Ammatillisen identiteetin kanssa painiskelu on lähes jokaisen generalistin ja valtsikalaisen dilemma. Oman suunnan löytäminen on tuskallinen prosessi, joka vaatii yrittämistä ja epäonnistumisia. Tällä tekstillä toivottavasti voin inspiroida tarttumaan mahdollisuuksiin ja ottamaan enemmän irti valtsikan avaamista ovista.
Alkuun disclaimer: urapolkuja ja tapoja löytää oma suunta on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin. Tässä tekstissä on kyse omista subjektiivista näkemyksistäni. Kannustan teitä siis haastamaan näitä ajatuksia ja soveltamaan niitä omien tarpeidenne mukaan.
Kuppalan lattialta valtakunnalliseen opiskelijapolitiikkaan
Urapolkuni on käynnistynyt pitkälti valtsikassa. Aloittaessani opinnot vuonna 2017 ajatuksissani oli opintoihin keskittyminen ja nopeasti valmistuminen järjestöihin tai työelämään säntäämisen sijaan. Päädyin kuitenkin tekemään juuri päinvastoin.
Kun fuksina lähdin mukaan Valta ry:n ensimmäiseen hallitukseen, en oikeastaan edes tiennyt, mitä siellä kuuluisi tehdä. En ollut ennen toiminut järjestöissä, vaan enemmän musiikin ja esittävien taiteiden parissa.
Hommat kuitenkin oppi tekemällä. Järjestöt ja vaikuttaminen veivät mukanaan.
Valtsikan järjestökentältä ponnahdin ensin Vallasta Kannunvalajien opintosihteeriksi, sitten HYYn edustajistoon, sieltä HYYn hallitukseen täysipäiväisiin vaikuttamishommiin ja lopulta Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen valtakunnallisen politiikan pariin.
Pragmaattinen optimismi, uteliaisuus ja palo haastaa itseä ovat ominaisuuksia, jotka ovat ajaneet eteenpäin.
Konsultti ja opiskelijavaikuttaja
Nykyään työskentelen konsultoinnin parissa vaikuttajaviestinnän suunnittelijana viestintätoimisto Tekirillä. Yksityisellä sektorilla työskentely on avannut silmiä ihan uudella tavalla ja mahdollistanut uusien oivallusten syntymisen järjestö- ja politiikkataustan jälkeen.
Ja uskokaa pois: myös yrityksissä ja konsulttina voi tehdä arvojensa mukaista työtä, toteuttaa itseään ja pelastaa maailmaa. Koen tällä hetkellä vaikutusmahdollisuudet itselleni tärkeisiin asioihin oikeastaan jopa paremmiksi kuin järjestösektorilla tai opiskelijapolitiikassa.
Vaikutan töiden ohella luottamustoimissa, muun muassa Suomen nuorten ilmastodelegaattina. Tässä roolissa toimin kansainvälisen, EU-tason ja kotimaan ilmastopolitiikan parissa. Osallistuin esimerkiksi viime marraskuussa YK:n COP27-ilmastokokoukseen Egyptissä osana Suomen delegaatiota.
Lisäksi toimin politiikan parissa eri rooleissa, esimerkiksi Helsingin Vihreiden hallituksen jäsenenä.
Eniten ovat opettaneet tappiot
Eniten matkan varrella ovat opettaneet pettymykset ja tappiot.
Ja niitä on kyllä riittänyt. Esimerkiksi lukuisia ”valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” -viestejä ja hävittyjä hallitusvaaleja. Yksi elämän kovimmista paikoista oli SYL:n puheenjohtajakisan häviäminen syksyllä 2021.
Tärkeintä tappioiden kohtaamisessa on, miten ne ottaa vastaan ja mitä niistä oppii. Ihmisellä, joka on matkan varrella kokenut elämän kantapään kautta, on ihan eri perspektiivi kuin sellaisella, joka kulkee voitosta voittoon.
Häviäminen opettaa empatiaa, nöyryyttä ja sitä, miten katoavaista, rajallista ja lopulta merkityksetöntä kaikki onkaan.
Kunhan muistaa käsitellä pettymykset kerralla ja kunnolla, eikä katkeroidu.
Valtsikalaisten vahvuudet
Välillä kuulee puhuttavan, että valtsikalaiset valmistuvat lähinnä työttömiksi. Mikään muu ei voisi olla kauempana totuudesta.
Se, että valtsikasta ei valmistu suoraan tiettyyn ammattiin, ei ole heikkous, vaan vahvuus. Ajattelu on pop maailmassa, joka luisuu kriisistä toiseen. Syy-seuraussuhteiden ymmärtämiselle, laajojen kokonaisuuksien hahmottamiselle, luoville lähestymistavoille ja yhteiskunnalliselle ymmärrykselle on tarvetta.
Valtsikalaisten osaamiselle on kysyntää, nyt ja tulevaisuudessa. Kunhan me vain itse muistamme sen. Ei olisi myöskään pahitteeksi kehittää kollektiivisesti lisää tervettä ammatillista itseluottamusta.
Valtsikalaisten kannattaisi lähteä rohkeammin myös politiikkaan ja puolueisiin mukaan. Olen välillä ihmetellyt, miksi meillä ollaan puolueille niin allergisia, vaikka toimimme tiiviisti poliittisten kysymysten parissa.
On myönnettävä, että minäkin pelkäsin leimautumista opiskelijapolitiikkaan lähtiessäni ja puolueen värejä julkisesti tunnustaessa. Siitä ei seurannut kuitenkaan mitään pahaa, vaan päinvastoin uskomattoman hienoja mahdollisuuksia.
Eikä politiikkaan lähteminen johtanut edes kuplautumiseen samanmielisten porukkaan, vaan mahdollisti päinvastoin hyvien ystävien löytämisen läpi puoluekentän.
Jokaisen oma juttu löytyy vähän eri paikasta. Kannustankin siksi kokeilemaan rohkeasti eri asioita. Sellaisia, joista ei tiedä mitään ja jotka kuumottavat alkuun, mutta kiinnostavat edes jotenkin. Opinnot kyllä ehtii tehdä.
Eikä tarvitse tai kannata miettiä sitä, mikä on “työelämärelevanttia”. Itse olen saanut ihan korvaamatonta osaamista ja kokemusta esimerkiksi musiikkiprojektien ja speksien tekemisestä. Niitä taitoja hyödynnän tavalla tai toisella lähes joka päivä.
Yliopisto ei halua, että sanon tämän teille, mutta on ihan tosi ok olla valmistumatta tavoiteajassa. Itse olen kuudennen vuoden opiskelija, joka tekee nyt kandityötä
Jos olisin valmistunut tavoiteajassa, olisin joutunut jättämään tekemättä ison osan asioista, jotka ovat olleet elämäni parhaimpia päätöksiä ja siisteimpiä juttuja.
Samalla kannustan aina laittamaan oman hyvinvoinnin etusijalle. Yhteiskunnan suorituspaineet voivat olla musertavia ja maailmassa on jo liikaa uupuneita nuoria. Paras investointi, mitä itseensä voi tehdä, on oppia tunnistamaan omat rajansa.
Mitä musta tulee isona?
Loppuun on sanottava, etten tiedä vieläkään, mitä minusta tulee isona. Olisi jotenkin ikävä ajatus, jos tietäisin, ja polku olisi valmiiksi pedattu eteeni.
Kun suhtautuu avoimesti uusiin mahdollisuuksiin ja hyppää ennakkoluulottomasti kohti haasteita, on joka vuosi, kuukausi ja jopa viikko uusi seikkailu.
Akseli Rouvari
Kirjoittaja on optimistiksi identifioituva opiskelijavaikuttaja ja kuudennen vuoden politiikan ja viestinnän opiskelija. Hän on tehnyt elämässään vaikka mitä, mutta ei vieläkään valmista kandia.