Kuvareportaasi: Auttajien matkassa Itä-Ukrainassa

Julkisuudessa on puhuttu paljon Ukrainan sodan suomalaistaistelijoista. Heitä on monia, mutta vielä enemmän maassa on muita suomalaisvapaaehtoisia. He palvelevat järjestöissä, järjestävät apua ja kouluttavat ukrainalaisia sotilaita.

Kuvat ja teksti: Axel Alvesalo.


Yli kaksi vuotta kestänyt Venäjän hyökkäyssota on muuttunut uuvuttavaksi kulutussodaksi. Rintamat vaativat jatkuvasti uutta kalustoa ja koulutettuja sotilaita. Ukrainan tilanne on vaikea.

Vuoden 2022 helmikuun jälkeen satakunta suomalaista on lähtenyt taistelemaan Ukrainan puolesta. Heitä ja Ukrainan asevoimia tukee tärkeä joukko vapaaehtoisia, enimmäkseen piilossa julkisuudelta.

Ukrainaa auttavia suomalaisia vapaaehtoisjärjestöjä on reilu parikymmentä. Niillä on aktiivisia jäseniä Suomessa satoja. Järjestöt rahoittavat ja kuljettavat elintärkeää humanitaarista apua Ukrainaan. Ne järjestävät myös erilaisia koulutuksia Ukrainan asevoimille. Vuositasolla avun arvo lasketaan miljoonissa euroissa.

Lion Defence Team (LDT) on suomalaisista reserviläisistä koostuva vapaaehtoisjärjestö. Se kouluttaa ukrainalaisille Suomen puolustusvoimissa opittuja erikoistaitoja, kuten miinanraivausta, sekä toimittaa materiaaliapua paikallisille yhteistyökumppaneilleen.

LDT:n jäsenille suurin henkilökohtainen syy lähteä oli halu auttaa Ukrainaa. Konfliktialueelle matkustaminen on riskialtista ja uusiin tilanteisiin on sopeuduttava nopeasti. Stressi on jatkuvaa ja työ raskasta.

Vaaroista ja vaikeuksista huolimatta LDT ja muut suomalaisjärjestöt jatkavat työtään Ukrainan puolustuksen eteen – riippumatta valtiollisten apupakettien aikataulusta.

Pääsin alkukeväästä seuraamaan LDT:tä työtä. Matkustin järjestön avustuskuljetuksen mukana eri puolilla Itä-Ukrainaa ja vierailin miinanraivauskoulutuksessa rintaman tuntumassa.

 

LDT:n järjestämällä joukkorahoituksella hankittuja drooneja.
LDT:n jäsen haastattelussa. Pöydällä on Ukrainan armeijalle lahjoitettavia drooneja. Seinällä on kokoelma järjestön Ukrainan asevoimien yksiköiltä saamia kiitoskirjeitä.
Kraken-rykmenttiin kuuluva ukrainalainen sotilas. Rykmentti toimii Ukrainan tiedustelupalvelun alaisuudessa erikoisjoukkona.
Taisteluiden jälkiä.
Tuhoutunut kerrostalo.
Materiaaliapua tien päällä Itä-Ukrainassa.
Harkovan kaupungintalo ja suuri osa keskustasta vailla sähköä. Venäjä iskee Harkovan alueelle tyypillisesti raskailla ballistisilla ohjuksilla. Usein hyökkääjän kohteena siviili-infrastruktuuri, kuten energiantuotanto ja -jakelu.
LDT:n jäseniä Itä-Ukrainassa.
LDT:n miinanraivauskouluttaja Itä-Ukrainassa. Venäjä käytti laajoja miinoitteita Ukrainan vastahyökkäyksen pysäyttämisessä kesällä 2023. Maamiinat tappavat jatkuvasti ukrainalaisia siviilejä.
Koulutusta varten saapuneita autoja.
Taisteluiden tuhoama kylä.
Kaatuneiden muistomerkki Kiovan keskustassa. Jokainen lippu merkitsee yhtä menetettyä puolustajaa.
Venäläisten tuhoama asuinalue Itä-Ukrainassa.
Donetskin oblastin rajamerkki Itä-Ukrainassa. 2014 alueen itäpuolisko julistautui Venäjän tuella itsenäiseksi Donetskin kansantasavallaksi. Palavilta pelloilta nousee savua.
LDT:n allekirjoittama lippu kiinnitettynä tuhottuun venäläiseen panssariajoneuvoon Kiovassa.
LDT:n miinanraivauskouluttaja Itä-Ukrainassa. Alue on yksi maailman raskaimmin miinoitetuista. Kun sota joskus päättyy, miinanraivaus voi viedä jopa vuosikymmeniä.
Harjoitusmiinaa haudataan raivauskoulutusta varten. Sodan molemmat osapuolet käyttävät miinoja jalkaväkeä ja ajoneuvoja vastaan.