Tauteja, sotaa, kuolemaa ja vaaraa. Kolonialismin ajoilta periytyvät ajatukset Afrikan mantereesta ovat edelleen valtavirtaa, vaikka todellisuus paikan päällä on jotain aivan muuta. Asian ymmärtämisessä auttaa vaihto-oppilaaksi lähteminen.
Asuin varhaislapsuudestani kolme vuotta Etiopiassa. Tuosta ajasta minulla on muistoja sekä erilaisia muistikuvia, joista osa on varmasti oman mielen tuotosta. Ajanjaksolla on ollut elämääni suuri merkitys ja olen tuntenut jonkinlaista yhteyttä Etiopiaan koko elämäni ajan. Suomessa luokkatoverini peruskoulussa ja jopa lukiossa esittivät minulle omasta mielestäni typeriä kysymyksiä esimerkiksi siitä, millaisessa talossa asuimme tuona aikana – kenties savimajassa? Tai onko Afrikassa ylipäänsä muunlaisia rakennuksia kuin savimajoja. Lapsena kysymykset kummastuttivat ja myöhemmin lähinnä koin turhautumista siitä, kuinka “primitiivisenä” suomalaiset näkevät Afrikan. Jälkikäteen olen pohtinut myös omaa tietämättömyyttäni: savimaja on aivan erinomainen asumismuoto lämmöneristys- ja lämmönvarastointiominaisuutensa vuoksi.
Palasin lokakuun lopussa Keniasta lukukausivaihdosta. Koin sujahtavani osaksi Kenian arkea erinomaisesti, enkä osaa sen suuremmin nimetä edes kulttuurishokkeja. Olin vaihdossa Nairobissa Strathmoren yliopistossa, missä opiskelin kansainvälisiä opintoja (International Studies).
Ennen vaihtoon lähtöä ja vaihdosta tultuani suurin osa minulle osoitetuista yksittäisistä kysymyksistä liittyi maan turvallisuustilanteeseen ja siihen, miten sen voi ottaa vaihdossa huomioon ja toisaalta vaihdon jälkeen minulta kyseltiin, koinko oloni turvalliseksi. Hakiessani vaihtoon en ollut itse miettinyt koko asiaa ja turvallisuus alkoi mietityttämään vasta minulle esitettyjen kysymysten myötä. Muistan esimerkiksi keskustelun noin vuoden takaa, jossa muutama ystäväni pohti Kenian ihmiskauppatilannetta ja sanoivat suoraan, ettei sinne kannattaisi hakea vaihtoon.
Tämän jälkeen luin ulkoministeriön matkustustiedotteet ja perehdyin Keniaa koskeviin suosituksiin. Kenia kuuluu “noudata erityistä varovaisuutta” kategoriaan, mikä on yleinen monissa Afrikan, Aasian ja Latinalaisen Amerikan maissa. Poikkeavaksi turvallisuustasoksi on kategorisoitu Lamun saari terrorismin sekä kidnappausuhan vuoksi. Lisäksi Somalian raja-alueelle matkustamista tulisi välttää. Etsin Googlen syövereistä tietoa myös siitä, kuinka Nairobissa pystyy liikkumaan yksin naisena ja millaisia kulkuvälineitä kaupungissa on mahdollista käyttää. Google vakuutti minua pääkaupungin turvallisuudesta ja vaihdon alkaessa minulle tuli hyvin pian selväksi Kenian olevan turvallinen ja ystävällinen paikka turistille.
Strathmoressa eräällä luennolla meiltä vaihtareilta kysyttiin, millaisia virallisia matkustustiedotteita olemme saaneet omista valtioistamme. Paikalliset pitivät Somalian rajalle matkustamista todellisena turvallisuusriskinä, mutta naurahtelivat hieman kehotukselle välttää matkustamista Lamulle. Nimittäin Lamu on paikallisten yksi suosituimmista kotimaan matkakohteista ja erittäin kaunis sekä suosittu turistikohde ulkomaalaisillekin. Lisäksi mainitsin ulkoministeriön sivuilla lukevan terrorismin uhan läsnäolon koko maassa. Tähän eräs opiskelija vastasi luettelemalla Euroopassa 2010-luvulla tapahtuneita terroristi-iskuja.
Miksi Afrikan maat pelottavat, mutta Ruotsi ei?
Heinäkuussa Keniassa järjestettiin hallinnon ja presidentin vastaisia mielenosoituksia, joita kutsuttiin swahiliksi termillä maandamano. Protesteissa keskeisessä asemassa oli muun muassa asumiskustannusten nousun vastustaminen. Kyseisissä protesteissa on 2023 vuoden aikana kuollut kymmeniä ihmisiä. Tämä osoittaa hyvin sen, että kyseessä on hyvinkin erilainen yhteiskunta verrattuna Suomeen. Mielivaltainen poliisiväkivalta sekä korruptio vaikuttavat osittain väkivaltaisuuksien taustalla.
Maandamano-protestipäivät oli ilmoitettu etukäteen, ja tällöin opiskelimme Zoomissa kotoa käsin. Samaan aikaan Ranskassa osoitettiin mieltä poliisiväkivaltaa vastaan, ryöstettiin kauppoja ja poltettiin autoja. En usko monen pohtivan vakavasti Ranskan turvallisuustilannetta hakiessaan maahan vaihtoon, vaikka esimerkiksi vuonna 2022 Ranskan poliisi ampui Ylen mukaan yhteensä 13 ihmistä kuoliaaksi. Toisaalta myös naapurimaassamme Ruotsissa ampumavälikohtaukset vaativat vuosittain kymmeniä henkiä ja jopa sivullisia uhreja. Itse en silti ole kertaakaan pysähtynyt todella miettimään omaa turvallisuuttani vuosittaisten Ruotsin reissujeni aikana.
Kolonialismi elää mielikuvissa
Muistan erään luennoitsijan kritisoineen vahvasti myös kehitysyhteistyötä ja sen taustalla vaikuttavia oletuksia siitä, että kenialaiset eivät ole kykeneviä hallitsemaan itse omaa maataan vakaudessa. Luennoitsija muistutti opiskelijoita mielen dekolonisaatiosta, jossa kolonialismin aikana juurtuneista ajattelu- ja kulttuurimalleista pyritään aktiivisesti eroon. Hänen mukaansa kolonialistiset narratiivit oikeuttavat edelleen kansainväliset interventiot ja hankkeet Afrikkaan niiden lukuisissa muodoissaan.
Väitän, että Kenian turvallisuustilanteen liioittelu ja Afrikan mantereen näkeminen sisäsyntyisesti epävakaana on kolonialistista osana sitä kurjuuskuvastoa, mitä olemme tottuneet näkemään länsimaisen median kautta. En vanhempana ole lainkaan ihmetellyt taannoisia kysymyksiä siitä, onko Afrikassa kerrostaloja tai ihmetystä rohkeudestani lähteä vaihtoon “vaaralliseen” Keniaan.
Kehottaisin myös kaikkia suomalaisia harjoittamaan mielen dekolonisaatiota. Valtsikankin tiedostavassa kehdossa monet kolonialistiset ajattelumallit ovat syvään juurtuneita. Käsityksemme Afrikan mantereesta perustuu edelleen vahvasti negatiivisiin aspekteihin, köyhyyskuvastoon, konflikteihin, terrorismiin ja sairauksiin.
Dekolonisaatioprosessissa tärkeää on afrikkalaisten äänien ja näkökulmien vahvistaminen ja Afrikan maiden näkeminen tasavertaisina kumppaneina. Tässä prosessissa Helsingin yliopiston kaltaisella instituutioilla olisi näytön paikka. Omissa opinnoissani olen tutustunut vain yksittäisiin ei-länsimaalaisiin ajattelijoihin, jotka harvoin edes esitetään länsimaalaisten ajattelijoiden joukossa vaan nimenomaan tituleerataan ”afrikkalaisiksi”. Mielen dekolonisaation rinnalla on huolehdittava länsimaiden vastuunotosta siirtomaa-ajan virheistä ja aiheutetun vahingon tunnustamisesta.
Lopuksi voisin todeta, että maalaisjärjellä pääsee pitkälle myös Keniassa. Ei esimerkiksi ole järkevää matkustaa humalassa yksin naisena Uberilla klubilta kotiin aamuyöllä. Tai toisaalta kävellä edes selvinpäin pimeällä yksin ulkona. Näiden suositusten voisi sanoa olevan voimassa lähes jokaisessa maailmankolkassa. Nämä kun muistaa, tulisi selvitä ihan hyvin hengissä. Itse tein molempia, ja selvisin silti.
Teksti: Venla Lehtinen
Kuvat: Venla Lehtinen