Vuoden ihanin aika koittaa jälleen.

Olisi helppo argumentoida mielenmaiseman olevan absoluuttisen väärä, jos ajattelee jouluaikaa vuoden ihanimpana. Syitä tämänkaltaiselle argumentoinnille on helppo keksiä. Joku voisi väittää, että sateinen nollakeli, pimeät kadut ja lumettomat polut eivät tue käsitystä siitä talvisesta ihmemaasta, jollainen joulun pitäisi olla. Toinen saattaa vierastaa nykyaikaista joulukuvaa, jonka mukaan tärkeintä on törsätä mahdollisimman paljon rahaa kaikkeen turhaan krääsään. Jollekin joulu perheiden yhteisen rauhoittumisen aikana voi avata jo arpeutuneet muistojen haavat, jos perhettä tai läheisiä ei ole, ja odotettavissa on yksinäiset pyhäpäivät, tai mikäli lapsuuden jouluista on huonoja muistoja, jotka haluaisi sulkea mielestään. Kolmiyhteisen Jumalan poika-olomuodon syntymään pohjautuvan pyhän juhliminen voi tuntua vieraalta niille, jotka vastustavat kaikkia tapoja tuputtaa uskonnon kaltaista oopiumia nykyään hyvinkin voimakkaasti kirkosta vieraantuneen kansan keskuuteen.

Jouluun liittyy monia syitä, miksi sen arvostusta voisi pitää liioiteltuna. Paatuneinkin pessimisti joutuu kuitenkin myöntämään joulun olevan ihanaa aikaa, koska se on ainoa aika vuodesta, jolloin on sallittua rentoutua ja ajatella myös itseään. Tietenkin osa ihmisistä kärsii niin sanotusta joulustressistä, kun kodin pitää olla puunattu, laatikoiden tehty isoäidin perinnereseptin mukaan ja kaikille pitää löytää lahjat, joista huokuu lahjan valitseminen juuri saajaa ajatellen. Jouluun liittyvä stressi on eriskummallista, sillä asialla ei ole lopulta mitään merkitystä. Jos perunalaatikko sattui kärvähtämään uunissa, se ei pilaa joulua. Kotia ei jaksettu puleerata puhtaaksi – ketä kiinnostaa? Isoisälle hankittiin lopulta se isompi laatikko Vihreitä kuulia, aivan kuten joka vuosi aiemminkin – ja hän oli tyytyväinen, koska ei toivonutkaan mitään muuta.

”Haluat kuunnella Zacharias Topeliuksen runoon pohjautuvaa laulua joutumatta ryhmäpaineen vuoksi kiskomaan viinaa naama irvessä joka nyt-tavun kohdalla? Joulu on ainoa aika vuodessa, kun tätä painetta ei tarvitse kokea.”

Murheet ja huolet jouluun liittyen ovat lähes aina itse luomiamme odotuksia, ja stressaaminen joulusta voi olla jopa terapeuttista: se opettaa meille, että kaiken ei tarvitse sujua itse luomiemme odotusten mukaan. Voimme nauttia olostamme, vaikka näennäisesti epäonnistuisimme odotusten täydellisessä täyttämisessä.

Tietenkään joulunviettoon liittyvät odotukset eivät aina ole täysin oman aivokuoren sisältä lähteneitä, vaan niihin voi liittyä lähipiirin luomaa painetta. Näistäkään asioista ei tarvitse murehtia liikaa, sillä lopulta tärkeintä on itse omasta olostaan nauttiminen. Vaikka kaukainen sukulainen vaatisikin käymään kylässä jouluaattona, ei sukuloimaan oikeasti tarvitse mennä, jos ei itse halua. Olostaan voi paineista huolimatta nauttia, sillä joulu on ainoa aika vuodessa, kun koko yhteiskunta ymmärtää jokaisen elävän omaa elämäänsä. Haluat töistä kolme arkivapaata keskelle vuoden pimeintä aikaa? Onnistunee, joissain töissä se tulee automaattisesti. Et jaksa avata koulukirjoja, kun syyslukukauden tentit ovat viimein ohi ja on aika ottaa taukoa opiskelusta? Ei haittaa, on joulu. Haluat kuunnella Zacharias Topeliuksen runoon pohjautuvaa laulua joutumatta ryhmäpaineen vuoksi kiskomaan viinaa naama irvessä joka nyt-tavun kohdalla? Joulu on ainoa aika vuodessa, kun tätä painetta ei tarvitse kokea.

Lähipiirin lisäksi myös muu yhteiskunta painostaa meitä viettämään joulua tietyillä tavoilla. Markkinoijat yrittävät tunkea kurkkuusi ajattelumallia, että joulu ei ole joulu, jos et anna jollekin lahjaksi leipäkonetta, piikkimattoa, mehulinkoa tai Tämän Joulun Hittilahjaa. Toisaalta haluaisit ehkä ilahduttaa jotakuta oikeasti, mutta mietit, riittääkö kehitysmaahan vuohen ostaminen kuvastamaan kyseisen ihmisen tärkeyttä sinulle. Olit tuhansien muiden joukossa marssimassa ilmastonmuutosta vastaan, mutta mietit, tuhoutuuko maailma, jos ripustat jouluvalot ikkunaan piristämään pimeitä iltoja. Näistäkin asioista voi ottaa stressiä, mutta kannattaako se? Läheiset ovat läheisiä, riippumatta siitä, hankitko heille joululahjaa vai et. Ilmastonmuutoskokous ei anna sinua vastustavaa julkilausumaa, jos kytket värivalot sähköverkkoon viikoksi tai pariksi.

Emme ota edes stressiä siitä, että joulu on korostetusti lasten juhla. Siinä missä kyynisille ja stressaantuneille ylioppilaille joulu on lupa hengähtää pitkän syksyn jälkeen, on joulu lapsille pitkälti pukin odottamista jouluaattona. Vatsan ollessa puolillaan kinkkua ja laatikoita, lautasta kun ei ehdi syödä tyhjäksi, kiirehditään ikkunaan tiiraamaan, koska porovaljakko kotipihaan lennähtää. Loppuilta odotetaan silmät kiiluen saapuvaksi keski-iän ylittänyttä valkopartaista miestä, joka kaivaa pohjattomalta vaikuttavasta säkistä juuri ne lelut, jotka vanhempien kanssa on lelukuvastosta ympyröity.

Lapsien ilahduttaminen lahjoilla on positiivista, koska lapset ovat vielä viattomia ja heidän silmistään säteilevä riemu tarttuu ja tuo joulumielen pahimmankin ihmisvihaajan sydämeen. Annamme ihmiselon alkutaipaleella olevien pienokaisten nauttia viattomasta lapsuusajastaan ja siitä selittämättömästä ilosta, jonka pakettien avaaminen heille tuottaa, vaikka samalla tiedämmekin koko joulupukkitradition olevan yhteiskunnan keino aivopestä lapset kasvamaan osaksi yhteiskunnan sortavia rakenteita.

”Kaikki hyvä, mitä saamme, on lähtöisin valkoiselta, keski-iän ylittäneeltä heteromieheltä, joka jakaa ihan vain armeliaisuuttaan lahjoja näennäisen tasapuolisesti kaikille.”

Joulupukki on loistava symboli sille, kuinka perhetausta kasvattaa meidät tyytymään osaamme yhteiskunnassa. Lapsesta asti meidät manipuloidaan uskomaan, kuinka omat toimemme vaikuttavat lopputulokseen – olemalla kiltti tuo pukki paljon lahjoja, ja tuhmat lapset saavat vain risuja. Aivan kuin meillä olisi ollut pienenä mahdollisuus saavuttaa haaveemme vain omiin tekosiimme pohjautuen. Loppujen lopuksi käytöksellä ei ole väliä, koska syntyperä ratkaisee; se hyvätuloisen perheen muksu, joka repi ketjut irti ruosteisesta mummomankelistasi ja tyrkkäsi sinut kuralätäkköön saa kaikki toiveensa läpi. Kaiken kruunuksi hän vittuilee sinulle läpi ala-asteen, koska itse käytät ainoasta lahjapaketistasi paljastunutta, kirpputorilta pukinkonttiin päätynyttä, virttynyttä ja kaksi kokoa liian isoa talvitakkia.

Lapsetkaan eivät ole tyhmiä. He oppivat nopeasti, kuinka joulupukin säkeistä paljastuvat yllätykset on rahoitettu vanhempien pankkitilillä olevilla biteillä. Tätä ei kuitenkaan paljasteta vanhemmille tai sukulaisille, koska lapset eivät halua tuottaa heille pettymystä. Miltä se vaikuttaisi, jos vanhempien kovan työn ja uhrausten seurauksena hankittuun lahjaan osoittaisi tyytymättömyyttä? Se väärä lelu, jota lapsi ei halunnut, saa komerosta yhden leikin jälkeen hautapaikan. Kysyttäessä ollaan toki kiitollisia siitä, että pukki sellaisen toi. Eihän kukaan halua ympäröivälle maailmalle tyytymättömyyttä maailmantilaan osoittaa.

Tällä lailla lapset kasvavat ylläpitämään tätä kieroutunutta kuvaa, jollaiseksi nykymaailma on mennyt. Kaikki hyvä, mitä saamme, on lähtöisin valkoiselta, keski-iän ylittäneeltä heteromieheltä, joka jakaa ihan vain armeliaisuuttaan lahjoja näennäisen tasapuolisesti kaikille. Tietysti jokainen hankkii lahjat itse, jolloin kaikki saavat lahjoja vain yhteiskunnalliseen asemaan perustuen – köyhille vähän ja halpaa, rikkaille paljon ja kallista. Rahat näihin lahjoihin tulevat meistä jokaiselta, mutta lahjat allokoituvat saajilleen syntyperäämme perustuen. Tämän vuoksi lapset – tai muutkaan – eivät uskalla kyseenalaistaa systeemiä: samalla tulisi kyseenalaistettua lähipiirin panos itselle. On moraalisesti helpompaa olla hiljaa ja esittää tyytyväistä kuin tuoda esille asiaan liittyvät epäkohdat. On helpompaa hyväksyä kaiken hyvän tulevan itselle vieraalta huomattavan etuoikeutetulta ihmiseltä, vaikka tiedossa on kyseisen ihmisen armeliaisuuden pohjautuvan vain oman lähipiirin resursseihin.

Vedetään kuitenkin sanoja takaisin. Jokaisen meistä on helppo olettaa lahjojen tulevan valkoiselta heteromieheltä, mutta objektiivisesti tarkasteltuna heterosuhde on hieman kyseenalaisella pohjalla. Mielikuvissamme Joulupukki elää avioliitonomaisessa suhteessa Joulumuorin kanssa, mutta Joulumuori on yleisesti ulkoistettu keittiöön, kun taas Pukki itse kuluttaa enemmän aikaa huomattavan miesoletettuvoittoisen tonttulaumansa kanssa. Suhteen laadusta voi olla montaa mieltä, mutta ongelmallista on myös Korvatunturin ”hyväntahdonlähettiläiden” lapsiin asettama mielikuva. Pukki tekee suurimman työn, hän on keulakuva kaikelle jouluun liittyvälle, eikä Joulumuorin roolia korosteta läheskään yhtä paljon. Haluatteko Korvatunturin ulkopuolellakin pätevän esimerkin muorin heikommasta arvostuksesta? Verratkaa kaikkia kaupunginosasomet ja kauppojen ilmoitustaulut täyttäneitä ilmoituksia Joulupukin esittäjistä. Kuinka monessa on Joulumuori mukana, ja kuinka monessa Joulumuorin läsnäolo vierailulla kasvattaa hintaa kaksinkertaiseksi pelkkään pukkiin verrattuna.

***

Kun lopulta olemme valistaneet niin tuttuja kuin tuntemattomiakin Joulupukin turmiollisesta vaikutuksesta yhteiskuntamme rakenteisiin, voimme rentoutua. Kun olemme syyllistäneet lakkaamatta itseämme siitä, että emme kyenneet henkilökohtaisesti viemään vuohia Afrikkaan, vaan jouduimme käyttämään avustusjärjestöä, joka ottaa oman siivunsa lahjoitusrahoista toimintansa kattamiseen, on aika rauhoittua ja ottaa itselle omaa aikaa. Ehkä nautimme kupillisen kylmää, alkoholitonta luomuglögiä asunnossamme, josta on katkaistu niin sähköt kuin lämmitys energiansäästön nimissä. Unohdamme kaiken stressin ja tuskan, olivat ne lähtöisin meistä itsestämme, lähipiiristämme, vastuullisen median uutisoinnista tai nimettömän opiskelijalehtikolumnistin kiistanalaisista teksteistä. Keskitymme vain itseemme ja omaan hyvinvointiimme.

Tässä vaiheessa olisi aika toivottaa kaikille lukijoille hyvää joulua, mutta juuri saamamme tiedon mukaan Suomen hallitus on päättänyt leikata jouluntoivotuksista. Näin ollen voimme toivottaa kaikille vain joulua. Paitsi, jos kuulutte yhteiskunnan vähäosaisimpiin.

Teille nimittäin toivotetaan vain oulua.

 

Punakynä on ehkä ikuisesti Tutkaimessa julkaistava blogi, joka keskittyy etsimään virheitä maailmasta. Koska yhden ihmisen voimin ei maailmaa muuteta eikä ongelmia ratkaista, tyydytään virheet merkkaamaan punakynällä, jotta muutkin ne huomaavat.