Teksti: Tom Henriksson

Kuva: Unsplash

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus täytti viime vuonna 70 vuotta. Joulukuussa 1948 ihmiskunta sopi kaikkia ihmisiä koskevasta, yhteisestä arvopohjasta ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa. Keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (LGBT) oikeuksista tekee näkyväksi sekä ihmisoikeuksien voiman että niiden rajallisuuden.

Joulukuussa 1948 Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleiskokous kokoontui 183. istuntoonsa.

Maailmanhistorian verisin konflikti oli päättynyt. Natsi-Saksan julmuudet – näistä raaimpana miljoonien juutalaisten kansanmurha – olivat valjenneet. ­Eleanor ­Rooseveltin johtama komitea määrättiin vuonna 1946 luonnostelemaan asiakirjaa ihmisten luovuttamattomista oikeuksista kuten vapaudesta, elämästä, yksityisyydestä, perheestä ja turvapaikasta.

Ensimmäisenä valmistui julistus ihmisoikeuksien periaatteista. Sen luonnosteluun osallistui länsimaiden ohella Kiinan, Libanonin, Chilen ja Neuvostoliiton edustajat. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (Universal Declaration of Human Rights, UDHR) hyväksyttiin Palais de Chaillot -maailmannäyttelypalatsissa 10. joulukuuta 1948.

UDHR ei ollut laillisesti sitova. Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskeva yleissopimus (KP-sopimus) ja taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (TSS-sopimus) allekirjoitettiin 1966 ja ne astuivat voimaan 1978. Yhdessä UDHR, KP-sopimus ja TSS-sopimus muodostavat kansainvälisen ihmisoikeusasiakirjan.

Ihmisoikeusarkkitehtuuri täydentyi seuraavina vuosikymmeninä: 1980-luvun loppuun mennessä hyväksyttiiin YK:n yleissopimukset naisten syrjinnän poistamisesta, kidutuksen vastustamisesta ja lasten oikeuksista. Wienin ihmisoikeuskonferenssi vuonna 1993 johti YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston perustamiseen (Office of the High Commissioner for Human Rights, OHCHR).

Nykyään OHCHR on YK:n pääasiallinen ihmisoikeuksia ajava toimielin. Se on syventänyt käsitystä ihmisoikeuksista ja laajentanut tulkintaa siitä, keille ihmisoikeudet kuuluvat. Eräs näistä ryhmistä on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt (LGBT).

Ihmisoikeudet: luonto, sopimus vai konsensus?

Palataan kuitenkin vielä ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Sen mukaan kaikki ihmiset syntyvät arvoltaan ja oikeuksiltaan vapaina ja tasavertaisina. Ihmisarvo on luonnollinen, ihmisoikeudet yhtäläisiä ja luovuttamattomia.

UDHR kytkeytyykin muiden muassa Aristoteleen ja Hugo Grotiuksen edustamaan luonnonoikeuteen. Sen mukaan ihmisellä on yleismaailmallisesti päteviä luonnollisia oikeuksia. John Locken myönteinen ihmiskuva vaikutti hänen käsitykseensä ihmisen oikeudesta elämään, vapauteen ja onneen. Locken näkemyksen katsotaan inspiroineen Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistusta ja lopulta myös UDHR:n kirjoittajia.

Käsitykset universaaleista eettisistä periaatteista ja ihmisyyden essentiasta joutuivat kuitenkin sosiaalidarvinismin, tieteellisen rasismin ja natsismin kokeneessa Euroopassa epäsuosioon. Kielellisen käänteen pyörteissä yhteiskuntatieteilijät alkoivat tutkia, miten kieli rakentaa yhteiskuntaa ja ihmisyyttä: siinä missä Friedrich Nietzsche oli todennut Jumalan kuolleen, nyt Michel Foucault julisti ihmisen kuolleeksi.

Norberto Bobbio kritisoi luonnonoikeutta ehdottamalla, että ihmisluonto ja tästä seuraavat oikeudet voidaan tulkita täysin vastakkaisilla tavoilla: Baruch Spinozan vahvimman oikeudesta Immanuel Kantin vapauteen. Bobbion mukaan UDHR:n keskeisin saavutus – ja oikeutus – onkin sen saavuttama universaali kannatus. Hänelle UDHR on silti aikansa poliittisen ilmapiirin tuote, joka voisi hyvinkin näyttää myös erilaiselta.

Käsitys ihmisoikeuksista pelkkänä yhteisenä sopimuksena ei kuitenkaan ole tyydyttänyt kaikkia. ­­Chris ­Brown huomioi, että mikäli pidämme ihmisoikeuksia ”hyödyllisenä fiktiona”, emmekä aidosti universaaleina periaatteina, altistamme ne kritiikille kulttuurisesta imperialismista. Mitä sanomme, jos jokin hirmuhallinto kieltäytyy uskomasta fiktioon?

Brownin mukaan ihmisluonnolla voisi olla ainakin epäsuora yhteys ihmisoikeuksien perustelemiseen. Viitteitä voisi saada evoluutiopsykologiasta. Jack Donnelly kuitenkin muistuttaa, etteivät psykologian havainnot ihmisen tarpeista riitä perustelemaan ihmisoikeuksia. Tähän tarvitaan filosofiaa, sillä ihmisoikeuksien lähtökohtana on ihminen moraalisena olentona.

Martha Nussbaum kirjoittaa ihmisen kyvyistä: ihmisoikeuksien perustana olisivat paitsi välttämättömät tarpeet myös koko inhimillisen potentiaalin aktualisoituminen, jonka myötä elämä on elämisen arvoista. Nussbaumille näihin lukeutuvat rakkaus ja seksuaalisuuden ­toteuttaminen.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ja ihmisoikeuksien rajat

Samansukupuolisten parien rakkaus ja seksuaalisuuden toteuttaminen ovat kuitenkin yhä perusteita kuolemantuomiolle ja vankeudelle monissa Afrikan ja Aasian maissa. Syrjintä ja homofobia ovat globaali todellisuus. Kenties hieman yllättäen ihmisoikeuksia koskevasta kansainvälisestä lainsäädännöstä ei kuitenkaan ole LGBT-oikeuksille avuksi.

Donnelly muistuttaa, että UDHR:n 16. artiklan avioliitolla tarkoitettiin vuonna 1948 vain miehen ja naisten välistä parisuhdetta. Tasavertaiset avioliitto-oikeudet eivät olisi tulleet kuuloonkaan. UDHR:n 2. artiklaa, jossa todetaan ihmisoikeuksien koskevan erotuksetta jokaista, rajataan todellisuudessa monin tavoin: vielä vuonna 1948 seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuulumisen katsottiin yleisesti olevan validi peruste syrjinnälle.

LGBT-oikeuksien edistämistä ei siis voi ainakaan vielä kutsua kansainvälisessä laissa tunnustettujen ihmisoikeuksien puolesta taistelemiseksi. Onko globaali tilanne seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kannalta lohduton?

Koska seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ei kirjattane tai tulkita sisältyviksi kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin vielä vuosikymmeniin, Donnelly kehottaa rakentamaan pohjan konsensukselle kansallisen tason aktivismilla. Edetä voi ilman ihmisoikeuksiakin: Kristopher Velasco on tutkimuksessaan huomioinut, ettei paikallisen LGBT-liikkeen yhteys ihmisoikeusjärjestöihin ratkaise, miten oikeudet maassa edistyvät.

YK:lla voi kuitenkin olla roolinsa. Mikko ­Väisänen on huomioinut OHCHR:n pyrkivän rakentamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista uutta kansainvälistä normia. Vuonna 2011 YK:n ihmisoikeusneuvosto hyväksyi ensimmäisen päätöslauselman seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja ihmisoikeuksista. Edistys LGBT-oikeuksissa länsimaissa ja kehitys YK:ssa merkitsee vähintään, ettei enää ainakaan vallitse seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vastaista konsensusta.

Homoseksuaalisuutta on vastustettu kautta aikojen vetoamalla “luontoon”. Voisiko ihmisyyden ytimestä löytää sille päinvastoin oikeutusta? Nykytiedon valossa emme valitse seksuaalista suuntaustamme. Rakkaus ja seksuaalisuus taas ovat ihmisenä olemisen ytimessä tavalla, jonka voisi ajatella antavan pontta myös niihin liittyville oikeuksille.

Ehkäpä ihmisoikeuksien kehittymisen voisikin nähdä horjahtelevana tarkentumisena kohti universaaleja periaatteita. Tästä näkökulmasta LGBT-oikeudet eivät olisi vain moderni konstruktio, vaan löytö, jonka vuoden 1948 julistuksen kirjoittajat yksinkertaisesti epäonnistuivat tekemään. Historia olisi antanut sille kyllä aihetta: Natsi-Saksan keskitysleireillä murhattiin paitsi miljoonia juutalaisia myös tuhansia homoseksuaaleja.