Vuoden 2024 vaaleihin on vielä pitkä aika, mutta jo nyt voidaan tehdä enemmän tai vähemmän osuvia veikkauksia mahdollisista ehdokkaista. Ottavatko seuraavissa vaaleissa toisistaan mittaa Jan Vapaavuori ja Pekka Haavisto, vaiko peräti Jussi Halla-aho ja Olli Rehn? Onko Paavo Väyrynen ehdolla (tai edes elossa)? Kiinnostaako ketään?

Teksti: Jan Ihatsu

Vuoden 2018 presidentinvaalit jäävät historiaan monessakin mielessä. Sauli Niinistön voitto ensimmäisellä kierroksella on ainutkertainen saavutus, tosin vaalithan olivat Niinistölle jo kolmannet. Saulilla on ollut aikaa syöpyä kansalaisten psyykeeseen presidenttiehdokkaana jo 18 vuoden ajan. Eipä siis ihme, että vuoden 2018 vaalit olivat historialliset myös kertakaikkisen tylsyytensä vuoksi. Niinistön kannatus huiteli aivan omissa lukemissaan, joten vaalien kyseenalaiseksi jännitysnäytelmäksi jäi mahdollinen toinen kierros ja Niinistön mahdollinen vastaehdokas. Voi jumpe miten jännää!

Vaaleja kuvaa ehkä parhaiten se, että mielenkiintoisinta analyysiä saatiin Paavo Väyrysen noususta Keskustan virallisen ehdokkaan ohitse. Saavutuksenahan tämä ei ole kummoinen, sillä allekirjoittaneen napanöyhdällä on enemmän karismaa kuin Vanhasen Matilla. Keskustan sisäinen hajaannus näytti lähinnä törmäilyautoilta tivolissa, siinä missä Niinistö ajoi formulaa aivan eri radalla. Törmäilyautot tosin viihdyttivät enemmän, sikäli kun näillä vaaleilla mitään viihdearvoa oli. Vaalit on kuitenkin kärsitty ja nyt luodaan amatöörianalyyttinen katse vuoteen 2024. Virallisemmat spekulaatiot löytyvät sitten Ylen ja Hesarin hautomoista, jonkun oikean tutkijan tekeminä. #timanttisisältö

Kuusi vuotta on pitkä aika, mutta tiettyjä suuntauksia on nähtävissä jo nyt. Valitsijayhdistysten menestys suuriin puolueisiin nähden povaa seuraavista vaaleista entistä henkilökeskeisempiä. Lisäksi Niinistön toinen kausi päättyy, mikä avaa pelikenttää huomattavasti. Vuoden 2024-vaalit ovat kuitenkin kaikella todennäköisyydellä politiikan vakiokasvojen vaalit, vaikka pakassa toki on muutama villi kortti, olettaen ja osaltaan toivoen että nykyinen poliittinen sekoilu läpi puoluekentän jatkuu.

 

Todennäköiset ehdokkaat:

Pekka Haavisto

Haavisto pärjäsi näissä vaaleissa käytännössä yhtä hyvin kuin viimeksikin, vaikkei silloista Haavisto-ilmiötä käytännössä nyt ollutkaan. Haaviston näytön paikka onkin vuonna 2024, kun pahin kilpailija on jäänyt eläkkeelle, ja meriittejä on toivottavasti kuuden vuoden aikana hankittu lisää. Vielä tarvitaan toverillinen painimatsi Putinin kanssa, jotta presidentin perinteinen rooli Venäjän suhteiden hoitajana saadaan esille. Uskoisin tässä suhteessa jopa Putinin luovutusvoittoon, homoseksuaalien kanssa telmimistä kun katsottaneen jatkossakin Venäjällä kieroon. Haavisto – puolustuspoliittinen pelote?

Jan Vapaavuori

Ennen Niinistöä Suomella oli kokoomuslainen presidentti viimeksi vuonna -46. Tilausta ylimieliselle aurinkokuninkaalle voisi siis olla, sikäli kun Vapaavuori selviää pormestarinpestistään vailla suurempia kohuja. Suomen kansa on tottunut äksyyn ja etäiseen presidenttiin ja osaltaan jopa odottaa sellaista, joten luonteenvikoineenkin Vapaavuori on varsin passeli ehdokas. Paitsi että hän on porvarillinen miesehdokas Helsingistä, mikä ei varsinaisesti lupaa hyvää vedonlyöntitoimistossa. Suomen ainoa stadilainen pressa kun on ollut demarinainen.

Olli Rehn

Keskustan henkisen alennustilan muuttaminen aidoksi kannatukseksi presidentinvaaleissa ei ole kenellekään helppoa. Rehnillä on kuitenkin tähän mahdollisuudet, sillä perinteinen tie Suomen Pankin johtokunnasta presidentiksi on hänelle avoin. Lisäksi kansainvälisiä meriittejä, kuten EU-komission varapuheenjohtajuutta, ei pidä väheksyä. Ollin olisi kenties syytä, kaikista saavutuksistaan huolimatta, lähteä valitsijayhdistyslinjalle ja Keskustan vetäytyä taka-alalle, ihan kaikkien parhaaksi.

 

Villit kortit:

Paavo Väyrynen

Koko kansan (lue, 6%) Paavo totesi tulosiltana äänisaaliin olevan ”loistava voitto” ja ilmoitti ilahduttavansa Suomen kansaa palaamalla eduskuntaan vuonna 2019. Näin ollen hän ehtii passelisti vaaleihin kansanedustajakauden päättyessä, taas kerran. Väykän suurin vihollinen on lähinnä vanha vihtahousu, sillä ikä ja terveys asettavat ainoat rajat tälle Suomen politiikan pikkujättiläiselle. Siltikin, Paavo on samaa ikäluokkaa Donald Trumpin kanssa, joten kenties syntymävuosi on enne. Suhteet Venäjään ovat ainakin paremmalla tolalla kuin Trumpilla, kenties rajan takaa löytyy kampanja-apuakin entiselle KGB-yhteyshenkilölle. Suomessa ei ainakaan tarvitse pelätä kohua Venäjän vaalivaikuttamisesta, onhan siitä jo pitkät perinteet maassamme.

Jussi Halla-aho

Mikäli Mestari itse pyrkii kansakunnan kaapin päälle, on luvassa ainakin mielenkiintoiset vaaliväittelyt. Vielä mielenkiintoisemmat, jos Timo Soini pyrkii ehdolle esimerkiksi valitsijayhdistyksen kautta. Sinisellä tulevaisuudella on elinaikaa tämän hallituskauden loppuun asti, jonka jälkeen Soini jää käytännössä tyhjän päälle. On kuitenkin vaikea nähdä Soinin vetäytyvän taka-alalle vielä tässä vaiheessa uraa, joten Perussuomalaisten sisällissota jatkuu tulevaisuudessakin, kenties hieman uusilla rintamilla. Popcornit esiin ja erodraamaa kansalle!

Jutta Urpilainen

Oikeastaan tässä voisi olla kuka vain demarinainen. Jutta nyt tuli ensimmäisenä mieleen, mutta voitonmahdollisuudet lienevät kenellä vain yhtä köykäiset. Demarit kaipaavat perinpohjaista uudistusta ja on vain toivottava, että taruolennoista joita nuoriksi demareiksi kutsutaan, löytyisi edes joku karismaattinen nainen täyttämään Halosen jättämää tyhjiötä. Allekirjoittanut on vahvasti sitä mieltä, että näkee todennäköisemmin yksisarvisen lentävän jäätyneen helvetin yllä kuin demarien ehdokkaan voittavan ensi vaalit.

Joku ihan tuntematon tyyppi

Vasemmistoliiton, RKP:n, KD:n yms. Piraattipuolueiden ehdokkaat menevät tähän kategoriaan. On siellä tietysti tunnettujakin poliitikkoja, mutta kuka oli kuullut Merja Kyllösestä, Nils Torvaldsista tai, auta armias, Laura Huhtasaaresta ennen heidän ehdokkuuttaan? En minäkään. Vaalit 2024 ovat luultavasti mahdollisuus tuoda esille jokin pienemmän puolueen tulevaisuuden toivo, joka sitten vakiintuu osaksi puhuvien päiden kavalkadia vastaanottimissamme.

 

 

 

 

 

Kirjoittaja on kolmannen vuoden valtio-opin opiskelija ja elänyt läpi kaikki suoralla kansanvaalilla toteutetut presidentinvaalit. Vuonna 1994 hän ilmaisi tukensa Esko Aholle piirtämällä tästä tikku-ukon. Aho ei voittanut vaaleja, koska ei ollut ehdolla.