Tutkain

Valtiotieteellinen ylioppilaslehti vuodesta 1964

Jutut

  • Epämukavuus on sananvapauden hinta

    Epämukavuus on sananvapauden hinta

    Teksti: Jaakko Oleander-Turja Kuva: Kristoffer Östman Vuoden viimeisen lehden teemana on arvot ja niiden väliset ristiriidat. Ne näkyvät niin kansainvälisessä politiikassa kuin suomalaisessa keskustelukulttuurissakin. Subjektiivinen havaintoni jälkimmäisestä on, että tunteiden voimakkuus tuntuu jokapäiväisessä retoriikassamme voimistuneen. Puhutaan vihasta, fobioista, raivosta, kriiseistäkin. Kaikki tuntuvat myös lähiaikoina alkaneen vaatia toisiltaan epämukavuuden sietämistä. Siis vaikka kuinka ollaan eri mieltä,…

  • Elokapina on oikeusvaltion lakmustesti

    Elokapina on oikeusvaltion lakmustesti

    Teksti: Jaakko Oleander-Turja Kuva: Kristoffer Östman Ihmisen muisti on lyhyt. Elokapinan mielenosoituksessa vieraillut vihreä ulkoministeri Pekka Haavisto on tästä oiva esimerkki. Haavisto ei liikenteen häiritsemisen logiikkaa tuntunut syyskuisena torstai-iltapäivänä sulattavan: “En itsekään ymmärrä näitä liikenteen tukkimisia ja tämän tyyppisiä asioita”, ulkoministeri kommentoi Iltalehdelle. Lause oli Koijärven veteraanin suusta kummallinen, mutta se paljastaa muistin ohella jotain…

  • Vapaudesta

    Vapaudesta

    Teksti: Jaakko Oleander-Turja Kuva: Armas Weselius ‘’Tätä on kestänyt jo vuosi’’ ajattelin itsekseni, kun lentoemäntä ohjeisti minua desinfioimaan istuinpaikkani lähiympäristön puhdistusliinalla. Tunne oli erikoinen, sillä olin viimeksi istunut lentokoneessa vuoden 2020 helmikuussa; pari viikkoa ennen kuin ensimmäisellä suomalaisella todettiin koronavirustartunta.  Seuraavassa kuussa maahan julistettiinkin jo pääministerin ja presidentin voimalla valmiuslaki. Seurasin tiedotustilaisuutta ruotsalaisen isäni kanssa, jolle valmiuslain…

  • Perustuslakivaliokunta on poliittinen instituutio, vaikka sitä ylläpitävät poliitikot toisin väittäisivätkin

    Perustuslakivaliokunta on poliittinen instituutio, vaikka sitä ylläpitävät poliitikot toisin väittäisivätkin

    Teksti: Jaakko Oleander-Turja Kuva: Kristoffer Östman Monelle valtiotieteilijälle tuttu Charles-Louis de Secondat – Baron de La Brède et de Montesquieu, tuttavallisemmin Montesquieu, kirjoitti vuonna 1748 julkaistussa teoksessaan ‘’Lakien henki’’ seuraavasti: ‘’Jatkuva kokemuksemme osoittaa, että jokainen mies, jolle on annettu valtaa on kyvykäs sitä väärinkäyttämään ja ulottamaan niin pitkälle kuin voi.’’ Poliitikko on kenties tämän lauseen konkreettisin ilmentymä. Sen…

  • Kohti levollisempaa valtsikaa

    Kohti levollisempaa valtsikaa

    Teksti: Arttu Uuranmäki Kuvitus: Venla Kalliokoski Parahin lukija, Pitelet käsissäsi tämän vuoden viimeistä Tutkainta. Oli tämä sitten ensimmäinen aviisisi tai olitpa pitkäaikainen lukija, kiitos sinulle. Opiskelijajulkaisut hengittävät lukijoistaan, ja vapaaehtoisvoimin kyhättyjen lehtien ainoa palkka on vertaisten muodostama lukijakunta. Uusi vuosi tarkoittaa myös uusia tuulia toimituksessa. Päätoimittaja vaihtui vuoden vaihteessa, ja osa tekijäkööristä antaa tilaa uusille…

  • Pääkirjoitus: Liberaali yksilö on ongelma, joka estää monien yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisun

    Pääkirjoitus: Liberaali yksilö on ongelma, joka estää monien yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisun

    Teksti: Arttu Uuranmäki Kuva: Venla Kalliokoski 2010-luku on ollut länsimaissa ylikansallisten poliittisten liikkeiden aikaa. Occupy Wall Streetin, Black Lives Matterin ja Me Toon lisäksi lukuisat toisiinsa limittyvät ympäristöliikkeet ovat vallanneet tilaa niin ihmisten mielikuvissa kuin Helsingin kaduilla. Vaikka ympäristöliikkeet koskettavat myös sosiaalisia vaatimuksia ja liittyvät vahvasti esimerkiksi talouden uudelleenjaon kysymyksiin, niiden perspektiivi on laajempi: kokonaisten…

  • Pääkirjoitus: Unohdetut larppaajat ja ammattitaiteilijat

    Pääkirjoitus: Unohdetut larppaajat ja ammattitaiteilijat

    Teksti: Arttu Uuranmäki Kuva: Venla Kalliokoski “Medicine, law, business, engineering, these are noble pursuits and necessary to sustain life. But poetry, beauty, romance, love, these are what we stay alive for”, Robin Williams tulkitsee Kuolleiden runoilijoiden seuran käsikirjoitusta elokuvan alkumetreillä. Tämän asenteen soisi näkyvän vahvemmin myös taidepoliittisen keskustelun asemassa –  taidepolitiikka on vahvasti suomalaisen politiikan…