Teksti Jaana Ahtiainen
Kuva Dora Arruda
Uhrihierarkiat asettavat rikosten uhrit eriarvoisiin asemiin yhteiskunnassa. Jokaiselle ei sallita ideaaliuhrin asemaa, vaan yhteisön normit ja asenneilmapiiri vaikuttavat siihen, miten rikoksen kohteeksi joutuneisiin suhtaudutaan.
Suomessa kuolee vuosittain noin 20 naista nykyisen tai entisen kumppanin surmaamana. Naisiin kohdistuva väkivalta on sekä kansallisten että kansainvälisten tutkimusten huomioima ongelma. Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan Suomi on EU:n toiseksi turvattomin maa naisille. Noin 30 prosenttia naisista onkin kokenut parisuhteessaan fyysistä ja/tai seksuaaliväkivaltaa, henkistä väkivaltaa yli puolet naisista.
Sukupuolistuneen väkivallan muodot, kuten parisuhdeväkivalta, eroavat muodon, yleisyyden tai seurausten suhteen sukupuolen mukaan. Tutkimusten mukaan naiset kokevat enemmän parisuhdeväkivaltaa kuin miehet. Aikuisista lähisuhdeväkivallan uhreista kolme neljäsosaa on naisia. Siinä missä naisten kokema väkivalta tapahtuu yleisesti kotona, työpaikoilla ja muissa yksityisissä tiloissa, miehet kokevat enemmän väkivaltaa julkisilla ja puolijulkisilla paikoilla, kuten kauppakeskuksissa. (Huom! Rikosuhritutkimuksessa ja rikostilastoissa sukupuolet eritellään binäärisesti juridisen sukupuolen mukaan.)
Miesten ja naisten kokema väkivalta eroaa myös tekijän suhteen. Siinä missä mies joutuu useimmiten tuttavan tai ystävän surmaamaksi, naisen surmaa yleisimmin parisuhdekumppani. Muutenkin naisten kokemassa väkivallassa korostuu tekijänä nykyinen tai entinen kumppani.
Ideaaliuhri ja uhrihierarkia
Sosiologi Riikka Kotanen kuvaa väitöskirjassaan Näkymättömästä näkökulmaksi: Parisuhdeväkivallan uhrit ja oikeudellisen sääntelyn muutos Suomessa (2013) uhrin käsitteen ongelmallisuutta. Uhrikeskusteluihin sisältyy uhrien suojelun ja heidän muistojensa kunnioittamisen lisäksi uhrin leimaamista. Varsinaisen rikoksen uhriksi joutumisen eli primaarisen uhriutumisen ohella kriminologiassa puhutaankin sekundaarisesta uhriutumisesta, jolla tarkoitetaan uhrikokemuksen vähättelyä ja uhrin syyllistämistä. Kunnollisen ja kunniallisen uhrin statuksen saavuttaminen yhteisön silmissä ei olekaan aivan yksioikoista, vaan uhreja käytetään politiikan välineenä ja yhteisen hyvän mittapuuna.
“Mikäli uhri ei täytä yhteisön silmissä tiettyjä kriteerejä, hän voi jäädä uhrihierarkiassa heikompaan asemaan.”
Historioitsija Satu Lidman kuvaa teoksessaan Väkivaltakulttuurin perintö: sukupuoli, asenteet ja historia (2015), miten legitimaatio uhriksi tapahtuu auttamisjärjestelmän ja yhteisön kautta. Tunnustettua uhriasemaa kuvaavan ideaaliuhrin käsitteen kehitti sosiologi Nils Christie 1980-luvulla. Käsitteeseen sisältyy ajatus siitä, ettei uhrius ole absoluuttista, vaan sosiaalisten puitteiden määrittämää. Ideaaliuhrin kuvastoon sisältyy fyysinen heikkous, haavoittuvaisuus ja viattomuus. Uhrihierarkiassa lapset ja vanhukset saavuttavatkin helpoimmin ideaaliuhrin statuksen.
Myös moraalinen kelpoisuus liittyy ideaaliuhrin statuksen saavuttamiseen. Mikäli uhri ei täytä yhteisön silmissä tiettyjä kriteerejä, hän voi jäädä uhrihierarkiassa heikompaan asemaan.
Verbaalinen vaimo ja fyysinen mies
Tarkastelin tekstiäni varten kahta viime vuosina mediahuomiota saanutta henkirikosta ja niihin liittyvää verkkokeskustelua. Kävin läpi rikosaiheisesta portaalista Murha.infosta vuonna 2020 kuolleen Sini Ruohosen ja vuonna 2018 kuolleen Anni Törnin katoamisia ja tappoja käsitteleviä keskusteluita keskittyen uhrikeskustelun saamiin synkempiin sävyihin. Näitä kahta tapausta yhdisti runsaan mediahuomion ja parisuhteessa tapahtuneen henkirikoksen lisäksi se, että kumpaakin tapausta tutkittiin aluksi katoamisena ja kumpikin nainen oli kuollessaan raskaana. Sekä Ruohosen että Törnin puolisot saivat tuomion taposta ja hautarauhan rikkomisesta.
“Syvälle pinttynyt kulttuurihistoriallinen prototyyppi nalkuttavista vaimoista ja heihin lyömällä reagoivista miehistä on jättänyt jälkensä vallitseviin asenteisiin.”
Raskaana oleva naisen ei olettaisi joutuvan kyseenalaistettuun asemaan uhrihierarkiassa. Kuitenkin Murha.info-alustalla maalailtu uhrikuvasto saa sekundaarisen uhriutumisen piirteitä.
Lidman avaa teoksessaan, miten syvälle pinttynyt kulttuurihistoriallinen prototyyppi nalkuttavista vaimoista ja heihin lyömällä reagoivista miehistä on jättänyt jälkensä vallitseviin asenteisiin. Syy miehen käyttämään väkivaltaan kohdistuu naiseen, jonka vääränlainen puhetapa sotii yhteiskunnan moraalijärjestystä vastaan. Parisuhdeväkivaltaa tutkittaessa on havaittu, miten miehen väkivaltaisuuden laukaisijana voidaan pitää sitä, että mies jää naiselle verbaalisesti alakynteen. Tällöin syy konfliktista jää ikään kuin naiselle.
Alustan keskusteluissa se, että toista uhria kuvaillaan mediassa muun muassa voimakastahtoiseksi, linkitetään toistuvasti alistamiseen, nalkuttamiseen ja naputtamiseen. Uhrissa kulminoituu tällöin vääränlainen puhetapa, ja henkirikosta heijastetaan verbaalinen vaimo ja fyysinen mies -asetelmaan, jossa syy miehen väkivaltaisuudelle piilee naisen käytöksessä.
Naisia painetaan alemmas uhrihierarkiassa kyseenalaistamalla heidän viattomuuttansa ja hyveellisyyttänsä. Puolisonsa tappama nainen voi menettää kunniallisuutensa vääränlaisen puhetavan lisäksi arveluttavan lähipiirin tai muun nuhteelliseksi tulkitun toiminnan vuoksi.
Kummankin uhrin tapauksessa spekuloidaan ilman taustatietoja syntymättömän lapsen isyyttä maalaten kuvia siitä, miten naisen petollisuus ajaa puolison hirmutekoihin. Myös raskauden keskeytyksellä uhkailu ja raskaudesta päättäminen puolisolta kysymättä nostetaan keskusteluissa spekuloinnin ja mustamaalaamisen aiheiksi. ”Naisethan käyttävät raskautta häkäilemättä monin tavoin aseenaan” eräs keskustelija toteaa pohtiessaan tappajan motiivia.
Toisaalta voimakkaimmat reaktiot ja kannanotot uhrien ideaaliuhriuden puolesta liittyvät nimenomaan raskaana olemiseen. Tällöin uhrihierarkian huipulla oleva syntymätön lapsi estää raskaana olevan naisen laskemisen hierarkian alemmille tasoille. Oman painoarvonsa ideaaliuhrin statukselle voi tässä tapauksessa tuoda äitiyteen ja sen arvostettavuuteen liittyvät kulttuuriset merkitykset.
Uhrikeskustelu yhteisön peilinä
Puolisonsa tappamaksi joutuneiden naisten uhrikuvasto kietoutuu tiukasti hyvän ja huonon naisen kaksijakoisuuteen. Murha.info-alustan kommentit keskusteluttavat äitiyden arvostusta ja syntymättömän lapsen ideaaliuhriutta suhteessa huonon naiseuden kuvastoon. Yhteisön tapa määritellä uhreja kertookin paljon normeista ja yleisistä asenteista.
Parisuhteessaan henkirikoksen kohteeksi joutuneet naiset toimivat uhri-ideaalien lisäksi peileinä sukupuolittuneisiin ideaaleihin. Millainen naisen saavuttaa ideaaliuhrin statuksen? Kuka tippuu alemmas uhrihierarkiassa? Puolisonsa käsissä kuolleiden naisten käytöksen ruotimisen tarkastelu paljastaa, millaisia odotuksia naiseuteen ja vaimon rooliin kohdistuu ja millaista kulttuurista kuvastoa naiseuteen liitetään. Samalla sen kautta hahmottuu äitiyteen yhdistettyjä arvoja ja merkityksiä.
”Yleensä edes vainajan kunniaa on tavattu jollain tavoin kunnioittaa, nyt kunnioituksen puute suorastaan loistaa olemassaolollaan” kirjoittaa eräs nimimerkki avaten uhrikeskustelun pimeämpää puolta.
Vaikka keskusteluissa muistutetaan toistuvasti, miten syyllinen on aina syyllinen, kuvastaa uhreja koskeva kommentointi tarvetta kiistää uhreilta ideaaliuhrin asema. He eivät vastaa ideaaliuhrin piirteisiin, vaan heitä painetaan alemmas uhrihierarkiassa huonoon tai vääränlaiseen naiseuteen liittyvän toiminnan vuoksi. Samalla keskusteluissa kertautuu kulttuurihistoriallinen asennejäänne, jossa syytä miehen väkivallalle etsitään naisen käytöksestä.