Teksti & kuva: Inka Reinola
”Uskon, että suurempi osa amerikkalaisista kuin kiinalaisista tietää Kiinan sosiaalisesta luottoluokitusjärjestelmästä”, sanoi Yalen yliopiston Paul Tsai -Kiina-keskuksen vanhempi tutkija Jeremy Daum Wired-lehdessä 29.7.2019. Tämä kuvaa hyvin sitä todellisuutta, millainen kuva länsimaisessa mediassa on Kiinan sosiaalisesta luottoluokitusjärjestelmästä. Orwellilainen valvontakoneisto on pian punaisen lohikäärmeen maassa. Vai onko?
Sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä on Kiinan valtion 2020 kokonaisuudessaan toimeenpantava, big dataa hyödyntävä sosiaalisen luoton järjestelmä. Kiinasta puuttuu perinteisesti luottojärjestelmä, kuten esimerkiksi Suomen vastaava luottotietojärjestelmä, jolla voitaisiin tarkastaa yksityishenkilöiden tai yritysten luotettavuutta käyttäjätietojen perusteella. Sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän on tarkoitus Kiinan mukaan kohentaa julkista moraalia. Saksalaisen Merics-tutkimuslaitoksen mukaan Kiinan järjestelmä menee pidemmälle kuin vastaavat eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset järjestelmät, sillä sen käyttöä laajennetaan koskemaan sosiaalista, ympäristöä sekä taloutta.
Tällä hetkellä Kiinassa on pilotoitu luottoluokitusjärjestelmää ainakin 43 kaupungissa vuoteen 2017 mennessä, ja sen selkärankana on toiminut niin kutsuttu kansallinen luottotiedon jakoalusta, joka kerää ja jakaa dataa sekä paikallisten että keskushallinnon kanssa. Kansallinen järjestelmä voi tällä hetkellä esimerkiksi kerätä dataa rikoshistoriasta, verenluovuttamisesta tai yritysten veronmaksusta. Sillä voidaan mitata yksityishenkilön luotettavuutta esimerkiksi tarkastelemalla, onko hänellä ylinopeussakkoja tai tekeekö hän hyvää yhteisölleen. Kiinan oikeusjärjestelmän ongelmat vaikuttavat: vääristä mielipiteistään tuomitulta voidaan estää esimerkiksi pääsy luotijuniin, jolloin vaihtoehdoksi jää ainoastaan alimmassa luokassa matkustaminen.
Tulevaisuudessa valtion tarkoituksena on yhdistää voimansa kaupallisen luottoluokitussektorin kanssa, ja näin luoda kaikenkattava sosiaalinen luottoluokitusjärjestelmä. Kaupallisia luottoluokitusjärjestelmiä on useita, ja näistä suosituin on Tencentin omistama Alipayn Sesame Credit, joka kerää dataa käyttäjätietojen perusteella. Se mittaa vähemmän konkreettisia tekijöitä, kuten käytöstä, kulutustottumuksia, sosiaalista statusta sekä henkilön omaa suhdeverkostoa. Hyvällä luottoluokituksella varustautunut yksityishenkilö saa esimerkiksi sairaalapalveluja ilman etukäteismaksuja tai hotellihuoneen ilman panttia.
Saksalaisen Merics-tutkimuslaitoksen tutkimus vuodelta 2017 nosti esiin huomioita luottoluokitusjärjestelmän kääntöpuolista. Järjestelmän tärkeimpänä tarkoituksena on ollut yksilöiden sijasta ohjata markkinaosapuolten käyttäytymistä, vaikka sillä on kiistämättä ihmisten henkilökohtaiseen elämään suuresti vaikuttavia seurauksia. Järjestelmän avulla olisi joka tapauksessa helpompaa rankaista ympäristöä saastuttavia tai sosiaalisia rikkeitä tekeviä yrityksiä. Autoritaariset valtiot kykenevät tehokkaampaan päätöksentekoon. Toisaalta, onko Kiinassa tahtotilaa ympäristöä saastuttavien tai sosiaalisia rikkeitä tekevien yritysten suitsimiseen, ja millaisia todellisia seurauksia tällä on?
Orwellin orjatar?
Kiina panostaa teknologiaan ja käyttää sitä massiivisesti hyväkseen valtionsa kehittämisessä. Mericsin tutkimuksen mukaan Kiinan erikoislaatuinen digitalisoitumisen nopeus luo tulevaisuuteen rajoittamattoman mahdollisuuden datan keräämiselle ja reaaliaikaiselle monitoroinnille. Kiinan 1,4 miljardista asukkaasta vuoteen 2016 loppuun mennessä internetiä käytti 731 miljoonaa kansalaista. Luku on todennäköisesti kasvanut tähän hetkeen mennessä. Kiina on pyrkinyt muuttamaan imagoaan maailman hikipajasta innovaatioiden tuottamisen airueeksi, ja tämä kehitys näkyy muiden maiden reaktioissa, kuten esimerkiksi Yhdysvaltojen Huawei-sanktioissa tai siinä, miten Kiinan kasvojentunnistusteknologiaa viedään Afrikan maihin. Nottinghamin yliopiston Aasian tutkimuksen keskuksen mukaan Kiina kykenisi sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän onnistuessa vahvistamaan kapasiteettiaan valvoa ja hienosäätää markkinasäätelyä sekä teollisuuden poliittisia linjauksia, joka loisi mahdollisuuksia ratkaista monia Kiinan talouden ongelmia.
Valvontakoneistolla on kieltämättä positiivisia vaikutuksia talouden kehitykselle Kiinan kontekstissa, mutta kykeneekö se turvaamaan kansalaisten yksityisyydensuojan? Länsimaisesta kontekstista käsin yksityisyydensuojasta puhutaan paljon ja siihen on suhtauduttu vakavasti viime vuosina. Esimerkiksi käyttäjätietojen keräämiseen liittynyt Facebook-skandaali ja vaalivaikuttaminen ovat herättäneet julkista keskustelua big datan ja yksityisyyden suojan suhteesta. GDPR (yleinen tietosuoja-asetus) astui voimaan Euroopassa 2018 vastatakseen tietosuojavaltuutetun toimiston mukaan uusiin digitalisaatioon ja globalisaatioon liittyviin tietosuojakysymyksiin.
New York Timesin (8.7.2018) mukaan Kiina on muuttanut ajatuksen demokratisoivasta teknologiasta kontrolloivaksi teknologiaksi. Kiina on kuitenkin liki puolentoista miljardin ihmisen maa, jossa yksityisyyteen suhtaudutaan lähtökohtaisesti hyvin eri tavalla kuin länsimaissa. Yliopistoasuntolassa kuuden henkilön jakamassa alle kahdenkymmenen neliön huoneessa on utopiaa toivoa yksityistä tilaa niin fyysisesti kuin psyykkisestikään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteivät kiinalaiset olisi lainkaan kiinnostuneet yksityisyydensuojastaan.
Turvallisuuden tunnetta kansalaisille
Kiinassa järjestelmää kaivataan luottamuspulan ratkaisemiseksi ja talouden parantamiseksi. Vuoden 2018 Freie Universität Berlinin tutkimuksessa Kiinan kansalaisten julkisesta mielipiteestä todettiin, että järjestelmä on enimmäkseen otettu vastaan positiivisesti. Erityisesti paremman tuloluokan vanhemmat kaupunkilaismiehet olivat suopeita järjestelmää kohtaan.
Samaisen tutkimuksen mukaan yksityisyydensuoja kuitenkin kiinnostaa kiinalaisia. 30–50-vuotiaat ovat kaikista epäileväisempiä datan keräämistä kohtaan, kun kerääjinä ovat yritykset tai taloudelliset toimijat. Korkeasti koulutetut välittävät datansa yksityisyydestä. Tällaiset henkilöt suhtautuvat suopeasti luottoluokitusjärjestelmään, sillä he ovat itse hyvässä asemassa, ja järjestelmän voi olettaa vaikuttavan heihin positiivisesti. Koulutetut ja terveet, erityisesti kaupunkialueen kansalaiset, hyötyvät järjestelmästä. Korkeakoulutetut tulkitsevat järjestelmää erilaisten teemojen kuin yksityisyydensuojan kautta, kuten henkilökohtaisen hyötymisen ja talouden sekä laajemmin yhteiskunnan rehellisten sopimusten näkökulmasta.
Kiinassa ajatellaan, että perhe ja sukulaiset ovat tärkeämmässä asemassa arvohierarkiassa kuin muut ihmiset. On luonnollista arvottaa omat ja lähipiirin edut tärkeämmiksi kuin se, että itselle tuntematon ihminen ei enää pääse matkustamaan luotijunalla. Ongelma nähdään koko yhteiskuntaa hyödyttävänä asiana – pahoista teoista saa keppiä ja hyvistä teoista porkkanaa, mikä on reilua kaikille osapuolille. Lisäksi kun on huutava pula luottamusta mittaavasta järjestelmästä, on helpompi hyväksyä sen sivuvaikutukset.
Teknologia on läsnä Kiinassa kaikessa ja kaikkialla, eikä sitä pääse pakoon vessakäynnilläkään. Kasvojentunnistuksella saa nimittäin vessapaperia julkisessa käymälässä. Kiinalainen supersovellus WeChat on välttämätön väline arkielämässä, ja sillä pystyy viestittelyn lisäksi tekemään monia muitakin asioita, kuten maksamaan ostoksiaan lettukojulta ulkomaille tai jopa hoitamaan asuntokauppoja. Kaikesta jää jälki. Ovatko suuremmat eettiset pohdinnat yksityisyyden suojasta vasta edessäpäin, vai tukahduttaako Kiinan hallintojärjestelmä ne täysin jatkuvan talouskasvun ja kasvavan hyvinvoinnin alle?
