Teksti: Sara Heinonen
Kuva: Unsplash
Millainen on palestiinalaispakolaisten asema Libanonissa? Entä miten Yhdysvaltain ulkopolitiikka vaikuttaa palestiinalaisten opiskelijoiden elämään Lähi-Idän parhaissa yliopistoissa? Trumpin kaudella diasporassa elävät palestiinalaiset ovat pelinappuloita ulkopoliittisissa mittelöissä.
Libanonia on kuvailtu Lähi-Idän sinnikkäimmäksi demokratiaksi. Sen demografinen rakenne on herkkä, sillä maan uskonnolliset jännitteet lähes 15 vuotta kestäneen sisällissodan jälkeen ovat edelleen syvään juurtuneet. Toisaalta myös pitkälle on tultu, sillä esimerkiksi helmikuussa maahan muodostettiin yhdeksänkuukautisen kädenväännön tuloksena vihdoin uusi hallitus. Libanon on kantanut kortensa kekoon myös pakolaiskriisin osalta, sillä maassa elää tällä hetkellä yli miljoona pakolaista, joista arviolta 450 000 on palestiinalaisia. Muualta tulleet ovat enimmäkseen naapurimaa Syyriasta. Libanonin kaltaisessa, melko pienessä maassa tämä tarkoittaa sitä, että väestöstä noin 30 prosenttia on pakolaisia. Palestiinalaiset muodostavatkin noin 10 prosentilla merkittävän vähemmistön Libanonin väestöstä. Mutta millainen on palestiinalaisten asema maassa, jota he ovat asuttaneet sukupolvesta toiseen jo yli 70 vuotta?
Vuoden 1948 arabivaltioiden ja Israelin välisessä sodassa, joka johti lopulta Israelin valtion perustamiseen, suuri osa pohjoisen palestiinalaisväestöstä joutui pakenemaan Libanoniin ja muihin ympäröiviin valtioihin. He, jotka päätyivät Libanoniin, vetivät melko varmasti lyhimmän korren. Siinä missä Jordaniaan ja Länsirannalle paenneet saivat Jordanian kansalaisuuden ja Syyriassa pääsyn maan terveys-ja sosiaalipalveluihin, joskaan eivät virallista kansalaisuutta, ei palestiinalaisilla Libanonissa ollut paljoa mistä pitää kiinni. Vielä tänäkään päivänä heillä ei ole kansalaisuutta ja oikeus 20 eri ammatin harjoittamiseen kielletään (näihin kuuluvat esimerkiksi sellaiset korkeapalkkaiset ammatit, kuten lääkäri tai lakimies). Palestiinalaispakolaiset eivät saa omistaa omaisuutta, eivätkä heidän lapsensa saa ilmoittautua julkisiin kouluihin. Lisäksi yli puolet pakolaisista asuu surkeissa oloissa ylikansoitetuilla pakolaisleireillä.
”Koska palestiinalaiset ovat suurimmaksi osin sunnimuslimeja, voisi kansalaisuuksien myöntäminen heilauttaa Libanonin väestörakenteen sunnien hyväksi, mikä puolestaan voisi vaarantaa maan sisäisen vakauden. ”
Miksei Libanonin valtio ole integroinut palestiinalaisia omaan yhteiskuntaansa vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkään? Maan viranomaiset ovat usein väittäneet syyksi sen, että palestiinalaisten integrointi johtaisi siihen että he menettäisivät oikeuden paluuseensa. Israel näkee, että he ovat assimiloituneet maahan, ja eivät voi siten palata takaisin. Näin kävisi luultavasti siinä tilanteessa, jos Israelin ja Palestiinan rauhanneuvotteluissa päädyttäisiin yhden valtion ratkaisuun, sillä Israel haluaa pitää väestörakenteen juutalaisenemmistöisenä. Tämä ei kuitenkaan oikeuta Libanonin valtiota jättämään huomiotta palestiinalaisten kokemia ihmisoikeusloukkauksia, sillä YK on tunnustanut pakolaisten oikeuden palata Palestiinaan jo vuonna 1949, olivat he assimiloituneet muihin maihin tai eivät. Varsinaiset syyt löytyvät kuitenkin Libanonin omasta yhteiskunnasta, jossa väestö on jakautunut melko tasaisesti sunneihin, shiioihin sekä maroniittikristittyihin. Koska palestiinalaiset ovat suurimmaksi osin sunnimuslimeja, voisi kansalaisuuksien myöntäminen heilauttaa Libanonin väestörakenteen sunnien hyväksi, mikä puolestaan voisi vaarantaa maan sisäisen vakauden. Viime vuosina entisestään kasvanut pakolaisten määrä maassa on johtanut kilpailuun työmarkkinoilla sekä pakolaisväestön diskriminointiin.
Vuoden 1948 sodan jälkeen YK antoi päätöslauselman 194, jonka mukaan niillä palestiinalaisilla jotka karkotettiin asuinalueiltaan, on oikeus palata koteihinsa, tai vaihtoehtoisesti oikeus saada hyvitystä menetetystä omaisuudestaan. Tämä ”right of return” on yksi isoimmista kompastuskivistä Israelin ja Palestiinan välisessä rauhanprosessissa. Israel tyrmää kaikki neuvottelut, joiden lähtökohtana kyseinen päätöslauselma 194 on, mutta palestiinalaisten paluu kotimaahan on silti edelleen yksilönoikeus, jota ei voida sivuuttaa. Sodan jälkimainingeissa palestiinalaispakolaisten aseman helpottamiseksi YK perusti UNRWA:n (UN Relief and Works Agency for Palestine refugees in the Near East), joka toimii sekä miehitetyillä palestiinalaisalueilla, Libanonissa, Syyriassa että Jordaniassa.
Israel ja Yhdysvallat ovat kuitenkin Netanjahun ja Trumpin aikana pyrkineet kaikin mahdollisin tavoin delegitisoimaan pakolaiskysymystä , mutta myös politisoimaan sitä. Yksi suurimmista kannanotoista Trumpin hallitukselta on ollut rahallisen avun katkaiseminen UNRWA:lta. Tämä on vaikuttanut etenkin Libanonissa elävien palestiinalaisten elämään, sillä he ovat pitkälti riippuvaisia järjestön sosiaali-ja terveyspalveluista. Toinen, vähemmän tunnettu ja vastikään voimaan astunut päätös on niin kutsuttu ”Anti-terrorism clarification act” (ATCA), jonka perusteella palestiinalaisilta yliopisto-opiskelijoilta vietiin mahdollisuudet akateemisen stipendin saamiseen Beirutin huippuyliopistoissa.
” Päätöstä on kritisoitu epämoraaliseksi, sillä sen tarkoituksena on painostaa palestiinalaisia neuvottelemaan rauhansopimuksesta. Valitettavasti sillä aikaa palestiinalaisyhteisöjen heikoimmissa joukoissa kytee ihmisoikeuskatastrofi.”
UNRWA: Mitä tapahtuu, kun humanitäärinen apu politisoidaan?
Yhdysvallat oli UNRWA:n suurimpia rahallisia tukijoita yli 300 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla vuodessa, kunnes presidentti Trump päätti toisin. EU ja Persianlahden valtiot ovat sittemmin pyrkineet paikkaamaan Yhdysvaltojen jättämää rakoa järjestössä, mutta UNRWA:n budjettivaje on yhä noin 64 miljoonaa dollaria. Järjestön pääasiamiehen mukaan presidentin päätös on ”selvää humanitäärisen avun politisointia”, joka liittyi suoraan Yhdysvaltojen päätökseen tunnustaa jakautunut Jerusalem Israelin pääkaupungiksi, ja siitä seuranneisiin jännitteisiin. Palestiinan vapautusjärjestön PLO:n edustaja ennusti rahoituksen katkaisemisen johtavan vakaviin turvallisuusongelmiin Libanonissa, jossa palestiinalaisten asema on jo valmiiksi heikko. Monet kansainväliset tahot ovat huomauttaneet, että UNRWA ei ole poliittinen järjestö, eikä sitä tulisi sellaisena kohdella. Päätöstä on kritisoitu epämoraaliseksi, sillä sen tarkoituksena on painostaa palestiinalaisia neuvottelemaan rauhansopimuksesta. Valitettavasti sillä aikaa palestiinalaisyhteisöjen heikoimmissa joukoissa kytee ihmisoikeuskatastrofi.
Libanonissa on 12 hallituksen pyörittämää pakolaisleiriä joissa UNRWA tarjoaa palveluita. Siitäkin huolimatta esimerkiksi Beirutin eteläosassa sijaitsevassa Shatilan leirissä kärsitään muun muassa vakavista ympäristöongelmista sekä ylikansoituksesta. Arviolta noin kaksi kolmasosaa Libanonin palestiinalaispakolaisista elää köyhyydessä. Libanonin hallitus ei salli Shatilan leiriä laajennettavan, joten asukkaat joutuvat rakentamaan elintilaansa ylöspäin. Lisäksi leirillä, joka majoittaa noin 10 000 pakolaista, on vain kaksi koulua ja yksi terveyskeskus. Noin 20 prosenttia 6-15-vuotiaista lapsista joutuu jättämään koulunsa kesken, joko perheen rahanpuutteen tai koulun riittämättömien resurssien vuoksi.
Shatilassa palestiinalaisten kansallistunne elää silti vahvana. Kaikkialla liehuvat Palestiinan liput, seiniä on koristeltu Palestiinalaishallinnon edesmenneen johtajan, Yasser Arafatin kuvilla, palestiinalaisilla keffiyeh-huiveilla ja muilla kansallissymboleilla. Leiri elää eräänlaisessa pysyvässä väliaikaisuudessa, joka on kestänyt jo 70 vuotta. Etenkin Libanonissa toiveet paluusta Palestiinan alueelle kaikuvat vahvoina, sillä muutakaan vaihtoehtoa pakolaisilla ei ole.
”Koulutuksen tulisi olla oikeus, ei etuoikeus.”
ATCA ja palestiinalaisopiskelijoiden hupenevat mahdollisuudet
Koulutus tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia. Se on ennen kaikkea tie työuralle ja kohti parempaa elämää; tie sellaiseen elämään, jonka haluamme itsellemme rakentaa. Koulutuksen tulisi olla oikeus, ei etuoikeus.
Entä sitten, kun tämä oikeus vääjätään?
Yhdysvaltain hallitus hyväksyi niin kutsutun ATCA-lain lokakuussa 2018 (Anti-terrorism clarification act). Lakiuudistuksen tarkoituksena on estää Yhdysvaltain hallinnon rahoja kulkeutumasta palestiinalaisryhmille. Kyseisen lain nojalla kenen tahansa Yhdysvaltain kansalaisen olisi mahdollisuus haastaa oikeuteen sellaisia ulkomaisia yksiköitä, jotka saavat amerikkalaista rahoitusta, mikäli on syytä epäillä kytköksiä terroritekoihin – uusiin tai vanhoihin. Näin yhdysvaltalaista rahoitusta saavat yksiköt ja instituutiot olisivat haavoittuvaisia mahdollisille oikeusjutuille, jos olisi mahdollista, että rahaa on kulkeutunut edelleen henkilölle, joka olisi yhdistettävissä terroritekoon. Epäilyksenalaisen teon olisi täytynyt koskettaa kuitenkin Yhdysvaltain kansalaista. Tämän seurauksena, suojellakseen omaa etuaan, Palestiinalaishallinto irtisanoutui kaikesta Yhdysvaltain taloudellisesta tuesta. Hallinto ja PLO on esimerkiksi etenkin toisen intifadan, palestiinalaisten kansannousun, aikana yhdistetty moniin terroriepäilyihin Israelissa, jossa asuu paljon Yhdysvaltain kansalaisia. Samalla meni muun muassa myös palestiinalaisopiskelijoiden mahdollisuudet yliopistostipendiin, jonka lukukausimaksua heillä ei olisi muuten varaa maksaa. Koulutuksen tulisi olla oikeus, ei etuoikeus. ATCA:n vaikutukset ovat tuntuneet myös muissa organisaatioissa, jotka työllistävät palestiinalaisia.
Kaksi Beirutissa sijaitsevaa yliopistoa, Beirutin amerikkalainen yliopisto (AUB) ja Libanonin amerikkalainen yliopisto (LAU) ovat olleet jo vuosia osa MEPI-ohjelmaa, jota Yhdysvallat rahoittaa. MEPI (Middle Eastern Partnership Initiative) myöntää stipendejä korkeatasoisiin yliopistoihin ansioituneille opiskelijoille Lähi-Idästä. Esimerkiksi Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa on tällä hetkellä 82 opiskelijaa, jotka opiskelevat MEPI-stipendin varassa, joista 16 on kotoisin miehitetyiltä palestiinalaisalueilta.
Tammikuussa kummatkin yliopistot ilmoittivat yllättäen palestiinalaisille MEPI-opiskelijoilleen, että heidän stipendinsä loppuvat helmikuun alusta. Päätökset tehtiin ATCA:an nojaten. Uutinen järkytti opiskelijat, sillä yliopiston myöntämä stipendi on sopimus, joka sitoo yliopistoa siinä missä opiskelijoitakin. Palestiinalaisia opiskelijoita ei tultaisi myöskään jatkossa hyväksymään MEPI-ohjelmaan,mikä nostatti aktiivisen julkisen keskustelun palestiinalaisten opiskelijoiden asemasta arabimaiden huippyliopistoissa. Beirutin amerikkalaisessa yliopistossa opiskeleva palestiinalainen Jude Al-Qalawi kommentoi uutista facebook-päivityksessään: ”Minusta tuntui siltä, että minne tahansa menenkin, mitä tahansa tavoittelenkin, kaikki mahdollisuudet viedään minulta vain siksi, että olen palestiinalainen ja ylpeä siitä.”
”Olen toisaalta kyllästynyt olemaan kiitollinen oikeuksistani, sen sijaan että saisin olla kiitollinen etuoikeuksistani.”
Beirutin amerikkalainen yliopisto ilmoitti kuitenkin, että se on valmis investoimaan omia varojaan noin 1,2 miljoonan dollarin edestä, jotta koulussa nyt opiskelevat palestiinalaiset opiskelijat saavat suorittaa tutkintonsa loppuun. Libanonin amerikkalaisessa yliopistossa stipendillä opiskelevat taas eivät tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan . Opiskelijat ovat painottaneet, että akateemisen stipendin saaminen on ollut vuosien, ellei jopa elämänpituinen prosessi, joka nyt viedään heiltä pois. Ollessaan kiitollinen Beirutin amerikkalaiselle yliopistolle saadessaan luvan käydä koulunsa loppuun, Al-Qalawi kuitenkin huomautti, että palestiinalaisen kohtalona tuntuu aina olevan kiitollisuuden osoittaminen niistä oikeuksien rippeistä joita heille suodaan:
”Olen toisaalta kyllästynyt olemaan kiitollinen oikeuksistani, sen sijaan että saisin olla kiitollinen etuoikeuksistani.”
Kuitenkin niin kauan kuin ongelmakohtia nostetaan rohkeasti eri tahoilta esiin, toivoakin onneksi on, al-hamdu lil-lah.
Kirjoittaja tarkastelee Lähi-Idän ilmiöitä milloin mistäkin näkökulmasta, tukikohtanaan tällä hetkellä Beirut.
