Teksti: Marissa Rämänen
Kuva: Sami Tuoriniemi
Deadlinet painavat päälle, parin tunnin päästä alkavalle luennolle pitäisi saada kolme artikkelia luettua ja kirjallisuustenttiin vaadittavat kolme kirjaa ovat vielä kirjaston hyllyssä – silloin on hyvä hetki esimerkiksi värikoodata kirjahyllyn kirjat tai lueskella netistä lempiohjelmaan liittyviä salaliittoteorioita. Kun asioiden jättäminen viime tinkaan ja opiskelemisen välttely erilaisin verukkein kuvaa parhaiten omaa tekemistä, täytyy poistua kotoa ja kokeilla ryhmäpaineen voimaa, jotta hommat tulisivat hoidetuksi ajallaan.
Yhteisöllisyyden ja “yhdessä yksin” -työskentelyn koetaan lisäävän tuotteliaisuutta ja tehokkuutta, ja erilaiset coworking-tilat ovat suosittuja ympäri maailman. Niissä voi kuukausi- tai päivämaksua vastaan tehdä töitä yhteisöllisessä ilmapiirissä, samassa tilassa eri yritysten työntekijöiden kanssa. Coworking-tilat tarjoavat usein jäsenille lisäpalveluita – kahvia, mahdollisuuden tulostaa, ympärivuorokautisen sisäänpääsyn tai vaikkapa popcornia. Kiinnostava ajatus, ja varmaan toimisi kaltaiselleni prokrastinoijalle.
Opiskelijana coworking-tilan kuukausijäsenmaksu tuntuu liian suurelta summalta, vaikka kylkiäisenä tulisikin popcorneja ja kivennäisvettä.
Coworking-tilan kuukausijäsenyys maksaa Helsingissä alimmillaankin 200 euroa. Päiväpassin saa 15-25 eurolla. Opiskelijana se tuntuu liian suurelta summalta, vaikka kylkiäisenä tulisikin popcorneja ja kivennäisvettä. Päätin coworking-tilan sijaan kokeilla, miten yhteisöllisyys lisää tuotteliaisuutta neljässä ilmaisessa tilassa.
Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui tuttuakin tutumpi Helsingin yliopiston Kaisa-pääkirjasto. Testipäivänä motivaatiotaso on heikko, mutta tekemistä riittää. Kaisasta tulee mieleen viime kevään armoton opiskelupaikan metsästys pääsykokeisiin lukijoiden ja vuoden viimeisten palautusten parissa työskentelevien keskeltä.
Toista on nyt. Kello kymmenen aikaan paikkoja löytyy; löydän hyvän paikan ikkunan vierestä. Tunnelma on melkein harras, kaikki ovat keskittyneitä koneen näpyttämiseen tai lukemiseen. Edes turistit eivät eksy lähettyville. Muiden keskittyminen pakottaa minutkin uppoutumaan opiskeluun. Lähettyvillä olevien kuiskaten käyty keskustelu kirvoittaa tuohtuneita katseita muilta. Kun nälkä alkaa ilmoitella itsestään, löydän lounasta kaikista keskustakampuksen Unicafeista opiskelijahinnoin. Kirjaston hiljaisuus miellyttää ja tunnen itseni oikeasti tehokkaaksi – muiden aherruksen keskellä ei kehtaa tehdä muuta kuin opiskella. Päivän päätteeksi vedän hyvillä mielin yli kohtia to do -listaltani.
Arvio: ****
Seuraavana päivänä päätän kokeilla opiskelua Kalasataman Vapaakaupungin Olohuoneessa. Ajatus keskustaan asti lähtemisestä ei huvita, sillä luentoja ei ole. Testipaikkani on kauppakeskus REDI:ssä sijaitsevassa tilassa, jonne kuka tahansa voi tulla opiskelemaan, hengailemaan tai tekemään töitä. Olohuoneessa voi myös järjestetää erilaisia kaikille avoimia tapahtumia, ja siellä voi osallistua esimerkiksi joogaan tai tulla katsomaan taidenäyttelyä. Löydän tilan REDI:n toisesta kerroksesta. Valitsen paikan Vapaakaupungin Olohuoneesta heti sisääntulon luota. Alue on sisustettu sympaattisesti kierrätetyillä kalusteilla: roll-upissa kerrotaan yhteistyökumppanin olevan Kierrätyskeskus.
Kun istuudun vapaan pöydän ääreen, hymyilevät muut tilassa opiskelevat minulle. Paikalla on lisäkseni noin 10 henkeä. Kaikki ovat uppoutuneita omiin hommiinsa. Yksi lukee päivän lehteä, toinen syö evässalaattia ja kolmas kirjoittaa tietokoneellaan. Olohuoneessa on varsin hiljaista, mutta vieressä sijaitsevan ravintola Pupun keittiöstä kuuluu ajoittain kolinaa ja Vapaakaupungissa tilaa jakavan verhon toiselta puolelta kuuluu keskustelua. Kaisa-kirjaston harras hiljaisuus puuttuu, ja pitkiin englanninkielisiin artikkeleihin uppoutuminen on haastavaa. Nälän yllättäessä lähellä ei ole opiskelijaruokaloita, joten päätän kävellä kotiin syömään – ja sieltähän ei olekaan enää helppo lähteä liikkeelle. Vapaakaupunki saa miinusta siis päivän kokonaistuotteliaisuudesta, sillä lounastauko tuo liian merkittävän katkoksen päivään.
Arvio: ***+
Kolmantena testipäivänä päätän työpäivän jälkeen raahautua keskustakampuksella sijaitsevaan Tiedekulmaan. Tiedekulman tunnelma vastaa omaa mielialaani: molemmat ovat rauhattomia. Kellarikerroksen itsenäisen työskentelyn pöydät ovat täynnä, joten istuudun ryhmätöiden tekoon varattuun pöytään, jonka ääressä on muitakin yksin opiskelevia. Melutaso kohoaa melko korkealle, joten tukin korvat kuulokkeilla ja laitan rauhallisen jazzin soimaan. Silti omaan tekemiseen on vaikea keskittyä, sillä ympäristö tarjoaa liikaa virikkeitä, joihin kiinnittää huomiota. Vieressä istuva selaa Netflixin tarjontaa, joten koen itsekin olevani oikeutettu eksymään väärille nettisivuille. Ajatus deadlineista saa minut takaisin ruotuun ja tehokkuus kasvaa hetkellisesti. Kellarikerroksen rauhattomuus saa minut kuitenkin poistumaan jo pian Ylioppilasaukion Unicafen kautta kotiin potemaan huonoa omaatuntoa omasta tehottomuudestani.
Arvio: **
Päätän viimeisenä kohteenani kokeilla opiskelua Klixin, eli Unioninkatu 35:n aulassa. Testipäivänä siellä on seesteistä. Minun lisäkseni paikalla on vain yksi ihminen. On tosin perjantai – ehkä sillä on vaikutusta. Valtaan itselleni sohvapaikan, jonka lähellä on pistorasia. Samanlaista yhteisöllisyyttä kuin muissa kohteissa ei pääse muiden opiskelijoiden puuttuessa syntymään. Tunnelma on ehkä jopa liiankin rauhallinen, kunnes rakennuksessa oleva luento päättyy ja aula täyttyy hetkellisesti mölystä, jonka aikana päätän keskeyttää opiskelun ja tuijotella ulos ikkunasta. Huomaan olevani tehokas ainoastaan siksi, että tehtävän palautus on testipäivänä. Ryhmäpaineen puutteessa kirjoitan palautuksen puolivalmiiksi ja poistun paikalta “tekemään sen sitten loppuun kotona”.
Arvio: ***-
Toisaalta työtila ei paranna prokrastinoijan perusluonnetta, ja pakko osoittautukin toimivimmaksi motivaattoriksi.
Yhteisöllisyys innosti kieltämättä opiskeluun, mutta huomasin, että tehokkuuden maksimoimisen vaatimuksena oli opiskelutilan yleinen rauhallisuus. Ilmaisista opiskelutiloista molemmat toteutuivat parhaiten klassikossa eli Kaisa-kirjastossa, toiseksi ylsi Kalasataman Vapaakaupungin Olohuone. Heikoiten omalla kohdallani toimivat tilat, joissa toteutui vain toinen: Tiedekulmassa yhteisöllisyys tuntui, mutta rauhattomuus rokotti tehokkuutta, ja Klixin rauhallisuudesta ei ollut hyötyä ilman ryhmäpainetta. Voisin kuvitella molempien aspektien toteutuvan coworking-tiloissa, mutta vastaavaan tulokseen on mahdollista päästä myös ilman kuukausi- tai päivämaksuja. Toisaalta työtila ei paranna prokrastinoijan perusluonnetta, ja pakko osoittautukin toimivimmaksi motivaattoriksi.