Koronaviruksen aiheuttama shokki sai monet hakemaan turvaa menneisyydestä. Covid ei ollut Helsingin ensimmäinen pandemia – espanjantauti koetteli kaupunkia 1900-luvun alussa. Silloin vaivoja seurasi iloinen 20-luku. Kenties historia toistaa itseään sukupolvia myöhemmin.
Teksti: Kristian Paltila. Kuvat: Helsingin kaupunginmuseo.
Espanjantaudin ensimmäinen aalto aiheutti pääasiassa lieviä oireita, kuten tavallisen flunssan kaltaista kuumetta ja väsymystä. Toinen aalto oli luonteeltaan raivokkaampi. Keuhkojen täyttyessä vedellä sairastuneet tukehtuivat. Iho muuttui siniseksi ja kuolema tuli päivien tai vain tuntien kuluessa. Kouluja, teattereita ja yrityksiä suljettiin. 500 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa sairastui. Kuolleita varten oli pystytettävä tilapäisiä ruumishuoneita.
1918 keväällä lievänä alkanut pandemia oli lopulta niin väkevä, että se tappoi enemmän yhdysvaltalaissotilaita kuin samaan aikaan riehuneen ensimmäisen maailmansodan taistelut. Hurjimpien arvioiden mukaan tauti hävitti jopa 3 prosenttia maailman väestöstä. Espanjan lehdistön ei tarvinnut välittää sotasensuurista, joten ne pääsivät kirjoittamaan pandemiasta ensimmäisenä. Tauti sai nimensä.
Joulukuussa 2019 Kiinan Wuhanista alkunsa saanut koronapandemia mylläsi taas kaiken. Keväällä 2020 se saapui Helsinkiin. Sitä verrattiin tiedotusvälineissä ahkerasti espanjantautiin. Kumpikin oli maailmaa syvästi järkyttänyt pandemia ja terveyskriisi, joten vertaukset ovat osuvia.
Eroja koronan ja espanjantaudin välillä silti on. Numeroiden valossa koronavirukseen on nyt kuollut enemmän ihmisiä kuin espanjantautiin aikoinaan. Maailman väkilukuun suhteutettuna espanjantaudin kuolleisuus on kuitenkin suurempi.
Molemmat taudit pysäyttivät maailman ja saivat ihmiskunnan maalailemaan synkkiä dystopioita, mutta myös haaveilemaan valoisammasta tulevaisuudesta. Espanjantaudin jälkeen alkoi uusi uljas aikakausi: roaring twenties eli iloinen 20-luku.
Sisällissodan ja pandemian pölyistä kieltolakiin
Kun espanjantauti saapui Suomeen, monet punavangit viruivat sisällissodan jäljiltä vankileireillä. Kesällä 1918 tauti koitui nälän ja ankarien olojen ohella monen kohtaloksi. Syyskuussa pahin oli silti vasta edessä. Lievänä pidetty tauti alkoi uhkaamaan muitakin kuin nääntyineitä sotavankeja. Ihmisiä kehotettiin välttämään yleisötilaisuuksia ja kokonaisia kyliä sairastui. Helsingissä vuoden 1919 kevään aalto osoittautui kaikista tuhoisimmaksi. Hautoja ei riittänyt kaikille kuolleille.
1920-luvulle tultaessa Suomi oli kapuamassa jaloilleen sisällissodan ja espanjantaudin kiroista. Väkivalta ja kärsimys eivät silti olleet kadonneet mihinkään. Vuonna 1919 voimaan tullut alkoholin kieltolaki muutti suomalaista rikollisuutta. Tullirikokset kasvoivat moninkertaisiksi, kun viinaa tuotiin laittomasti vesiteitse Suomeen. Tilastollisesti 1920-luku oli Suomen rauhanajan historian väkivaltaisin.
Pirtua tuotiin Helsinkiin mereltä ja se kätkettiin kanistereihin, jotka piilotettiin rannikolle, muun muassa Suursaareen. Poliisi penkoi saamiensa vihjeiden perusteella merimiesten asuntoja ja kellareita ja tarkisti väkijoukkoja Rautatieasemalla ja Kauppatorilla.
Poliittinen myllerrys jatkui sisällissodan jälkeen. Helsingissä kadunnimet aiheuttivat polemiikkia ja ruotsin kielestä väännetyt kankeat suomennokset herättivät närää. Snellmanilaisen herätystyön asialla olleet aktivistit ja ylioppilaat halusivat yhtenäistää Suomea ja tehdä pääkaupungin katukuvasta suomalaisemman eli vapaan venäläisistä ja ruotsalaisista vaikutteista. Osittain kyse oli ehkä siitä, että sisällissodan arpia yritettiin parantaa yhteisellä vihollisella.
Tanssin, taiteen ja populaarikulttuurin loistoa väkivallan keskellä
Yhdysvalloissa 1920-luku oli suuren sosiaalisen ja taloudellisen murroksen aikaa. Kulutuskulttuuri oli nousussa ja jazz-musiikki herätti vanhemman sukupolven moraalipaniikin. Yksityisautoilu ja Hollywood-elokuvat olivat uutta elämää.
Suomikaan ei voinut välttyä maailman muutokselta. Nuoriso kulutti herkeämättä populaarikulttuuria aivan kuin kaikkialla muuallakin länsimaissa. Helsingissä vietettiin aikaa Fazerin kahvilassa, elokuvateattereissa ja ravintoloissa.
Gramofonin yleistyminen 1920-luvulla mullisti levybisneksen ja kysyntä artisteille kasvoi Suomessa. Toisaalta livemusiikin osalta muusikoiden leipä oli uhattuna, kun tanssit oli mahdollista laittaa pystyyn pelkkien levyjen avulla. Ei ollut paikkaa, missä gramofonin ääni ei olisi kuulunut. Siltä ei voinut välttyä kaupungilla eikä tuttavien ja ystävien luona.
Myös jazz-musiikki saapui hiljalleen Suomeen, vastarinnasta huolimatta. Negatiivisen asenteen takana oli nuorison paheksumisen lisäksi huoli toimeentulosta. Suomen Muusikeriliitto pelkäsi venäläisten pakolaisten ja keski-eurooppalaisten salonkiorkesterien polkevan palkkoja ja vievän heidän työnsä.
1925 kokaiini saapui Helsinkiin ja jo seuraavana vuonna vaadittiin rikoslain koventamista. Poliisiraporttien mukaan huumeita välittivät tanssipaikkojen ovimiehet. Huumeiden käyttö herätti huolta, mutta se myös inspiroi taiteilijoita ja sitä käsiteltiin niin Otto Kososen komediassa Ravintola Pukinsorkka kuin Unto Karrin romaanissa Sodoma.
Tanssihuuma uhkasi myös “sukupuolisiveyttä”. Vanhempi polvi pilkkasi helsinkiläisnaisia ja syytti heitä pinnallisiksi. Nuoret eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä kaksinaismoralismia ja teema nosti päätään myös kirjallisuudessa, kuten Elsa Soinin romaanissa Rouva Johtaja. Vuonna 1926 esiaviolliset suhteet sallittiin, eli niin kutsuttu ”salavuoteus” poistettiin rikoslaista.
Helsinki kehittyi ja koki rakennusbuumin 1920-luvulla ja siitä kehittyi moderni suurkaupunki. ”Valoreklaamit” ilmestyivät rakennusten seiniin ja kaupankäynti valtasi katutilan itselleen. Taiteessa rikottiin realismia ja kamppailtiin materialismia vastaan. Inspiraatiota suomalaiseen moderniin taiteeseen haettiin Moskovan ja Pariisin kaltaisista metropoleista. Säännöt heitettiin romukoppaan avantgarden tieltä.
Arkkitehtuuri sai inspiraatiota maailman menosta. New Yorkin Manhattanin pilvenpiirtäjät raivasivat tietä 1931 valmistuneelle 68-metriselle Hotelli Tornille. Aika ei kuitenkaan ollut aivan kypsä, joten hotelli tuomittiin maksamaan kaupungille 400 000 markkaa kipurahaa liian korkeasta rakentamisesta.
Suhteellisuusteoria oli muuttanut ihmisen käsitystä itsestään maailmankaikkeudessa. Se innoitti myös taiteilijoita rikkomaan rajoja. Ihmisen olemusta pohdittiin ja kyseenalaistettiin. Sigmund Freudin ja Carl Gustav Jungin psykoanalyyttiset teoriat antoivat uudenlaisen näkökulman ihmismielen toimintaan.
Kun oma elämänmuoto oli suuressa murroksessa, elämälle haettiin merkitystä muinaisista kulttuureista ja -opeista. Suomessa Tulenkantajat-lehti asettui auktoriteetteja vastaan ja sen piirissä olikin aikansa suurista aatevirtauksista kommunismista ja fasismista ammentavia uuden sukupolven edustajia.
Ajan henki innosti ja ahdisti. Maailma oli 1920-luvulla suuressa murroksessa, aivan kuin 100-vuotta myöhemmin. Teknologian ja ihmisen suhde näytteli suurta roolia. Nykyään kannetaan huolta tekoälystä, kaappaako se vielä ihmisen hallintaansa? Viime vuosisadan alussa pelättiin teknologian alistavan ihmisen – ensimmäisen maailmansodan tuhoaseet olivat jättäneet jälkensä kollektiiviseen muistiin.
Takaisin myyttiseen menneisyyteen
2020-luku alkoi pandemialla historian jalanjäljissä. Koronaviruksen vaellus oli polttoainetta ajatuksille ihmiskunnan ja nykyisen elämäntyylin tulevaisuudesta. Dystooppisten visioiden lisäksi povattiin uutta iloista 20-lukua, kuin 1920-luvun toisintoa. Koronan aikana pahassa kriisissä olleelle kulttuurialalle se olisi ainakin ollut toivottava vaihtoehto. Osuivatko ennustukset oikeaan?
2022 Yle uutisoi THL:n jätevesitutkimusten perusteella kokaiinin viikonloppukäytön nousseen amfetamiinin ohi Helsingissä ensimmäistä kertaa. Kokaiinista oli tullut muutamassa vuodessa osa ”biletyskulttuuria” ja se herättää paljon huolta, kuin 1920-luvun tanssihuuman aikaan.
Kun koronarajoitukset poistettiin, kulttuuriala sai taas mahdollisuuden paahtaa täydellä liekillä. Kuitenkin merkit viittaavat siihen, ettei ala ole palautunut entiselleen. Paluu erityisesti teatteriin ja oopperaan on ollut odotettua hitaampaa. Syitä ja selityksiä voi etsiä ainakin koronan jälkeisestä kulttuurin ylitarjonnasta ja kulutustottumusten muutoksista. Silti korona tuntuu jättäneen aukon. Uusi iloinen 20-luku jää ehkä vain fantasiaksi.
Yhteiskunta on joka tapauksessa siirtynyt uuteen aikakauteen. Digitalisaatio otti valtavan loikan pandemian aikana ja etätyö yleistyi valtavasti. Työelämä muuttui peruuttamattomasti.
Koronavirus ei koskaan kadonnut vaan se kiertää edelleen, joskin terveysvaikutuksiltaan lievempänä. Riskiryhmille tauti voi olla edelleen vaarallinen, muiden tartuntautien tavoin. Pessimistisimmät visiot uudesta maailmanjärjestyksestä osoittautuivat liioitelluiksi, mutta niin kävi myös haavekuville huolettomasta vuosikymmenestä.
Aikakauden kuvaileminen yhdellä adjektiivilla luo aina myytin: 1920-luvun Helsingissä moni eli köyhyydessä ja yhteiskunta oli huomattavasti eriarvoisempi kuin nykyään. Sisällissodan jättämät haavat olivat edelleen auki ja väkivalta oli huipuissaan. Suurimmalle osalle tämän päivän Helsinki on joka tapauksessa “iloisempi”, kuin mitä se 1920-lukulaisille oli, koronan arvista huolimatta.
