MTi3uCfZ-eY

Teksti ja leikkaus: Jaakko Oleander-Turja

Kuvaus: Margarethe Finger

27-vuotiaasta Alviina Alametsästä tuli Brexitin myötä Suomen neljästoista europarlamentaarikko. Keskustelimme Alametsän kanssa hänen tulevasta työnkuvastaan, naisten noususta politiikan keskiöön, globaaleista uhkista ja monesta muusta.

On perjantai-iltapäivä, ja seison kuvaajan kanssa Metsätalon aulassa odottamassa kohtapuoliin paikalle saapuvaa nuorta kaupunginvaltuutettua ja Suomen neljännettätoista europarlamentaarikkoa Alviina Alametsää. Hänen poliittinen uransa on ollut jokseenkin poikkeuksellinen. Opiskelijapolitiikassa aloittanut Alametsä valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 2017 ja kolme vuotta myöhemmin hän on noussut edustamaan Suomea europarlamenttiin. Tyypillisempi tie meppiyteen käy vuosien eduskuntatyön jälkeen, mutta vuoden 2019 eurovaaleissa Alametsä keräsi hulppeat 13 687 ääntä ja pääsi ensimmäiselle varasijalle. Brexitin myötä Alametsän varasija muuttui varsinaiseksi edustuspaikaksi.

’’Suomen edustamisesta ja europarlamenttiin noususta on totta kai innostunut ja hyvä fiilis, Brexitistä taas on aika surkea fiilis.’’

Pääsemme kohta puhumaan lisää Britannian EU-erosta, mutta sitä ennen matkamme jatkuu Metsätalolta valtiotieteellisen tiedekunnan etupihalle kuvausta varten. Maisemat ovat Alametsälle tutut, sillä hän valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 2014 pääaineenaan maailmanpolitiikan tutkimus. Kun kysyn, mikä vaikutus valtsikan opinnoilla ja aktiivisella opiskelijaelämällä on Alametsän uralle ollut, nostaa hän päällimmäisenä esiin ihmissuhteet: ’’Etenkin ihmisiin tutustuminen on ollut tosi merkittävää. Oon saanut tuntea niin paljon porukkaa, jolla on erilainen arvomaailma tai erilaista osaamista kuin itsellä ja se on laajentanut maailmankuvaa. Monia ihan parhaita ystäviäkin on jääny käteen valtsikasta.’’

Vallan uudet kasvot 

Istuudumme alas haastatteluun. Vieressäni istuu nuori, vaikutusvaltainen nainen, ja hänen kaltaisiaan on Suomen poliittisen kentän kärjessä tällä hetkellä useita. Suomen hallituspuolueiden kaikki puheenjohtajat ovat naisia, ja hallituksen yhdeksästätoista ministeristä kaksitoista, siis 63 prosenttia, on naisia. Myös Suomen vaikutusvaltaisimmat saappaat täyttää 34-vuotias pääministeri Sanna Marin. Suomi on aina toiminut edelläkävijänä naisten oikeuksissa, mutta tällä hetkellä maan johto on kuitenkin historian valossa poikkeuksellisen naisvetoinen.

Syy tähän piilee Alametsän mukaan sukupuolen merkityksen vähenemisessä: ’’Luulen, etteivät ihmiset näe sukupuolella enää niin paljon relevanssia myöskään siinä, että kuka on hyvä päättäjä. Ehkä me ollaan päästy yhteiskuntana vähän eteenpäin. Tässä on nyt sellainen sukupolvi, joista monet ovat tehneet jo yli kymmenen vuotta politiikkaa eri tavoilla ja nyt on se hetki, kun he ovat nousseet valtaan. Mä luulen, että nyt tarvitaan ihmisiä, joilla on hyvä arvopohja ilmastokriisin ehkäisyn ja yhdenvertaisuuden edistämisen osalta, eikä sillä ole väliä mitä sukupuolta he edustavat.’’

Tässä Alametsä on myös tutkimusten mukaan oikeassa. Helsingin Sanomien tuottaman tutkimuksen mukaan 92,7 prosenttia kansasta ei pidä pääministerin sukupuolta merkityksellisenä. Tutkimus osoitti myös, että suurin osa kansasta pitää joko hyvänä tai merkityksettömänä sitä, että jokaista hallituspuoluetta johtaa nainen. Vain kahdeksan prosenttia miehistä ja seitsemän prosenttia naisista piti sitä voittopuolisesti huonona asiana. 

Sukupuolella ei siis näytä olevan merkitystä kansan, muttei myöskään itse pääministerin mielestä. Pääministeri Marin on toistuvasti painottanut asioiden, ei sukupuolen tärkeyttä. Alametsä komppaa pääministeriä: ‘’Mä ymmärrän hyvin, ettei Sanna halua korostaa sukupuolta. Samalla on hieno asia, että hän on siinä positiossa. Kun olin vielä yläasteella ja lukiossa, niin musta tuntui, että kaikissa historiankirjoissa ja muualla näkyi vaan pukumiehiä päättämässä Suomen, mutta etenkin myös EU:n asioista. Uskon, että nykyinen pääministeri on roolimalli, joka luo ihmisiin uskoa, ettei sukupuoli ole este. Se on mun mielestä mielettömän siistiä.’’

Euroopan unioni ja ilmastopolitiikka

Britannia erosi lopullisesti Euroopan unionista 31.1.2020. Tämä avasi Alametsälle tien europarlamenttiin, mikä aiheuttaa uudessa mepissä ristiriitaisia tunteita: ’’Suomen edustamisesta ja europarlamenttiin noususta on totta kai innostunut ja hyvä fiilis, Brexitistä taas on aika surkea fiilis. Tuntuu siltä, että Brexit on symbolisesti iso juttu mun sukupolvelle. Ollaan uskottu, että mennään eteenpäin kansainvälisessä yhteistyössä ja sit tulee takapakkia. Se on tosi rankkaa. Oon tottakai tosi innoissani siitä mahdollisuudesta ja kiitollinen, että ihmiset ovat luottaneet mun olevan oikea henkilö ajamaan heidän asiaansa.”

Uusissa työkuvioissa tulevaa meppiä jännittää eniten luottamuksen tuoma vastuu. ’’Tottakai moni asia jännittää. Oonko luottamuksen arvonen? Osaanko kaiken riittävän hyvin? Onneksi riittävän moni ihminen ympärillä sanoo koko ajan, että kaikki tulee menemään tosi hyvin. Se helpottaa. Toisaalta mietin, että ehkä se on ihan hyväkin tulla vähän ulkopuolelta siinä mielessä, että on vähän enemmän ruohonjuuriperspektiiviä vaikka ilmastokriisiin.’’

Vastausta kuunnellessani huomaan tämän olevan jo toinen kerta, kun Alametsä mainitsee termin ‘’ilmastokriisi’’. Se on siis selkeästi asia, josta Alametsä haluaa puhua. Euroopan unioni on ottanut tavoitteekseen tehdä Euroopasta ensimmäisen hiilineutraalin maanosan 30 vuodessa. Tähän pyritään Ursula Von Der Leyenin johtaman komission lanseeraamalla ‘’Green Dealilla’’, jonka kautta unioni kanavoi tuhat miljardia euroa ilmastonmuutoksen vastaisiin toimiin.

”Tavalliset ihmiset eivät välttämättä ole syyllisiä ilmastokriisiin, sillä iso osa siitä aiheutuu enemmän suurten yritysten ja globaalin politiikan toiminnasta.”

Alametsä sanoo tuhannen miljardin euron olevan hyvä, muttei riittävä alku: ‘’Mun mielestä se, että tavoitellaan hiilineutraaliutta vasta vuoteen 2050 mennessä, ei ole riittävää ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta. EU:n pitäisi mun mielestä tavoitella korkeammalle ja näyttää muillekin, että näin voidaan tehdä. Vaikka komission aikomus on hyvä ja muutos on tosi iso viime vaalikauteen verrattuna, siellä ei kuitenkaan ole niin paljon käytännön toimenpiteitä ja konkretiaa listattuna kuin pitäisi olla’’. Konkretiasta Alametsä nostaa esille maataloustuet: ‘’Esimerkiksi se, että laitetaan rahaa johonkin, mutta samalla ei puututa esimerkiksi maataloustukiin on ongelma. Meidän pitäisi oikeasti katsoa ne asiat, joista ilmastopäästöt syntyy ja vaikuttaa myös kulutukseen merkittävästi.’’

Poronhoitoa ja yksityisautoilua

Jos halajaa kunnianhimoisempia tavoitteita, katsetta ei tarvitse kääntää kotimaata kauemmaksi. Suomi on ilmastopolitiikassaan tällä hetkellä sekä EU:n, että maailman kärkikastia, ja tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Suomen jälkijunassa hiihtävä Ruotsi on ollut esimerkiksi hiilineutraaliustavoitteessaan Suomea huomattavasti kunnianhimottomampi ja asettanut tavoitteet kymmenen vuotta kauemmaksi. Suomessa tähdätään siis korkealle, mutta samaan aikaan kasvava joukko ihmisiä kokee tavoitteet liian kunniahimoisina. Eduskuntapuolueista vihreät ja perussuomalaiset edustavat lähes vastakkaisia kantoja ilmastonmuutoksen torjumiseen liittyen: molemmat puolueista pitävät ilmastonmuutosta todellisena ja ihmisen aiheuttamana, mutta suuria näkemyseroja aiheuttaa suhtautuminen poliittisiin toimiin sen torjumiseksi. Perussuomalaiset vastustavat merkittäviä taloudellisia panoksia ilmastonmuutosten torjuntaan, ja puolue on lukuisten gallupien mukaan tällä hetkellä Suomen suosituin. Moni ajattelee, että pääkaupunkiseudulla ei ymmärretä muun Suomen tarpeita, kuten esimerkiksi yksityisautoilua.

Alunperin Hyrynsalmelta kotoisin oleva Alametsä vakuuttaa ymmärtävänsä ongelman: ‘’Ymmärrän sen, että pelätään oman elämäntavan muutosta. Konkreettinen huoli omasta toimeentulosta, työpaikasta ja liikkumisesta on ihan valtava. Ehkä täytyy miettiä niin, että joko me tehdään niitä muutoksia hallitusti, tai sitten ne tapahtuu hallitsematta. Jos ilmastonmuutos etenee niin paljon, että siitä tulee vaikutuksia ruuantuotantoon ja bensan riittävyyteen, niin silloinhan me ollaan epäonnistuttu kaikista pahiten. Mulla on sukulaisia, jotka harjoittavat poronhoitoa ja moni ei oikeasti voi elää ilman autoa. Mun mielestä siinä ei ole mitään väärää, mutta nyt perussuomalaiset yrittää lietsoa siihen rakoon sellaista ajattelua, että kaikki teidän rakastamanne on uhattuna ja se on vihreiden vika. Me taas ajatellaan enemmänkin niin, että ei ole syytä lietsoa sellaista vastakkainasettelua. Tavalliset ihmiset eivät välttämättä ole syyllisiä ilmastokriisiin, sillä iso osa siitä aiheutuu enemmän suurten yritysten ja globaalin politiikan toiminnasta.’’

’’Oon itse ikuinen positiivinen ajattelija; vaikka näyttäis epätoivoiselta, niin mä ainakin haluan uskoa siihen, että asiat vielä järjestyy.’’

Perussuomalaisten ja vihreiden suhde on tässä mielessä symbioottinen, sillä molemmat saavat toisesta täyden vastakohdan omalle politiikalleen ja nostavat vastapuolta esille varoittavana esimerkkinä. Alametsä tunnistaa kuvion, mutta samalla myös harmittelee sitä: ‘’Osittainhan siinä on sellaista. Kerran yks perussuomalaisten tyyppi tuli heittää läppää siitä, että mehän molemmat hyödytään tästä kun vähän argumentoidaan. Olen opiskellut konfliktintutkimusta ja näen opiskeluideni kautta, että päälleliimattu argumentointi tai provosointi voivat olla huonojakin asioita. Sen takia mä luulen, että tavalliset äänestäjät ajattelevat, että on kivempi nähdä, että asioita saadaan aikaan järkevillä keinoilla syyttelyn sijaan.’’

Toiveikas tulevaisuus?

Alametsän puheista välittyy aito huoli, mutta myös läpipistävä optimismi. Uhkia on ilmassa, mutta me yhdessä kykenemme niihin vastaamaan. Se vaatii työtä, yhtenäisyyttä ja yhteishenkeä. Monessa paikassa harjoitetaan informaatiovaikuttamista ja aika voimakasta omien arvojen puskemista eteenpäin’’. Esimerkkeinä Alametsä mainitsee Venäjän, Kiinan ja Yhdysvallat. ’’Meidän täytyy olla siinä vahvana ja edistää sitä arvopohjaa, jota täällä on rakennettu.’’

Kiina mainittu. Länsimaisten linssien läpi tämä nouseva hegemonia ei näytä kovin mairittelevalta. Sen lisäksi, että maa on maailman suurin omien kansalaistensa teloittaja, ovat lehdistönvapaus ja vapaa kansalaisyhteiskunta lähes olemattomia. Listaa voisi jatkaa monta sivua, mutta Alametsä nostaa esiin asian, joka on kaikista kauheuksista kenties ajankohtaisin: uiguurien kohtalo. Tunnelma huoneessa vaihtuu nopeasti synkäksi. ’’Uiguurien tilanne on Kiinassa semmonen, josta saatetaan jälkikäteen ajatella, että siellä on tapahtunut sama kuin holokaustissa. En näe tilanteissa hirveästi eroa sen perusteella, mitä olen kuullut. Uskoakseni meitä tulee hävettämään vielä se, että Kiinan kanssa on tehty niin estottomasti bisnesyhteistyötä ja kehuttu sitä eikä olla puututtu riittävästi ihmisoikeusloukkauksiin. Ei se voi jatkua näin, ja olenkin ajatellut tuovani asiaa esille europarlamentissa.’’

Kaiken epävarmuuden ja turvattomuuden keskellä on helppoa olla huolissaan. Haastattelun aikana olen kuitenkin pannut merkille, että Alametsä näkee kaikessa mahdollisuuden. Viimeiseksi päätänkin kysyä Alametsältä, mitä hän sanoisi niille, jotka kantavat suurta huolta huomisesta. ‘’Ilmastoahdistus ja epävarmuus tulevaisuudesta ovat hyvin normaaleja reaktioita. Vaikka ihmiset pystyvät ja haluavat parantaa maailmaa, toivoisin, että he ottaisivat aikaa myös itselleen, levolle ja asioiden prosessoinnille. Ajatus siitä, että on itse vastuussa jonkun ison kriisin korjaamisesta, on tavallaan myös vähän egoistinen ajatus. Toivon, että voitaisiin yhdessä uskoa niihin asioihin. Oon itse ikuinen positiivinen ajattelija; vaikka näyttäis epätoivoiselta, niin mä ainakin haluan uskoa siihen että asiat vielä järjestyy.’’