Jutut
-
Aurinkokuningas Kola
Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola on johtanut yliopistoa läpi koulutusleikkausten, hallintouudistuksen ja Ison pyörän. Kola on vastaanottanut hartioilleen Sue Scottin tutkimusryhmän kriittisen raportin ja irtisanottujen vihan. Mutta kuka todella on yliopistoa johtava Jukka Kola? Mitä kaiken nähnyt ja mielipiteitä voimakkaasti jakava rehtori ajattelee sivistyksestä tai after workeista? Teksti: Jaakko Muilu Kuvat: Paavo Jantunen Kello lyö…
-
Tulevaisuuden Paavo
Suomalaisen politiikan elävä legenda Paavo Väyrynen teki jälleen tänä keväänä comebackin, vaikkei ollut missään vaiheessa pois lähtenytkään. Perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari meni möläyttämään, että Väyrynen on menneisyyttä. Paavo on asiasta eri mieltä. Teksti: Sari Kivijärvi & Janne Suutarinen Kuvat: Paavo Jantunen Vuosikymmeniä suomalaisia viihdyttänyt ja kiihdyttänyt politiikan raskassarjalainen, valtiotieteiden tohtori Paavo Väyrynen jaksaa yhä yllättää….
-
Kim Holviala – suomalaisen darknetin isähahmo
Vuonna 2017 Kim Holviala vietti marraskuista iltaa kotonaan Vantaalla, kun oven läpi rymisteli Keskusrikospoliisin Karhu-ryhmä ja iso liuta Tullin virkamiehiä. Holviala jäi kiinni klassisen verekseltään, todisteet tietokoneensa näytöllä välkkyen. Suomalaisen darknetin lippulaivan, Sipulikanavan, ylläpitäjä oltiin saatu kiinni. Holviala pidätettiin ja vietiin tutkintavankeuteen, jossa hän viikkojen ajan vastaili yksioikoisesti kuulustelijan kysymykseen, onko hän Sipulikanavan legendaarinen YP….
-
Ramy Essam – Rock Star and Revolutionary
In 2011, Egypt’s “singer for the revolution”, 23-year-old Ramy Essam stood in Cairo, on Tahrir square, singing his battle songs together with hundreds of thousands of other protesters. The Egyptian people insisted on having President Mubarak resigned and succeeded. Six years later, a brutal military crackdown has all but destroyed the country’s youthful protest movements…
-
Mies, joka suututti suvakit ja rajakit
Turun Vihreiden nuorten toinen puheenjohtaja on saanut sosiaalisen median kautta niin äärivasemmiston kuin äärikansallismielisten vihat niskoilleen, eikä tappouhkauksiltakaan ole vältytty. 22-vuotias nuorisopoliitikko rikkoo olemuksellaan poliittisia stereotypioita ja kannustaa muita ihmisiä samaan. Teksti ja kuva: Janne Suutarinen Julkaistu alun perin 9.3.2017 Emil Sillanpää tuijottaa määrätietoisesti kameraan ja kertoo selkeästi artikuloiden, mitä mieltä on. Suomalaisen poliittisen YouTuben…
-
Kuplan reunalta
Kaikki eivät sen olemassaoloa myönnä, mutta jotkut ovat sen itse kokeneet. Kolme valtsikalaista tarttui tilaisuuteen kertoa omasta törmäyksestään kuplaan. On aika puhua se puhki. Teksti: Lilja Kettunen, Katja Mäkkylä ja Janne Suutarinen Kuvat: Henni Purtonen Julkaistu alun perin 7.3.2017 ROBERT TORVELAINEN, 28-vuotias maailmanpolitiikan opiskelija ”Niinistö puhui presidentinvaalikampanjassaan vuonna 2005 siitä, että ’vastakkainasettelun aika on ohi’…