Teksti Mii Vuorensalmi
Kuvat Armas Weselius
Kahdeksankymmentä prosenttia suomalaisista haluaisi, että metsiämme suojeltaisiin. Luonnontilaista metsää on Suomessa jäljellä enää häviävät kolme prosenttia, ja vain reilua kuutta prosenttia metsäpinta-alasta suojelee viralliset luonnonsuojelupäätökset. Suomalaiset metsät voivat todella huonosti. Mitä minä voin tehdä?
Valtio omistaa kotimaisista metsistämme neljäsosan, yksityishenkilöt yhteensä 60 prosenttia. Valtio käyttäytyy laiskasti metsänsuojelussa eikä tee tarpeeksi metsien huolenpidossa. Mittava osa yksityishenkilöistä on metsätalouden harjoittajia, jotka eivät halua suojella omistamiaan metsiä, mutta nekin, jotka arasti harkitsevat suojelemista harvoin taitavat metsänsuojelun.
Tavanomaisesti, kun talouskäytössä ollut metsäalue on hakkuukypsä, alkaa metsäjättien puhelinsoittosirkus: puusto tarjoudutaan hakkaamaan, hakemaan, pistämään hakkeeksi. Vaihtoehtoa metsän muuttamisesta suojelualueeksi ei tarjota edes nohevimpien metsänhoidon asiantuntijatahojen neuvontanumeroista, joiden tehtävänä olisi tarjota ”riippumatonta palvelua metsänomistajan päätöksenteon tueksi”. Metsäjättien lobbaus sanelee neuvojen sävelen: avohakkuu, avohakkuu… Tällä hetkellä metsän hintalappu muodostuu ensisijaisesti puuston määrästä ja laadusta sekä siitä, minkälaiset olosuhteet puuston korjuulle ovat. Kaikki muu on toissijaista.
Olen osana kymmenhenkistä yksityishenkilöistä koostuvaa ryhmää, joka tavoittelee yksityisomisteisen metsän ostoa luonnonsuojelutarkoitukseen. Ryhmässämme on valtiotieteilijöitä, ekonomeja, ekonomisteja, lainoppineita sekä kasvatustieteilijä. Haluamme suojella arvokkaita metsiämme omin käsin sekä kukkaroin. Ajatuksena on ostaa kotimaista metsää ja saada sille yksityismaiden luonnonsuojelualueen (YSA) nimitys. Havittelevamme metsänomistuksen arvokkuus mitataan vuosikymmenissä, minkä vuoksi oikeanlaisen nimikkeen omaaminen on lakisääteisestikin tärkeää. Metsäkauppaa sellaisenaan ei kuitenkaan ole suunnattu suojeluun sopivaksi, ja yksityishenkilönä kaupantekoon lähteminen takkuillee ilman olemassa olevaa perintömetsää tai osallisuutta metsänomistajien hyvä veli -verkostoihin.
”Kaupantekoon lähteminen takkuillee ilman olemassa olevaa perintömetsää tai osallisuutta metsänomistajien hyvä veli -verkostoihin.”
Mikäli yksityishenkilöllä olisi omissa nimissään metsää, hän voisi joko myydä metsäalueensa valtiolle suojeltavaksi tai vaihtoehtoisesti hakea metsälleen yksityisen suojelualueen turvan, jolloin hänelle maksettaisiin puuston arvon mukainen summa talousmetsän muuttamisesta suojeltavaksi metsäksi. Metsänomistajat voivat kartoittaa metsäalueensa soveltuvuuden luonnonsuojeluun alueellisten ELY-keskusten avustuksella. Nämä vaihtoehdot eivät kuitenkaan tue kaltaisiamme metsän ensiostajia, jotka haluavat metsäalueen suoraan suojeltavaksi. Nykyiset valtiolliset suojeluohjelmat, kuten METSO ja pian tämän korvaava Helmi, ovat tehty niitä olemassa olevia talousmetsällisiä metsänomistajia varten, jotka haluavat muuttaa talouskäyttöisen metsän suojeltavaksi.
Metsäkaupan ja luonnonsuojelun jännitteinen suhde
Metsäkauppa nykyisellään ei ole meidän pyrkimystemme kannalta suotuisa. Jostain on kuitenkin aloitettava. Keräännymme ryhmäni kanssa saman pöydän ääreen, ja lähden diginatiivin lailla googlettamaan: ”metsänosto”, ”metsäkauppa”, ”metsänomistus”. Jokusen metsänmyyntisivuston, Tori.fi:n ja Etuovi.com:in lisäksi löydän muutaman Facebook-ryhmän, jotka harmikseni palvelevat metsäkauppoja talouskäytöstä talouskäyttöön -periaatteella: ”Metsätila (kiinteistö), Pinta-ala 15 806 ha, Aineispuun määrä 1 459 m3, Hintapyyntö 66 400 €” Ei mainintaakaan monimuotoisuudesta, uhanalaisten lajien esiintymismahdollisuudesta tai lahopuun määrästä.
Metsäalue on luonnonsuojelun kannalta huomionarvoinen, mikäli puustoa on 150 kuutiota hehtaarilta. Talousmetsissä keskimäärä on noin sata kuutiometriä. Jotta metsä voidaan nimittää luonnonsuojeluun, lista muitakin kriteerejä tulee täyttyä. Näitä kriteerejä voivat olla muun muassa puuston vaihtelevat rakenne ja ikä, puulajien vaihtelu ja arvokkaat lehtipuut, kuten haapa (tärkeä hyönteis- ja sienilajien monimuotoisuudelle), kuolleet niin pysty- kuin vaakapuut sekä ojittamaton, märkä metsäpohja. Paikalliset ELY-keskukset varmistavat, soveltuuko metsä suojeluun alueelliset kriteerit huomioon ottaen. Emme toisin sanoin voi ostaa suoraan talouskäytöstä tullutta metsää. Talousmetsästä ei todellakaan tule suojelukohdetta muutamassa vuodessa.
”Talousmetsästä ei todellakaan tule suojelukohdetta muutamassa vuodessa.”
Yksi ryhmämme jäsenistä, asiantunteva, vastavalmistunut metsätieteiden maisteri, huikkaa paikkatietoikkuna.fi-sivustosta, joka näyttää avoimena tietokantana yksitysten metsänomistajien suojelemat alueet. Samalta sivulta voi myös tarkastella maapinta-alaa ilmakuvista ja näin erotella mahdolliset ei-halutut (avohakatut) metsät tuuheammista, suojeluun suotuisammista metsäalueista. Yhdellä nettisivulla vinkataan etsimään myynti-ilmoituksista sanoja kuten ”hakkuukypsä”, ”runsaspuustoinen” ja ”kaatoikäinen”. Toisella ehdotetaan kannustavasti etsimään metsiä kulkemalla maastossa ja tarkkailemalla maisemia. Olisiko meidän tosiaan lähdettävä metsäjahtiin Porkkalan marssin lailla halki suomalaisten metsien? Urakka tuntuu salapoliisityötä. Suomessa on yksityismailla sijaitsevia luonnonsuojelualueita lähes 7800, mutta mistään ei tunnu löytyvän esimerkkejä eikä johtolankoja sille, mitä yritämme tehdä. Tiedän nimeltä ainoastaan yhden henkilön, joka omistaa metsää vain suojellakseen sitä.
”Olisiko meidän tosiaan lähdettävä metsäjahtiin Porkkalan marssin lailla halki suomalaisten metsien?”
Useat luonnonsuojelujärjestöt ovat luokitelleet valtionomisteisiä metsäalueita suojelunarvoisiksi perusteenaan, että kohdealue on joko maastokartoituksessa todettu arvokkaaksi (luokka A) tai muuhun tietoon pohjaten potentiaalisesti arvokkaaksi (luokka B). Järjestöjen mukaan alueita uhkaa joutuminen metsätalouskäyttöön tai muuhun niitä muokkaavaan maankäyttöön. Näitä alueita on valtakunnallisesti yli 500. Myös yhdistellessä karttapohjia voi hahmottaa suojelua ankarasti kaipaavat valtion ja metsäyhtiöiden omistamat metsät. Voisiko myös samoilla alueilla, samoissa metsätyypeissä, olla samanlainen suojelutarve, vaikka metsät olisivatkin yksityisessä omistuksessa?
Urakkaan ei ole ennalta tehtyä kaavaa, minkä vuoksi meidän on ryhmänä jatkettavat erilaisten karttapohjien, valtakunnallisten raporttien, asiantuntijaneuvojen sekä opinnoista kerrytetyn osaamisen yhdistelyä trial and error -tyyliin. Auttaisipa minua mieluisan metsäalueen löydyttyä edes puuston lomasta löydetty liito-orava, niin ainakin suojelupäätös tulisi ykkösluokan pikapostilla ilman byrokratian häivähdystäkään. Etsintä jatkukoon.