Teksti: Leo Valkama
Kuvitus: Verna Ruokonen
Ulkosuomalaiset ovat poliittisella kentällä unohdettu ryhmä. Heitä on paljon ja he ovat viihteessä ja kulttuurissa todella näkyviä. Silti he äänestävät todella harvoin ja heistä ei puhuta eduskunnassa. Ulkosuomalaisten poliittiseen käyttäytymiseen liittyy monia kysymyksiä, kuten miksi eivät he äänestä ja miksi eivät puolueet ole kiinnostuneita ulkokansalaisten aktivoinnista?
Mikseivät ulkosuomalaiset äänestä? Nuo Suomen ulkopuolella asuvat Suomen kansalaiset ovat melko usein uutisten keskipisteenä. Suomen ulkopuolella toimivat urheilijat, tutkijat, muusikot ja muut julkkikset ovat usein näkyvissä, varsinkin kun he voittavat jotain. Samaa julkisuutta ei todellakaan saa tämän ryhmän poliittinen käytös. Ulkosuomalaisista noin 16 prosenttia eli noin 41 000 ihmistä äänesti vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, joka oli noin 5000 äänestäjää enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Uskon, että tämä johtui pääosin siitä, että vuonna 2019 otettiin käyttöön ensimmäisen kerran mahdollisuus äänestää postitse. 16 prosentin äänestysprosentti olisi millä tahansa muulla ryhmällä todella pieni, joten miksi vain harva kiinnittää tähän huomiota?
Jos ulkosuomalaisilla olisi oma vaalipiirinsä, olisi se suurempi kuin Ahvenanmaan tai Satakunnan vaalipiiri. Se olisi suunnilleen samankokoinen kuin Keski-Suomen vaalipiiri. Voisi siis olettaa, että sekä mediaa että puolueita kiinnostaisi näin suuri ryhmä, joiden kohdalla äänestysprosentti on näin pieni. Todellisuudessa Suomen puolueilla on hyvin minimaalinen näkyvyys missään Suomen ulkopuolella
ja ulkomailla puoluetoimintaa on organisoitu hyvin vähän. Toisaalta ulkosuomalaiset eivät myöskään näy eduskunnassa. Esimerkiksi käyttämällä Lakitutka-tietokantaa löytyy ulkosuomalaisista maininta 43 valiokunta-asiakirjassa, kun yhteensä asiakirjoja on yli 47 000.
Ensimmäiseksi kysymykseksi saattaa nousta, onko ulkosuomalaisia edes mielekästä pitää omana poliittisena ryhmänään? Sanoisin, että vastaus on ehdottomasti kyllä. Aivan kuten muillakin asuinpaikoilla, on myös ulkomailla asuvilla omanlaiset äänestystendenssinsä, eivätkä he äänestä samalla tavalla kuin kotimaassa asuvat. Tämän lisäksi on tiettyjä poliittisia kysymyksiä, jotka ovat erityisten relevantteja tälle ryhmälle. Ulkomailla asuvien verotusta koskevat kysymykset, kaksoiskansalaisuuden käytännöt sekä asevelvollisuutta koskevat kysymykset koskettavat erityisesti ulkosuomalaisia.
”Jos ulkosuomalaisilla olisi oma vaalipiirinsä, olisi se suurempi kuin Ahvenanmaan tai Satakunnan vaalipiiri.”
On siis kysyttävä miksi ulkosuomalaiset eivät äänestä. Tähän on monia syitä, mutta yksi tärkeimmistä varmasti on, että osaa ei kiinnosta suomalainen politiikka. Monilla ulkosuomalaisista on Suomen ja jonkin muun maan kansalaisuus. He asuvat toisessa maassa ja heillä on tämän maan identiteetti. He myös kokevat itsensä osaksi tämän maan poliittista yhteisöä, siispä osalla heistä on vain hyvin heikko yhteys suomalaiseen politiikkaan. Vaikka heillä on Suomen kansalaisuus, he eivät koe itseään kovinkaan suomalaisiksi. Hekin, jotka kokevat vahvaa yhteyttä Suomeen, saattavat seurata suomalaista politiikkaa kovin vähän. Tämä voi johtaa äänestämättä jättämiseen. Tähän myös kytkeytyy koettu tiedon vähyys. Ulkosuomalaiset kokevat usein, etteivät he tiedä tarpeeksi suomalaisesta politiikasta, joten he jättävät äänestämättä.
Toinen tärkeä syy on äänestämisen vaikeus. Ulkomailla äänestyspaikkoja on paljon vähemmän kuin Suomessa, joten äänestäminen saattaa olla todella suuri vaiva. Monissa maissa on vain yksi äänestyspaikka, joten pääkaupungin ulkopuolella asuvan suomalaisen matka ääniuurnille voi pahimmillaan kestää vuorokausia. Joskus on myös lennettävä tai matkustettava muulla kalliilla kulkuvälineellä äänestyspaikalla, joten voi olla että varallisuutensa takia ulkosuomalaiselta jää ääni käyttämättä. Postiäänestys-mahdollisuuden tulon jälkeen tämä on pienempi ongelma, mutta
tämä on varsinkin aiemmin ollut merkittävä ongelma.
Toinen kysymys on, miksi puolueita ei kiinnosta noin 200 000 äänestäjää, jotka pitäisi aktivoida
uurnille. Todennäköisesti suurin syy on, että he asuvat ympäri maailmaa, joten heidän tavoittamisensa on hankalaa. Monet eivät kuulu mihinkään paikalliseen ulkosuomalaisten ryhmään, joten heitä on vaikea edes tunnistaa potentiaalisiksi äänestäjiksi. Joitain pyrkimyksiä ryhmän aktivoimiseen on toki ollut, kuten ehdokkaiden matkat Etelä-Espanjaan, mutta tämä toiminta on ollut melko vähäistä. Esimerkiksi nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto oli ennen vuoden 2018 presidentinvaaleja Fuengirolassa kampanjoimassa.
”Joskus on myös lennettävä tai matkustettava muulla kalliilla kulkuvälineellä äänestyspaikalla, joten voi olla että varallisuutensa takia ulkosuomalaiselta jää ääni käyttämättä.”
Vaikea tavoitettavuus tekee myös toiminnasta kalliimpaa. Erityisesti mainostaminen ulkomailla fyysisesti on selvästi hankalampaa ja äänestäjiä on vähemmän. Jos mainoksen hinta suhteutetaan mahdollisten äänestäjien määrään, käy äänten kalastelu kovin kalliiksi ulkomailla. Toki ulkomailla toimimisessa voi olla muitakin ongelmia; esimerkiksi paikalliset lait saattavat kontrolloida poliittista toimintaa eri tavoin ja paikallistoiminnan aloittaminen vaatii myös kiinnostuneita paikallisia toimijoita.
Mikä siis ratkaisuksi? Internet on toki jo nyt mahdollistanut uusia tapoja, joilla ulkosuomalaiset voivat olla vahvemmin mukana Suomen poliittisessa toiminnassa. Puolueet voisivat yrittää paremmin aktivoida ulkokansalaisia internetin kautta esimerkiksi erilaisten ulkosuomalaisten Facebook-ryhmiä käyttäen. Myös suora mainostaminen ulkosuomalaisille on nykyään mahdollista verkossa toisin kuin ennen.
Toinen keskeinen ratkaisu on lisätä resursseja vahvempaan paikallistoimintaan ulkomailla. Vähintäänkin paikallistoimintaa voitaisiin harjoittaa paikoissa, jossa on suuri määrä ulkosuomalaisia yhdessä paikassa, kuten Etelä-Espanjassa tai tietyissä Ruotsin osissa. Tämän lisäksi samanlaista toimintaa voisi rakentaa maailman suurimpiin kaupunkeihin, kuten Lontooseen, jossa on myös merkittävä yhteisö ulkosuomalaisia.
Puolueiden paikallisjärjestöt maiden ulkopuolella ovat yleistyneet ympäri maailmaa ja esimerkiksi Viron konservatiivisella EKRE-puolueella on jokseenkin aktiivinen Suomen jaosto. Esimerkiksi Viron vaaleissa vuonna 2019 se järjesti yhteislähdön äänestykseen sekä pullakahvit Länsisatamassa. Tällaisten yksinkertaisten tekojen avulla puolueiden ulkomaan jaostot voisivat aktivoida kansalaisia vähintäänkin niissä paikoissa, jossa on suurempi ulkosuomalaisten kertymä. Tämä on yksinkertainen esimerkki toiminnasta, joka on halpaa, mutta jolla voidaan saada aktivoitua äänestäjiä.
Kolmas keino, jonka suosio kasvaa erityisesti EU:ssa, on puolueiden välinen yhteistyö. Samanlaiset puolueet, kuten vaikka eri maiden sosiaalidemokraattiset puolueet ovat tehneet EU:ssa sopimuksia keskenään. Saksan sosiaalidemokraatit ovat yrittäneet saada Saksassa asuvia italialaisia äänestämään Italian sosiaalidemokraatteja Italian vaalien aikaan ja myöhemmin Italian puolue teki vastapalveluksen Saksan vaaleissa. Tämä toiminta on erityisten helppoa EU:ssa, jossa puolueet ovat jo valmiiksi Euroopan parlamentissa samoissa ryhmissä samanlaisten, muista EU-maista tulevien puolueiden kanssa.
Tärkein asia muutoksen saamiseksi olisi, että puolueet huomioisivat ulkosuomalaiset paremmin. Tarkistin kaikkien eduskunta puolueiden puolueohjelmat yhdessäkään niistä ei mainita
ulkosuomalaisia tai -kansalaisia kertaakaan. Puolueet eivät ota ulkosuomalaisia huomioon ollenkaan ohjelmissaan ja vain hyvin minimaalisesti retoriikassaan. Tämä on ikävä noidankehä: kun
ulkosuomalaiset eivät kiinnosta puolueita, eivät myöskään puolueet kiinnosta ulkosuomalaisia, jolloin vain pieni osa äänestäjistä on ulkosuomalaisia, minkä vuoksi taas puolueita kiinnostavat ulkosuomalaiset yhä vähemmän.
Globalisaation myötä ulkosuomalaisten määrä on kasvanut ja tulee todennäköisesti kasvamaan edelleen. Niinpä onkin tärkeää, että politiikassa otettaisiin paremmin huomioon myös tämä vähälle huomiolle jäänyt ryhmä. Onneksi ulkosuomalaiset ovat itse tehneet aloitteita. Esimerkiksi ulkosuomalaisten Suomi-Seura on yksi pitkään toiminut intressiryhmä. Ulkosuomalaisparlamentti taas on keskustelufoorumi, jossa ulkosuomalaiset ovat voineet nostaa omia huolenaiheitaan esiin. Olen sitä mieltä, että valtio voisi tehdä enemmän äänestysprosentin nostamiseksi, mutta ennen kaikkea puolueilla pitäisi olla suurempi rooli ulko-
suomalaisten aktivoimisessa, sillä se on niiden omien intressien mukaista.
