Teksti: Arttu Uuranmäki
Kuva: Venla Kalliokoski

“Medicine, law, business, engineering, these are noble pursuits and necessary to sustain life. But poetry, beauty, romance, love, these are what we stay alive for”, Robin Williams tulkitsee Kuolleiden runoilijoiden seuran käsikirjoitusta elokuvan alkumetreillä.

Tämän asenteen soisi näkyvän vahvemmin myös taidepoliittisen keskustelun asemassa –  taidepolitiikka on vahvasti suomalaisen politiikan marginaalissa. Diktatuureissa on perinteisesti ymmärretty taiteellisen työn merkitys yhteiskunnalle, ja täten taiteilijat ovat kautta aikojen joutuneet alistumaan sensuuriin ja hallintaan. Liberaalit valtiot ovat tyytyneet jättämään taidekentän toimijat rauhaan, mutta usein myös oman onnensa nojaan.

Emme ole tottuneet ajattelemaan taiteellista toimintaa elämää ylläpitävänä toimintana. Yhteiskuntana olemme keskittyneet riskien ja elämää uhkaavien ilmiöiden hallintaan. Samalla kuitenkin unohdamme elämää kasvattavien ja laajentavien tekijöiden merkityksen.

Valtiotieteellisen opintojen synkkien maailmankuvien keskellä on joskus vaikea hengittää. Tällöin helpotusta ovat itselleni tuoneet museot, kavereiden pykäämien bändien baarikeikat, Kansallisteatterin suuri näyttämö tai tietoisuus Leśnan jokavuotisesta Harry Potter -larpista, jossa sadat aikuiset kokoontuvat keskiaikaiseen linnaan viikonlopuksi opiskelemaan velhouden saloja. Ihmisen luovuus, elämää tuottava, laajentava ja syventävä pyrkimys, on valtaisa voimavara myös meille, jotka aktiivisesti työskentelevät elämää suojelevilla aloilla.

Taiteellisen toiminnan vaikutus koskettaa myös niitä, jotka eivät ole eläissään astuneet tanssiteatteriin. Opetus- ja kulttuuriministeriö toteaa vuoden 2017 selvityksessään, että taiteellinen ja luovan talouden toiminta säteilee välillisesti kaikille teollisuuden ja tuotannon osa-alueille. Jokainen teollisuudenala tarvitsee innovointia, ja innovointi mielikuvitusta ja luovuutta. Kulttuuripalvelut tukevat muun muassa näiden ammattilaisten työtä ja samalla vahvistavat kansantaloutta.

Vaikka taiteen välillinen arvo on tunnustettava, sen taloudellista merkitystä ei tulisi kuitenkaan korostaa liikaa. Erityisesti luovaa toimintaa, joka ei pyri taloudelliseen tuottavuuteen, tulisikin tarkastella tieteen termein eräänlaisena kulttuurikentän perustutkimuksena. Ilman rohkeaa, radikaalia tai kokeilevaa taidetta ei ole elinvoimaista kulttuurikenttää tai mitään, mitä rikas kulttuuri tuo tullessaan.