Tutkain

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti vuodesta 1964

Jutut

  • Laiton pääomapako haasteena Afrikan talouksille

    Laiton pääomapako haasteena Afrikan talouksille

    Kirjoittaja: Eetu Kukila Kuvitus: Venla Kalliokoski   Globaalin rahajärjestelmän heikkoudet yhdessä laittomien rahoitusvirtojen ja veronkierron kanssa luovat haasteita Afrikan mantereelle. Resursseiltaan heikot julkiset taloudet eivät kykene kunnolla vastaamaan ilmastonmuutoksen ja väestönkasvun tuottamiin paineisiin. Verojärjestelmän uudistaminen vaikuttaisi helpolta ratkaisulta, mutta se uhkaa jättää huomiotta kehittyvien maiden tarpeet.    Afrikka on kokenut vahvaa talouskasvua uuden vuosituhannen aikana….

  • Kolumni: Pekingin oopperan tähdet riisuvat naamionsa

    Kolumni: Pekingin oopperan tähdet riisuvat naamionsa

    Teksti: Nimimerkki Herään tekemään ihmisen työtä (Tutkain julkaisee kolumnin poikkeuksellisesti nimimerkillä) Kuva: Tuuli Sipilä Xinjiang ja Hongkong: Kiinan toimet ovat harkittuja, johdonmukaisia ja määrätietoisia. Viileän laskelmoivalla Kiinan valtionjohdolla on selkeä ohjenuora. Kun amerikkalaisessa retoriikassa vapaus on pop, Pekingin korville hunajaa on harmonia. Harmonian nimissä Kiina voi harjoittaa hyvin erilaista politiikkaa kuin mihin sen merentakainen vastinpari…

  • Gästande skribent: Klimatet, polisen och vi: på väg mot rättvis omställning

    Gästande skribent: Klimatet, polisen och vi: på väg mot rättvis omställning

    Text: Thomas Wallgren Bild: Tiina Jalonen Helsingfors den 14 augusti 2020. XR (”Elokapina”) demonstrerar framför riksdagshuset. En ung kvinna och en ung man sitter fastkedjade vid ett kravallstaket med U-formade cykellås av härdat stål kring halsen. En storvuxen poliskonstapel stiger fram med raska steg och sliter med kraft i staketet. De värnlösa ungdomarna släpas med….

  • Populismi populistin silmin

    Populismi populistin silmin

    Teksti: Sara Aalto-Setälä Kuva: Minna Ruusinen Tammikuussa ilmestyneessä Timo Soinin uutuuskirjassa Populismi päästään populistin pään sisään. ”Populismi on tämänpuoleista gospelia, se on ilosanomaa köyhille ja vaikeuksissa oleville”, Soini tiivistää.  Viimeisten kannatusmittausten mukaan Perussuomalaiset ovat selvästi Suomen suosituin puolue kaapaten jopa 22,8% äänisaaliin (HS 22.1.2020). Ilmiö on tuttu muualta Euroopasta. Populistit jyräävät ohi vanhojen puolueiden. Mitä aiheesta…

  • Kokenut, nuori diplomaatti

    Kokenut, nuori diplomaatti

    Teksti: Sabriina Hietaniemi Kuva: Laura Kenttä Valtiotieteellisen tiedekunnan alumni Anni Mäkeläinen kertoi Tutkaimelle, miten ura Ulkoministeriössä aukeni. Ura ulkoministeriössä ja diplomaattina on monen valtsikalaisen unelma. Anni Mäkeläinen on yksi tiukan seulan läpikäyneistä ja vuosi sitten Ulkoministeriön Kansainvälisten asioiden valmennuskurssilla (Kavaku) aloittaneista diplomaatinaluista. Valtsikassa Mäkeläinen opiskeli pääaineenaan poliittista historiaa ja laajana sivuaineena Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimusta….

  • Poliittista peliä – kentällä ja sen ulkopuolella

    Poliittista peliä – kentällä ja sen ulkopuolella

    Neljän vuoden odotus päättyy kesällä, kun koittaa jälleen jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen aika. Tällä kertaa kisoja isännöi Venäjä, joka on viime vuosina ollut erittäin keskeinen osa kansainvälistä politiikkaa. Kuinka tämä näkyy tulevissa kisoissa, ja mitä muita poliittisia ilmiöitä niihin liittyy? Teksti: Leo Taanila Jalkapallon MM-kilpailut ovat maailman suurin urheilutapahtuma, ja se näkyy kaikessa kisoihin liittyvässä. Valtavat stadionit,…

  • Yhteiskuntatieteiden haitallinen jakautuminen

    Yhteiskuntatieteiden haitallinen jakautuminen

    Tarkastelen tässä yhteiskuntatieteitä siltä kannalta, miten ne auttavat päätöksenteossa paremman yhteiskunnan puolesta. Tieteellä on toki muitakin tavoitteita kuten auttaa meitä kaikkia maailman ymmärtämisessä. Sosiaalipolitiikka irtautui taloustieteistä joskus 1930-luvulla. Aika kauaksi ovat toisistaan sen jälkeen päässeet. Taloustieteilijät eivät tunnu ymmärtävän sosiaalitieteitä lainkaan eivätkä sosiaalitieteilijät aina edes taloustieteiden fundamentteja. Tämä on erityisen huono juttu sosiaalitieteiden kannalta, koska…

  • Keltaisten sadetakkien ja Ultra Bra -paitojen olematon eleganssi

    Keltaisten sadetakkien ja Ultra Bra -paitojen olematon eleganssi

    Eli mikä vihreissä ärsyttää. Teksti: Tom-Henrik Sirviö Kuvitus: Paavo Jantunen Muistan Helsinkiin muuttoa ja opintojen aloittamista Valtsikassa seuranneen järkytyksen. Kuopiossa olin tottunut kolmen suuren puolueen hallitsemaan säyseään poliittiseen diskurssiin. Helsingin kantakaupungissa ja erityisesti Valtsikassa säyseydestä ei ollut tietoakaan. Sen sijaan poliittista keskustelua hallitsi vihreiden itseään ja erinomaisuuttaan korostavat kommentit. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana todistin lukemattomia keskusteluja,…

  • Ei Putin niin paha ole – osa 3: Vallan vastustajat

    Ei Putin niin paha ole – osa 3: Vallan vastustajat

    Kun ensi viikonlopun vaalit voittaa Vladimir Putin, voi jäljellä olevan ajan käyttää äänestysprosentin spekuloimiseen. Putinin vastustajista suurimman huomion saaneen toimittaja-juristi Aleksei Navalnyin saatua kiellon asettua ehdokkaaksi, hän on keskittynyt mielenosoitusten lietsomiseen. Hän vetoaa kannattajiaan jättämään äänestämättä kokonaan. Toimittaja Kseniya Sobchak ja muut Putinin vastaehdokkaat sen sijaan uskovat, että parempi viedä Putinilta edes joitakin ääniä jotta…

  • Berliinistä Pyeongchangiin: Politiikka ja sen muutos olympialaisissa

    Olympialaisia on usein luonnehdittu modernin urheilun huippukohdiksi. Karnevaaleiksi, joissa ihmiskunnan harmoninen ja sopusointuinen kehitys yhdistyvät rehelliseen kilvoitteluun paremmuudesta. Samaan aikaan olympialaisia käytetään häikäilemättömästi hyväksi valtiollisten ja ei-valtiollisten poliittisten agendojen eteenpäin viemisessä. Diktatuurit antavat itsestään pehmeää kuvaa, terroristit murhaavat viattomia ja järjestäjävaltiot aloittavat sotatoimia naapurimaassa kesken kisojen. Ketkä politikoivat ja miten, ja eikö tästä oikeasti ole…