Vuosikymmeniä kestäneen ilmastonmuutoskeskustelun ja tieteellisen tutkimuksen jälkeen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ei tehdä vieläkään tarpeeksi. Toivo elää ilmastonatiiveissa, joiden yhteiskunta on rakennettu kestävällä pohjalle niin, että ilmastokestävien valintojen tekeminen on itsestäänselvyys eikä riipu tieto- tai tulotasosta.

Teksti: Roosa Rantala

Seitsemän vuotta sitten kävin Bernissä valokuvanäyttelyssä, jonka jättämä jälki seurasi mielessäni pitkään. Näyttelykuvat oli aseteltu kahden sarjoihin: toinen kuva oli samasta paikasta jäätiköltä vuosikymmenten takaa ja toinen 2000-luvulta. Sen jälkeenkin olen masokistisesti klikkaillut jäätiköiden sulamiskuvia auki, kun niitä on ilmastonmuutosta käsitteleviin juttuihin liitetty, mutta näyttely palasi elävästi mieleen vasta viime heinäkuussa hiihtäessäni Itävallassa jäätiköllä toinen mono vesilammikossa. Isoja valkoisia peitteitä oli levitelty suojaamaan jäätikköreppanaa auringonpaisteelta. Puolisoni oli hiihtänyt samalla jäätiköllä 21 vuotta aiemmin, jolloin väliasemalle pystyi laskemaan valkoisia kinoksia pitkin. Nyt rinne koostui harmaasta jäästä, vedestä ja niistä valkoisista peitteistä. Mukana olleelle 4-vuotiaalle pojalleni jouduin sanomaan, että todennäköisesti muutaman vuosikymmenen kuluttua jäätiköllä ei enää lasketa, koska vanhemmat ja sukupolvet ennen heitä mokasivat peruuttamattomasti.

Ilmastonmuutoksesta kirjoittaminen on vaikeaa, koska väistämättä alkaa miettiä omia valintojaan, mistä seuraa pääsääntöisesti syyllisyydentuskaa ja peiliin katsomisen vaikeutta. Esimerkiksi jäätikölle kesällä matkatessani syyllistyin perisyntiin: lomalentämiseen. Usein ilmastonmuutosta liippaavia artikkeleita vaivaakin synnintunnustustauti: aihepiiri tuntuu vaativan hyvin usein omien ilmastonmuutosta kiihdyttävien tekojensa listaamista ja tunnustamista, sekä sen rinnalla jonkinlaista hyvittelyä. Synnit sovitetaan kierrättämällä, kasvissyyskuulla, vegaanipäivällä ja autottomalla tammikuulla. Vähän kuin lukijalle haluttaisiin viestiä, että ei tässä mitään ekojeesuksia olla, mutta asioita on tiedostettu.

Keskustelun harhautuminen sivuraiteille palvelee myös poliittisesti. Niklas Kaskeala (Vihreä Lanka 3.9.2018) toi esiin, kuinka ilmastonmuutoksesta kysyttäessä poliitikot usein kertovat omista henkilökohtaisista vihreistä valinnoistaan sen sijaan, että käytäisiin vakavaa ilmastopoliittista keskustelua yhteiskuntamme ja maapallomme tulevaisuudesta. Elämme yhteiskunnassa, jossa puolustusministeri voi sanoa YLE:n ohjelmassa, että häntä ärsyttää kasvissyöntiin liittyvä ideologisuus, kun samaan aikaan hänen omaa lihansyöntiä perustelevaa argumenttiansa ei palvele mikään järkisyy vaan puhdas lihansyönti-ideologia. Elämme myös maailmassa, jossa Yhdysvallat päätti irtautua Pariisin ilmastosopimuksesta, kun sopimuksen muste oli ehtinyt juuri ja juuri kuivua. Kuitenkin keskustelua ilmaston lämpenemisestä on käyty jo nelisen vuosikymmentä. 11 vuotta aiemmin on tunnustettu ilmastotyön tärkeys rauhankin näkökulmasta myöntämällä Nobelin rauhanpalkinto Al Gorelle ja YK:n hallitustenväliselle ilmastopaneelille IPCC:lle. Ilmastonmuutoksen on ennustettu aiheuttavan yhä enemmän konflikteja, pakolaisuutta ja nälänhätää – siis rauhaa horjuttavia riskejä. Vallan ytimessä olisi toivottavaa ajateltavan yhteistä hyvää, sillä yksilötasolla laaja-alaisten yhteiskunnallisten päätösten tekeminen on mahdotonta.

Martin Lukacs toisti the Guardianissa (17.7.2017) ajatuksen ihmisten kuluttajuudesta ja yksilöllisyydestä: olemme sisäistäneet ajatuksen, että olemme riippumattomia yksilöitä, minkä vuoksi pyrimme ratkomaan systeemistä ongelmaa, kuten ilmastonmuutosta, yksilöllisillä vihreillä valinnoilla. Ihminen on epäonnistunut yksilötasolla, jos hän on työtön, velkaantunut, stressaantunut tai tekee töitä liikaa nähdäkseen ystäviä. Lukacs toteaa sarkastisesti, että nyt yksilö on vastuussa myös ekokatastrofista. Vaikka yksilön ilmastovalinnoilla on ehdottomasti sijansa, olisi ennen kaikkea käytettävä poliittista valtaa ja ohjausta niin, että vihreät valinnat ovat kaikkien saatavilla – ei vain niiden, joilla on varaa, aikaa tai tietoa.

”Jos arki ja ennen kaikkea rahan vähyys pakottaa epäekologisempaan elämäntyyliin kuin haluaisi, on suomalaisilla parannettavaa myös tietämyksessä ja tiedostamisessa.”

Vuoden 2018 nuorisobarometrin ennakkotietojen mukaan 15–29-vuotiaat nuoret joutuvat usein elämään epäekologisempaa elämää kuin he itse haluaisivat (YLE 13.8.2018). Nuorilla olisi kuitenkin halua vaikuttaa asioihin ostopäätösten kautta, ja huoli ilmastonmuutoksesta on kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana: vuonna 2008 noin 40 prosenttia nuorista oli melko tai erittäin huolissaan ilmastonmuutoksesta, kun kuluvana vuonna luku on noussut 70 prosenttiin. Kasvissyönti on lisääntynyt, yhä harvempi ajaa ajokortin, ja nuoret välttävät lentämistä.

Jos arki ja ennen kaikkea rahan vähyys pakottaa epäekologisempaan elämäntyyliin kuin haluaisi, on suomalaisilla parannettavaa myös tietämyksessä ja tiedostamisessa. Pekka Torvinen kirjoitti Ylioppilaslehdessä (6.9.2018) fossiilisten polttoaineiden tarinan: kuinka etääntynyt hyvinvoiva suomalainen on energialähteen alkuperästä ja poliittisista kytköksistä ja kuinka fossiilisista energialähteistä riippuvaista kuluttajakansaa olemme. YouGov Finland -tutkimusyhtiön Pöyrylle elokuussa 2018 teettämän tutkimukseen vastanneiden mukaan (uutisoitu HS 19.9.2018) kyselyn perusteella asumisen päästöt aliarvioidaan ja autoilun yliarvioidaan, ja yhdeksän prosenttia kaikista vastaajista arvioi ydinvoiman tuottavan eniten hiilidioksidipäästöjä.

Toisaalta kyselyyn vastanneiden mielestä päävastuu päästöjen vähentämisestä ei ole yksityishenkilöillä vaan poliittisilla päätöksentekijöillä, kansainvälisillä järjestöillä ja yrityksillä. Kolme neljästä vastaajasta oli huolissaan päästöistä. Masentavinta kuitenkin on, että alle puolet vastaajista luotti ihmiskunnan kykyyn löytää kestäviä ratkaisuja hiilidioksidipäästöjen hillitsemiseen. Toivottomuuden tunne on synnyttänyt 2010-luvulla myös oman tutkimuskohteen, ilmastoahdistuksen, joka voi aiheuttaa vihaa ja surua, joillakin paniikkia ja lamaantumista ja joillakin alakuloisuutta ja masentuneisuutta. Yksilön vaikuttamismahdollisuuksien rajallisuus voi saada aikaan toivottomuutta ja oma etuoikeutettu asema syyllisyyttä, kun ilmastonmuutoksen seuraukset tuntuvat useimmiten voimakkaimmin siellä, missä myös globaali eriarvoisuus ilmenee räikeimmin. Helleaallot vaarantavat ihmisten terveyttä ja taloutta erityisesti globaalissa etelässä.

Vaikkakin erityisesti nuoret kärsivät ilmastoahdistuksesta, on lohdullinen ajatus kääntää myös toiveensa heihin – siihen 70 prosenttiin nuorisobarometriin vastanneista ja varmasti ylikin. Anna-Stina Nykänen esitti kolumnissaan (HS 26.8.2018) ajatuksen vegenatiiveista. Kirjoituksen mukaantuleville sukupolville kasvissyönti ei ole mitenkään erityistä – Nykäsen ajatusta mukaillen silkkaa ”lähetyssaarnaajaa”. Nykäsen hengessä esimerkeillä voi leikitellä loputtomiin: vegenatiivit ovat omaksuneet elämäntavan, jossa kasvisruoan syönti on rutiinia ja valinta tehdään, koska kasvisruoan syöminen on vain helpompaa, arkisempaa ja edullisempaa. Vegenatiivien ruokakauppojen valikoima on suunniteltu niin, että kauppakassin sisältö kestää nykyistä parempaa ilmastotarkastelua. Ravintoloissa on tusina erilaista kasvisruokaa ja yksi liha- ja kalavaihtoehto. Ruoantuotannon tukemisen rakenteet on muutettu niin, että keskustelu yksilön valinnoista on epäolennaisempaa kuin nykyään, koska yksilöt tekevät niitä valintoja mihin heitä ohjataan.

Nykäsen myönteistä ennustetta voi viedä myös pidemmälle. Ehkä tulevaisuuden ilmastonatiivit ovat omaksuneet elämisen mallin, jossa ilmastonmuutoksen huomioiminen on kuin hengittäminen: se on niin sisäänrakennettu osa kaikkea elämistä, tekemistä ja olemista, ettei sitä tarvitse ajatella – mutta vähän niin kuin hengittämisen kanssa, ovat lopettamisen seuraukset kohtalokkaat. Ilmastonatiivien yhteiskunnalliset rakenteet ovat muutettu niin, että hyvinvointia ylläpidetään ilmastokestävästi. Vaikka teknologialla ja tieteellä päästään johonkin asti, on edessä väistämättä myös pakottavaa tarvetta muuttaa elämäntapoja ja kuluttamista. Ja muuttaminen tarkoittaa viime kädessä luopumista.

”Ehkä tulevaisuuden ilmastonatiivit ovat omaksuneet elämisen mallin, jossa ilmastonmuutoksen huomioiminen on kuin hengittäminen.”

Tämän vuoden elokuussa itävaltalaisen jäätikön webkamerat kertoivat ilouutisia. Yhden yön aikana oli satanut 30cm lunta. Väliaseman terassi oli täynnä lunta ja hiihtokeskuksen sivuilla mainostetaan kauden avajaisia. Kodeissa alkaa laskettelu- ja muiden talvireissujen suunnittelu, ja ne tehdään lentäen, tietenkin. Kun on kylmä ja pimeää, lämpötilan kohoaminen tuntuu kaukaiselta. Lisääntyneet rajut myrskyt muistuttelevat silloin tällöin pysyvistä muutoksista, mutta D-vitamiinia, lämpöä ja lihaa kaipaavaa länsimaista hyvinvoivaa sielua tämä ei vielä huoleta tarpeeksi. Jos huolettaisi, keskustelisimme, kuinka monta kasvisruokapäivää on tarpeeksi emmekä siitä, voiko sellaisia olla asepalvelusta suorittaville. Ennen kaikkea keskustelisimme, miksi vieläkään ei ole tehty tarpeeksi ja koska yhteiskuntamme rakenteet ovat muuttuneet niin, että voimme kaikki elää ja hengittää kuin ilmastonatiivit riippumatta tulo- tai tietotasostamme. Sillä viime kädessä ilmastomuutoksen hillitseminen on aikamme suuria globaaleja yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksiä.

 


Tutkain kysyi Siemenpuu-säätiön viestintäkoordinaattori Timo Kuroselta vinkkejä, mitä yksilö voi tehdä ilmaston hyväksi. Mitä voit tehdä jo tänään?

Vaikka ilmastoahdistuminen voi lamaannuttaa, jokainen voi omilla teoillaan edesauttaa ilmastonatiivien tavoitteiden täyttymistä ja pienentää ilmastonmuutoksen aiheuttamia seurauksia.

  • Asu kestävämmin. Vaihda ekosähköön, sammuta käyttämättömät sähkölaitteet, alenna huoneen lämpötilaa ja laita jalkaan villasukat.
  • Liiku lähempänä. Älä lennä, jos pääset maita ja vesiä pitkin. Suosi julkisia liikennevälineitä. Jos tarvitset autoa, liity autorinkiin.
  • Syö lähiruokaa. Lähellä tuotetun ruoan hiilijalanjälki on tuontiruokaa pienempi. Suosi luomua, korvaa liha vaikka hyönteisillä.
  • Kuluta vähemmän. Osta vain kestäviä tuotteita ja todelliseen tarpeeseen, vältä maailmalta lennätettävää rihkamaa. Suosi naapuriapua ja tavaroiden yhteiskäyttöä, kaikkea ei tarvitse omistaa itse.
  • Puutu kulutuksen rakenteisiin. Ota kantaa mainontaan ja yhteyttä päättäjiin, jotta kulutusta ihannoivista malleista ja talouskasvupakosta päästäisiin irti. Suomessa toimii esim. kohtuustalousverkostoja, joihin voi liittyä.
  • Vaikuta! Vaadi poliitikoilta ilmastotekoja ja äänestä eduskuntaan ja europarlamenttiin ihminen, joka lupaa toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Osallistu myös järjestöjen ilmastokampanjoihin.
  • Tue toimia kehitysmaiden ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. Lahjoita puunistutukseen, sademetsien suojeluun tai alkuperäiskansojen kamppailujen tukemiseen. Älä kuitenkaan kompensoi lentopäästöjäsi puuplantaaseilla!