Teksti: Arttu Uuranmäki
Kuvitus: Venla Kalliokoski

Parahin lukija,

Pitelet käsissäsi tämän vuoden viimeistä Tutkainta. Oli tämä sitten ensimmäinen aviisisi tai olitpa pitkäaikainen lukija, kiitos sinulle. Opiskelijajulkaisut hengittävät lukijoistaan, ja vapaaehtoisvoimin kyhättyjen lehtien ainoa palkka on vertaisten muodostama lukijakunta.

Uusi vuosi tarkoittaa myös uusia tuulia toimituksessa. Päätoimittaja vaihtui vuoden vaihteessa, ja osa tekijäkööristä antaa tilaa uusille journalistin aluille. Haikeuden lisäksi tämä herättää myös helpotuksen tunteita.

Vanhastaan sanotaan, että jonkin loppu on aina jonkin toisen alku. Joskin tämä voi joskus pitää paikkansa, ei uusiin tuuliin heittäytyminen ole ainoa vaihtoehto. Uuden järjestöpestin tai aktivistiryhmän jäsenyyden lisäksi voi aina pidättäytyä uusista tuulista, ja antautua levolle.

On vaikea puhua yleistävästi niinkin monipuolisesta sakista kuin valtsikalaiset, mutta oma kokemukseni viimeisiltä vuosilta on, että tämä tiedekunta on täynnä työteliäitä ja tunnollisia ihmisiä. Tämä ei ole aina siunaus. Jodel on kaikkea muuta kuin tieteellisesti pätevä lähde, mutta satunnaisellakin kanavan seuraamisella huomaa, kuinka kovaa työskentelyä painottava ilmapiiri ahdistaa monia. Opintojen aikainen kokemus järjestöistä tai oman alan töistä nähdään välttämättömänä. Opinnoistakin pitäisi suoriutua tavoiteajassa, mikä tarkoittaa 15:sta opintopistettä periodissa, eli 48 tuntia opiskelua joka viikko. Vastaavan laskelman toi viimeksi esiin valtsikalainen aktivisti Roosa Rahkonen Instagram-sivullaan. Tarkat tuntimäärät toki vaihtelevat kursseittain sekä yksilöittäin jokaisen ollessa erilainen oppija, mutta tästä huolimatta laissa määritelty 27 tunnin työmäärä yhtä opintopistettä varten kertoo lähtökohtaisen korkeista vaatimuksista jokaista opiskelijaa kohtaan.

Valtsika näyttäisi kaipaavan kovan työkulttuurin vastapainoksi myös kovaa levon kulttuuria. Opiskelijajärjestöillä on tässä suhteessa ratkaiseva rooli. Ei ole tarpeen arvioida, miten levon edistämisessä on tähän asti onnistuttu. Kuitenkin, ei varmasti ole pahitteeksi rohkaista vuodenvaihteessa toiminnan aloittavia hallituksia pohtimaan, miten oman jäsenistön jaksamista tuetaan mahdollisimman hyvin. Puhumattakaan itse hallitusten jäsenistä, jotka venyvät vuosi vuodelta ties millaisiin suorituksiin meidän kaikkien hyväksi. Aina se ei ole helppoa, eikä allekirjoittanutkaan ole joka kerta suoriutunut mallikkaasti (kiitokset eräälle polvin opiskelijalle, joka VOO:n rissellä näpäytti vastavalittua päätoimittajaa aamuviideltä). Tämä ei voi kuitenkaan estää meitä yrittämästä parhaamme.

Ainejärjestöjen tietoisen työn lisäksi myös yliopiston tulisi kantaa kortensa kekoon. On esimerkiksi harmillista, ettei keskustakampukselta löydy yhden yhtä tilaa, joka olisi nimenomaan varattu hiljaiseen loikoiluun tai rehteihin päikkäreihin. Kirjastolta löytyviin nojatuoleihin voi aina käpertyä, mutta palkkana on usein huonot unet ja kipeä selkä. Varta vasten levolle varatut tilat myös rohkaisisivat ummistamaan silmät hetkeksi ja rauhoittumaan opintojen tuomasta härdellistä.