Tutkain

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti vuodesta 1964

Jutut

  • Opiskelijoiden kärsivällisyyttä koetellaan

    Opiskelijoiden kärsivällisyyttä koetellaan

    Hallituksen opiskelijoille kaavailemat leikkaukset ovat saaneet opiskelijaliikkeen toimimaan kuin vuonna 1968, jolloin opiskelijat vastustivat muutoksia yliopiston hallintaan ja opetuksen sisältöön ja valtasivat Vanhan ylioppilastalon. Nyt nähty yliopiston päärakennuksen valtaus on niin ikään tapahtumana poikkeuksellinen, mutta niin ovat myös hallituksen opiskelijoihin kohdistamat toimet.  Petteri Orpon (kok) hallitus suunnittelee jäädyttävänsä opintorahan nykyiseen suuruteen hallituskauden ajaksi ja jäädyttää…

  • Porthanian neljä vuodenaikaa

    Porthanian neljä vuodenaikaa

    Kansanedustaja Teemu Keskisarjan (ps) iltapäivälehdille kertomat toiveet opiskelijoiden runsaammasta alkoholinkäytöstä ovat herättäneet keskustelua myös valtsikan Jodel-kanavalla. Eräs anonyymi opiskelija alkoi pohtia, mikseivät ihmiset enää alkoholisoidu, ja vastauksia oli tarjolla nopeasti.  Kommenteissa nostettiin esille, kuinka oikeassa Keskisarja lausunnoillaan oli. Palstalla arveltiin, että ihmiset valittaisivat vähemmän Jodelissakin, mikäli jaksaisivat käydä bilettämässä.  “Ei ketään ny jaksa mennä sinne…

  • Valtsikan savuava kulutuskriittisyys

    Valtsikan savuava kulutuskriittisyys

    Kirjoittaja: Siiri Luukkanen Kuvitus: Niilo Heinonen Kesällä 2018 sain ilouutisen – olin päässyt Valtsikaan opiskelemaan politiikkaa ja viestintää! Innostuneena ja odottavaisena päätin lopettaa kokonaan tupakan bilepolttamisen ja nuuskan käytön sillä oletin, että tapojani tuomittaisiin tai vähintäänkin pidettäisiin noloina Valtsikan tiedostavissa piireissä. Siksi yllätyin suuresti (ja salaa mielissäni), miten yleistä ja näkyvää tupakointi täällä on. Ekologisuus…

  • Porthanian neljä vuodenaikaa

    Porthanian neljä vuodenaikaa

    Valtsikan Jodel-kanavalla ollaan jo melkein kesälomalla, tai kuten opiskelijat sitä kutsuvat, kesätöissä. Valtiotieteilijöiden vuodatuksia käsittelevälle keskustelualustalle ovat löytäneet tiensä myös pääsykokeita kuumottelevat tulevat kandidaatit ja maisterit, jotka eivät ole vielä huolissaan huonosta keskiarvostaan tai harjoittelupaikoista käytävästä taistelusta.  Pääsykokeeseen valmistautuvat harmittelevat muun muassa sitä, etteivät vielä koe osaavansa kaikkea mahdollista. Mikäli tunne alkaa käymään mahdottoman raskaaksi,…

  • KANNUT KAAKKOON!

    KANNUT KAAKKOON!

    Kevät keulii ja vappu sen peräkärryssä. Vaalijännän kupeessa valtsikalaiset ovat hääränneet yhtä sun toista. Vappuviikon meininkejä on saatu valmistella järjestöjen yhteisvoimin. Toivottavasti myös juhlinnan pariin löytää mahdollisimman moni eri koulutusohjelman edustaja. Syitä juhlalle voi löytää vaikka seuraavista kappaleista. Opiskelijoiden yhteen tuominen läpi opintosuuntien on ollut mahdollista vain uutterien toimijoiden ansiosta, eikä kyse ole vain ainejärjestöjen…

  • Vallan vahtikoira

    Vallan vahtikoira

    Hau! Vallan Vahtikoira vahtii, haukkuu ja vainoaa vallanpitäjiä. Vallan Vahtikoira on neljännen valtiomahdin keskeisintä tehtävää ylläpitävä anonyymi palsta.   Odotettavissa ollut vaalitulos ja tuleva eduskuntakausi ruumiillistuvat kauniisti hallitustunnustelija kokoomuksen toiseen tunnustelukysymykseen, joka vapaasti suomennettuna tarkoittaa “Oletteko valmiita valtiovarainministeriön esityksen mukaiseen kuuden miljardin euron julkisen talouden sopeuttamiseen?” Vahtikoiran tuskin tarvitsee mainita, mitä sopeuttaminen oikeistolle tarkoittaa. Veronkorotuksia? …

  • Tutkain selvittää: Miksi keskustakampuksella ei sallita koiria

    Tutkain selvittää: Miksi keskustakampuksella ei sallita koiria

    Oletteko huomanneet lukuisat “EI KOIRIA” -kyltit Kaisa-talossa? Entä Porthanian ovia koristavat koirasymbolit, joiden päälle on vedetty verenpunaiset henkselit? Kerrassaan ikävä tunnelma. Koirien käyttö erilaisissa sosiaalipalveluissa, kuten terapiakoirina ja lukukoirina on yleistynyt viime vuosina. Kanssakäyminen eläinten kanssa lievittää tutkitusti stressiä. Vuonna 2019 julkaistun tutkimuksen mukaan säännöllinen kanssakäynti eläinten kanssa kampuksella laski yliopisto-opiskelijoiden kortisolitasoja (Pendry & Vandagriff…

  • Niemessä tuulee ­­

    Niemessä tuulee ­­

    Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun yritysrahoittajia kritisoiva kolumni opiskelijalehdessä aiheutti kuohuntaa. Lehteä rahoittavan säätiön edustaja toivoi, ettei kolumnia julkaistaisi ja kauppakorkeakoulu halusi sen olevan sävyltään positiivinen. Säätiö ja kauppakorkeakoulu kiistävät yrittäneensä vaikuttaa lehden journalistiseen päätösvaltaan. Pääsiäisen korvilla korviini kantautui huhuja mahdollisesta Kylteri-lehden kokemasta painostuksesta koskien tapaa, jolla lehdessä kirjoitetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun lahjoittajista. Huhujen mukaan kauppakorkeakoulu ja KY-säätiö olisivat…

  • Okko & Okko – Terveisiä Twitteristä: pyhät kolminaisuudet

    Okko & Okko – Terveisiä Twitteristä: pyhät kolminaisuudet

    Viimeaikaiset protestit ovat saaneet ulkopolitiikan päivystävien dosenttien kupolit kuumenemaan. Onneksi tilannetta viilentää perussuomalaisten tyhjentävä diagrammi isänmaan pelastamisen keinoista. Twitteriä on kuvattu antisosiaaliseksi kidutuskammioksi, joka tuo käyttäjissään esille sisäiset sadistinsa. Toiset taas pitävät sitä suomalaisen poliittisen keskustelun pyhättönä. Me kuulumme jälkimmäisiin. Siispä tarjoamme teille rationaalisen, objektiivisen ja tolkkua täynnä olevan katsauksen viimeaikaisen Twitter-keskustelun saloihin. Seuraa lyhyt…

  • Pinnan alla kihisee – piilevällä etnonationalismilla on Suomesta luja ote

    Pinnan alla kihisee – piilevällä etnonationalismilla on Suomesta luja ote

    Suomalaisuutta käsittelevä ajattelu on sanalla sanoen epämääräistä. Yhteiskunnan murroksessa sille on kysyntää, mutta keskustelu loistaa poissaolollaan. Siksi aloite on laita-aineksilla, joiden avaukset tavataan ohittaa kategorisella paheksunnalla. Ratkaisua pikatuomiot eivät tuo, vaan ne sysäävät koko kysymyksen etnonationalistien yksinoikeudeksi. Minua on askarruttanut, mitä tässä maassa oikein ajatellaan Suomesta ja suomalaisuudesta. Vain eräät oikeistoradikaalit ovat avoimesti julistautuneet kannattavansa…