Teksti: Nea Rastas ja Jaakko Oleander-Turja
Kuva: Valtioneuvoston kuvapankki

Vuonna 2018 vastikään Vihreiden puheenjohtajaksi valittu Pekka Haavisto antoi Tutkaimelle haastattelun Vihreän puolueen tulevaisuudesta. Sittemmin kansanedustaja Haavistosta tuli ulkoministeri Haavisto; ensin Rinteen, sitten Marinin hallitukseen. Ulkoministerin työtä on varjostanut yli vuoden mittainen perustuslakivaliokunnan suorittama tutkinta, joka koski ministerin toimintaa suomalaisten kotiuttamisessa al-Holin leiriltä. Keskustelimme ulkoministerin kanssa kotiutuksista, perustuslakivaliokunnan tutkinnasta, sekä ulkoministerin tehtävistä laajemmin –  painopisteenä Yhdysvallat, Venäjä ja Euroopan unioni.

Kotiutuskiistoja

Al-Hol on Syyrian koillisosassa sijaitseva kurdien hallinnoima pakolaisleiri. Leiri on ollut toiminnassa vuodesta 1991 lähtien, mutta siellä asuvien ihmisten määrä koki mittavan kasvun Isisin vastaisen taistelun jälkimainingeissa. Tällä hetkellä leirillä asuu noin 60 000 ihmistä, joista yli puolet ovat lapsia. Juuri lapset ja oikeuskansleri Tuomas Pöystin kannanotto lasten kotiuttamisen puolesta kiritti Haavistoa ryhtymään toimiin tilanteen ratkaisemiseksi. Haavisto antoi ulkoministeriön konsulipäällikölle toimintaohjeen suomalaisten kotiuttamisesta, mutta hän kieltäytyi noudattamasta sitä vedoten sen väitettyyn lainvastaisuuteen: ‘’Kävin keskustelua muun muassa virkamiehistön kanssa siitä, että miten tämä toimenpide tehtäisiin ja miten tässä edettäisiin. Valitettavasti näissä keskusteluissa ei löytynyt yhteistä ratkaisua, ja lokakuussa tulin sellaiseen tilanteeseen, jossa nimitin ulkoministerin erityisedustajaksi kokeneen diplomaatin, Jussi Tannerin.”, ministeri kertoo. Pyrkimys siirtää virkamies toisiin tehtäviin koitui ministerin kompastuskiveksi, sillä vuoden kestäneen tutkinnan jälkeen perustuslakivaliokunta totesi kyseisen menettelyn olleen sekä hallinto-, että ulkoasiainhallintolain vastaista. Syytekynnyksen ei katsottu asiassa kuitenkaan ylittyneen.

’’Jos kyseessä olisi ollut kolmekymmentä sinisilmäistä vaaleatukkaista lasta, olisimme olleet pelastamassa heitä samana iltapäivänä.’’

Julkisessa keskustelussa hallitusta kritisoitiin salailusta ja epäselkeästä viestinnästä. Ministeri perustelee salamyhkäisyyttä tilanteen arkaluontoisuudella: ‘’Tämä on hankala asia, koska näiden lasten etu ja turvallisuus leirillä edellytti sen, ettei heidän tilanteestaan voitu julkisesti kertoa mitään. Suomalaisten diplomaattien turvallisuus taas vaati sitä, ettemme voineet kertoa ajankohtia Syyrian rajanylityksille tai esimerkiksi kurdihallinnon tapaamisille.’’ Ministeri kertoo olleensa kahden tulen välissä: ‘’Lehdistön ja muiden toimijoiden tiedontarve oli valtava. Huhuja liikkui paljon, ja samalla piti kuitenkin suojata sekä lapsia, että virkamiesten toimintaa.”

Ensimmäiset orpolapset al-Holin leiriltä tuotiin Suomeen joulukuussa 2019. Kotiutukset jatkuivat keväällä 2020, kun leiriltä itse paenneet perheet saivat Suomelta apua rajanylityksessä Turkin puolelle ja sieltä eteenpäin Suomeen. Tämän jälkeen Suomi ja Saksa aloittivat yhteistyön ihmisten pelastamiseksi leireiltä: ‘’Meillä oli joulukuussa 2020 onnistunut kotiutus kolmelle suomalais-, ja useammalle saksalaisperheelle. Yli kaksikymmentä lasta on nyt saatu Suomeen turvaan’’. Leirillä on tällä hetkellä jäljellä kuitenkin yli kymmenen suomalaista lasta huoltajiensa kanssa. Ministerin puheesta on aistittavissa pettymystä ja turhautuneisuutta: ”Jos kyseessä olisi ollut kolmekymmentä sinisilmäistä vaaleatukkaista lasta, olisimme olleet pelastamassa heitä samana iltapäivänä. Jotkut lapset ovat tällä hetkellä odottaneet kohta kaksi vuotta. Ihmisoikeuksien näkökulmasta olisi hyvä tarkastella tätä kokonaisuutta.’’

‘’Loppuvaiheessa aloin ajatella, että heiveröisempi ihminen saattaisi tässä vaiheessa alkaa väsyä.’’

Perustuslakivaliokunnan syynissä

Ministeri Haaviston pyrkimykset edistää kotiutuksia johtivat joulukuussa 2019 siihen, että kymmenen oppositiokansanedustajaa teki perustuslakivaliokunnalle muistutuksen hänen toiminnastaan. Vuoden kestäneen tutkinnan jälkeen perustuslakivaliokunta totesi, että ministeri oli toiminut lainvastaisesti valmistellessaan ulkoministeriön konsulipäällikön siirtoa toisiin tehtäviin selvittämättä vähemmän järeiden toimenpiteiden mahdollisuutta. Haavisto haluaa kuitenkin painottaa, ettei lakia rikottu prosessin missään vaiheessa. Suomalaisten kotiutuksista al-Holin leiriltä valiokunta ei löytänyt moitittavaa. 

Ero lainvastaisen toiminnan ja lain rikkomisen välillä on ollut monelle epäselvä. Haavisto kehottaa kysymään asiaa juristilta, painottaen samalla ettei kyse ole kovinkaan harvinaisesta ilmiöstä: ‘’Jos ajattelee hallintolain rikkomuksia, niin usein niitä käsittelevät hallintotuomioistuimet palauttavat asian siihen alkutilaan. Tämän tyyppisiä asioita hallinnossa silloin tällöin tapahtuu’’. Vastaus ei suoraan liity kysymykseen, mutta mutkat suoriksi vetäen ero piilee perustuslakivaliokunnan institutionaalisessa luonteessa – sillä ei ole tuomiovaltaa. Haavisto ei myöskään ole valtakunnanoikeuden eteen joutumassa, sillä perustuslakivaliokunnan ja eduskunnan kanta oli, ettei syytekynnys asiassa ylittynyt. Haavisto itse luonnehtii mietintöä kannanotoksi: ‘’Tässä on asia, joka ei koskaan tule tuomioistuimeen. Siinä mielessä se jää tällaiseksi valiokunnan kannanotoksi.’’

Ministeri on ymmärrettävästi varovainen sanoissaan kysyessämme perustuslakivaliokunnan mahdollisesta politisoitumisesta: ‘’Silloin kun viimeksi perustuslakia uudistettiin, olin itse mukana uudistusta tehneessä Taxellin komiteassa. Perustuslakivaliokunnan on aina ajateltu olevan puoluepolitiikan yläpuolella. Tällä eduskuntakaudella on sattunut muutamakin tapaus, jossa puoluepolitiikka tuntuu olleen vahvasti mukana.’’ Varovasti sanansa asetteleva ministeri myöntää yhdeksi ongelmakohdaksi prosessien pitkittämisen. ‘’Sitä eivät perustuslain säätäjät osanneet välttämättä olettaa’’, myöntää Haavisto: ‘’Oma kritiikkini on käsittelyn pituutta kohtaan – istuvaa ministeriä pidetään vuoden kestävässä prosessissa ilman puhe-, tai kommentointioikeutta. Sitä varmasti perustuslain säätäjä ei ole tarkoittanut ministerivastuukysymyksissä; että tehdään itse prosessista niin mahdoton, että sillä saadaan ministeri luovuttamaan tai kaatumaan.’’

Perusmuotoja ja retorisia kysymyksiä keskustelun sekaan kylvävä Haavisto pohtii ääneen valiokunnan toimintatapoja: ‘’Perustuslakivaliokunnan työhönhän osallistui myös näitä muistuttajia [kansanedustajia], jotka olivat alkuperäisen muistutuksen tehneet. Voidaan ajatella, etteivät hekään niin neutraaleja ole kun ovat itse muistutuksen tehneet’’. Haavisto peräänkuuluttaa prosessin pitkittämismahdollisuuden uudelleentarkastelua: ‘’Loppuvaiheessa aloin ajatella, että heiveröisempi ihminen saattaisi tässä vaiheessa alkaa väsyä. Prosessin pitkittämisen mahdollisiin poliittisiin tarkoitusperiin tulisi tulevaisuudessa kiinnittää huomiota – käsittelyn tulisi tapahtua kohtuullisen aikataulun puitteissa.’’

’’Itse kysyisin, että onko tämä loppunäytös Trumpin kaudesta, vai kenties alkunäytös jollekin, jota emme vielä tiedä.’’ 

Vallanvaihto ja uusi aikakausi

Donald Trumpin dramaattinen presidenttikausi sai valitettavan lopun, kun kuudes päivä tammikuuta sekalainen seurakunta Trumpin tukijoita tunkeutui Yhdysvaltain kongressitaloon.  Mielenosoittajien ilmeinen pyrkimys oli estää Joe Bidenin vahvistaminen Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi. Mellakat jättivät fyysisen tuhon lisäksi jälkeen jotain vielä paljon merkittävämpää: symbolisen viillon länsimaisen demokratian sydämeen. Yhdysvaltojen poliittisen järjestelmän vaikutusvalta ei nimittäin rajoitu pelkästään maan sisälle, vaan sitä seurataan laajalti myös maan ulkopuolella, muistuttaa Haavisto: ‘’Kyllähän mellakat olivat pelottavia. Yhdysvaltojen vaalit ovat luonteeltaan esikuvalliset; vaaleja ja vaalikäytäntöjä kopioidaan muualla maailmassa. Niitä kopioidaan Euroopassa, niitä kopioidaan Latinalaisessa Amerikassa, niitä kopioidaan Aasiassa.’’ Ministeri nostaa esille kiinnostavan mietteen: ‘’Itse kysyisin, että onko tämä loppunäytös Trumpin kaudesta, vai kenties alkunäytös jollekin, jota emme vielä tiedä.’’

Puhuttaessa Suomen ja Yhdysvaltojen ulkopoliittisista suhteista ennen ja jälkeen vallanvaihdon nostaa Haavisto ilmastoasiat vahvasti keskiöön. Trumpin valtakauden aikaisia ilmastopoliittisia näkemyseroja Haavisto kuvailee “perustavanlaatuisiksi ristiriidoiksi”. Viimeisen neljän vuoden aikana Yhdysvallat erosi Pariisin ilmastosopimuksesta ja ympäristösääntelyn purkutalkoot ilmensivät poliittista ilmapiiriä laajemmaltikin. Ministerille Trumpin kauden aikana tapahtuneesta yhteistyöstä on jäänyt mieleen erityisesti Rovaniemellä järjestetty Arktisen neuvoston kokous, jossa sanaa ilmasto ei saanut mainita. Joe Bidenin johdolla Yhdysvallat on kuitenkin palannut takaisin Pariisin ilmastosopimukseen, ja Haavisto uskoo rakentavaan dialogiin ilmastoasioista: “Tässä on valtavan suuri ero Trumpin kauteen nähden.” Toinen positiivinen muutos näkyy Haaviston mukaan Bidenin Yhdysvaltojen suhteissa länteen. Trumpin hallinto kritisoi voimakkaasti läntisiä liittolaisiaan ja tuki Britannian eroa Euroopan unionista, mutta nyt Yhdysvallat näyttää vihreää valoa Washington-Bryssel -yhteistyölle: ‘’Tämä on erittäin tärkeää’’, Haavisto toteaa. 

‘’Yhdysvaltojen vaalit ovat luonteeltaan esikuvalliset; vaaleja ja vaalikäytäntöjä kopioidaan muualla maailmassa. Niitä kopioidaan Euroopassa, niitä kopioidaan Latinalaisessa Amerikassa, niitä kopioidaan Aasiassa.’’

Tärkeää on muistaa myös kritiikki: “Jos Trumpilla oli America first, niin kyllä Bidenilla on Buy American– ajattelu toiminnan takana.” Ilmastodialogi maiden välillä luo toivoa, mutta konkreettisia toimia on tuskin Haavistonkaan mielestä tehty riittävästi. Presidentti Barack Obaman ilmastotavoitteet murenivat kerta toisensa jälkeen kongressin vastustukseen tai kansainvälisiin kiistoihin. Trump taas sai toimia aikaan – tosin päinvastaiseen suuntaan. Jotkut asiat eivät taas katso puoluekirjaa, kuten Yhdysvaltain pyrkimys ylläpitää asemaansa maailman talousmahtina. Ulkoministeri Haavisto olettaa Trumpin hallinnon protektionistisen talouspolitiikan jatkuvan uuden hallinnon myötä: “Kauppapolitiikassa ja kauppapoliittisissa neuvotteluissa Yhdysvallat tulee varmasti jatkossakin pitämään omista eduistaan kiinni ja puolustamaan itseään.’’

‘’On aina hyvä muistuttaa, että EU olemme me.’’

Katse itään

Venäjän rajanaapurina Suomelle on perinteisesti ollut tärkeää pitää avointa keskusteluyhteyttä myös Itään. Tuorein esimerkki tästä on Haaviston helmikuinen vierailu Venäjälle. Vierailulle asetettiin korkeita odotuksia, sillä edeltävänä viikkona EU:n ulkopolitiikan johtohahmon Josep Borrellin edustusmatkan katsottiin olevan lähes täydellinen epäonnistuminen. Haaviston vierailu kuitenkin onnistui lunastamaan odotukset ja suitsutukseen yhtyi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Vierailullaan Haavisto tapasi Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin lisäksi erinäisiä kansalaisyhteiskunnan vaikuttajia: ‘’Tapasimme Pietarin suomalaisyhteisöä, kansalaisjärjestövaikuttajia, kaupungin ja alueen hallinnon edustajia, intellektuelleja, sekä poliittisia vaikuttajia.’’ 

Keskustelunaiheet ulkoministerien tapaamisessa olivat luonteeltaan arkoja: “Nyt oli esillä monia hankalia asioita: EU:n ja Venäjän tulehtuneet suhteet, Navalnyin myrkytys kemiallisella aseella ja hänen saamansa tuomio, väkivalta rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan ja monet eri ihmisoikeuskysymykset. Puhuimme myös Tshetsenian seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tilanteesta.’’

EU:ssa ollaan ajoittain kyseenalaistettu Suomen ja Venäjän keskinäisiä suhteita ja toivottu, että neuvotteluja käytäisiin enemmän unionin tasolla. Haavisto korostaa Suomen erityistä asemaa Venäjän rajanaapurina: ‘’Suomella on yhteistä rajaa Venäjän kanssa 1300 kilometriä – eli enemmän kuin kaikilla muilla EU-mailla yhteensä. Meillä on myös paljon käytännönläheisiä asioita, joita hoidamme päivittäin: perheenjäseniä rajan eri puolilla, liikenneyhteyksiä, kaupan sujuvuutta, matkailua, kulttuuria – kaikenlaista ihmisten välistä kanssakäymistä.’’ Haavisto näkeekin Suomella olevan asiantuntijarooli Venäjään liittyvissä teemoissa, vaikkakin kansalaistemme yleissivistyksessä on ministerin mukaan paljon parannettavaa : ‘’Usein Suomen ajatellaan oleva hyvä Venäjä-asiantuntija – mutta siinä meilläkin on paljon petrattavaa. Olisi tärkeää, että kaikissa oloissa Venäjän tuntemus meillä olisi hyvää ja kieltäkin luettaisiin kouluissa.’’

Yhteistyöstä huolimatta Haavisto painottaa Suomen olevan tiivis osa länttä, ja että Suomi ja Euroopan unioni ovat keskenään erottamattomat: ’’On aina hyvä muistuttaa, että EU olemme me. Olemme osa läntistä yhteisöä. Tämä Venäjällä myös hyvin tiedetään. Samoin kuin se, että Suomi haluaa säilyttää mahdollisuuden hakea Naton jäsenyyttä, kuten uudessakin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa jälleen totesimme.’’

Arvomaailmojen ristiriidat ovat kuitenkin vain yksi ulottuvuus maidemme välisissä suhteissa. Haavisto korostaa erityisesti kansalaisyhteiskunnan tärkeyttä: “Itse toivon että kansalaisten aito ja läheinen vuorovaikutus rajan yli taas jatkuu. Minuun ovat aina tehnyt vaikutuksen Pietarin tai Moskovan metrossa klassikkokirjoja lukevat matkustajat;  Dostojevskit, Tolstoit, Pushkinit ja Bulgakovit ovat kovassa kulutuksessa. Ehkä joku juuri etsii Venäjän sielua lukiessaan Tolstoin romaanin Anna Kareninan alkulausetta: ‘Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan’.’’