Kirjoittaja: Teemu Saravirta
Kuvitus: Hanna Lehmonen

Kiinassa on tämän vuoden aikana kielletty kaikki Suomessa toimivia valmennuskursseja vastaava toiminta. Miksi näin tehtiin, ja mikä Suomen tilanne on?

Suomalaisia harva asia niin yhdistää kuin ylpeys PISA-tuloksista ja ilmaisesta koulutusjärjestelmästä. Kun vanhemmat saattavat ykkösluokkalaisen ensimmäistä kertaa keltanokkalippis päässä kouluun, suurin jännitys on kavereiden saamisesta, ei alakoulun laadusta. Ei tarvitse pelätä, että paikallinen julkinen koulu olisi huonolaatuinen.

Monella koulupolku kulkee siitä yläasteen kautta lukioon, tasalaatui-
seen sellaiseen. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n tutkimuksen mukaan “eliittilukioista” valmistuneet eivät menesty muita paremmin, jos erot oppilaiden lähtötasoissa huomioidaan. Nyt kuitenkin yhä useammat lukiolaiset käyvät valmennuskurssin joko lukion kirjoituksiin tai yliopiston pääsykokeisiin valmistautuessaan. Yliopistoon pyrkivälle tämä on muuttumassa yhä pakollisemmaksi ja pakollisemmaksi.

Kolme neljästä. Kolme neljästä kauppakorkeaan päässeistä maksoi valmennuskurssista tai valmennuskursseista. Kun verrataan nuorten mahdollisuuksia säästää kesätöistä saatuja rahoja — pohjana kenties Tutustu & Tienaa -jakson 375 euron korvaus — ja useiden tuhansien eurojen hintalappuja valmennuskursseille, vanhempien varallisuus korostuu nuorten korkeakouluttautumisen mahdollistajana. Eriarvoistumisen kehitystä onkin syytä seurata tarkkaan. Kun ilman valmennuskurssia monelle hyväpalkkaiselle alalle pääsee 10–25 prosenttia hakijoista, ilmaiseen koulupolkuun alakoulusta korkeakouluun on päässyt muodostumaan maksullinen väliporras, joka on melkein pakko käydä, mikäli haluaa korkeakouluun.

Yli 75 prosenttia valintakokeella kauppakorkeaan päässeistä kävi kurssimme keväällä 2021! – valmennuskurssiyritys

Ajankohtaisen ongelmasta tekee kaksi viimeaikaista tapahtumaa: nykyinen pääministeri Sanna Marinin hallitus on teettänyt laajan selvityksen yliopistojen saavutettavuudesta, ja samaan aikaan Kiinan valtio on keväällä kieltänyt lähes kaiken yksityisen opettamisen maassa. Haastattelin artikkelia varten selvityshenkilönä toiminutta Tapio Kosusta. Nyt on siis mahdollisuus oppia, ei pelkästään Suomessa tehdyistä virheistä, vaan myös kun Kiina oppii omista virheistään kantapään kautta. Mitä
Kiinassa siis tehtiin, ja mistä syistä näin radikaaleihin ratkaisuihin päädyttiin? Onko Suomessa havaittavissa samoja ongelmia, ja mitä näille tulisi tehdä?

Mitä Kiinassa tapahtui?

Kiinassa kiellettiin yrityksiltä kaikkien kouluaineiden opetuksen tarjoaminen. Soittotunteja voidaan yhä pitää, koodaamista ja draamaa opettaa, mutta opetussuunnitelman mukaista opetusta järjestävien yritysten oli muututtava voittoa tavoittelemattomiksi yhdistyksiksi.

Taloudellinen vaikutus on ollut suuri. Yritys, joka on julkisesti listattu, ja jonka olemisen perusoletus on
sen sijoittajille voiton tuottaminen, muuttuminen voittoa tavoittelemattomiksi yrityksiksi ei ole yksinkertaista. Monet yritykset, jotka yrittivät pysyä voittoa tavoittelevina, ajautuivat konkurssiin. Seurauksena valtava 105,15 miljardin euron sektori on tehnyt mahalaskun. Suurimpien yritysten arvosta on jäljellä noin kymmenesosa. Suomessa sektori on pieni, mutta sillä toimii useita kotimaisia yrityksiä, joten vastaavan järjestelyn haittapuolena työpaikkojen menetykset olisivat mahdollisia. Monet valmennuskursseilla opettavista ovat kuitenkin myös päätoimisesti kunnilla opettamassa, joten vaikutus työttömyyteen olisi mahdollisesti hillitympi.

Säädös oli myös suoranaisesti valtion tapa parantaa julkisen sektorin kilpailukykyä, ja hillitä aivovuotoa
yksityiselle sektorille. Osa yrityksistä pystyi pivotoimaan voittoa tavoittelemattomiksi, ja siten jatkamaan kouluaineiden opetusta. Nämä yritykset olivat ennen muutosta monesti houkutelleet parhaita opettajia yksityiselle sektorille korkeiden palkkojen avulla. Seurauksena, osana lainsäädäntöä, opettajien palkoille asetettiin katto. Enää yksityiset yritykset eivät voi pelkällä palkkauksella houkutella parhaita opettajia pois julkisista kouluista. Suomessa tähän aivovuotoon on syytä kiinnittää erityishuomiota. Mikäli kolme neljästä yliopistoon alalle päässeestä on käynyt valmennuskurssin, on helppo nähdä valmennuskurssi välttämättömänä korkeakouluun pääsyyn. Mikäli tämä maksullinen väliporras on välttämätön, on yksittäisillä yrityksillä mahdollisuus säätää hinnat melko vapaasti kysynnän suuruuden vuoksi. Ja kun hinnat ovat korkealla, on mahdollisuus palkata parhaat opettajat pois julkiselta, mikä oletettavasti entisestään lisää valmennuskurssin käyneiden osuutta korkeakouluun päässeistä. Ei pelkästään siksi, että
valmennuskurssien laatu nousee, vaan myös koska julkisen koulutuksen laatu heikkenee. Osuus sisään päässeistä, opettajien palkkaus ja valmennuskurssin hinta muodostavat syklin, joka ruokkii itse itseään.

Huoltosuhdehuolia

Miksi Kiinassa sitten rajoitettiin yksityisten toimijoiden mahdollisuuksia käytännössä olemattomiin, ja pitäisikö Suomessa myös miettiä valmennuskurssien kieltoa? Tässä päätöksessä keskeisenä on Suomessakin tuttu huoli huoltosuhteesta — perheet eivät hanki lapsia, ja valtio kokee tämän uhkana talouskasvulle.

Mietitään kiinalaista, joka asuu Shanghaissa. Asuntojen hinnat neliömetriltä ovat noin tuplasti Helsingin kantakaupungin luokkaa, kun taas mediaanikuukausipalkka on jossain tuhannen euron liepeillä. Tilanteen vaikeus kuitenkin ilmenee kunnolla vasta, kun mietitään kenestä hänen tällä palkalla tulisi huolehtia. Yhden lapsen lisäksi hän on vanhempiensa ainut lapsi, joten vastuu heistä on kokonaan hänen harteillaan. Samoin huolta täytyy pitää neljästä isovanhemmasta, joiden ainoa lapsenlapsi hän on. Sama toistuu aviopuolison puolella, kaksi vanhempaa ja neljä isovanhempaa — kaikki tarvitsevat tukea. Tässä tilanteessa kysymys toisesta lapsesta ei ole yhden ja kahden huolehdittavan välillä, vaan kuudestoista lisäys perheeseen, jossa on kaksi työikäistä.

Näistä lähtökohdista perheet lähtevät miettimään perheenlisäyksiä — ja valmennuskurssit ovat olennainen osa sitä, miksi lasten hankkiminen on liian kallista monelle. Kun lapset aloittavat koulunkäynnin, siintää mielessä jo 高考 (gaokao), lukion kirjoitukset, joiden kautta lapset voivat päästä hyvään yliopistoon, ja sitä kautta huolehtia vanhemmista itsestään. Suomen pääsykoeuudistuksen myötä olemme siirtyneet lähemmäs Kiinan mallia, jossa ylioppilaskirjoituksilla on aikaisempaa enemmän painoarvoa.

Iltaharrastuksena valmennuskurssit

Kiinassa ennen kieltoa ensimmäiseltä luokalta eteenpäin illat käytännössä kuuluivat erilaisiin tuutorointeihin ja harrastuksiin. Kukaan ei halunnut, että kilpajuoksussa kohti ylioppilaskirjoituksia heidän lapsensa jäisi muista jälkeen.

Lapsien taakkaa kevennettiin muutenkin: kotitehtävien antaminen ensimmäisillä kahdella luokalla kiellettiin, ja viikonloppuisin sekä lomilla kaikki tuutorointi kiellettiin. Lasten taakka oli ehtinyt paisua tuutorointien kertyessä liian suureksi. Suomessa opiskelun ja vapaa-ajan tasapaino on vielä yhtä maailman parhaista. Hyviä tuloksia saadaan aikaan, vaikka vuoden 2012 PISA-tutkimuksen maista Suomessa tehtiin kaikkein vähiten kotitehtäviä: alle kolme tuntia viikossa verrattuna Shanghain noin
13 tuntiin.

Siinä missä Kiinassa lasten ja nuorten taakkaa on nyt vähennetty, Suomessa trendi on vastakkainen: Erään valmennuskurssiyrityksen toimitusjohtaja ennusti korkeakoulu-uudistuksen yhteydessä kilpailun ja kurssien siirtyvän peruskouluun. Kilpajuoksu hyvän lukion kautta yliopistoon alkaa jo aikaisemmin. Erityisesti ysiluokkalaisille suunnatut kurssit ovat olleet mediassa esillä uudistuksesta puhuttaessa. Tällä hetkellä ei vielä kuitenkaan yläkoululaisille suunnattuja kursseja ole markkinoilla, mutta Kiinan esimerkki on erityisen hyvä pitää mielessä, kun mietitään lasten koulutuksen kuormaa alemmilla kouluasteilla.

Kiinan väestöpolitiikka on siirtynyt alle kuudessa vuodessa hyvin tarkasta yhden lapsen politiikasta kahden lapsen kautta nykyiseen kolmen lapsen politiikkaan. Lasten hankkimisen kustannukset koetaan kuitenkin usein liian suuriksi eikä perheenlisäys tule siksi kuuloonkaan. Kiinasta voisimme siis oppia seuraavia: Hintahaitarit olennaisesti säätelisivät maksullisen koulutuksen kustannuksia ja voittoa tavoittelemattomia opetusalan yrityksiä voitaisiin tukea valtion osalta. Lisäksi lapsille tarjottavia palveluita olisi mahdollista rajoittaa sekä viikonloput ja lomat rauhoittaa.

Suomessa taustalla on valtava merkitys kouluttautumiseen. Kohti saavutettavampaa korkeakoulutusta ja korkeakoulua -selvityksen vastuuhenkilö Tapio Kosunen nostaa esiin kolme ryhmää, jotka ovat aliedustettuja korkeakouluissa Suomessa: korkeakouluttamattomien lapset, maahanmuuttotaustaiset ja
vammaiset tai toimintarajoitteiset.

– Esimerkiksi Ruotsissa ja Irlannissa korostetaan, että väestörakenteen tulisi näkyä myös korkeakoulutuksessa. Näissä maissa väestörakenteen heijastuminen korkeakouluopiskelijoihin onkin kuin Suomessa. Täällä ulkomaalaistaustaisten edustus korkeakoulutuksessa on noin puolet heidän osuudestaan väestöstä.

Suomessa 18–24 -vuotiaiden maahanmuuttotaustaisten (joku ydinperheestä on syntynyt ulkomailla, mahdollisesti nuori itse) osuus uusista korkeakouluopiskelijoista on pieni: 3 prosenttia, kun heidän osuus väestöstä on noin 6 prosenttia. Ruotsissa maahanmuuttotaustaisia korkeakoulutuksessa on 22 prosenttia, heidän väestöosuuden ollessa 18 prosenttia, ja Irlannissa osuudet ovat 24 prosenttia ja 23 prosenttia.

Perhetaustan vaikutus on jopa maahanmuuttotaustaa suurempi. Korkeakouluttamattomien vanhempien lapsien osuus Suomessa on 46 prosenttia, kun taas uusista korkeakouluopiskelijoista heitä on vain 29 prosenttia. Yhdeksi vahvimmista epätasa-arvoisuuden tekijöistä muodostuu siis korkeakoulutuksen periytyvyys.

Toisessa Opetus- ja kulttuuriministeriön tämän vuoden tutkimuksessa, “Opiskelijoiden hakumotiivit ja valmennuskurssin käyminen”, vanhempien korkeakoulutus todetaan merkittävänä tekijä niin sanotuilla
hakupainealoilla valmennuskurssin käymiselle, mutta vanhempien kuuluminen erittäin hyvin tai hyvin toimeentulevien kategoriaan on tutkittu vaikuttavan erityisesti muilla kuin hakupainealoilla. Yksi tulkinta tälle voisi olla, että hakupainealoilla lähes kaikki ovat taustasta riippumatta pakotettuja käymään valmennuskurssin. Erään valmennuskurssitarjoajan markkinointimateriaalista käy ilmi, että 74 prosenttia kaikista lääketieteellisen pääsykoepaikoista meni heidän asiakkailleen. Perhetaustasta
riippumatta pääsemisen vaikeus on tiedossa, ja vähävaraisemmissakin perheissä koettaisiin valmennuskurssi lähes pakolliseksi. Varakkaammissa perheissä taas olisi helpompi taloudellinen päätös laittaa nuori valmennuskurssille, vaikka tätä ei koettaisi niin pakolliseksi. Perhetaustan lisäksi valmennuskurssien merkitys korostuu alueiden välillä. Kosusen tutkimus selventää.

– Lähiopetusta tarjoavat valmennuskurssit ovat keskittyneet suuriin yliopistokaupunkeihin ja suurin osa hakijoista asuu joko pääkaupunkiseudulla tai muissa suurissa yliopistokaupungeissa. Pieniltä, syrjässä olevilta paikkakunnilta osallistuminen läsnäoloa vaativalle valmennuskurssille on edellyttänyt muuttoa kaupunkiin ja siihen liittyen sekä aikaa että rahaa.

Ongelma on siis olennaisesti intersektionaalinen. Kun korkeakouluhakijalle kasaantuu erilaisia yhteiskunnan syrjiviä vaikutuksia, joita valmennuskurssit joiltain aspekteilta vahvistavat, on koulutuksen hakeminen korostetun epätasa-arvoistunutta. Selvityksessä yhdeksi olennaiseksi tasa-arvoa edistäväksi teoksi ehdotetaan aloituspaikkojen lisäämistä erityisesti hyväpalkkaisiin ammatteihin valmistaville hakupainealoilla. Kun paikkoja on enemmän, hakijapaine pienenee, ja kynnys madaltuu niille hakijoille, jotka ponnistavat vaikeammista lähtökohdista. Kosusen mukaan toimen positiiviset vaikutukset eivät välttämättä ilmenisi heti. Tutkimusten mukaan aloituspaikkojen lisääminen saattaisi kuitenkin tasata
mahdollisuuksia pitkällä aikavälillä.

Tämän kaltaisia konkreettisia nopeita ratkaisuja tarvitaan myös lisää, mutta ongelma on vaikea, systemaattinen. Selvityksen ehdottomat ratkaisut ovatkin ensisijaisesti systemaattisia, jatkuvaan tilanteen seuraamiseen ja iteratiiviseen kehittämiseen perustuvia.

Yliopistot osana saavutettavuusratkaisuja

Kosunen linjaa keskeisenä tavoitteena korkeakoulujen saavuttettavuussuunnitelmat.

– Jokainen korkeakoulu tekisi oman saavutettavuussuunnitelmansa, ja esitän, että saavutettavuussuunnitelmista tulisi osa korkeakoulujen tulosohjausta ja myöskin sen toiminnan laadunarviointia, jossa Karvi — Kansallisen koulutuksen arviointikeskus — olisi mukana.

Kun pääministeri Juha Sipilän hallituksen aikana tulosohjauksen keskiöön otettiin opiskelijoiden ajoissa valmistuminen, yliopistojen täytyi ottaa tämä keskeiseksi osaksi strategiaansa. Tarvitaanko näin vahvoja toimia nyt tasa-arvon ja saavutettavuudenkin osalta?

Korkeakoulut tekevät työtä jo nykyisin tasa-arvon eteen, mutta Kosunen kertoo, että ilman siihen sidottua
rahavirtaa tasa-arvotyö on todettu ponnettomaksi.

– Korkeakoulut tekevät tällä hetkellä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmat yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain pohjalta, mutta tasa-arvovaltuutettu on tuoreissa yhteyksissä todennut, että tämä työ näyttää kaiken kaikkiaan vähän ponnettomalta. Hän on patistanut ministeriöitä siihen, että tämän tulostavoiteohjauksen kautta pitäisi saada sellainen tilanne aikaiseksi, että korkeakoulut edistäisivät tavoitteellisesti tätä yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa.

Lisäksi selvitys esittää saavutettavuusfoorumia, joka laatisi korkeakoulutuksen saavutettavuuden toimenpideohjelman ja tukisi korkeakouluja niiden saavutettavuussuunnitelmatyössä. Kosunen korostaa sitä elimenä “jossa olisivat mukana keskeiset toimijat saavutettavuuden osalta, ei vain korkeakouluasteelta, vaan myös muilta koulutusasteilta ja järjestöistä.”

Kosunen painottaa ylioppilaskuntien sitoutumisen tärkeyttä osana prosessia, ja kertoo ylioppilaskuntien merkityksestä.

– Sillä puolella vahvaa kiinnostusta näihin kysymyksiin on ollutkin, mikä on erittäin tärkeä juttu.

Rajoittavana tekijänä tälle kaikelle Kosunen nostaa nykyisen datan heikkouden, ja korostaa, että yhdessä
tilastokeskuksen kanssa tulisi tehdä panostuksia tutkimukseen, joka tuottaisi parempaa dataa opiskelijoiden taustoista.

– Nämä toimet loisivat tilanteen, jossa saavutettavuuskysymyksiä tarkasteltaisiin säännöllisesti, niitä voisi arvioida.

Yliopistojen saavutettavuutta onkin siis oleellista jatkuvasti seurata muun muassa Kiinassa havaittujen ongelmien varalta, ettemme toista vältettävissä olevia virheitä. Marinin hallituksen teettämän selvityksen toimien toteutuessa, ei vain jäädessä selvityksen tasolle, yliopistot ja ministeriöt pystyisivät entistä paremmin vastaamaan epäarvoistumisen kehitykseen Suomessa. Toimien tarpeellisuus ei jää Kosuselle epäselväksi.

– Perusjuttu tässä koko ajan on, että tällä hetkellä korkeakoulutus ei ole samalla tavalla kaikkien saavutettavissa.