Islamilaisen hallinnon alla Iranin naisista on tehty toisen luokan kansalaisia, mutta he eivät sitä hyväksy. Vaikka matka on vielä pitkä, muutos ei ole mahdoton.

Teksti ja grafiikka: Olli Puumalainen

“Vallankumouksen jälkeen tapahtui merkittävä käänne, joka heikensi naisten asemaa Iranissa. Naiset eivät hyväksyneet sitä, vaan pyrkivät takaisin vanhaan asemaan ja vapauteen, joka heillä oli ollut”, kertoo Azadeh, kolmikymppinen insinööri Teheranista. Azadehin nimi on muutettu turvallisuussyistä.

Azadeh kuuluu ryhmään, joka kirjoittaa lyhyitä elämänkerrallisia tarinoita naisista, jotka ovat voittaneet esteet ja menestyneet elämässään. Ryhmän tarkoituksena on tarjota inspiraatiota ja roolimalleja nuorille naisille.

Voimaannuttaville tarinoille on tarvetta, sillä tasa-arvo-ongelmissa Iran painii raskaassa sarjassa. Vuonna 2017 Maailman talousfoorumin sukupuolten välistä tasa-arvoa mittaavassa Global Gender Gap -indeksissä maa sijoittui loppupäähän, sijalle 140. Sijalla 144 listan häntäpaikkaa piti hallussaan Jemen. Suomi sijoittui listauksessa kolmanneksi.

Pahlavi-dynastian kuninkaiden eli shaanien aikana 1900-luvun alusta 70-luvulle naisten muodollinen asema eteni harppauksin. Tosin silloinkin vanhoilliset asenteet, lukutaidottomuus ja alhainen avioitumisikä vaikeuttivat naisten osallistumista. Viimeisin shaahi, Reza Pahlavi, oli lännen lemmikki, ja hänen valtakaudellaan etenkin Teheranin pohjoisissa naapurustoissa elettiin kulttuurisesti vapaata aikaa. Shaani oli kuitenkin myös epäpätevä hallitsija, armoton diktaattori ja suuressa epäsuosiossa kansansa keskuudessa.

Ajatollah Khomeinin johtama vuoden 1979 vallankumous pyyhkäisi Yhdysvaltojen talutusnuorassa elostelleen tuhlari-shaahin valtaistuimeltaan ja perusti tilalle islamilaisen regiimin. Vallankumous oli aidosti suosittu iranilaisten joukossa, mutta kuten vastaavassa kuohunnassa yleensä, oli sen seurausten arvioiminen vaikeaa. Khomeini asetti maahan tiukan kontrollin, joka kehittyi shaahin hallintoakin sortavammaksi väkivaltakoneistoksi.

Naisten asema kääntyi kumouksessa päälaelleen.

“Mielestäni kyseessä ei ollut vain hallitukseen liittyvä muutos, vaan myös uudessa perhekulttuurissa naisia ryhdyttiin kontrolloimaan ja rajoittamaan. Heidän läsnäolonsa yhteiskunnassa pyrittiin estämään vuosikymmenen ajan”, Azadeh kertoo.

Hiljalleen vallankumouksen jälkeen naisten koulutus ja työssäkäynti lisääntyi, mutta samalla heitä odottivat uudet muurit.

”Säännöt asettavat miehet automaattisesti voimakkaampaan asemaan.”

Epätasa-arvon ydin löytyy naisten asemasta perheessä ja ennen kaikkea avioliitossa. Iranin lainsäädäntö pohjaa sharia-lakiin, jossa naiset ovat aviomiestensä käskyvallan alla.

“Avioliitossa vain mies voi erota. Miehellä on myös oikeus hankkia neljä vaimoa. Nykyään suurin osa erityisesti kaupungeissa asuvista nuorista menee naimisiin rakkaudesta, ja useampaa kuin yhtä vaimoa pidetään sivistymättömänä, mutta sääntö on yhä olemassa”, Azadeh selventää. “Naiset eivät voi hakea eroa, mutta joissain erityistapauksissa, kuten hengenvaarassa, esimerkiksi jos aviomies on pahoinpidellyt vaimoaan aiemmin, tuomioistuin voi hyväksyä eron.”

Lain mukaan lasten huoltajuus kuuluu erotilanteessa isälle, mutta naiset ovat usein onnistuneet kiertämään lain.

Aviomies hallitsee vaimon elämää myös kodin ulkopuolella.

“Jos aviomies on tyytymätön vaimonsa työssäkäyntiin, tuomioistuin voi valituksen perusteella vaatia naista lopettamaan työssäkäynnin”, Azadeh luettelee. “Jos naimisissa oleva nainen haluaa hankkia passin, hänen aviomiehensä on virallisesti annettava lupa siihen. Vaikka suurin osa miehistä antaa vaimojensa hankkia passin ja pitää sääntöä epäreiluna, on silti olemassa miehiä, jotka käyttävät tätä sääntöä, koska he eivät pidä siitä, että heidän vaimonsa ovat kaukana heistä.”

Esimerkiksi olympiakultaa voittanut jousiampuja Zahra Nemati joutui matkustuskieltoon aviomiehensä takia.

“Säännöt asettavat miehet automaattisesti voimakkaampaan asemaan. He voivat päättää tyttöystäviensä, siskojensa ja jopa äitiensä puolesta. Se saa ihmiset uskomaan, että naiset ovat heikkoja eivätkä pysty kotitöitä enempään.”

Isän nimen tiedustelu kuuluu iranilaisiin lomakkeisiin ja asiakirjoihin yhtä vankasti kuin nimi tai syntymäaika, vaikka kaikilla iranilaisilla on täysin yksilöllinen henkilötunnus. Isän nimeä vaaditaan myös ulkomaisilta turisteilta viisumihakemuksessa.

“Lisään aina äitini nimen lomakkeeseen osoittaakseni, että minulle molemmat vanhempani ovat tasa-arvoisia. Tämä ei välttämättä vaikuta tärkeältä, mutta se opettaa epäsuorasti lapsuudesta alkaen, että isäsi on äitiäsi tärkeämpi ja muokkaa kulttuuriamme pitämään naisia toisen luokan kansalaisina”, Azadeh kertoo.

Kaiken lisäksi myös oikeusjärjestelmä kohtelee naisia räikeän eriarvoisesti.

“Naisia ei pidetä luotettavina todistajina tuomioistuimessa. He eivät voi todistaa edes avioliittotapauksissa”, Azadeh täsmentää. “Allekirjoitin todistuksen ystäväni avioliiton puolesta [Iranissa avioliitolle vaaditaan vähintään kaksi todistajaa], mutta mies vastaanotossa sanoi, että vaikka on kiva, että allekirjoitan ystäväni puolesta, lain mukaan naisen allekirjoitus perheasioissa on arvoton.”

Edellisestä huolimatta naiset saavat äänestää ja asettua ehdolle sekä parlamentti- että presidentinvaaleissa. Pari prosenttia Iranin kansanedustajista on naisia, mutta Iranissa ylintä valtaa yhdessä ylimmän johtajan suurajatollah Ali Khamenein kanssa käyttävä, vanhoista uskonoppineista miehistä koostuva Asiantuntijoiden neuvosto ei ole koskaan antanut yhdenkään naisen asettua ehdolle presidentiksi.

Naisten itsemääräämisoikeutta rajoittaa myös islamilainen pukukoodi. Naisten on käytettävä huntua ja peitettävä lantionsa pitkällä paidalla tai takilla. Miehille riittävät vähimmillään pitkät housut ja t-paita. Pukukoodin noudattamista valvoo sakon tai jopa pidätysten uhalla niin kutsuttu hijab-poliisi.

 

Naisten syrjintä on institutionalisoitua ja järjestäytynyttä. Se nojaa uskontoon, kuten muutkin iranilaisia koettelevat rajoitukset. Alkoholi ja abortti ovat ehdottomasti kiellettyjä ja jopa internetin käyttäminen tai koirien pitäminen on rajoitettua. Suurajatollah Khamenein kritisoiminen ja mikä tahansa nykytilannetta uhkaava poliittinen toiminta on pannassa. Kovista rangaistuksista huolimatta etenkin nuoret viis veisaavat monista säännöistä.

Politiikan ja islamin yhteenkietoutuminen nykyhallinnon aikana on johtanut uskonnon suosion romahtamiseen. Moskeijassa käydään vähemmän, ja koko regiimin auktoriteetti, jopa legitimiteetti, on hiljalleen tullut kyseenalaiseksi.

Yhteiskunnalliset rajoitteet ovat saaneet monet Iranin lupaavimmista kyvyistä muuttamaan Eurooppaan ja Amerikkaan. Myös suurin osa Azadehin ystävistä on muuttanut ulkomaille opiskelemaan. Hänkin suunnittelee lähtöä edetäkseen akateemisella urallaan. Jokainen iranilainen tuntee jonkun, joka on jättänyt kotimaan taakseen paremman tulevaisuuden perässä. Korkeakoulutettujen aivovuoto Iranista on Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan maailman vakavimpia ja merkittävä uhka maan kehitykselle.

Kaukomaiden ystävät ja sukulaiset sekä tietenkin netti tarjoavat näkymiä toisenlaisesta elämästä. Kaiken lisäksi Iranissa on kokonaisia ikäluokkia, jotka muistavat ajat ennen vallankumousta.

Rajoituksista huolimatta Iran ei ole totalitaristinen valtio. Maassa on vahvoja reformistisia aineksia, jotka vaativat helpotuksia nykysääntöihin. Maan politiikassa ne tasapainoilevat konservatiivisten ryhmien kanssa, joille liennytykset ovat punainen vaate. Tilannetta ei auta, että kovan linjan kannattajat hallitsevat turvallisuuskoneistoa ja oikeuslaitosta. Uskonnollinen vanhojen setien valtaeliitti on vallitsevan tilanteen hyötyjä.

Turhautuminen, heikko työllisyystilanne ja talouden takkuilu saivat vuodenvaihteessa iranilaiset kaduille voimalla, jollaista ei oltu nähty lähes kymmeneen vuoteen.

Samoihin aikoihin mielenosoitusaallon kanssa sai alkunsa myös naisten oma protestiliike pukeutumissääntöjä vastaan. Hijab-mielenilmaisuissa naiset ovat nostaneet huivinsa kepin nokkaan lipuksi ja asettuneet näkyvälle paikalle. Toistaiseksi protestoijien määrä on pysynyt hyvin pienenä ja osa vähistä osallistujista on joutunut pidätetyiksi.

Hijab-mielenilmaukset ovat vain jäävuoren huippu, suuri osa kehityksestä tapahtuu kulisseissa, työelämässä ja perheiden sisällä.

“Onneksi naisillamme on vahva halu kouluttautua, menestyä urallaan ja saavuttaa tavoitteensa, mitä ikinä ne ovatkaan. Meillä on aktiivisia ja menestyneitä naisia lähes joka alalla, mutta heidän määränsä ei ole yhtä suuri kuin miesten. Meidän täytyy ottaa heidät mukaan yhteiskuntaan ja rohkaista ihmisiä, erityisesti nuoria tyttöjä, seuraamaan heitä roolimalleinaan.”

”Luulen, että mitä enemmän meillä on naisia mukana yhteiskunnassa, sitä paremmaksi kulttuuri muuttuu naisille.”

Kaikista rajoitteista huolimatta naisten merkitys työelämässä, taloudessa  ja koulutuksessa muovaa Iranin yhteiskuntaa.

“Luulen, että mitä enemmän meillä on naisia mukana yhteiskunnassa, sitä paremmaksi kulttuuri muuttuu naisille”, Azadeh sanoo.

Mielipidetutkimukset osoittavat samaan suuntaan: asenteet muuttuvat vapaamielisemmiksi niin koulutuksen ja perheen kuin työnteon osalta.

Azadehin kouluaikoina tytöt eivät saaneet pelata jalkapalloa tai edes pitää urheilulehtiä mukanaan. Myös hänen isänsä asetti tiukat rajat.

“Nyt tilanne on erilainen, sillä yhä useammat naiset puolustavat vapauttaan. Naisilla on nykyään 60% yliopistopaikoista. He ovat aktiivisempia ja itsenäisempiä. Minulla on kaksitoista vuotta nuorempi sisko, eikä hänellä ole lähes mitään rajoja! Joskus en voi uskoa, että meillä on sama isä, sillä hän kohtelee siskoani täysin eri tavalla kuin minua samassa iässä.”

“Yleisesti ottaen luulen että tilanne muuttuu paremmaksi ja paremmaksi. Naiset rikkovat kalterinsa pala palalta ja osoittavat voimansa ja merkityksensä niin kutsutulle islamilaiselle hallinnolle, joka haluaa jättää naiset huomiotta ja vetää heidät yhteiskunnasta kotiin.”

Iran on pääosin rauhallinen ja turvallinen maa. Sillä on tuhansien vuosien historia korkeana sivilisaationa. Väestö on nuorta ja korkeasti koulutettua, maalla on öljyvaroja ja teollisuutta sekä mittaamattomia kulttuuriaarteita. Luonto on kaunista ja monimuotoista. Yhteiskunnan avautuminen voisi saada diasporassa aikaan paluumuuton ja helpottaa maan kansainvälistä asemaa. Iranissa riittää potentiaalia.

“Voin nähdä valoisan tulevaisuuden maalleni. Me emme anna vain neljäkymmentä vuotta vanhan islamilaisen vallankumouksen muuttaa iranilaista kulttuuria huonoimmilleen ja estää meitä kehittymästä.”

 

*Muut kuin Azadehin suorissa lainauksissa esiintyvät näkemykset eivät välttämättä edusta hänen omiaan vaan tulevat muista lähteistä.