Teksti: Otto Karasvirta
Kuva: Mii Vuorensalmi
Lapin luonnossa viihtyvälle keskustan kansanedustaja Mikko Kärnälle elinvoimainen Suomi on maa, jossa ihminen ja luonto ovat yhteydessä toisiinsa. Kärnä tapasi Tutkaimen toimituksen kertoakseen omista näkemyksistään liittyen maaseudun ja kaupunkien tulevaisuuteen.
Aurinko ei ole vielä noussut horisontin yläpuolelle, kun tapaamme Mikko Kärnän eduskunnan vierailijaoven luona. Sieltä hän johdattaa meidät risteilylaivan hyttiä muistuttavaan työhuoneeseensa. Katalonian itsenäisyyden ajajana tunnetun Kärnän työhuonetta hallitsee valtava Katalonian itsenäisyysliikkeen lippu, joka on ripustettu suoraan työpöydän eteen. Toisella seinällä komeilee Kekkosen isänmaallisia, maalaisliittolaisia ja neuvostoliittolaisia kasvoja esittävä teossarja. Muuten työhuone on melko askeettinen ja riisuttu paperikasoja lukuun ottamatta. Ehkä tämä turhan tavaran puute kuvastaa Kärnän juuria lappilaisena erämiehenä eikä suurkaupunkien kasvattina. Alussa tuleekin ilmi, ettei Kärnä ole koskaan tuntenut olevansa kotona Helsingissä, ja hän jopa harmittelee syntymäpaikkansa kirjausta Espooseen.
”Tätä joutuu aina välillä selittelemään, ja täähän on yksi elämäni noloimpia asioita, että papereissa lukee syntymäpaikkana Espoo. Se tosiaan kirjoitetaan sen mukaan, että missä äiti on ollut kirjoilla silloin, kun lapsi syntyy.”
Kärnä syntyi ja varttui Pohjois-Suomessa, ja vannoo lappilaisuutta henkeen ja vereen. Kysyessäni hänen taustastaan lappalaisena hän huomauttaa, ettei saa käyttää sanaa lappalainen, vaan pitää puhua lappilaisesta.
”Tosiaan Puolangalla olen varttunut, tässä pessimismipääkaupungissa ja maailman keskipisteessä.”
Tämä lähtökohta ei kuitenkaan hidastanut Kärnän urakehitystä. Lukion hän kävi Oulun kansainvälisessä lukiossa, ja Kainuun rajavartiolaitoksessa vietetty varusmiespalvelus sai hänet valitsemaan sotilasuran. Tämän päätöksen myötä Kärnä lähti Helsinkiin opiskelemaan maanpuolustuskorkeakouluun ja sai ensimmäisen kunnollisen kosketuksen pääkaupungin elämästä.
”Kyllä mulla on aina ollut vähän vaikeaa täällä. Se oli aivan selvää, että valmistumisen jälkeen täytyi sinne pohjoiseen takasin päästä.”
Kärnä suuntasi Inariin Lapin rajavartioston varusmiesyksikköön. Vasta kuusi vuotta myöhemmin järjestetty varusmiespalveluksen uudistus sai Kärnän kokeilemaan siipiään kuntapuolella, kun Lapissa ei enää ollut vapaita paikkoja upseereille. Kaksi vuotta myöhemmin hän oli jo saavuttanut Enontekiön kunnanjohtajan paikan. Tätä kautta Kärnä sai vasta varasijan, mutta löysi tiensä väliaikaisesti eduskuntaan, kun Paavo Väyrynen lähti europarlamentaarikoksi. Mikäli Kärnä olisi jäänyt vain varasijalle, eikä päässyt Väyrysen sijaiseksi, olisi hän silti ottanut osaa tämän vuoden eduskuntavaaleihin vuonna 2015 saamansa suuren äänimäärän innoittamana. Tänä vuonna hän onnistui peräti kaksinkertaistamaan äänimääränsä, ja tämän toteaminen saa ylpeän hymyn värähtämään hänen muuten melko ilmeettömillä kasvoillaan: ei ihme, että Kärnä tituleeraa itseään Lapin äänikuninkaaksi.
Kansanedustajana Kärnä toivoo tuovansa omilla toimillaan käytännönläheisiä ratkaisuja politiikkaan.
”Ennen kaikkea olen pyrkinyt tuomaan politiikkaan maalaisjärkeä, sitä jota tuntuu aina välillä puuttuvan. Esimerkiksi vaalilupausten suhteen mä olen molemmissa vaaleissa antanut täsmälleen yhden vaalilupauksen, ja se on se, että tulen tekemään parhaani.”
Kärnä on haalinut itselleen mittavan kirjon jäsenyyksiä ja edustajatehtäviä monelta saralta, ja näistä mainittakoon esimerkkeinä jäsenyys hallintovaliokunnassa ja maa- ja metsätalousvaliokunnassa, sekä puheenjohtajuus Suomen arktisen parlamentaarikkokonferenssin valtuuskunnassa.
Intohimona luonto
Kärnä ei peittele intohimoaan metsästystä kohtaan, ja hän haluaisikin metsästäjäntutkinnon osaksi peruskoulun opetussuunnitelmaa. Kärnä toteaa, että keskustan eräpoliittisessa ohjelmassa tätä asiaa on valmisteltu ja se ”leviää aika hyvin nyt kulovalkean lailla Suomen kunnissa.” Miten tämä onnistuisi kaupunkien urbaaneissa ympäristöissä, joissa kaupunkikanit ja varikset ovat yleisimpiä eläimiä?
”Omasta mielestäni kaikki luontoharrastukset ovat äärettömän tärkeitä. Metsästys on vähän semmoinen, mitä ihmisellä joko on verissä, tai sitten sitä ei ole. On kuitenkin hyvä, jos kouluissa annettaisiin mahdollisuus metsästykseen. Luulen, että nuorista löytyisi paljon enemmän metsästäjiä, mikäli heille tämä mahdollisuus tarjottaisiin.”
Metsästäjäntutkinto on osa Kärnän halua siirtyä kohti hiilineutraalia lihantuotantoa, joka on asia, jota hän puoltaa suorin sanoin.
”Meillä voitaisiin karjankasvatusta tässä maassa lisätä.”
”Ilmastonmuutoksen torjunnasta kun koko ajan keskustellaan, niin metsästyksellä saadaan käytännössä hiilineutraalia ruokaa. Riistalihassa olisi enemmän potentiaalia, mutta tietysti on niin, että koko kansaa sillä ei kyetä ruokkimaan. Kuitenkin se on merkittävä osa ratkaisua siirtymisessä kohti kestävää ruokavaliota.”
Kalastus, marjastus, sienestys ja vaeltaminen ovat Kärnän mielestä sekä hyviä luontoharrastuksia että tapoja tuottaa ruokaa. Käytännön asioihin pureuduttaessa Kärnä kuitenkin korostaa, ettei metsästäjäntutkinnon suoritus vaadi metsälle menemistä.
”Siinä varmistetaan, että ihmisellä on riittävä tuntemus metsästykseen liittyvästä lainsäädännöstä, käytänteistä, ja että lajitunnistus on kohdallaan. Monesti, kun tutkintokokonaisuuksia järjestetään, järjestetään esimerkiksi mahdollisuus käydä vaikkapa ampumaradalla. Metsästys on kyllä Suomessa koko kansan harrastus, niin maalaisten kuin kaupunkilaistenkin.”
Samaistun Kärnän ajatuksiin helposti, sillä itsekin rakastan luonnossa liikkumista ja vaeltamista. En ole kuitenkaan koskaan ampunut kilpajousipyssyä järeämmällä aseella, vaikka vanhempieni mökin lähialueilla liikkuu valkohäntäpeuroja. Todisteena tästä mökin seinälle on ripustettu urospuolisen valkohäntäpeuran pääkallo, jonka isäni irrotti kuolleena löydetystä ruhosta. Tästä puhuttaessa Kärnä vihjaa minulle: ”Ehkä sun täytyy tehdä se tutkinto ja mennä jonkin matkaa mettälle kattomaan.”
Naudanliha ympäristötekona
Näistä ajatuksista on helppo siirtyä seuraavaan isoon kysymykseen: naudanlihantuotantoon. Kärnä tukee sitä täysin, koska Suomen maaperä sopii loistavasti karjan ja muidenkin eläinten kasvatukseen. Esimerkiksi Lapin poronkasvatuskulttuurin juuret juontavat ikiroutaiseen maahan. Sotilastausta näkyy siinä, että Kärnä perustelee monia kantojaan omavaraisuudella ja huoltovarmuudella. Kärnä jopa varovaisesti ehdottaa naudanlihantuotannon lisäämistä. Tämä pieni epäröinti kaiken muun varmuutta huokuvan puheen keskellä juontanee naudanlihantuotannon ristiriitaiseen maineeseen, ja Kärnä harmittelee erikseen brasilialaisen tehonaudanlihatuotannon antamaa huonoa mainetta koko naudanlihatuotannolle.
”Kyllä ihmisillä on paljon lisääntynyt tietoisuus siitä, että on aivan eri asia syödä kotimaista riistaa tai naudanlihaa kuin jotakin brassinautaa, jonka laitumien edestä on hakattu valtavasti sademetsää, ja sitten se on vielä kuljetettu tänne kylmäkonteissa. Jair Bolsonaro hoiti Brasilian presidenttinä äärimmäisen huonosti sitä tilannetta näiden maastopalojen aikaan. Onhan se tilanne aika karmaiseva siellä sademetsissä.”
Kärnän mukaan Suomen pitäisi tuottaa naudanlihaa ainakin omiin tarpeisiin. Hän painottaa, että Suomen nurmiviljelyä ei oikein voi korvata millään muulla maatalouden muodolla. Lisäksi nurmet sitovat hiiltä ja naudat muuttavat nurmen ihmisravinnoksi kelpaavaksi ruuaksi.
”On kuitenkin selvää ja faktaa, että meidän tulisi syödä vähemmän lihaa, mutta olen korostanut sitä, että sitten pitää syödä parempaa ja laadukkaampaa lihaa. Meillä voitaisiin karjankasvatusta tässä maassa lisätä, sekä naudanlihaa vientimarkkinoille viedä. Mutta sen tuontilihan saaminen pois lautasilta, se olisi mun mielestäni järkevää.”
Tämä ajatus sitoutuu läheisesti Kärnän haluun pitää maaseutu asuttuna, sillä naudanlihantuotanto on maaseudulla merkittävä tulonlähde. Omilla verkkosivuillaan hän muun muassa parjaa Helsinkiä ilmasto-, lapsi- ja maaseutuvihamieliseksi, koska kaupunki päätti puolittaa naudanlihan käytön.
”Ihmisille pitää ainakin luoda mahdollisuus siihen, että maaseudulle muutto olisi mahdollista.”
”Puolustan kyllä kaikkia laillisia maaseutuelinkeinoja loppuun saakka.”
Energiantuotannosta puhuttaessa Kärnä toteaa aikaisempaan huoltovarmuuteen ja omavaraisuuteen viitaten, että talojen lämmitystä polttopuilla pitäisi lisätä, olipa kyse harvaan asutusta maaseudusta tai lähiöistä.
”Aina voi tapahtua joku yhteiskunnallinen häiriötila ja siinä vaiheessa on aika kova juttu, että sen talon saa lämpimäksi omalla takalla tai levyllä.”
Polttopuut ovat kuitenkin vain paikallinen ratkaisu. Koko valtion tarpeista puhuttaessa Kärnä näkee suurta potentiaalia muissakin uusiutuvissa energianlähteissä, kuten tuulivoimassa, sekä lisäksi ydinvoimassa. Monet suurimman osan energiastaan uusiutuvilla tavoilla tuottavista valtiosta, kuten Norja, Etiopia tai Costa Rica, luottavat pääasiallisesti vesivoimaan. Se näyttäytyy monin tavoin tehokkaimmalta uusiutuvalta energianmuodolta, mutta mitä mieltä Kärnä on siitä?
”Vesivoima on kyllä neuvostoaikainen energiantuotantomuoto. Haaveilen siitä tulevaisuudesta, että meillä joskus saadaan Yhdysvaltojen tapaan noita patoja purettua. Kyllä meidän täytyy tulevaisuudessa löytää parempi ratkaisu luonnon ja vesistöjen kannalta. En näe, että vesivoima on se Suomen ratkaisu. Esimerkiksi aaltovoiman potentiaalia tutkitaan ja selvitetään.”
Aaltovoima on kovasti hehkutettu mutta vielä melko kokeellinen tapa tuottaa energiaa. Uusiutuvista energianlähteistä puhuttaessa Kärnä lopulta heittää uskonsa tuulivoiman varaan.
Ihminen on osa luontoa
Loppua kohden etenemme polttavimpaan kysymykseen ja tämänkin numeron teemaan: kaupunki ja maaseutu, miten ne eroavat toisistaan? Kärnä on tunnettu etenkin maaseudun ja Lapin vankkumattomana puolustajana, joten tämä kysymys on varmasti suoraan hänen alaansa.
”Ihmisille pitää ainakin luoda mahdollisuus siihen, että maaseudulle muutto olisi mahdollista. Haluaisin, että aluekehitys tapahtuu suurin piirtein luonnollisessa tasapainossa, enkä halua olla vauhdittamassa ja kiihdyttämässä kaupungistumista, koska se on yksi merkittävin ilmastonmuutosta vauhdittava tekijä.”
Eikö tämä ajatus maaseudulla asumisesta mene kuitenkin ristiin sen kanssa, mitä Kärnä totesi brasilialaisen naudanlihan pitkistä tuotantoketjuista ja tavaran kuljettamisesta suurienkin etäisyyksien päähän?
”Se ei ole ristiriidassa. Meillä on ihan validia dataa, että esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla ihmisten henkilökohtaiset päästöt ovat noin 30 % suuremmat kuin muualla Suomessa. Se taas johtuu pitkälti kulutustottumuksista mutta myös kerrostaloista, joita täältä löytyy.”
Liikkumisen näkökulmasta Kärnä puoltaa vahvasti vähäpäästöisempää liikennettä, muun muassa biopolttoaineita. Entä sitten julkinen liikenne ja palveluiden läheisyys kaupungeissa? Ne molemmat voivat parhaimmassa tapauksessa poistaa kokonaan yksityisautoilun tarpeen. Miten vaikkapa kierrätyksen helppous, tai viime vuosina paljon kokeillut urbaanit puutarhat ja pienviljely – ovatko nämä kelvollisia ratkaisuja?
”En halua, että Pohjois-Suomesta rakennetaan reservaatti.”
Kärnä vastaa hieman ympäripyöreästi todeten niiden olevan hyviä ehdotuksia ja oikeanlaisia ratkaisuja, joskaan eivät koko Suomen mittakaavassa toimivia. Ekokaupungeista puhuttaessa hän puoltaa suuresti puurakentamista kaupunkisuunnittelussa uusiutuvan luonteensa puolesta. Tarkemmin hän kommentoi ainoastaan ruoantuotantoa: ”Maaseudulla tulee olemaan edelleen se merkittävin ja tärkein ruoantuotannon rooli. Suomi tarvitsee kaupunkeja, mutta kyllä se samalla tavalla tarvitsee myös maaseutua.”
Kaupunkiajatteluun sitoutuu myös ajatus elintilan jakamisesta ihmisten ja luonnon välillä. Muun muassa tänä keväänä ilmestynyt National Geographic esitteli tämän tyylisiä ekokaupunkimalleja, jotka on rakennettu suojellun luonnon lähelle, mutta siitä erilliseksi. Kärnä sen sijaan puoltaa vahvasti ajatusta ihmisten elintilan jakamisesta luonnon kanssa.
”Olen huolissani juuri siitä ajattelusta, että luonto ja ihminen olisivat erillisiä asioita jotka täytyy erottaa toisistaan. En halua, että Pohjois-Suomesta rakennetaan reservaatti, jonne mennään vaan kulkemaan merkityllä polulla jonnekin isoon kansallispuistoon ja ihailemaan luonnon ihmeitä. Haluan, että ihmiset voivat kokea olevansa osa luontoa.”
Vaikka Kärnä antaa tukensa luonnonpuistoille, jossain määrin rakennetuille ympäristöille, hän vihjaa, ettei kuitenkaan pidä näitä yhtä aitoina luontokokemuksina kuin merkitsemättömillä poluilla liikkumista ja luonnon antimien keräilyä. Mutta mitä onkaan sitten aito luontosuhde?
Kuka? Mikko Kärnä
Ikä: 39 vuotta
Kotoisin: Puolangalta Kainuun maakunnasta
Koulutus: Oulun Lyseon lukio, Maanpuolustuskorkeakoulu
Työskentelee: Eduskunnassa keskustan kansanedustajana
Kirjasuositus valtsikalaisille: Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen.
Musiikkisuositus: Saamenkielinen hevibändi Intrique
Paras tapa valmistaa naudanlihapihvi: Hiiligrillillä valmistettu medium miinus, mukana verta.