Teksti: Jaakko Hämeen-Anttila
Kuva: Elina Nyholm
Toivottavasti kevään eduskuntavaaleista ei tule ilmastovaaleja. Tiedättehän, sellaisia, missä puoluejohtajat kilvan poseeraavat #ilmastolupaus-kyltin kanssa, peukku pystyssä ja suu virneessä, ikään kuin etukäteen riemuiten siitä, ettei tässä kauan tarvitse pokan pitää, ennen kuin voi palata normaaliin ja unohtaa asian.
Muistakin syistä toivon, ettei vaaleista tulisi ilmastovaaleja. Kiusallisen suuri osa ilmastokeskustelusta pyörii pintailmiöissä – pikkuasioissa, joilla ei maailmaa muuteta, vaikka itselle niistä tulisikin hyvä mieli. Kun on FB:ssä tuulettanut sitä, kuinka mielellään maksaisi lentoveroa tai ehkä jopa maksaakin sitä, on omatunto hyvä, eikä tarvitse välittää Helsinki-Vantaan lentokentän laajennushankkeista, kun Kaukoidän matkailijoita koetetaan saada Suomeen. Sehän piristäisi talouselämää kummasti ja nostaisi pörssikurssejakin. Ja minähän tein jo oman osani päivityksessäni. Enkä edes lennä Kaukoitään.
Ilmaston sijasta soisin puhuttavan yhteiskunnasta ja sen rakenteista. Haluammeko me mennä tulevaisuuteen talous edellä? Ei sitten viitsitä edes teeskennellä ilmastopolitiikkaa, jos perimmäinen tarkoitus on taata yksityisille yrityksille mahdollisimman suuri vapaus tavoitella voittoa. Tai jos raskas teollisuus on lähellä sydäntä, siinä ei ilmastomyönteisyys kauan kyydissä kestä, kun täytyy turvata työpaikat metallimiehillekin (enkä siis tarkoita musiikkimakua).
Puhutaan siitä, tarvitseeko yhteiskunta pelisääntöjä vai ovatko markkinat itseään säätelevä toimija myös eettiseltä kannalta – kysynnän ja tarjonnan lakihan ei liity mitenkään moraaliin. Jos vanhustenhoito ja turkistarhaus jätetään markkinoiden varaan, talous varmasti kasvaa ja osinkoja kilahtelee jonkun tilille, mutta haluammeko me sitä? Vai haluammeko, että niin eläimillä kuin ihmisilläkin on inhimilliset olot? Puhutaan siitä, uskommeko markkinatalouden kykenevän säätelemään itseään vai tarvitseeko se valvontaa. Riittääkö yksittäisten ihmisten vegaanius, jos keskivertosuomalainen kuluttaa entistä enemmän lihaa, 81,5 kg vuodessa, samalla kun Etelä-Suomen yliopistokaupungeissa kasvissyönti yleistyy. Sirkkatehtaat menevät nurin, mutta lihakauppa sen kuin porskuttaa.
Puhukaamme vaalien alla siitä, mikä todella säätelee yhteiskuntaa, ei pintailmiöistä. Ei vaaleissa äänestetä aurinkokennoista eikä nyhtökaurasta, ei edes päästöoikeuksista, vaan siitä, kenellä on valta päättää asioista. Onko hallituksen ja eduskunnan tehtävä tunnustella, minne yritykset ovat menossa, ja koettaa pysytellä ajan hermolla, vai määräävätkö ne puitteet, joissa yritysten on toimittava? Onko meidän ensin katsottava, mikä tuottaa voittoa, ja sitten sovitettava eettiset kantamme tähän viitekehykseen, vai mietimmekö ensin, mikä on oikeudenmukaista, ja niissä puitteissa yritämme toimia taloudellisesti kannattavasti?
Oikeissa ilmastovaaleissa ei kysytä, haluatko olla mukana muodikkaassa asiassa ja poseerata kyltti kädessä ääniä haravoiden, vaan niissä kysytään, kenellä vallan pitäisi olla, eduskunnalla vai talouselämällä. Pitääkö lentoliikenteessä ajatella ilmastoa vai suomalaisen turismin kehittämistä? Tarjoavatko eettiset periaatteet puitteet taloudelle vai talous periaatteille? Näitä kysymyksiä pohtien kannattaa lukea sokeroituja vaalikonevastauksia kriittisesti.
Kirjoittaja Jaakko Hämeen-Anttila on arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Edinburghin yliopistossa.