Suomi 100 -juhlavuosi on vihdoin jäänyt taakse, ja sen myötä suurin huuma myös Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan ympärillä alkaa olla ohitse. Juhlavuoden kallein oheistuote jätti jälkensä lippukassoihin: helmikuuhun mennessä sen on nähnyt viittä vaille miljoona suomalaista. Aikoinaan Väinö Linnan romaani oli tärkeä pelinavaaja sotien jälkeisessä keskustelussa, ja sodan kokeneet miehet ja naiset ottivat Linnan rosoisen rintamamiehen pian omakseen. Osalle kriitikoista sotaromaani oli kauhistus, sillä se romutti Runebergiltä periytyneen kiiltokuvan urheasta, Herraa ja herroja kavahtavasta suomalaisesta sotilaasta. Osan suomalaisista juhlavuoden filmatisointi sai kuitenkin myös tuskailemaan, eikö itsenäisyyden juhla voisi olla muutakin kuin sarkatakin harmaa – eikö talvisodan moteista ja myyteistä voitaisi jo katsoa eteenpäin?
Samaan aikaan Atlantin toisella puolella Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump uudelleentwiittaa kuvan sankarihautojen keskellä makaavasta naisesta, ja ärjäisee polvillaan protestoiville NFL:n jalkapalloilijoille: ”Tämän takia me seisomme kansallislaulun aikana!” Yhdysvalloissa sotahistoria on kansallisen identiteetin rakennuspalikka siinä missä Suomessakin, sodat vain ovat luonteeltaan erilaisia ja niitä on ollut “just a little bit more”, kuten amerikkalainen ystäväni totesi.
Yhdysvalloilla on erikoislaatuinen suhde sotaan. Maa istuu luonnollisen vallihaudan takana, eikä potentiaalinen miehittäjä kurkistele amerikkalaisen yhteiskunnan aidanraoista. Vapaaehtoiset ammattisotilaat laivataan valtameren yli pitämään pystyssä usein vuosien mittaisiksi venyviä operaatioita. Kotirintama osoittaa kuitenkin tukeaan sotaseikkailuille ja armeijalle: hävittäjät jylisevät pään yli jalkapallopeleissä ja puskuritarrat vetoavat tukemaan poikiamme ulkomailla. Yhdysvaltalaisella lentokentällä nuori mies tai nainen sotilaspuvussa ei voi ottaa montakaan askelta ilman että joku tuppautuu puristamaan kättä: “Thank you for your service”.
Tämä voi olla yksi tapa maksaa hyvitystä Vietnamin sodan jälkeisistä päivistä, kun epäonnistuneesta ja epäsuositusta sodasta palaavat amerikkalaisjoukot saivat samanlaisen kylmännihkeän vastaanoton kuin suomalaiset jatkosodan jälkeen – mitäs lähditte. Syynä ei ollut pelkkä tappio, vaan myös sotarikokset olivat tahranneet maineen. Huipulla tämä on ymmärretty – se millaisena amerikkalainen sotilas kuvataan, maksaa rahaa ja on tahtojen taistelun tulosta.
Peleissä hypätään sellaisten sankarien maihinnousukenkiin, joiden rinnalla Rokan Anttikin kalpenee
Pentagon lainaa tunnetusti kalustoaan sellaisille projekteille, jotka kertovat oikeanlaista tarinaa. Sellaiset elokuvalliset eepokset kuin Top Gun ja Black Hawk Down saivat jeeppikolonnansa ilmaisena lainana, mutta adrenaliinikoukusta kertova Hurt Locker sai lopulta pärjätä ilman. Muissa kuin sotaa käsittelevissä elokuvissa amerikkalaiselle sotaväelle lankeaa pelastavan ratsuväen rooli, vaikkapa zombiapokalypsin tai muukalaisten invaasion koittaessa. Videopelit ovat oma lukunsa: America’s Army lanseerattiin puolustusministeriön varoista piristämään värväämistä. Itsekin olen käyttänyt satoja tunteja virtuaalisen jenkkiarmeijan leivissä kaikilla mantereilla. Peleissä hypätään sellaisten sankarien maihinnousukenkiin, joiden rinnalla Rokan Anttikin kalpenee.
Musiikkiteollisuuden mansikkapelloilla soivat usein sodanvastaiset sävelet, mutta militaristista kuvastoa käyttäessään ei protestilaulaja voi olla liian varovainen. Green Dayn sodanvastaiselta albumilta lohkaistu “Wake me up when September ends” päätyi lopulta musiikkivideollaan kertomaan taas yhden riipaisevan, mutta isänmaallisuutta puhkuvan tarinan. Bruce Springsteenin “Born in the U.S.A” soi nykyään armeijan tukikonserteissa aivan eri nuotilla kuin alkuperäisessä kyynisessä kontekstissaan.
Yhdessä tarinassa amerikkalainen sotilas vuodattaa verensä vapauden alttarilla, toisessa tekee öljyblokin likaisen työn kapitalismin kaatopaikalla. Sellaista ”Tuntematonta” ei olekaan, joka pudottaisi amerikkalaisen sotilaan jalustaltaan. Maan 18 miljoonaa veteraania ovat poliittinen vipuvarsi, ja maailman kalleimman puolustuskoneiston varat valuvat aina Hollywoodiin asti. Suomen sotahistoria alkaa olla miesmuistin tavoittamattomissa, mutta Yhdysvalloille sotilasoperaatiot ovat vain yksi tapa toteuttaa ulkopolitiikkaa – ja konflikteja taitaa riittää hamaan Harmageddoniin asti.
