Teksti: Jaakko Oleander-Turja
Kuva: Kristoffer Östman

Monelle valtiotieteilijälle tuttu Charles-Louis de Secondat – Baron de La Brède et de Montesquieu, tuttavallisemmin Montesquieu, kirjoitti vuonna 1748 julkaistussa teoksessaan ‘’Lakien henki’’ seuraavasti: ‘’Jatkuva kokemuksemme osoittaa, että jokainen mies, jolle on annettu valtaa on kyvykäs sitä väärinkäyttämään ja ulottamaan niin pitkälle kuin voi.’’

Poliitikko on kenties tämän lauseen konkreettisin ilmentymä. Sen huomasi moni muukin kuin Montesquieu, mutta juuri hänen ideansa vallan kolmijako-opista loivat pohjan läntiselle valtiosäännölle. Väitän, että vuonna 2008 perustuslain uudistusta työstänyt Taxellin työryhmä olisi hyötynyt Montesquieun konsultoimisesta. Maamme on ainoa läntinen demokratia, jossa poliitikot harjoittavat perustuslain esivalvontaa parlamentaarisesti. He siis valvovat keskenään, menevätkö lakiehdotukset yhteen perustuslain kanssa. Erikoinen asetelma selkeytyy kenties paremmin, jos sen laittaa eri kontekstiin. Mitä jos markkinaoikeuden tuomiovalta siirrettäisiin tuomioistuimelta asianomaisille yrityksille, jotka voisivat keskenään päättää mikäli ovat toiminnallaan rajoittaneet kilpailua?

Valtioneuvosto kuvailee perustuslakivaliokunnan lausuntojen olevan nimenomaan oikeudellisia, ei poliittisia analyysejä. Väite ei liiemmin kestä kriittistä tarkastelua. Jos poliitikot itse laatisivat analyysit, olisi niiden taso varmasti heikko: tämänhetkisen valiokunnan seitsemästätoista jäsenestä kolmella on oikeustieteen koulutus. Poliitikon rooli jää siis vähintäänkin epäselväksi valiokunnassa, jossa hän ei saa olla poliittinen, eikä hänen laillinen-, saatikka perustuslaillinen osaamisensa riitä käsiteltävien asioiden hoitamiseen. Kaikkien onneksi valiokunta kompensoi puutteitaan konsultoimalla asiantuntijoita, vaikkakin kuultavien asiantuntijoiden valitseminen on politiikan harjoittamista jo itsessään. 

Kansanedustajat voivat halutessaan pyytää perustuslakivaliokuntaa tutkimaan valtioneuvoston jäseniä, osallistua itse tutkintatyöhön, sekä pahimmillaan pitkittää tutkinnan kestoa. Samat henkilöt voivat siis sekä vaatia tutkintaa, että osallistua sen käsittelyyn. Kansanedustajien tuplaroolin kritiikkiin yhtyi hiljattain puhemies Anu Vehviläinen ja oikeuskansleri Tuomas Pöysti. 

Lakiehdotusten oikeudellinen tulkinta jää pitkälti valiokunnan konsultoimille asiantuntijoille, joita poliitikot voivat halutessaan kuunnella. Tai sitten eivät. Sipilän pääministerikaudella perustuslakivaliokunnan oppositioedustajat vastustivat ponnekkaasti hallituksen sote-uudistusta kerta toisensa jälkeen, Marinin aikana valiokunta on puolestaan käyttänyt lukuisia työtunteja yksittäisten edustajien tutkimiseen. Juuri tästä Montesquieu jo vuonna 1748 varoitti.

Lukuisissa länsimaissa, joissa ei ole perustuslakituomioistuinta tai -valiokuntaa, käytetään erilaisia asiantuntijaneuvostoja. Ne koostuvat usein pitkän linjan oikeusoppineista, kuten julkisoikeuden professoreista, jotka antavat lausuntoja valmisteilla oleviin lakiehdotuksiin. Lausunnot eivät sido lainsäätäjää, joten ne jäävät asiantuntijoiden kannanotoiksi. Suomen ratkaisuksi ollaan pohdittu perustuslakituomioistuinta, mutta sen kannatus ei ole tähän asti ollut järin suurta. Kompromissi voisi olla muista Pohjoismaista tuttu lainoppineiden neuvosto, joka ottaisi aina kantaa valmisteilla oleviin lakiesityksiin.

Nykymallissa perustuslain tulkinta riippuu sitä tulkitsevien kansanedustajien poliittisista intresseistä. Malli ei tee kunniaa itse perustuslaille, oikeusvaltiolle, saatikka vallan kolmijako-opille. Perustuslakivaliokunta on poliittinen instituutio, vaikka sitä ylläpitävät poliitikot toisin väittäisivätkin.