Helsingin Sanomien tutkivan ryhmän esihenkilö paljastaa, mitä toimittajalta vaaditaan, millaisia ongelmia media-alan pitää ratkaista ja miten toimittajan rooli on muuttunut.
Teksti ja kuvat: Julius Kukkonen.
Rikostutkijaksi vaiko toimittajaksi, pohti Salla Vuorikoski nuorena elämänsuuntaansa. Pari vuosikymmentä myöhemmin hän on toimittajana saanut Suomen vallanpitäjät varpailleen kääntämällä kivet, jotka monet olisivat kiertäneet kaukaa.
Tapaamme aamusta Sanomatalolla Kansalaistorin kupeessa. Vuorikoski noutaa minut aulasta. Nousemme lasin ja teräksen yläkerroksiin. Haluan kuulla, millaista on työskennellä Helsingin Sanomien tutkivan journalismin ryhmässä.
”Vauhti kiihtyy, mutta pidän siitä”, Vuorikoski toteaa. Kesä on ohi ja lomat lomailtu.
Vuorikoski valmistui Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan puheviestintä, mutta toimittajan ura ei ollut vielä opiskelijalle selvä. Ennen yliopisto-opintojaan Vuorikoski työskenteli toimitusharjoittelijana Radio Keski-Suomessa, jossa hänen työnkuvansa alkoi vähitellen kallistua asiatoimittamiseen.
Uutistyö imaisi Vuorikosken mukaansa ja 2000-luvun alussa hän päätti hakea kesätoimittajaksi MTV:lle. Kesätoimittajuutensa jälkeen Vuorikoski muutti pysyvästi pääkaupunkiseudulle ja vietti neljätoista vuotta MTV:n leivissä.
”Tein kaikenlaista, kuten uutisia Radio Novalle ja ajankohtaisohjelmaa 45 minuuttia, joka sittemmin kuopattiin. Loppuajan olin tutkivassa ryhmässä.”
Vuorikoski kertoo löytäneensä tutkivan journalismin lajina vasta vuoden 2008 tienoilla. Enää ei tarvinnut toimia päivän agendan varassa, eivätkä aiheet langenneet samaan tahtiin ylhäältä alaspäin. Vuorikoski sai oikeutuksen penkoa ja selvittää sekä luoda uutis- ja puheenaiheita.
Ylegate
MTV:ltä Vuorikoski siirtyi Ylelle, josta hän omaksikin yllätyksekseen irtisanoutui vain vuoden päästä joulukuussa 2016 silloiseen pääministeriin Juha Sipilään liittyneen sensuurikohun seurauksena.
Iltasanomille Vuorikoski kommentoi irtisanoutumisensa yhteydessä Ylen journalistisen linjan olleen ristiriidassa sen kanssa, mitä hän itse ajattelee journalismista (IS 14.12.2016). Ylellä oltiin hyllytetty pääministerin esteellisyyttä käsitelleitä jatkojuttuja Sipilän painostuksesta.
Kaunaa Vuorikoski ei Yleä kohtaan kanna. Kriisi liittyi hänen mukaansa Sipilän ja Ylen entisen päätoimittajan Antti Jääskeläisen epäasialliseen vuorovaikutukseen toimittajien selän takana, eikä vastaavaa ole sittemmin ilmennyt.
”Yle on valtavan poliittisen paineen keskellä, mistä voi kantaa huolta. Paine on poliittisesti motivoitua ja liittyy laajempaan länsimaissa käynnissä olevaan populistien mediavastaiseen taisteluun. Samaan aikaan olen sitä mieltä, että Yle voi tehdä paljon avoimuuden edistämiseksi. Rahoituksen ja toiminnan pitäisi olla avoimempaa kuin mitä se on tänä päivänä.”
Yle-keskustelussa on Vuorikosken mielestä myös vastenmielisiä piirteitä, kun Ylen ”mädännäisyydestä” etsitään todisteita häilyvin perustein.
STT:lle Vuorikoski kommentoi kohun keskellä, että Ylellä uutiskynnys näytti kääntyneen valtaapitävien kohdalla nurinpäin (TS 14.12.2016).
”Länsimaisen journalismin periaatteen mukaisesti, mitä korkeammassa poliittisessa asemassa on, sitä matalammalla kynnyksellä juttuja voidaan julkaista. Kun kysymys on merkittävästä vallankäyttäjästä, vähempikin näyttö riittää.”
”Yle on hankalassa paikassa, sillä sen rahoitus tulee valtiolta. Poliitikoilla on hirveästi mielipiteitä siitä, mitä Yle saa ja ei saa tehdä. Ylen journalistisilta johtajilta vaaditaan kovaa paineensietokykyä.”
Onko media rikki?
Vuorikosken mukaan media-alan ansaintalogiikkaa pitää päivittää.
”Journalismissa ja mediassa on ongelmansa, jotka palautuvat ansaintalogiikan haasteisiin. Elämme edelleen murrosvaihetta, jossa siirrytään printtivetoisuudesta digitaaliseen mediaan ja mietitään, miten journalismia rahoitetaan. Kilpailu ihmisten ajasta on fanaattista, jolloin saatetaan tarttua halpoihin konsteihin. Meille on tärkeää, että olemme laatumedia ja että ihmiset luottavat siihen, että meiltä saa laadukasta journalismia, eikä ainoastaan nopeaa tyydytystä.”
”Suomalainen journalismi on kansainvälisesti vertailtuna laadukasta. Jos käy lehtiarkistoissa lueskelemassa 80-luvun sanomalehtiä, voi miettiä, onko ennen ollut paremmin. Väitän, että ei ole. Virheettömiä emme ole, mutta ei suomalainen media ole rikki, eikä journalismi ole rikki.”
Toimittajien asiavirheet johtuvat Vuorikosken mukaan lähinnä inhimillisyydestä tai kiireestä. Yleisöä ei tarkoituksellisesti johdeta harhaan. Jos julkaistussa artikkelissa on virhe, Helsingin Sanomat saa siitä tiedon alle tunnissa. Yleisön osallisuus parantaa työn tulosta.
”Mehän ei olla robotteja vaan ihmisiä. Toimittajuus on kuitenkin ammatti eikä mitään harrastustoimintaa. Toimittajia ohjaa eettinen koodisto, ja lainsäädäntö antaa reunaehdot. Mielipiteitä ja arvoja ei voi sivuuttaa, mutta tähän ammattiin kuuluu se, että aktiivisesti erottaa arvomaailmansa ja mielipiteensä siitä, mitä on tekemässä.”
Kuvalehden kautta Sanomiin
Yleltä Vuorikoski siirtyi sensuurikohun myötä Suomen Kuvalehteen, jossa hänet muutaman vuoden jälkeen ylennettiin ensimmäiseen esihenkilörooliinsa tuottajaksi, päävastuualueenaan uutis- ja ajankohtaispuoli.
Työskenneltyään viisi vuotta Suomen Kuvalehdessä Vuorikoski rekrytoitiin helmikuussa 2022 Helsingin Sanomiin kehittämään Suomen suurimman sanomalehden tutkivaa journalismia.
Noin vuosi hänen palkkaamisestaan HS uutisoi perustaneensa tutkivan journalismin ryhmän, johon kuuluu tätä nykyä Vuorikosken lisäksi toimittajat Paavo Teittinen, Susanna Reinboth, Tuomo Pietiläinen, Sami Sillanpää, Milla Palkoaho ja Jarno Liski. Kesäkuussa 2023 julkaistun uutisen mukaan ‘’tutkiva journalismi on HS:n keskeisimpiä painopisteitä’’.
Liskin Vuorikoski tunsi entuudestaan, sillä he olivat yhdessä Jussi Erosen kanssa kirjoittaneet Ylen kriisistä kokemustensa pohjalta Ylegate-kirjan, joka julkaistiin 2017.
Lokakuussa julkaistiin Vuorikosken toinen tietokirja Poikkeuksellinen pääministeri, joka käy läpi Sanna Marininin valtakautta. Tällä kertaa Vuorikoski kirjoittaa tilanteista, joissa hän ei itse ole ollut läsnä. Marin-kirjaa Vuorikoski kuvailee ”sata kertaa vaikeammaksi” Ylegateen verrattuna.
”Ihan älytön urakka suoraan sanottuna. Olen iloinen, että sain sen valmiiksi.”
Toimittajan arki
Onnistumisista on pitkän linjan toimittajan mielestä pystyttävä nauttimaan, eikä aina kaahottaa eteenpäin. Helsingin Sanomissa Vuorikoski elää unelmaansa.
”Olen unelmatyössäni. Olen mielestäni pelannut tämän pelin läpi”, Vuorikoski naurahtaa. ”Pitää ajoittain muistuttaa itselleen, miten monta eri asiaa on loksahtanut kohdilleen.”
Tyypillistä työpäivää ei ole. Viikosta toiseen hänen arkeaan rytmittävät vakiokokoukset ja Uutisraportti-podcast, jota kuvataan torstaisin, jos ohjelmassa sattuu olemaan mukana.
”Se vaihtelee, minkälaisia tulipaloja olen sammuttamassa milloin missäkin. Joskus ei ehdi käydä syömässä, mutta toisinaan ehtii edistää omia ideoitaan ja lounastaa lähteiden kanssa.”
Haasteista huolimatta journalismi on Vuorikosken mielestä maailman paras ammatti. Hän korostaa toimittajien vapautta tarttua heitä kiinnostaviin aiheisiin, vaikkei päätösvalta aina olekaan yksittäisellä toimittajalla, kuten kiireistä uutistyötä tekevät tietävät.
“En keksi mitään näin hauskaa. Jokainen päivä tai hetki ei ole hauska; joskus on liian kiire ja joskus tulee tehtyä virheitä, jotka ärsyttävät itseäkin. Organisaatiotasolla meillä on kuitenkin liikkumisen vapaus. Journalismilla on demokratiassa tärkeä tehtävä, kuten poliitikoilla ja tuomioistuimillakin. Monimutkaisten palapelien kasaaminen on todella kiinnostavaa. Haasteet pitävät virkeänä.”
Vuorikoski haluaa omalta osaltaan varmistaa, että ihmiset ovat monipuolisesti ja kattavasti tietoisia ympärillään tapahtuvista yhteiskunnallisista muutoksista, jotta he voivat tehdä valistuneita päätöksiä omassa elämässään.
Kysymystä työn ja muun elämän yhteensovittamisesta seuraa hiljaisuus.
”Toimittajia on monenlaisia. Olen itse sellainen 24/7-toimittaja. En oikein osaa lopettaa. Varmasti perheeni on siitä tietyllä tavalla kärsinyt, mutta toivottavasti ei kohtuuttomasti. Esihenkilönä saattaa iltaisin joutua jotakin selvittämään. Tällaisella toimittajalla on hyvä olla pitkämielinen puoliso.”
Tutkivan journalismin ryhmä
Helsingin Sanomien tutkivan journalismin ryhmässä tehdään Vuorikosken kertoman mukaan tiivistä yhteistyötä hyvässä hengessä.
”Meidän tutkivan ryhmän toimintamalli perustuu siihen, että meillä on karkeasti jaoteltuna pitkää ja lyhyttä. Yritämme isojen juttujen ohella tuottaa niin sanottua uutistutkivaa nopeammassa rytmissä, mikä vaatii kykyä palastella hankkeita.”
Suurimpiin hankkeisiin saattaa kulua kuukausia, kuten Paavo Teittisen ja norjalaisten kollegoiden yhteistuotoksena syntyneen vuoden 2023 Lumilapio-palkinnon voittaneessa vankikarkurijutussa.
Yksittäinen toimittaja ei kuitenkaan välttämättä paini saman aiheen kanssa yhtäjaksoisesti kuukausitolkulla, vaan syystä tai toisesta prosessissa kestää.
Hankkeet alkavat usein tiedonhankinnalla. Sytyke saattaa tulla ulkopuolelta vinkkinä tai toimittajalta itseltään. Myöhemmin ensimmäistä luonnosta parannellaan ja muokataan yhteistuumin. Kuvitustakin on mietittävä.
”Olen useammissa hankkeissa mukana hands-on. Yritän olla hyödyllinen.”
Todistusaineistoihin, yksityisyydensuojaan ja kunnianloukkaussyytteisiin liittyvien juridisten kysymysten pohdinta on ryhmässä arkipäivää.
Esihenkilönä Vuorikosken aihekirjo on laajentunut. Politiikan ja talouden epäkohdat tapaavat vangita huomion, kuten laajalti tunnetuissa WinCapita-sijoitusklubin ja Nova Group -yhtiön tapauksissa. Uutisointi yhdestä Suomen suurimmista pyramidihuijauksista oli Vuorikosken tutkivan journalistin tulikaste.
”Kun innostuin tutkivasta journalismista, talous- ja sijoittamisasiat alkoivat kiehtomaan, osaltaan senkin takia, että ne olivat alun perin vierasta kenttää. Käytin hirveästi aikaa ymmärtääkseni talousasioita, jotta pystyin tutkimaan todeksi näppituntumani siitä, että esimerkiksi WinCapita oli huijausta.”
”Politiikkakin on erityisen kiinnostavaa, kuten politiikan toimittajat tietävät. Politiikan toimittajat eivät näytä eläköityvän. Kaikki juttuaiheeni ovat liittyneet jollakin tavalla rahaan ja valtaan.”
Uteliaisuus, tiedonjano, viitseliäisyys, rohkeus ja paineensietokyky ovat Vuorikosken mukaan keskeisiä ominaisuuksia toimittajalle.
”On oma kysymyksensä, mistä tutkiva toimittaminen alkaa. Tässä työssä korostuu, että on loputtoman utelias ja haluaa ymmärtää. On myös oltava viitseliäs; täytyy jaksaa istua takapuolellansa ja tehdä töitä. Monia palkittuja toimittajia yhdistää se, että he ovat tehneet älyttömästi töitä. Jotkut ovat todella taitavia ihmisten kanssa, toiset osaavat esimerkiksi koodata ja hyödyntää dataa. Kaikessa ei tarvitse olla hyvä.”
Paineensietokyvyn Vuorikoski ajattelee kasvavan ajan myötä. Rohkeuttakin kertyy tehdessä. Lähteille kannattaa Vuorikosken mielestä aina soittaa, sillä usein vastoin odotuksia käy niin, että ihmiset haluavatkin puhua.
Media-ala tänään ja huomenna
Media-alalla puhutaan Vuorikosken mukaan nykyään aiempaa enemmän paineista ja ikävistä tunteista, joita toimittajat työssään kohtaavat. Miltä tuntuu olla vihan kohteena, ja miten sen kanssa pärjää? Tai miten vaativiin haastatteluihin liittyvän jännityksen kanssa toimitaan? Toimittajien saama palaute on ajoittain epäasiallista, jopa rajua.
”Kun vuosia alkaa olla takana, monet tilanteet ovat toistuneet. Tavallaan oppii esimerkiksi sen, minkälaisia konsteja yritykset käyttävät vaikuttaakseen toimittajiin. Prosessit auttavat. Kun toimii oppikirjan mukaan, kritiikkiä on helpompi kestää. Persoona olisi pyrittävä erottamaan työstä, vaikkei se aina onnistukaan. Virheet eivät kerro sinusta henkilönä.”
Vuorikoski on urallaan palkittu: Bonnierin journalistipalkinto (nykyisin suuri journalistipalkinto) tuli 2008, Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapio-palkinto 2010 ja 2016 Naistoimittajat ry valitsi hänet vuoden Kellokkaaksi. Palkintoja ei kuitenkaan ole syytä jahdata, vaan arkielämässä saatu tunnustus on Vuorikoskesta olennaisinta. Se auttaa pitämään mielen korkealla ammatissa kuin ammatissa.
”Eihän kukaan saa työstään riittävästi kiitosta. Positiivinen palaute on tärkeää. Palkinnot ovat mahtavia, mutta ei niitä voi kovin usein saada. Vain palkintojen perässä juokseminen on tuhoon tuomittu tie.”
Media-ala on muuttunut Vuorikosken parikymmenvuotisen uran aikana valtavasti, eikä loppua näy. Entisajan leppoisia työnkuvia ei enää yleisesti ottaen ole.
”Mediatalojen työ on kiireistä ja hektistä. Tehokkuus on kasvanut ja kilpailu on kiihtynyt. Kaupalliset mediatalot ovat kilpailun polttopisteessä joka päivä. Yhteiskunnallinen merkittävyys on tämän työn kulmakivi, mutta myös sillä on merkitystä, miten jutut tehdään ja otsikoidaan ja kuinka kiinnostavista aiheista kirjoitetaan. Ei ole kovin usein varaa kirjoittaa epäkiinnostavalla tavalla aiheista, joille ei löydy lukijoita.”
Helsingin Sanomissa seurataan muun muassa, kuinka moni tilaaja avaa jutun, lukee sen loppuun, kuinka paljon uusia tilauksia saadaan ja pysyvätkö nykyiset tilaajat tyytyväisinä. Vuorikoski ajattelee, että esimerkiksi pettymysotsikot voivat kääntyä media-alaa vastaan, jos ne heikentävät laatumielikuvaa ja lukijoiden sitoutumista.
Miten tutkivaksi toimittajaksi tullaan, Salla Vuorikoski?
”Toimittajaksi tullaan tekemällä toimittajan työtä.”
Vuorikoski kehottaa tutkivasta journalismista kiinnostuneita tutustumaan tutkivan journalismin yhdistykseen, jonka hallituksessa hän on itsekin istunut. Hän korostaa, että ilman aiempaa toimittajakokemusta Helsingin Sanomiin on vaikea päästä, joten kannattaa ensin kääntyä paikallislehtien puoleen kokemuksen kartuttamiseksi.