaa totuutta. Brexit ja Trump ovat luoneet tarpeen hypätä kuplasta ulos ja ymmärtää uudenlaisen kansalliskonservatismin taustoja ja houkutusta. Nämä asiat ovat erityisen kiinnostavia siksi, että ne ovat lähihistoriassamme ainutlaatuisia. Poliitikkojen olisi pitänyt toimia aiemmin eri tavalla, jotta tähän ei oltaisi päädytty.

Elämääni ei ole jäänyt kovin paljoa ihmisiä valtsikasta. Ehkä jos olisin kokenut ajattelevani samalla tavalla kuin muut, tilanne voisi olla toisinkin. Tunsin olevani hengeltäni valtsikalainen, vaikka en edustanutkaan samoja näkemyksiä kuin suurin osa muista opiskelijoista.

Opiskeluajan alun jälkeen olen varmasti itsekin tullut kriittisemmäksi omia viiteryhmiäni ja poliittista taustaani kohtaan. Mielestäni loppujen lopuksi on tärkeintä, että ihminen tiedostaa, miksi kannattaa tiettyjä arvoja ja poliittisia liikkeitä. Vain olemalla avoin ja valmis puoluerajat ylittävään keskusteluun voivat myös omat ajatukset muuttua.”

 

VEERA RUOHO, 47-vuotias kehitysmaatutkimuksen opiskelija

”Vuosia sitten luin lehtiartikkelin, joka väitti naisten tyhmentyvän äitiyslomallaan. Ajattelin, että tämähän tsekataan ‑ ja hain valtsikaan opiskelemaan.

Olen perussuomalaisten kansanedustaja ja Espoon kaupunginvaltuutettu. Suoritan työni ohella kehitysmaatutkimuksen maisterivaihetta ja opinnot ovat kauttaaltaan sujuneet hienosti. Erityisesti minua ilahdutti erinomainen arvosana ihmiskauppaa käsittelevästä kanditutkielmastani, sillä aihe on minulle henkilökohtaisesti tärkeä.

Olen luonut urani poliisina ja sittemmin toiminut monissa YK:n siviilikriisinhallintatehtävissä muun muassa Balkanilla, Libanonissa ja Sudanissa. Olen myös käynyt YK:n järjestämiä ihmiskauppaan ja poliisijohtamiseen liittyviä koulutuksia. Eriarvoisuus ja kehityskysymykset tulivat kouriintuntuvan tutuiksi töissäni ulkomailla, joten kehitysmaatutkimuksen opiskelu on luonnollinen jatkumo elämässäni. Nautin monitieteisestä oppiaineesta, sillä minulla on suuri uteliaisuus elämää kohtaan. Kirjaston hyllyjen ohi kävellessäni minun on välillä laitettava silmät kiinni, jotta en revi mukaani kirjoja, joita en yksinkertaisesti ehdi lukemaan.

Kun aloitin opintoni valtsikassa syksyllä 2013, minulla ei ollut erityisempiä ennakkoluuloja. Kaupunginvaltuustossa vieressäni istunut filosofian tohtori kuitenkin sanoi minulle: ’Älä sitten kerro, että olet perussuomalainen!’ Noudatin hänen neuvoaan, sillä en halunnut joutua turhaan tikun nokkaan. Alkuun tulin loistavasti toimeen koko opiskelijaporukan kanssa. Moni tuli avoimesti hehkuttamaan, kuinka hienoa on opiskella ihmisen kanssa, jolla on niin paljon elämänkokemusta.

Jossain vaiheessa poliittinen sitoutuneisuuteni ja eduskuntavaaliehdokkuuteni tuli tietenkin ilmi. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka joidenkin kanssaopiskelijoiden suhtautuminen minuun muuttui todella radikaalisti – yhtäkkiä olimmekin mukamas eri mieltä kaikesta. Joillekin perussuomalaisuus oli selvästi kova pala purtavaksi. Eräs yhteenotto tapahtui Facebookissa, kun vain kavereilleni jaettu ihmissalakuljetusta käsittelevä tilapäivitykseni päätyi erään opiskelijaryhmän hampaisiin. Keskustelu äityi ikäväksi, minkä jälkeen päädyin kollegani neuvomana poistumaan ryhmästä ja estämään joitain henkilöitä. Seison edelleen tilapäivitykseni takana. Omiin hommiini keskittyessäni en antanut näiden tapausten liikaa haitata, ja minulle jäikin opiskeluajasta aivan positiivinen fiilis. Oli hienoa tavata ihania nuoria ihmisiä, mutta erityisesti professorit ja lehtorit ansaitsevat kiitokseni. Sain heiltä vaalien jälkeen paljon kannustavia viestejä. He osoittivat ymmärtävänsä, että politiikka on politiikkaa.

Elämäni on mennyt aina niin, etten valitse kaikkein tallatuimpia polkuja. Kun lähdin politiikkaan mukaan vuonna 2012, olisi päätöstä voinut kuvata sanonnalla ’ex tempore’. Taustani vuoksi en oikeastaan tunne olevani poliitikko, mutta haluan edistää perussuomalaisten linjaa. Olemme todistamassa hyvinvointiyhteiskunnan rappioitumista oleskeluyhteiskunnaksi, josta on todella lyhyt askel pahoinvointiyhteiskuntaan. Naisten ja tyttöjen oikeudet ovat minulle äärimmäisen tärkeitä, enkä anna leimakirveiden heiluttelijoiden häiritä ajaessani näitä asioita. Tiedän ulkomaalaistaustaisten korkeat rikollisuusluvut ja tunnen siviilikriisinhallintatyöni myötä myös naisia alistavia kulttuureita. Maahantulijoilta tulee edellyttää mukautumista suomalaiseen yhteiskuntajärjestelmään.
Uskon, että puheet poliittisista ja ideologisista kuplista tietyllä tavalla pitävät paikkansa, mutta itse en tunne edustavani mitään tiettyä kuplaa. Kuplat kyllä puhkeavat kaikilla elämänkokemuksen karttuessa. Elämänviisaus ei perustu kirjoihin, sillä jotkut eivät pääse siihen käsiksi lukemallakaan. Poliisitausta on opettanut minulle sen, että kaikkia tulee kohdella samanarvoisesti. YK:n tehtävien tärkeä opetus taas oli se, että ikinä ei tule jättää ketään neuvottelupöydän ulkopuolelle. Kannustan nuoria olemaan mahdollisimman ennakkoluulottomia.”

 

EMILIA KNAAPI, 27-vuotias sosiologian opiskelija

”Liityin kokoomusnuoriin noin neljä vuotta sitten ja nyt olen kuntavaaliehdokkaana. Valitsin kokoomuksen, koska se on puolue, jossa  ajatellaan enemmän järjellä kuin tunteella. Myös puolueen arvot, erityisesti sivistys ja mahdollisuuksien tasa-arvo, vetosivat minuun. Minulla oli ennakkokäsityksiä valtiotieteellisestä tiedekunnasta ennen kuin aloitin opinnot, sillä osa kokoomuslaisista kavereistani opiskeli siellä. Tiesin, että yleinen ilmapiiri on vihervasemmistolainen.

Aloitin sosiologian opinnot valtsikassa syksyllä 2016. Aiemmalta koulutukseltani olen sairaanhoitaja, mutta päätin suorittaa toisen tutkinnon, koska yhteiskunnalliset asiat kiinnostivat minua. Sairaanhoitajan työssä olen nähnyt, kuinka ihmiset eivät ota itsestään vastuuta vaan sysäävät sen muiden harteille. Olen nähnyt myös paljon pahoinvointia. Se on osaltaan motivoinut minua lähtemään mukaan politiikkaan. Halusin löytää keinoja pahoinvoinnin poistamiselle. Lisäksi ympäristöasiat ovat lähellä sydäntäni.

Viime syksynä fuksisitsien teemana oli vallankumous. Juhlatila oli koristeltu sirpein ja vasaroin.  Kontaktin puheenjohtaja toivotti meidät tervetulleeksi uhoamalla kaatavansa hallituksen. Myöhemmin lauloimme Kontaktin laulun, jonka sanoitus kehottaa ’antamaan turpaan oikealle ja  ojentamaan käden vasemmalle’.  Sitä oli kieltämättä vaivaannuttavaa laulaa.  Minulla oli punainen lippalakki, johon olin painattanut tekstin ’Make KNL (Kokoomuksen Nuorten Liitto) great again!’ Halusin hieman provosoida.  Vastakkainasettelut sitsien yhteydessä voivat olla hauskoja, ja osaan nauraa itselleni, mutta kyllä niissä toisaalta tehdään hyvin selväksi, kenen lauluja laulamme.  

Opiskelijakavereissani on vasemmistolaisia ja tulen heidän kanssaan hyvin toimeen. Vaikka en ole ajautunut kenenkään kanssa konflikteihin, joudun välillä miettimään, mistä ja miten puhun. Kun kerron olevani kokoomuslainen, vastaanotto on toisinaan kauhistelevaa. Mietin usein, viitsinkö keskustella joistakin aiheista sosiaalisessa mediassa. Jos sanoisin esimerkiksi, että Berner on hyvä tyyppi, minut haukuttaisiin maan rakoon ja hämmästeltäisiin, miten voin ajatella niin.  Kerran taloustieteen tunnilla tehtiin tehtäviä, jotka olivat joidenkin opiskelijoiden mielestä oikeistopropagandaa. Minusta ne olivat vain neutraalia taloustiedettä.

Välillä tuntuu, että opiskelijat eivät osaa tarkastella kriittisesti joidenkin professoreiden vasemmistolaisia näkemyksiä vaan ottavat ne annettuina. Eräällä luennolla puhuttiin Ruotsin terveydenhuoltouudistuksesta, jonka tavoiteena oli terveyserojen kaventaminen. Ruotsissa oli havaittu, että uudistuksen ansiosta kaikkien terveys koheni, mutta erot eivät kaventuneet. Kokonaisuudessaan professorin mielestä tämä ei ollut positiivista kehitystä, koska terveyserojen kaventamisessa ei onnistuttu. Ihmettelin, eikö kaikkien terveyden koheneminen ollut tavoiteltavaa ja merkki onnistumisesta.

Kuuntelin taannoin paneelikeskustelua yliopistolla, jossa vihreiden edustaja oli pöyristynyt, koska Viikin kampuksen Unicaféssa piti erikseen pyytää vegaaniruokaa.  Silloin mietin, että missä kuplassa hän oikein elää: monessa paikassa ei saa vegaaniruokaa ollenkaan. Perusvaltsikalainen tuskin tajuaa, mitä joku Tuupajärven kylässä asuva asioista ajattelee.

Kokoomusnuoretkin muodostavat oman kuplansa. Ajattelen, että omassa elämässäni minulla on useita eri kuplia, joiden välillä hyppelen. Kuplat voivat olla positiivinenkin ilmiö.  Tunnen esimerkiksi erään opiskelijan, joka oli valtsikasta löytänyt muita kaltaisiaan ja uskalsi itsekin olla enemmän oma itsensä. Parhaimmillaan oma kupla voi auttaa ihmistä hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.  Toivoisin kuitenkin, että ne, jotka päättävät yhteisistä asioistamme näkisivät omien kupliensa ulkopuolelle.”