Runo: Amanda Alvesalo
Teksti: Nea Rastas ja Amanda Alvesalo
Tyynen järven tuoksuinen
on ajaton aika
joka valuu hiljaa
alas saunan ikkunaa
Juhannusyössä ei ole tunteja
Vain vihdan lyönnit määräävät elämän tahdin
Ei ole hämyä
vain pehmeää kajoa
jonka hellässä huomassa
ei edes surumielinen ole onneton
On siis kesä. Ihmisen parasta aikaa olla nuori ja joutilas. Ei velvoitteita, ei välittömiä paineita. Kuulostaa täydelliseltä, eikö?
Korona toi aikaa. Aikaa pohtia omaa elämää, haaveita ja prioriteettejä. Tämän myötä sitä on alettu tarkastelemaan uudella tavalla. Hetkessä eläminen on saanut uuden merkityksen epävarman ja etäisen tulevaisuuden edessä. Sama hetkellisyys ja ajankäsitys pitää pintansa edelleen tänä kesänä, mutta nyt tulevaisuus näyttäytyy jo toiveikkaampana. Moni opiskelija elää ajallisessa välitilassa, jossa kesä näyttäytyy loputtomana pitkän kotona istutun vuoden jälkeen.
Opiskelijoita painostetaan valmistumaan nopeasti, mikä saa monet käyttämään kaiken ajan hyödyksi opiskelemalla ja tekemällä töitä myös kesällä. Aikaa on kuitenkin paljon tänä kesänä etenkin niillä, jotka ovat jääneet työttömiksi. Harjoittelupaikan saaminen on monella jäänyt vain haaveeksi ja sähköpostiin kilahtaneiksi “valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun”- viesteiksi. Ajan paljous tuntuu väärältä, koska sitä on totuttu käyttämään hyödyksi. Eikö juuri nyt pitäisi mennä töihin ja panostaa omaan tulevaisuuteen?
**
Koronan ja työttömän kesän tuoma aika saattaa lisätä paineita ja tuoda hyödyttömyyden tunnetta. Paradoksaalisesti ajatellaan, että kesä on ihmisen parasta aikaa olla nuori ja joutilas. Epävarmuus ja yleiset paineet eivät toki poissulje kesästä nauttimista, mutta joutilaisuuden auvoisuutta nakertaa sen yllä leijuva pilvi. Jos “aika on rahaa”, eli arvokas ja rajallinen resurssi, sitä tulee käyttää myös mahdollisimman tuottoisasti. Tuhlailusta tulee huono omatunto.
**
Välitila vuoden kotona istuskelun, mutta toisaalta taas tulevaisuudessa häämöttävän normaalin elämän välissä saattaa siis tuntua ahdistavalta. Toisaalta se voi parhaimmillaan olla vapauttavaa. Se voi näyttäytyä emansipaationa ajan kahleista ja tuoda kesään jotain uutta ja merkityksellistä. Nyt on se hetki, jolloin ihmiselle tärkeä yhteisöllisyyden kokemus näyttää parhaat puolensa. Työtön tai työssäkäyvä, kaikki voivat tarkastella aikaa tänä kesänä uudella tavalla. Tavalla, joka korostaa hetkeä ja ottaa parhaat puolet koronan tuomasta vaikeudesta suunnitella tai ajatella tulevaisuutta.
Jos ajan haluaa nähdä resurssina, nyt on oikea hetki hyväksyä, että kelvollisten sijoituskohteiden uupuessa on aika laittaa sitä säästöön. Aikaa ei tarvitse sijoittaa mihinkään. Se on meille suotu lahja, jota tarvitsemme kiirettä ja jatkuvaa kehittymistä vaativassa maailmassa. Aika käyttämättömänä voi tuoda esiin sen parhaimman käyttötarkoituksen.
**
Tekstin alussa olevassa runossa kuvataan aikaa subjektiivisena käsitteenä, joka määrittyy hetkeen sidotun olotilan kautta. Ajaton aika on pahimmillaan hapettoman pysähtynyttä, painava tunne rinnassa ennen ukonilmaa, mutta parhaimmillaan se on rauha juhannusyön kajossa. Vaikka ajan käsittäminen onkin subjektiivinen kokemus, tietynlainen hetkessä eläminen tuntuu olevan kollektiivinen pyrkimys, joka tänä kesänä korostuu aiempaa vahvemmin. Järven rauhalle on tarvetta, kun epävarmaan tulevaisuuteen ei voi tukeutua. Kesä on kuitenkin aina kesä. Vesi on lämmintä ja sauna on kuuma. On lohdullista palata sinne, missä pysähtynyt aika on tuntunut ennenkin hyvältä. Pysähtyneisyydelle voi antaa mahdollisuuden.
Nimittäin silloin, kun aika on menettänyt merkityksensä, siitä ei tarvitse myöskään murehtia.