Teksti: Sara Aalto-Setälä

Kuva: Lumikukka Johansson

Pandemiaksi levinnyt koronavirus on ajanut maapallon poikkeustilaan, jossa nationalistiset äänet ovat saaneet vastakaikua. Oman edun puolustaminen ja ulkopuolisilta uhilta suojautuminen luovat turvallisuuden tunnetta kriisiytyneessä maailmassa. Sisäänpäin käpertyminen ei kuitenkaan ole ratkaisu pandemian kaltaiseen globaaliin kriisiin, jossa yhteistyön merkitys korostuu.

Rajoja suljetaan ja matkustusta rajoitetaan.

Ulkonaliikkumiskieltoja asetetaan ympäri Eurooppaa.

Saksassa yli kahden hengen kokoontumiset kielletään sakon uhalla.

Ranskassa poliisit vartioivat kaduilla ja ulos pääsee vain luvan kanssa.

Kaupungit hiljenevät.

Pelko on vallannut maan.

Koronavirus jatkaa leviämistään maailmalla ja tuo mukanaan arvaamattomia seurauksia. Epävarmuus ja paniikki ovat tunkeutuneet kansalaisten keskuuteen ja päättäjien puheisiin. Kuten aina kriisin koittaessa, syyllinen pyritään löytämään nopeasti ja pelkoon vastaamaan näyttävästi. Nyt syypää on löydetty. Sen nimi on globalisaatio.

On totta, että viruksen vaikutukset ovat moninkertaiset globalisaation takia. Taloudellinen tuotanto on ketjuuntunut, ihmiset verkostoituneempia ja liikkuminen nopeampaa ja helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Hyödykkeiden, palvelujen ja informaation lisäksi myös virukset matkustavat silmänräpäyksessä paikasta toiseen. Muista poiketen virus on kuitenkin näkymätön matkustaja, joka ei välitä valtioiden rajoista tai matkustuskielloista. Se jatkaa maailmanvalloitustaan rajoituksista huolimatta. Globaalissa maailmassa mikään ei voi sitä pysäyttää.

Kansalaisten huoliin vastataan järeillä toimilla. Pelko viruksen leviämisestä on saanut valtiot sulkemaan rajojansa ja kääntymään yhä enemmän sisäänpäin. Liikkuvuuden rajoittaminen ja ihmiskontaktien minimoiminen ovat toki tarpeellisia toimenpiteitä, mutta ne eivät saisi jäädä ainoiksi keinoksi vastata pandemian vaaroihin. ”Resursseja ohjataan huonosti, jos keskitytään ennemmin rajojen sulkemiseen kuin terveydenhoitohenkilökunnan suojaamiseen, terveydenhuoltojärjestelmän varautumiseen ja taudinhavainnan parantamiseen” totesi Margaret Harris Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta. Rajoitusten ja kieltojen ohella onkin keskityttävä etenkin terveydenhuollon toimivuuteen ja kansalaisten informointiin tilanteen etenemisestä. Ei ole samantekevää, miten poikkeustilasta kerrotaan ja millaista retoriikkaa päättäjät käyttävät.

Hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa pelko on oikeutettua ja jopa tarpeellista. Virusta on syytä pelätä, koska tilanne on vakava ja sääntöjä on noudatettava. Pelko ei kuitenkaan saa muuttua muiden syyllistämiseksi ja omien etujen priorisoinniksi. Valitettavasti näin on jo päässyt käymään.

Pelko on luikerrellut vallanpitäjien puheisiin. Presidentti Donald Trump ilmoitti asettavansa matkustuskiellon Euroopasta Yhdysvaltoihin ”vieraan viruksen” (foreign virus) pysäyttämiseksi. Presidentti jätti puheessaan mainitsematta, että kieltoon ei aluksi kuulunut Iso-Britannia, jossa tartuntamäärät ovat olleet jopa suurempia moniin Euroopan maihin verrattuna. Lisäksi Yhdysvaltojen kansalaiset saivat edelleen matkustaa rajan yli. Vaikuttaa siltä, että Trump halusi ottaa käyttöön järeitä toimenpiteitä näyttääkseen vahvalta johtajalta ennen syksyn presidentinvaaleja. Yhteydet Britanniaan haluttiin säilyttää ”toverillisuuden” merkiksi, sillä onhan pääministeri Boris Johnson monessa suhteessa Trumpin hengenheimolainen. Myös pyrkimys leimata virus ”ulkoiseksi uhaksi” on jatkoa presidentin edistämälle maailmankuvalle. Trumpin kuvaamassa maailmassa ulkopuoliset voimat yrittävät sortaa perinteistä amerikkalaista yhteiskuntaa. Turvaa on haettava vahvoista johtajista, jotka tarjoavat konkreettisia ratkaisuja epävarmoina aikoina. Aiemmin muuria rakennettiin Meksikon rajalle vaarallisten siirtolaisten estämiseksi. Nyt taas on suojauduttava typeriltä eurooppalaisilta, jotka ovat saastuneet idästä levinneeseen virukseen reagoidessaan siihen liian hitaasti ja maltillisesti.

Yhdysvallat ei ole ainoa maa, jossa pelko on saanut ihmiset tarrautumaan nationalismiin ja kääntämään katseensa kaikelle ulkopuoliselle. Jo ennen koronaviruksen julistamista globaaliksi pandemiaksi viruksen levittämät uhkakuvat lisäsivät rasismia ja ennakkoluuloja ympäri maailmaa. Helsingin Sanomat (7.2.2020) kirjoitti jo helmikuun alussa syrjinnän ja epäasiallisen käytöksen lisääntyneen jatkuvan uutisoinnin myötä. Rasismi on kohdistunut etenkin kiinalaisiin ja kiinalaisiksi oletettuihin, jotka ovat joutuneet huutelun ja pahojen katseiden alaisiksi. Tammikuussa ranskalaislehti Courrier Picard otsikoi koronavirusta käsittelevän artikkelinsa ”Uusi keltainen vaara?”. Termiä keltainen vaara käytettiin 1800-luvun Euroopassa viitaten aasialaisten sotilaallisen invaasioon pelkoon, jonka pelättiin hajottavan länsimaisen sivistyksen. Se sisältää rasistisia ja epätosia oletuksia aasialaisten primitiivisyydestä ja sivistymättömyydestä. Vaikka Courrier Picard pahoittelikin tapausta, paljasti tapahtuma jotain oleellista yhteiskunnan tilasta: edes globalisaatio ei ole onnistunut peittoamaan rasistisia asenteita ja ennakkoluuloja.

Pelon levitessä osa ihmisistä turvautuu populistien yksinkertaisiin vastauksiin. Voi olla helpottavaa löytää syylliselle kasvot ja konkretisoida näkymätön uhka, silloinkin kun syytetty ei tosiasiassa ole vastuussa tapahtuneesta. Osa poliitikoista on käyttänyt pelkoa aseena edistääkseen omia tarkoitusperiään. Esimerkiksi Unkarin presidentti Viktor Orbán kommentoi radiohaastattelussa “muukalaisten tuoneen ruton Unkariin” (wsws.org 19.3.2020).  Orbán hyödyntää samaa taktiikkaa kuin Trump ja luo kuvaa uhkien valtaamasta maailmasta. Se sopii hyvin yhteen hänen politiikkansa kanssa, jossa maahanmuuttovastaisuus on ollut peruspilarina jo pitkään. Kansalaisilla olisi oikeus saada ajankohtaista ja objektiivista tietoa viruksen leviämisestä, jotta he voivat suhtautua tilanteeseen kuten parhaaksi näkevät. Tämä oikeus ei kuitenkaan toteudu mikäli vallanpitäjät värittävät totuutta ja syyllistävät syyttömiä.

”Koronavirus on tuhoamassa globalisaation sellaisena kuin tiedämme sen” otsikoi maailmanpolitiikkaan erikoistunut aikakausilehti The Foreign Policy (12.3.2020). Lehden mukaan nationalistit ja protektionistit ovat hyötyneet epidemiasta eniten, sillä se on osoittanut globalisaation haavoittuvuuden. Tässä suhteessa pandemia iski hyvin otolliseen aikaan. Nationalistiset puolueet olivat kasvattaneet kannatustaan jo ennen kuin virus alkoi levitä. Intiassa hindunationalistinen Narendra Modin johtama hallitus on ajanut maan muslimiväestöä ahtaalle ja lietsonut uskontojenvälistä vastakkainasettelua. Euroopassa Victor Orbán taas on julistanut liberaalin demokratian vihollisekseen ja on kieltäytynyt noudattamasta EU:n yhteistä pakolaispolitiikkaa. Nationalistiset äänet ovat voimistuneet maailmalla erilaisten konfliktien, kuten pakolaiskriisin myötä. Nyt ne saavat lisävoimaa uudesta pandemiasta, joka lietsoo vierauden pelkoa yhä suuremmassa mittakaavassa. Valitettavaa on, että matka pelosta vihaan on lyhyt.

Ihmisille on luonteenomaista etsiä ongelmiin syyllistä. Globalisaatio on siinä mielessä toimiva syntipukki, että se on tarpeeksi abstrakti kohde jollekin tuntemattomalle, johon ei ole vielä löydetty ratkaisua. Konkreettisempaa syyllistä etsivät ovat monesti löytäneet etsimänsä maahanmuuttajista tai muista kansallisuuksista. Syyllisten etsimisen sijaan olisi kuitenkin keskityttävä ratkaisuihin ja tehtävä päätöksiä yhdessä. Trump on puhunut koronasta myös “kiinalaisena viruksena” ja näin lietsonut rasistisia ennakkoluuloja kiinalaisia kohtaan. Tosiasiassa kyse ei ole ”vieraasta” tai “kiinalaisesta” viruksesta, vaan maailmanlaajuisesta pandemiasta, joka ei katso ihmisen etnistä taustaa tai ihonväriä.  Koronavirus ei ole vielä romuttanut globaaleja tuotantoketjuja, kansainvälisiä organisaatioita eikä rajat ylittäviä yhteistyöhankkeita. Euroopan unioni, Yhdistyneet kansakunnat ja Maailman terveysjärjestö ovat edelleen toimivia kansainvälisiä organisaatioita, joiden valta ja vastuu korostuvat tällaisina aikoina.

Käynnissä oleva kriisi on globaali eikä siihen voida vastata tehokkaasti, jos jokainen tuijottaa omaa napaansa. Italian mahdollinen talousromahdus ja Kreikan raja-alueilla sykkivä pakolaiskriisi tulevat vaikuttamaan laajasti niin euroalueella kuin sen ulkopuolellakin. Siksi olisi erityisen tärkeää, että etenkin EU:ssa pystyttäisiin vastaamaan näihin ongelmiin yhdessä. Globalisaation pitkälle kehittynyt prosessi näkyy jo elämämme jokaisella osa-alueella. Prosessin pysäyttäminen tarkoittaisi paluuta teollistumista edeltäneeseen aikaan, jossa maat olivat omavaraisia lähes kaikessa tuotannossaan ja ihmisten, hyödykkeiden, tiedon ja taidon liikkuminen oli vähäistä. Tällaiseen maailmaan ei näillä näkymin ole paluuta. Päätöksiä onkin tehtävä globaalien kehysten sisällä, yhteisenä rintamana. Pahinta olisi antaa pelon voittaa.