Yhteiskuntatieteiden haitallinen jakautuminen

Tarkastelen tässä yhteiskuntatieteitä siltä kannalta, miten ne auttavat päätöksenteossa paremman yhteiskunnan puolesta. Tieteellä on toki muitakin tavoitteita kuten auttaa meitä kaikkia maailman ymmärtämisessä.

Sosiaalipolitiikka irtautui taloustieteistä joskus 1930-luvulla. Aika kauaksi ovat toisistaan sen jälkeen päässeet. Taloustieteilijät eivät tunnu ymmärtävän sosiaalitieteitä lainkaan eivätkä sosiaalitieteilijät aina edes taloustieteiden fundamentteja. Tämä on erityisen huono juttu sosiaalitieteiden kannalta, koska taloustieteet ovat päässeet paljon lähemmäs päätöksentekoa. Tämä vääristää päätöksiä.

Hyvinvointivaltion tulevaisuus oli vaakalaudalla 1990-luvun laman aikana. Suuria ratkaisuja tehtiin vuoden 1995 hallitusneuvotteluissa, kun tehtiin Lipposen ensimmäistä hallitusta. Minua ihmetytti sosiaalitieteilijöiden panoksen täydellinen poissaolo. En tiedä, oliko kysyttykään, mutta ainakaan mitään järkeviä kantoja ei ollut sanottu. On osattava erottaa toisistaan huonot ja vielä huonommat vaihtoehdot, kun hyviä ei enää ole.

Kun päätökset tehtiin taloustieteilijöiden voimin, kävi esimerkiksi niin, että poistettiin täysin tulottomien sairauspäivärahat. Kuulosti loogiselta: jos ei ollut tuloja ennen kuin jalka meni poikki laskettelurinteessä, miksi niitä pitäisi sen jälkeen? Jos joku sosiaalitieteilijä olisi ollut paikalla, hän olisi voinut sanoa, että sairausvakuutuksen peruspäiväraha oli mielenterveyskuntoutujien ainoa tulonlähde.

Taloustieteilijöissä on hyvin vähän Sixten Korkmanin kaltaisia laaja-alaisesti yhteiskuntaa ymmärtäviä, mutta ei sosiaalitieteissäkään ole ollut Pekka Kuusen tai Erik Allardtin tien kulkijoita. Tosin Heikki Hiilamo ja Juho Saari ovat merkki paremmasta.

”Paremmilla menetelmillään taloustieteilijät ovat tunkeutumassa sosiaalitietelijöiden alueelle.”

Tilastotieteilijänä haluan varoittaa sosiaalitieteilijöitä siitä, että ekonomistit ovat kehittäneet viime aikoina paljon parempia menetelmiä selvittää kausaliteetteja. Jos työttömät ovat muita sairaampia, on tutkimuksen eikä mielipiteen asia tekeekö työttömyys sairaaksi vai sairaus työttömäksi. Se ratkaisee, mitä asialle pitäisi tehdä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan sairaus aiheuttaa työttömyyttä.

Paremmilla menetelmillään taloustieteilijät ovat tunkeutumassa sosiaalitietelijöiden alueelle. On selvitetty, että Helsingin kouluissa harjoitettu positiivinen diskriminaatio on ollut paljon tuloksellisempaa kuin kukaan uskoi, ettei hyvä oppilas opi eliittilukiossa sen paremmin kuin muissa lukioissa ja että kunnan työntekijöiden valinta valtuustoon paisuttaa kunnan budjettia.

Sosiaalitieteilijöiden ei pitäisi jättää tehokkaita tutkimusmenetelmiä taloustieteilijöiden yksinoikeudeksi, sillä pelkkä hyvä metodi ei riitä. Pitäisi ymmärtää myös tutkittavaa ilmiötä. VATT:ssa positiivista diskriminaatiota tutkinut Mikko Silliman onkin peruskoulutukseltaan yhteiskuntatieteilijä. Hän jatkaa nyt kasvatustieteellistä tutkimusta Harvardissa huippuekonometrikon ohjauksessa.

Myös lääketieteen puolella voisi vilkuilla. Samat epidemiologisen tutkimuksen menetelmät, jotka selittävät syövän tai masennuksen ilmaantuvuutta, voisivat olla hyödyksi köyhyyden ja syrjäytymisen tutkimuksessa – ja miksei myös sosiaalisen nousun tutkimuksessa.

Tarvitsemme sekä taloustieteilijöitä että sosiaalitieteilijöitä, mutta vielä enemmän tarvitsemme niitä, jotka ovat opiskelleet molempia.

 

Osmo Soininvaara on entinen vihreiden kansanedustaja ja puheenjohtaja. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden lisensiaatti tilastotieteestä.

Artikkelin kuva: Ada Kangas.