Teksti: Leevi Väisänen
Valokuva: Aada Hokkanen
Reilun vuoden päästä, sunnuntaina 18. huhtikuuta 2027, Suomi äänestää seuraavista kansanedustajistaan. Eduskuntavaaleissa äänioikeus kuuluu kaikille Suomen kansalaisille, jotka ovat vaalipäivään mennessä täyttäneet 18 vuotta. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus takaa sen, että jokaisen kansalaisen ääni on vaaleissa yhtä merkittävä.
Kansanedustajuus on yksi Suomen merkittävimmistä ja arvostetuimmista tehtävistä, ja ainoastaan kansanedustajilla on oikeus säätää lakeja. Heillä on paljon valtaa, ja edustuksellisen demokratian perusidea on, että kansalaiset äänestävät itsensä näköiset edustajat päättämään yhteisistä asioistaan. Silti on ryhmiä, jotka eivät käytä ääntään, ja yksi passiivisimmista on nuoret miehet.Viime eduskuntavaaleissa 20–24-vuotiaiden ikäryhmässä naisten äänestysaktiivisuus oli noin 10 prosenttiyksikköä korkeampi kuin miesten: naisista äänesti 62,8%, kun taas miehistä 52,9%. Lisäksi kyseisissä vaaleissa valittiin seitsemän alle 30-vuotiasta kansanedustajaa, mikä oli kyseisen väestöryhmän kokoon suhteutettuna aliedusteista. Ongelma muodostuu, jos tietyt ryhmät eivät käytä ääntään ja jäävät siten päätöksenteon ulkopuolelle.
Nuorten miesten alhainen äänestysaktiivisuus on vaaleista toiseen jatkuva trendi, ja siihen vaikuttaa moni tekijä. Yksi keskeinen syy on nuorten miesten syrjäytyminen, eli tilanne, jossa henkilö jää työn, koulutuksen ja yhteiskunnallisen osallisuuden ulkopuolelle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan syrjäytymisen riskitekijöitä ovat matala koulutus, toimeentulo-ongelmat, pitkäaikainen työttömyys ja päihde- sekä mielenterveysongelmat. Tarkkoja lukuja on haastava arvioida, mutta Suomessa syrjäytyneitä nuoria miehiä on vähintään kymmeniä tuhansia ja syrjäytymisvaarassa sitäkin enemmän.
Syrjäytymisen seuraukset niin yksilö- kuin yhteiskuntatasolla ovat nousseet kunnolla esiin vasta viime vuosina. Syrjäytyminen on ennen kaikkea henkilökohtainen tragedia, jolla on yhteiskunnallisia ulottuvuuksia: huono-osaisuus ja syrjäytyminen ovat yhteydessä vakavien rikosten tekemiseen ja toisaalta myös rikosten ja onnettomuuksien uhriksi joutumiseen (Karoliina Suonpää ym. 2023). Valtiontalouden tarkastusvirasto on arvioinut, että syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle elämänsä aikana noin 1,2 miljoonaa euroa. Summa koostuu sosiaalituista, toteutumattoman työuran menetetyistä verotuloista ja sosiaali- ja terveyspalveluista. Täten esimerkiksi 70 000 syrjäytyneen nuoren kustannukset olisivat kokonaisuudessaan 84 miljardia euroa, mikä on valtava summa rahaa.
Hallitusohjelmaan (2023) on kirjattu, että poikien ja nuorten miesten tasa-arvohaasteisiin ja syrjäytymiseen on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi alkuvuodesta Helsingin yliopiston sosiaalityön lehtori ja tutkija Harry Lunabban koostaman raportin (2026) Pojat ja nuoret miehet vakavasti ottaen: Selvitys poikien ja nuorten miesten haavoittuvuuksista tasa-arvohaasteiden taustalla. Selvitys jakautuu neljään painopistealueeseen: 1) koulutukselliset kysymykset, 2) poikien ja nuorten miesten terveydellinen ja sosiaalinen hyvinvointi, 3) väkivalta sekä 4) teknologisen kehityksen ja sosiaalisen median aikakauden sukupuoli-ilmiöt.
Lunabban raportti on syväluotaava ja ajantasainen katsaus nuorten miesten kokemiin haasteisiin ja miessukupuoleen painottuviin riskeihin. Raportin tavoitteena on lisätä ymmärrystä nuorten miesten syrjäytymiseen johtavista tekijöistä ja tarjota ratkaisuja syrjäytymisen vähentämiseksi. Kuten selvityksessä korostetaan, on tärkeää muistaa, että enemmistöllä miehistä menee hyvin eikä selvityksen tuloksia pidä yleistää koskemaan jokaista. Tilastoissa miehet ovat kuitenkin yliedustettuina lukuisissa negatiivisissa ilmiöissä, minkä vuoksi tuloksia ei voida sivuuttaa olankohautuksella. Yliedusteisuus tulee esille esimerkiksi päihde-, väkivalta- ja rikollisuustilastoissa. Itsemurhiin ja huumekuolemiin menehtyneistä valtaosa on miehiä.** Viime vuosina mediahuomiota kerännyt incel-kulttuuri on myös miesten keskuudessa esiintyvä ilmiö.
Miesten väkivaltaisuus on Suomessa ollut otsikoissa alkuvuodesta lähisuhdeväkivallan vuoksi. Eeva-lehden naissurmat-seurannan mukaan tänä vuonna jo kuusi naista on saanut surmansa, ja lähes jokaisessa tapauksessa epäillään lähisuhdeväkivaltaa. Naisten Linja Suomessa ry:n mukaan 2010-luvulla noin 15 naista kuoli vuosittain lähisuhdeväkivaltaan. Lisäksi lisääntynyt nuoriso- ja jengiväkivalta on esillä jatkuvasti. Erilaiset väkivaltaan liittyvät termit häivyttävät miessukupuolen taka-alalle, vaikka tilastollisesti väkivallan tekijä on lähes aina mies.
Kansainvälisessä vertailussa käy ilmi, että Suomessa esiintyy paljon väkivaltaa monella eri tasolla. Nuorten tekemät väkivallanteot ovat lisääntyneet ja vakavoituneet, ja väkivalta kohdistuu erityisesti vähemmistöihin, kuten maahanmuuttajiin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Väkivallan uhreiksi joutuvat myös nuoret miehet, mutta tekijä on silloinkin lähes aina toinen mies. Lunabba nostaa esille yhteiskunnassamme laajasti vallitsevat normatiiviset poika- ja miesihanteet, joille on olemassa tieteellinen käsite hegemoninen maskuliinisuus (Connell & Messerschmidt 2005). Maskuliinisuuden ihanteet vallitsevat miesten keskuudessa, vaikka tutkimusten mukaan vain harva pystyy niitä täyttämään.
Usein vähemmälle huomiolle jää se, että väkivalta aiheuttaa suuria ongelmia myös tekijälle itselleen.
Väitän, etten ole ainoa, joka vastikään päättyneitä Milano-Cortinan talviolympialaisia seuratessaan kiinnitti huomion miesten ja naisten pelien eroihin jääkiekon väkivaltaisuuden näkökulmasta. Miesten painiminen kaukalossa tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, kun taas naisten otteluista vastaavanlaisia tilanteita sai hakemalla hakea. En voi olla miettimättä, millainen mielikuva tästä muodostuu pojille sekä nuorille miehille: jos miljoonayleisön edessä nyrkein tappelu on hyväksyttyä, millä perusteella vaikkapa koulun pihalla tai pihapiirissä harjoitettu väkivalta ei olisi sallittua?
Usein vähemmälle huomiolle jää se, että väkivalta aiheuttaa suuria ongelmia myös tekijälle itselleen. Väkivaltaisuus altistaa poikia ja miehiä syrjäytymiselle, tuhoaa ihmissuhteita parisuhteissa ja perheissä sekä estää avun saamista itselleen. Verrattuna naisiin parisuhde on miehen hyvinvoinnille keskeisemmässä ja merkittävämmässä roolissa (Jenna Grundström, 2024). Lunabban selvityksessä nousee esille yhteiskunnallinen ja sukupuolten välinen polarisaatio, joka voi pahimmillaan rapauttaa ihmisten luottamuksen ja yhteiskuntarauhan. Sosiaalisen median algoritmit ovat yksi polarisaatiota kiihdyttävistä tekijöistä, sillä ne eivät hillitse hegemonista maskuliinisuutta.
Poikien ja nuorten miesten syrjäytyminen on Suomessa vakava ongelma ja pitkällä tähtäimellä se voi kehittyä uhaksi kansalliselle turvallisuudelle. Järjestäytynyt rikollisuus käyttää syrjäytyneitä hyväkseen, koska nämä kokevat usein, ettei heillä ole elämässä mitään menetettävää. Ennaltaehkäisy on vaivattomin ja edullisin tapa torjua syrjäytymistä, sillä ihmisten kiinnittyminen takaisin yhteiskunnan jäseneksi on hidasta ja haastavaa. Jos nuorten ääni halutaan Suomessa paremmin kuuluviin, on välttämättömyys, että yhä useampi nuori äänestää. Siksi syrjäytymisen ehkäisy on ratkaisevan tärkeää maamme tulevaisuudelle.
Lähteet
*Luvut perustuvat Tilastokeskuksen tietoihin alueilta, joilla oli käytössä sähköinen äänioikeusrekisteri. Tiedot eivät siten ole täydellisiä, mutta niitä voi pitää suuntaa-antavina.
**Tilastokeskuksen tietojen mukaan vuonna 2024 koko väestön itsemurhista 76 prosenttia (577) oli miesten tekemiä ja huumeisiin kuolleista 80 prosenttia (197) oli miehiä. Nuorten 15–29-vuotiaiden osalta jakauma on samansuuntainen kuin koko väestössä: Itsemurhista miesten tekemiä oli 97 ja naisten 51. Huumeisiin kuoli 64 miestä ja 14 naista.