Teksti ja kuva Samuli Leppämäki
Vuonna 2018 julistettiin keskustelufoorumeilla maailmanlopun saapuvan nörteille, kun EU-direktiivin pelättiin kiellettävän kaikki humoristinen internet-sisältö ja Google uhkasi sulkea Youtuben kokonaan Euroopasta.
“Meemikieltona” tunnettu artikla 13 tuli virallisesti voimaan viime vuonna, mutta edelleen huvittavia kuvia jaetaan huolettomasti. Kammotteleeko kukaan enää meemien katoamista? Tai kiinnostaako ketään, että artikla 13 onkin nykyään 17?
Kerrataanpa mistä on kyse. Kesäkuussa 2018 Euroopan parlamentin lakiasiainvaliokunta hyväksyi ehdotuksen Euroopan unionin direktiiviksi tekijänoikeudesta ja lähioikeuksista digitaalisilla sisämarkkinoilla (tunnetaan myös DSM-direktiivinä). Tarkoituksena herttaisesti nimetyllä kokonaisuudella oli jäsenmaiden tekijänoikeuslainsäädännön harmonisointi sekä digitaalisten sisämarkkinoiden lujitus.
Eniten vastarintaa herättivät artiklat 11 ja 13. Artikla 11 eli niin sanottu linkkivero vaati Google Newsin kaltaisia sivustoja maksamaan lehtikustantajille artikkelien otteiden jakamisesta syötteessään. Oli kuitenkin epäselvää, kohdistuisiko tämä velvoite myös kohtalaisen korkean seuraajamäärän omaaviin somevaikuttajiin.
Artikla 13 komensi tiettyjä sivustoja huolehtimaan, ettei niillä jaettaisi tekijänoikeuden suojaamaa sisältöä luvattomasti ollenkaan. Tätä vaatimusta valvottaisiin, milläs muullakaan, kuin automatisoiduilla suodattimilla. Artikla nimesi tarkkaan alustat, joiden tulisi ottaa käyttöön vaaditut suodattimet ja ne, jotka pääsisivät pälkähästä. Tämä luonnollisesti herätti sivustojen kesken hyvin eriäviä näkemyksiä pelin reiluudesta. Suodattimien ei uskottu kykenevän erottamaan oikeita sisältövarkauksia laissa sallittuista median muodoista, kuten parodiasta. Täten artikla 13 sai lempinimekseen meemikielto, sillä meemit usein sisältävät tekijänoikeudella suojattuja kuvia parodian kontekstissa.
“Kyberavaruuden itsenäiset taiteilijat eivät kuitenkaan hyppineet riemusta”
Ainakin pinnalta katsottuna perustelu direktiiville vaikutti ihan hyväntahtoiselta. Lainsäädännön uskoteltiin siirtävän enemmän tuottoja Facebookin ja Googlen kaltaisilta mediajäteiltä alhaisen budjetin sisällöntuottajille. Kyberavaruuden itsenäiset taiteilijat eivät kuitenkaan hyppineet riemusta. Kukaan ei tiennyt miten näitä ohjeita jäsenmaissa tultaisiin soveltamaan ja sekös herättikin spekulaatioita.
Valtaisa vastareaktio
Direktiivin esittelemä lainsäädäntö olisi asettanut vastakkain sisältöjen tuottajat omien julkaisualustojensa kanssa: ristiriitaulottuvuus, joka oli jo valmiiksi olemassa Googlen omistaman Youtuben toimintastrategiassa. Videonjakopalvelun tekijänoikeusluokkauksia tunnistava algoritmi ei nimittäin ole tyylipuhtaudesta tunnettu vaan vie mainostuloja sallituilta videoilta usein aiheettomasti.
Toimeenpantaessa artikla painostaisi Youtuben sulkemaan sakkojen pelossa kaiken rajoituksia uhmaavan sisällön kokonaan pois sivustolta. Aiemmin mainostulonsa perusteettomasti menettäneet ovat voineet hakea päätöksen kumoamista. Tämänkin oikeuden meemiartikla eväisi, koska algoritmin merkitsemiä videoita ei annettaisi ladattavan ollenkaan. Menettely ei olisi siis aivan niin oikeudenmukainen, kuin mitä Strasbourgissa toivottiin.
Kun internetin runsaslukuinen sisällöntuottajakaarti tajusi tämän uhan, kävi se pikimmiten aktiiviseen #Saveyourinternet-taisteluun pahamaineista “meemiartiklaa” vastaan. Kampanja levisi nopeasti sivustolta toiselle, osittain juuri meemien mukana. Siihen osallistui niin tubettajia, influenssereita kuin sivustojen johtohenkilöitäkin. Tukea osoitti muun muassa Wikipedian emoyhtiö Creative Commons sekä Youtuben toimitusjohtaja Susan Wojcicki. Ironisesti juuri kiistelty artikla oli tuonut tavallaan alustojen omistajat lähemmäs käyttäjiään, ainakin hetkeksi.
“Internetin pelättiin muuttuvan loputtoman luovuuden leikkikentästä käyttäjiensä tarkkailun ja hallitsemisen välineeksi.”
Hetken aikaa tuntui, ettei koko Yhdysvaltojen ja Euroopan digimaailma muusta puhunutkaan. Tuottajat pelkäsivät ilmaisunvapauden puolesta. Omistajat pelkäsivät mainostulojensa puolesta. Saksassa 150 000 ihmistä osoitti mieltään kerralla. Internetin pelättiin muuttuvan loputtoman luovuuden leikkikentästä käyttäjiensä tarkkailun ja hallitsemisen välineeksi
Vastustuksesta huolimatta DSM-direktiivi sai hyväksynnän parlamentin lopullisessa äänestyksessä äänin 348-274. Tämä tapahtui maaliskuussa 2019. Tuolloin esitykseen hyväksyttiin muutosesityksiä. Artiklasta 11 tuli 15 ja siihen sisällytettiin poikkeuksia yksityiselle ei-kaupalliselle hyperlinkkien käytölle. Linkkivero jäi enää vain uutissivustojen riesaksi. Artikla 13 siirrettiin osaksi vähemmän säväyttävää artiklaa 17, mutta sisältö säilyi olennaisesti samanlaisena. Pääosin tehdyt muutokset koskivat muita direktiivin osia, kuten kirjastojen toimintaa. Mainittakoon, että Suomi vastusti esitystä jo ennen sen etenemistä neuvotteluihin. Viisi sen euroedustajista äänesti esitystä vastaan vielä täysistunnossa..
Hidas eteneminen väsyttää vastarinnan
Tyypillisesti direktiivi ei astu voimaan välittömästi, vaan jäsenmaiden tulee laatia itsenäisesti sen tavoitteita kunnioittavat lait. Näiden lakien valmistelu on edennyt tällä kertaa poikkeuksellisen verkkaisesti. Oikeastaan määräaika niiden toimeenpanolle oli jo viime kesäkuussa. Suomessa muutokset tekijänoikeuslakiin on tarkoitus esittää eduskunnalle tänä keväänä. Esitys muutoksista oli lausuntokierroksella syksyllä mutta uutisointia aihe ei enää ole herättänyt samalla innokkuudella kuin ennen.
Esitys ei olisi huumorin osalta ainoastaan rajoittava. Nimittäin Suomessa parodiaa on ennen tulkittu muuta Eurooppaa suppeammin. Parodiaksi on luokiteltu vain teokset, joissa itse parodistin työn osuus on ollut merkittävä eikä esimerkiksi jaettuja uutisklippejä ivallisilla otsikoilla. Yksi olennainen muutos tekijänoikeuslakiin olisi parodiapoikkeus, jolla sallitun parodian ala laajenisi eurooppalaiseen laveampaan käsitykseen. Tällöin parodiaksi laskettaisiin kaikki lähdeteoksesta erotettavat pilailun ilmentymät.
Youtube julkaisi viime elokuussa lausunnon, jossa se vakuuttaa tehneensä yhteistyötä EU:n kanssa artiklan toimeenpanon säätämisessä. Lausunnossa vakuutetaan halusta edistää kaikkien osapuolten etuja, mutta tarkkoja menetelmiä lakien suhteen ei nimetä. Youtuben toimia voidaan spekuloida niin suuntaan kuin toiseen, mutta tärkeää on muistaa, etteivät sen asiakkaita ole sisällöntuottajat tai videoiden katsojat vaan mainostajat. Sama pätee Facebookiin, Twitteriin ja muihin firmojen ylläpitämiin sivustoihin.
Kuumotelluin skenaario olisi se, että sivustot sulkisivat palvelunsa Euroopassa kokonaan välttyäkseen äärimmäisiltä korvaussummilta. Toinen vaihtoehto olisi, että sivustot alkaisivat valikoida itselleen luotettavia julkaisijoita. Tällaisia olisivat luultavimmin suuret levy-yhtiöt, sanomalehdet, TV-studiot tai vastaavat suuremman luokan toimijat. Sivustoista tulisi suurten yhtiöiden alaisia, kuten ne Facebookille ja Googlelle monella tapaa ovat jo. Itsenäiset tuottajat heitettäisiin omilleen.
On myös mahdollista, että tarpeeksi moni jäsenmaa kokee Youtuben jo vuosia käytössä olleen algoritmin riittäväksi ja vain edellyttää saman teknologian käyttöönottoa muilta. Tällöin ne myös säästäisivät omia lainsäädännöllisiä resurssejaan. Tai sitten uudet lait karkottavat tuottajat kokonaan ja saamme sanoa hyvästi Rage-sarjakuville.
Mitä nyt tapahtuu?
Internetille on kehittynyt oma vapautta painottava kulttuurinsa. Jos virkavalta oikeasti alkaisi tällaista ”meemikieltoa” valvomaan, ei kuluttajilla ole velvoitetta jäädä perinteisille palvelimille. Vaihtoehtoina ovat muun muassa vertaisverkkopohjaiset selaimet ja erilaiset koneiden sijaintitietoja sekoittavat VPN-palvelut. Luonnollisesti villin lännen verkkoon tottuneet surffaajat eivät välttämättä jää hengaamaan sellaiselle sivulle, jossa näkee vain klippejä Jimmy Kimmelin keskusteluohjelmasta. Sosiaalinen media tarvitsee sosiaalisen aspektinsa.
”Sosiaalinen media tarvitsee sosiaalisen aspektinsa.”
Tavoitteena tekijänoikeuksien turvaamisen voisi luulla tuovan rauhaa digitaalisille markkinoille ja selkeyttävän omistussuhteita. Käytännössä internetin rajoittaminen ei tuo yksiselitteisesti ihmisille turvallisempaa oloa. Vertaisverkkoja ja VPN-palveluita mainostetaan vedoten ihmisten haluun suojata omia tietojaan, mitä mahdolliset valvontajärjestelmät kaventaisivat ennestään. Toisaalta vapaa internet mahdollistaa myös mielipidevaikuttamisen, jossa meemit toimivat oivina työkaluina.
Nykyinen artikla 17 tuskin ansaitsee enää rooliaan sellaisena mörkönä, jollaisena sitä neljä vuotta sitten maalattiin. Voi olla, että digimaailman ulkopuoliset akuutit kriisit ovat menneet kiistanalaisen tekijänoikeussuojan edelle. Toisaalta nykypäivän turvallisuustilanteesta käsin on ihan haikeaa muistella sitä aikaa, jolloin keskustelimme niin dramaattisesti elektronisten kiertokuvien kohtalosta.
