Teksti ja kuvitus Oscar Arminen
Suomen susikanta ja metsästys ovat olleet jälleen otsikoissa viime aikoina. Susi herättää voimakkaita tunteita, eikä se ole mikään uusi ilmiö. Susi onkin kenties Suomen poliittisin eläin.
Jo lapsesta asti sadut kuten Punahilkka, kolme pikku porsasta sekä poika ja susi opettavat meidät pelkäämään susia. Sudella ei Suomessa ole kulttuurisesti paikkaa osana luontoa samalla tavalla kuin esimerkiksi karhuilla, joita ollaan pelkäämisen ohella kunnioitettu metsän kuninkaana. Vuonna 2020 kansalaisaloite kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta keräsi 50 000 allekirjoitusta alle viikossa, samaan aikaan kun Suomessa oli reilut 200 sutta. Tämä kuulostaa melko pieneltä määrältä, kun esimerkiksi karhuja on Suomessa noin 2500 ja ihmisiä noin 5,5 miljoonaa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan susia on nykyisin liian vähän jotta kanta säilyisi geneettisesti monimuotoisena. Susi on määritelty erittäin uhanalaiseksi, vaikka kanta on nyt suurempi kuin koskaan nykymuotoisen tilastoinnin aikana.
Myös EU-laki määrittää susien suojelua. EU:n luontodirektiivin 16. artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat sallia yksittäisten susien pyytämisen tarkoin valvotuissa oloissa siten, ettei se haittaa susien suotuisan suojelun tason säilyttämistä niiden luontaisella levinneisyysalueella.
Susia elää nyt aiempaa enemmän Suomen läntisillä alueilla ja samalla lähempänä asutuksia. Susikannat ovat alueellisesti keskittyneitä, sillä suuressa osassa maata susia ei esiinny. Viime maaliskuulta olevan arvion mukaan susia oli 279−321. Susikanta vaihtelee vuoden aikana kuitenkin suuresti, ja viime kesäksi pentujen syntymän jälkeen sen oli ennustettu olevan 391–515. Sudet aiheuttavat vaaraa lähinnä metsästyskoirille, kotieläimille ja poroille. Susi on koitunut ihmisen kohtaloksi viimeksi 1800-luvun puolella, tosin silloin joutuikin 21 lasta suden suuhun vuoden sisällä.
Riistakeskus myönsi vuoden 2021 lopussa neljä poikkeuslupaa yhteensä 18 suden kannanhoidolliseen metsästykseen, mutta alueiden hallinto-oikeudet jäädyttivät luvat. Luvista valittivat luonnonsuojeluyhdistykset – Luonnonsuojeluliiton mukaan nykyinen kanta on edelleen liian pieni metsästykseen, kun taas Metsästysliiton mielestä kanta kestäisi metsästyksen. Luken selvitys suotuisasta suojelutasosta on edelleen kesken ja sen on määrä valmistua syksyllä 2022.
Myös susien luvaton tappaminen on yleistä, mistä kielii esimerkiksi susikannan poikkeavan hidas kasvu. Suomessa on pitkä historia laeista, joissa suden sai tappaa sellaisen vastaan tullessa. Suden metsästys palkkiota vastaan alkoi Suomessa jo 1300-luvulla. 1880-luvulla hirvikanta pieneni ihmisen vaikutuksesta, jolloin sudet alkoivat nälkäänsä syödä karjaa ja liikkua asutetuilla alueilla. Lopulta tapahtumasarja päättyi traagisiin lapsisurmiin, mistä alkoikin todellinen susien suurjahti. 1900-luvun vaihteessa sudet olivat kuolleet paikalliseen sukupuuttoon. Susi nähtiin sekä uhkana että kilpailijana metsästäjälle, ja laji määriteltiinkin pitkään haittaeläimeksi. Suomessa suden suojelukeskustelu alkoi kehittyä 1970-luvulla ja samaan aikaan keskustelu politisoitui syvästi.
Karkeasti sanottuna joka toiselle sudelle Suomessa löytyisi siis toimintavalmis metsästäjä.
Kun Suomi salli viime vuonna enintään 20 suden kannanhoidollisen metsästyksen, haettiin näitä lupia koko maassa yhteensä 168 suden ampumiseen. Karkeasti sanottuna joka toiselle sudelle Suomessa löytyisi siis toimintavalmis metsästäjä. Ennen kaikkea susikeskustelu kertoo ihmisen asenteesta luontoa kohtaan: Eläimen tulee väistää ihmisen tieltä jopa sen luontaisella alueella, jota ihmiset eivät asuta. Vaikka ihmisten tunteet ja kokemukset susista tuleekin ottaa vakavasti, ei pelon tulisi saada yliotetta tilastoista ja tieteestä.
