Teksti: Heidi Uitto
Kuva: Leo Bergman
Kulunut vuosi 2018 oli hyvä Intialaisille naisille ja seksuaalivähemmistöille, näin voisi ajatella. Suomessakin uutiskynnyksen ylittänyt homoseksuaalisuuden laillistaminen vei Intian kertaheitolla edelläkävijöiden joukkoon seksuaalivähemmistöjen kohtelussa. Muutaman kuukauden päästä Keralan korkein oikeus päätti, että Sabarimalan temppelin naisten sisäänpääsyn kieltävä sääntö on laiton. Tämä osoittaa, että Intian maallisella hallituksella on pokkaa lyödä kapuloita uskonnollisten auktoriteettien rattaisiin diskriminoinnin vähentämiseksi. Heinäkuussa koko maassa luovuttiin yhdestä naisiin kohdistuvasta luksuskulutusverosta, nimittäin tamponiverosta. Tämä taas on esimerkki tasa-arvoa tukevasta budjetoinnista. Intiaa, maailman suurinta demokratiaa, on syytä kehua tasa-arvoa edistäneistä hankkeista ja saavutuksista.
Kuten tavallista, pintaraapaisua syvällisempi tarkastelu paljastaa altaan toisenlaiset realiteetit. Edellä mainittu naisten Sabarimala temppeliin pääsyn salliva laki käynnisti sarjan väkivaltaisia protesteja. Muutamaa tapausta lukuun ottamatta naisten pyrkimykset kävellä sisään Ayyappa-jumalalle omistettuun temppeliin on onnistuttu väkivallalla estämään. Maan hindunationalistiseen BJP –puolueeseen kuuluva pääministeri Narendra Modi hyökkäsi Thissurissa pitämässä puheessaan Keralan osavaltion kommunistista hallintoa vastaan toteamalla, että nämä halventavat maan ikivanhaa kulttuuria sekä sivilisaatiota. Modi on liberaalista ja uudistusmielisestä talouspolitiikastaan huolimatta surullisen kuuluisa konservatiivisista, hindunationalistisista näkemyksistään.
Hankkeet, vaalilupaukset ja nimelliset saavutukset kertovat lopulta melko vähän tasa-arvon toteutumisesta. Naisten asemasta kertova todellisuus on nähtävissä kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Lieneekin siis järkevää mainita muutama asia naisten työssäkäynnistä Intiassa. Naisten osallistuminen työmarkkinoille on laskenut vuoden 2005 35:stä prosentista 26:teen prosenttiin. Intiassa naiset tuottavat vain kuudenneksen maan bruttokansantuotteesta. Kehitys on vastakkainen kuin naapurimaassa Bangladeshissa, joka on vaateteollisuuden avulla onnistunut tuomaan naiset formaalin sektorin työpaikkojen piiriin. IMF:n tuoreiden arvioiden mukaan Intia voisi olla jopa 27 prosenttia vauraampi, jos naiset osallistuisivat täysmittaisesti työmarkkinoille.
”Tilastot osoittavat, että naisten koulutus ja työmarkkinoille osallistuminen Intiassa ovat kääntäen verrannollisia.”
Naisten työllisyyden laskulle löytyy kuitenkin yksi toiveita herättävä selitys. Intialaisten naisten kouluttautuminen on lisääntynyt. Totuus on kuitenkin hieman moniselitteisempi. Tilastot osoittavat, että naisten koulutus ja työmarkkinoille osallistuminen Intiassa ovat kääntäen verrannollisia. Toisin sanoen lukutaidottomat naiset käyvät töissä todennäköisemmin, kuin kouluja käyneet. Poikkeuksena tähän on se pieni vähemmistö, joka on korkeasti koulutettua. Myös kaupungeissa asuvat naiset jäävät puolet todennäköisemmin kotiin töihin menemisen sijasta.
Tietysti kouluttamattomien naisten työssäkäynti on osittain pakon sanelemaa. Maaseudulla ja köyhissä olosuhteissa naisten on osallistuttava työmarkkinoille, koska miesten ansaitsema palkka ei riitä koko perheen elättämiseen. Taustalla kuitenkin piilee myös kulttuurillinen ulottuvuus. Ajatellaan, että naisen kunniallinen paikka on kotona hoitamassa lapsia ja miehen on turvattava perheen elanto. Niinpä Intiassa on kautta aikojen ollut tärkeää, että perhe saa naitettua tyttärensä hyvään uuteen perheeseen. Paradoksaalisesti olen kuullut puhuttavan jopa siitäkin, että perhe saattaa tukea tytärtensä koulutusta nostaakseen heidän arvoaan avioliittomarkkinoilla. Koulutuksen kasvun ja työmarkkinoille osallistumisen käänteistä suhdetta on selitetty muun muassa tällä.
Omakohtainen kokemukseni Intialaisesta kulttuurista on se, että siellä todella kunnioitetaan naisia. Se, miten kunnioittaminen määritellään, saattaa kuitenkin erota siitä, mihin olemme täällä Pohjolassa tottuneet. Intiassa olen tottunut siihen, että vähintäänkin joku varmistaa aina, että pääsen turvallisesti takaisin asunnolleni. Apua ja huolenpitoa on myöskin runsaasti tarjolla. Naisille, niin nuorille kuin vanhoillekin, on tapana antaa istumapaikka tai jopa paikka jonossa. Tämä on niin vakiintunut käytäntö, että jonottaessa naiset tavallisesti kävelevätkin suoraan ohitsesi. Jaetussa Uberissäkin kerran kierreltiin yhteiskustanteisesti ympäri Jaipuria, kun etsimme sopivia makeisia yhdelle naisista.
Jos kuitenkin halutaan, että naisilla on tasa-arvoiset mahdollisuudet menestyä työmarkkinoilla nyt ja tulevaisuudessa, väittäisin, että toisenlainen käsitys kunnioituksesta olisi tarpeen. Toisenlainen kunnioitus antaa tytöille tilaa kokeilla ja epäonnistua, ja näin oppia. Tämä myös näyttää kaikille, että naiset ovat hyvinkin kyvykkäitä selviämään samoista haasteista, kuin miespuoliset kollegansa – työssä ja vapaalla. Se, että ei tarjota naisille mahdollisuutta selviytyä itsenäisesti, tekee heistä haavoittuvaisia.
Kirjoittaja on taloustieteestä kiinnostunut Etelä-Aasian tutkimuksen opiskelija, joka on viettänyt jokusen vuoden Intiassa opiskellen, paikallisissa yrityksissä työskennellen ja matkustaen.
