Teksti Arttu Uuranmäki

Kuva Helena Mäkinen

 

Osallistuin huhtikuussa Journalism and Democracy keskustelupaneeliin. Paneelissa kolme yhdysvaltalaista, alallaan menestynyttä journalistia keskusteli paikallisjournalismin merkityksestä sekä siitä, mitä ongelmia rapistuva paikallismediakenttä tuo tullessaan.

 

Vaikka panelistit olivat yhdysvaltalaisia ja aiheena oli yhdysvaltalainen mediakenttä, olivat monet huomioista globaaleja. Tärkeimpänä nostettiin esiin demokratian ja paikallismedian vahva yhteys. Kun ajattelemme demokratiaa, ajattelemme herkästi kansallisia elimiä ja vaaleja. Suomessa kuitenkin merkittävä osa konkreettisesti kansalaisiin vaikuttavista päätöksistä tehdään kunnallistasolla, paikallisesti paikallisten toimesta. Demokratia on myös paljon muuta kuin äänestämistä, se on niin ikään sähköposteja valtuutetuille, epävirallisia ja virallisia keskustelutilaisuuksia, mielenosoituksia, jurinaa ja mutinaa. Kommunikaatiota. Paikallismediat ovat oleellinen osa tätä demokratian puolta.

 

Vuosia sitten luin kesätyönä vanhoja Korpilahti-lehtiä, kotikuntani pitkäikäistä paikallisjulkaisua. Seitsemänkymmentäluvulla itsenäinen kunta oli poliittisesti eloisa paikka. Kun Korpilahti liittyi osaksi Jyväskylää, Keskisuomalainen korvasi kylän oman lehden kunnallispolitiikan ensisijaisena ruotijana. Molemmat ovat olleet korvaamaton osa paikallisdemokratian, julkisen keskustelun sekä yhteisöjen rakentamista.

 

Paikallismediat kohtaavat myös haasteita. Panelisti McKay Coppinsin (The Atlantic) mukaan eräs yksi Yhdysvaltojen arvostetuimpia paikallisjulkaisuja, Chicago Tribune, toimii tänä päivänä reilun sadan toimittajan voimin, kun kaksikymmentä vuotta sitten määrä oli lähemmäksi 700. Chicagon asukasluku on yli kaksi ja puoli miljoonaa. Myös Suomessa pienempiä lukijakuntia havittelevat Turun Sanomat, Lapin Kansa, ja monet muut julkaisut ovat joutuneet kamppailemaan internetin, huomiotalouden ja muuttuneiden ansaintamallien kanssa. Keskisuomalainen on paisunut valtavaksi paikallismediakonserniksi, johon kuuluu tänä päivänä niin Etelä-Suomen Sanomat kuin Pitäjänuutiset.

 

Ei myöskään sovi unohtaa erinäisten yhteisöjen omia julkaisuja. Puoluejulkaisut takaavat, että mediakenttä pysyy poliittisesti moniäänisenä, kun suuren valtakunnalliset julkaisut tavoittelevat laajoja lukijakuntia ja pysyttelevät tiukasti poliittisen spektrin keskivaiheilla. Opiskelijalehdillä on tärkeä rooli yliopistodemokratian toteutumisessa. HYY:n kaavailemat leikkaukset olisivat olleet täysimääräisesti toteutuessaan katastrofaaliset opiskelijayhteisölle. Toimiessani Tutkaimen päätoimittajana kohtasin myös itse painetta Kannunvalajien hallitukselta luopua paperilehdestä.

 

Lopulta paikallis- ja pienlehtien merkitys ei rajoitu vain niihin yhteisöihin, joita nämä julkaisut koskettavat. Jos vallan vahtikoirat eivät ole läsnä paikallisesti, rapauttaa se laajemmin koko demokraattisen järjestelmän ja kulttuurin pohjaa. Panelisti, entinen toimittaja Nafar Vanaski korosti, kuinka paljon institutionaalista tietoa katoaa paikallisjournalismin kaventumisen myötä. Vaikka vahvin panelistien jakama tunne oli huoli tulevasta, myös toivoa oli ilmassa. Paikallisuutisointia ei ehkä voida säilyttää sellaisena kuin mitä se oli vielä parikymmentä vuotta sitten. On kuitenkin mahdollista löytää uusia ja korvaavia ratkaisuja.