Teksti: Sara Heinonen
Kuva: Heta Heikkala
Läsnäolovelvollisuus luennoilla irvistyttää opiskelijoita ympäri tiedekuntaa. Korvaavat tehtävät, jotka opettaja määräsi kun et saanut vaihdettua sitä vihoviimeistä työvuoroa pois, painavat mieltä ja valvottavat öitä muiden dedisten lisäksi. Mutta onko läsnäolopakko todella lisääntynyt valtiotieteellisessä tiedekunnassa, ja mihin sillä pyritään?
Kesällä 2017 Jukka Kolan, Helsingin yliopiston silloisen rehtorin, päätös opetukseen osallistumisesta tulkittiin tiedekunnan johdossa niin, että läsnäolovelvollisuutta tiukennettiin useimmissa tiedekunnissa. Rehtorin päätös (6/17) muotoilee asian seuraavasti:
”Koulutusohjelman opetussuunnitelmassa voidaan määritellä opetukseen osallistuminen pakolliseksi, mikäli se on pedagogisesti perusteltua tai opetuksen järjestelyt sitä edellyttävät.”
Näin ollen koulutusohjelmat saivat oman harkintansa puitteissa ottaa läsnäolovelvollisuudet käyttöön. Ainoa koulutusohjelma, joka päätti olla toteuttamatta käytäntöä, oli taloustiede. Muuttunut linjaus tuli voimaan yhdessä Ison pyörän muiden mullistusten kanssa, mikä on hämmentänyt opiskelijoita entisestään.
Se, onko läsnäolopakko kuitenkin pedagogisesti perusteltua, varsinkin monien kymmenten opiskelijoiden massaluentokursseilla, on ollut viime vuosina kiistelty aihe opiskelijajärjestöjen ja henkilökunnan keskuudessa. HYY ja Kannunvalajat ovatkin pyrkineet eri foorumeilla aktiivisesti haastamaan läsnäolopakon soveltamista, etenkin luentokursseilla. Tiedekunnan henkilökunta on ollut tosin haluton joustamaan läsnäolopakosta opiskelijoiden aloitteista huolimatta. Henkilökunnan osalta keskeisiä argumentteja läsnäolopakon puoltamiseksi ovat olleet pedagogisten syiden painottaminen ja pyrkimys saada opiskelijat käymään luentokursseilla.
Kannunvalajien entinen opintosihteeri Jaakko Muilu on sitä mieltä, että nykyisessä linjauksessa haittapuolia on huomattavasti enemmän kuin hyötyjä:
”Opetuksen kehittämisessä ei sinänsä ole mitään vikaa, ja esimerkiksi pienryhmätyöskentelyn lisääminen on ihan positiivista kehitystä. Kuitenkin massaluennoille pakottaminen ei ole järkevää tai kestävää opiskelijoiden akateemisen vapauden, opintojen etenemisen, stressitekijöiden ja esimerkiksi työssäkäyvien ja perheellisten opiskelijoiden kannalta.”
Hänen mukaansa jo se, että läsnäolopakkoa on puolustettu sillä, että opinnot ovat opiskelijoiden pääasiallinen tehtävä, osoittaa, että johdossa ei ymmärretä perheellisten tai työssäkäyvien asemaa yliopistolla.
”Suuri osa nykyisistä koulutuspoliittisista toimista suosii tiettyä opiskelijatyyppiä: suoraan hyvistä lukiosta valmistuneita ja hyvästä sosioekonomisesta taustasta tulevia.”
Muilun oman mielipiteen mukaan linjaus on osaltaan jatkoa viimeaikaiselle kehitykselle, sillä suuri osa nykyisistä koulutuspoliittisista toimista suosii tiettyä opiskelijatyyppiä: suoraan hyvistä lukiosta valmistuneita ja hyvästä sosioekonomisesta taustasta tulevia.
Kannunvalajat toteutti keväällä 2018 kyselyn, johon kerättiin tiedekunnan opiskelijoiden mielipiteitä läsnäolopakosta. Vastaukset ovat suurelta osin linjassa opiskelijajärjestöjen kritiikin kanssa. Käy ilmi, että vanhojen tutkintorakenteiden mukaan opiskelevat suhtautuvat hieman kriittisemmin läsnäolovelvollisuuteen kuin uusissa tutkintorakenteissa olevat. Kyselyyn vastanneista yli puolet (60 prosenttia vanhoissa tutkintorakenteissa ja 56 prosenttia uusissa opiskelevista) ilmaisivat, että he eivät koe luentokurssien läsnäolopakkoja pedagogisesti perustelluiksi. Noin puolet vanhoissa tutkintorakenteissa opiskelevista ovat joutuneet jättämään yhden tai useamman kurssin kesken läsnäoloesteiden takia, ja uusissa opintosuunnissa opiskelevien kurssien keskeytyminen oli koskenut 40 prosenttia opiskelijoista.
Kyselyn avointen vastausten mukaan suurin osa koki läsnäolopakot hyvinä, mikäli kurssin toteutuksen kannalta se on tarpeellista, eli jos kursseilla on paljon pienryhmätyöskentelyä, seminaareja tai muuta lähiopetusta. Kuitenkaan luentokursseilla läsnäolopakkoa ei koeta oikeudenmukaiseksi, yleensä joko käytännön syistä (opiskelijalla on perhe-tai työesteitä) tai ideologisista syistä (opiskelijan oma vastuu ja akateeminen vapaus).
Nimettömänä esiintyvä sosiaalitieteiden fuksiopiskelija nosti samoja ongelmia esiin oman koulutusohjelmansa läsnäolopakosta, joka on voimassa jokaisella kurssilla. Tämä on rasite, mutta yksi hyöty löytyy myös: ”Läsnäolopakko asettaa haasteita, mutta se hyödyttää siinä mielessä, että muuten houkutus jäädä kotiin on suuri. Se motivoi saapumaan kampukselle tekemään myös niitä itsenäisiä opintoja. Toisaalta taas se rajoittaa siinä mielessä, että läsnäolopakko ei vastaa mielikuvia siitä luvatusta akateemisesta vapaudesta.
”–Lisäksi olen pohtinut, että miten sivuaineen tai valinnaisten opintojen suorittaminen tulevaisuudessa onnistuu, kun kurssit menevät luultavasti jossain vaiheessa päällekkäin.”
Sen lisäksi stressiä aiheutuu, kun joutuu suunnittelemaan muut elämän menot, kuten työt, pitkälti pakollisten luentojen mukaan. ”Kaikki satunnaisimmatkin työvuorot joutuu suunnittelemaan tosi pitkälle ja tarkasti etukäteen. Lisäksi olen pohtinut, että miten sivuaineen tai valinnaisten opintojen suorittaminen tulevaisuudessa onnistuu, kun kurssit menevät luultavasti jossain vaiheessa päällekkäin.” Opiskelija nosti myös huolen fyysisestä hyvinvoinnista esiin, sillä jotkut opiskelijat saapuvat läsnäolopakon seurauksena luentokursseille flunssaisina ja köhien, sillä he eivät uskalla jäädä luennolta pois.
Sivuaineopiskelu on yksi monista läsnäolovelvollisuuden kompastuskivistä. Sellaisissa tiedekunnissa, joissa opiskelu on jo valmiiksi melko strukturoitua ja pragmaattisempaa, sivuaineita ei välttämättä tehdä ja liikkuvuutta kurssien valitsemisessa on muutenkin vähemmän. Sen sijaan valtiotieteellinen, jonka tutkintorakenne pohjautuu paljolti opiskelijan omaan vastuuseen ja siihen kuuluisaan akateemiseen vapauteen, on kohdannut haasteita läsnäolovelvollisuuden lisäämisessä, sillä usein opiskelijoiden sivuaineet menevät pääaineopintojen päälle. Vaihtoehtoisia suorittamistapoja on toki lisätty, ja sivuaineita sekä joskus myös pääainetta voi suorittaa yhä enemmän myös kirjatentteinä tai Examinarium-tenttiakvaarion kautta, mutta se voi johtaa jopa siihen, että opiskelija tekee koko sivuainekokonaisuuden tenttimällä. Tämä taas paradoksaalisesti vähentää opiskelijan lähiopetuksen määrää, jota läsnäolovelvollisuuden oli tarkoitus alun perin lisätä.
Sosiaalitieteiden kandiohjelman johtoryhmän opiskelijajäsen Linnéa Partanen on pitkälti samoilla linjoilla muiden kanssa. Partanen puhuu sekä henkilökohtaisesta kokemuksestaan että sosiaalitieteiden opiskelijoiden yleisestä palautteesta, mitä tulee läsnäolopakkoon luentokursseilla. ”Opiskelijoiden keskuudessa toivotaan, että jos luennot ovat pakollisia, niin niiden sisällön tulisi tuoda jotain lisäarvoa esimerkiksi luentodioihin. Niin ei kuitenkaan aina käy ja se ei puolestaan motivoi opiskelijoita osallistumaan luennoille.”
Partasen mielestä tulisi myös ottaa huomioon se, että ihmiset omaavat eri oppimistyylejä, ja kaikki eivät yksinkertaisesti opi istumalla luentosalissa.
Hän nostaa isoimmaksi kritiikiksi läsnäolopakossa käytännön problematiikan. Monille opiskelijoille se tuottaa paljon lisätöitä ja ylimääräistä stressiä, kun pitää järjestää aikataulut niin, etteivät luennot jää väliin. Partanen korostaa, että tämä koskettaa erityisesti työssäkäyviä, perheellisiä ja osatyökykyisiä opiskelijoita. Myös henkilökunnan kannalta tarpeeksi suurten opetustilojen varaamisessa on ollut haasteita, ja opettajat tekevät ylimääräistä työtä korvaavien tehtävien ja sairaslomatodistusten kanssa. Partasen mukaan kuitenkin yksi hyvä puoli läsnäolopakosta löytyy, ja se on ryhmäytyminen. ”Opiskelijoilla on ehkä mahdollisuus tutustua toisiinsa paremmin, kun he jakavat saman luentosalin yhdessä kerran tai pari viikossa.”
Tätä artikkelia taustoitettiin haastattelemalla Kannunvalajat ry:n entistä opintosihteeriä Jaakko Muilua.
Korjattu 8.5.2019 klo 21:09: tarkennettu Jukka Kolan olevan silloinen (kesällä 2017) uusi rehtori, ei uusi rehtori.
Korjattu korjaus 8.5.2o19 klo 22:11: Jukka Kola oli kesällä 2017 silloinen rehtori, ei uusi rehtori.