Tekijä: Tutkain
-
(K)apeakatseista turvallisuuspolitiikkaa
Teksti: Elisabeth Mäkiö, kuvitus Aura Savolainen Politiikkaa seuratessa ei ole viime aikoina voinut välttyä yhdeltä teemalta – sodalta. Mitä kovemmaksi turvallisuuspuhe on käynyt, sitä kapeammaksi sen näkökenttä on kutistunut. Puolustusministerimme etsiessä keinoja estää ”epäisänmaallisen” reserviläisten paon, samaisia reserviläisiä kannustetaan aamu-TV:ssä olemaan ”elämänsä kunnossa” vuonna 2025. Ruotsissa puolestaan on (taas) menty meitä pidemmälle ja suoranaisesti kehotettu…
-
Vaalien vuoden päähenkilöitä Taiwanissa ja Pakistanissa
Teksti: Samuli Leppämäki Taiwan sai jo uuden presidentin, eivätkä kaikki maailman johtajat tiedä miten reagoida. Samalla Pakistanin vilpillisiksi syytettyjen yleisvaalien kärkikolmikosta löytyi peräti kaksi rikostuomion saanutta ex-pääministeriä. Vaikka kaikessa ei voi pysyä perässä, media havahtuu usein geopoliittisesti kriittisiin hallintoihin vasta silloin kun ne vaihtuvat vaalien sijaan väkisin. Vuosi 2024 lähtee käyntiin useilla vaaleilla ympäri maailmaa….
-
Kannut kaakkoon 1/24
Tervehdys kaikille kannunvalajille! Hallituksen vuosi on käynnistynyt vauhdikkaasti. Vaikka päät ovat vielä perehdytyksistä pyörällä, olemme jo pitkällä tämän vuoden suunnittelussa. Tänä vuonna jatketaan tuttuja perinteitä, mutta luodaan myös jotain aivan uutta. Yhteiskunta on palannut koronavuosien jälkeen normaalitilaan. Uuden hallituksen muodostaminen syksyn vaalikokouksessa ei ollut aivan helppoa. Järjestöaktiivisuuden lasku ei ole vain valtsikan haaste, vaan se…
-
1300 traktoria, Elokapina ja Viktor Orbán
Teksti ja kuvat: Justus Lehtisaari Torstaina 31.1.2024, viimeisenä tammikuun yönä, valtasi Brysselin kummallinen torvien kakofonia, kun 1300 traktoria vyöryi kohti Euroopan parlamenttia. Saksasta ja Ranskasta alkanut maanviljelijöiden protestiliike oli saavuttanut Euroopan pääkaupungin, samaan aikaan kun Euroopan johtajat valmistautuivat kokoontumaan seuraavana päivänä keskustelemaan muun muassa Ukrainalle annettavasta 50 miljardin euron tukipaketista. Ensimmäisenä maanviljelijöitä vastaan Brysselin yöhön…
-
Pääkirjoitus: Pahan päivän varalle
Kuva: Armas Weselius Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. Näinä aikoina siellä sun täällä sorrutaan järjen kurinalaisuudesta lauma-ajatteluun ja kiihkoiluhöpöhöpöön. Nyt suomalaisen yhteiskunnan tila – demokratian, oikeusvaltion ja julkisen keskustelun jama – paljastuu juhlapuheiden seläntaputtelumössön alta. Jälki ei ole mairittelevaa. Järki, modernin sekulaarin yhteiskunnan peruskivi – systemaattinen, kriittinen ja riippumattomuuteen ponnisteleva ajattelu – käy heikosti kaupaksi….
-
Näin se meni – Helsingin yliopiston valtauksen kronikka
Teksti ja kuvat: Olli Puumalainen Helsingin yliopiston päärakennukselta 19.9.2023 alkanut maanlaajuinen opiskelijoiden valtausliike oli lajissaan Suomen laajin ja pitkäkestoisin. Sen pani alulle joukko leikkauspolitiikkaan kyllästyneitä opiskelijoita, joista monia yhdisti kokemus suorasta poliittisesta toiminnasta, vasemmistolaisuus ja aktiivisuus kesän 2023 mielenosoituksissa. Alkusoitto Keväällä 2023 alkoi näyttää siltä, että maahan saadaan oikeistohallitus. Kesäkuussa aavistuksista tuli totta, kun Petteri…
-
Mikä Venäjän kansalaisyhteiskuntaa vaivaa?
Ukrainan sodan alussa Venäjällä nähdyt mielenosoitukset ovat kadonneet katukuvasta ja oppositiopoliitikot istuvat vankiloissa. Venäjän kansalaisyhteiskunta on liian heikko vastustamaan Putinin hallintoa, mutta tilanteelle on nähtävissä selkeitä historiallisia syitä. Täysimittaisen hyökkäyssodan alettua Ukrainassa 24. helmikuuta 2022, Venäjällä herättiin vastustamaan sotaa. Sodan ensimmäisinä kuukausina järjestettiin suuria mielenosoituksia ympäri Venäjää ja kerättiin nimiä sodanvastaisiin vetoomuksiin. Myös monet…
-
Sí al Yasuní – Ecuadorin historiallinen kansanäänestys öljynporausta vastaan Amazonilla
Syyskuussa juhlittiin historiallista luonnonsuojelun voittoa fossiilikapitalismia vastaan, kun Ecuador kielsi kansanäänestyksellä öljynporauksen Yasunín kansallispuistossa Amazonilla. Toisin kuin aiheen ympärillä vallitsevasta narratiivista voisi päätellä, Yasuní on edelleen lukuisten uhkien armoilla. Yasunín kansallispuisto Ecuadorissa kätkee sisäänsä enemmän eläin- ja kasvilajeja kuin mikään muu kolkka maapallolla. Vain yksi hehtaari tätä ikivanhaa sademetsää on koti useammille puulajeille kuin…
-
Miksi Afrikasta maalaillaan uhkakuvia?
Tauteja, sotaa, kuolemaa ja vaaraa. Kolonialismin ajoilta periytyvät ajatukset Afrikan mantereesta ovat edelleen valtavirtaa, vaikka todellisuus paikan päällä on jotain aivan muuta. Asian ymmärtämisessä auttaa vaihto-oppilaaksi lähteminen. Asuin varhaislapsuudestani kolme vuotta Etiopiassa. Tuosta ajasta minulla on muistoja sekä erilaisia muistikuvia, joista osa on varmasti oman mielen tuotosta. Ajanjaksolla on ollut elämääni suuri merkitys ja olen…
-
Tyhmä kysymys
Poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma: miksi RKP haluaa aina hallitukseen? RKP sijoittuu poliittisen oikeiston ja vasemmiston leikkauspisteeseen, mikä tekee sille helpoksi osallistua sekä oikeisto- että vasemmistopainotteisiin hallituksiin. Vaikka puolueella on verraten vähäinen määrä eduskuntapaikkoja, on niitäkin usein tarvittu hallituskoalitioiden enemmistöjen vahvistamiseksi. Nyt syntynyt tilanne, jossa puolue on eduskuntavaalien jälkeen vaa’ankieliasemassa, on harvinainen. Nyt on sen…