Teksti: Saara Pylkkänen ja Laura Perälä

Kuva: Armas Weselius

 

Pikakahvimemegirl on anonyymi meemitaiteilija, yhteiskunnallinen keskustelija ja feministi. Itse hän kuvaisi hahmoaan antikapitalistisena Paris Hiltonina. Tällä hetkellä hänen antikapitalismia, feminismiä ja luokkayhteiskuntaa käsitteleviä meemejään seuraa 17,7 tuhatta ihmistä. 

“Memeadmin on se, miten mut yleensä ehkä määritellään. Mä kuitenkin koen, että se tili on enemmän. On ihanaa, että tilin ympärille on muodostunut musta ja mun seuraajista koostuva yhteisö.”

Toimintansa määrittelyssä Pikakahvimemegirl tunnistaa tietyn ristiriidan: “Samalla tuntuu, että minua ei oteta tarpeeksi vakavasti, mutta toisaalta en myöskään haluaisi tehdä toiminnastani liian ankeaa tai kurttuotsaista”. Estetiikka ja puheen tapa, joka Pikakahvimemegirlillä on, eroaa paljon esimerkiksi poliitikoiden vastaavista.

“Mä teen tätä todella intuitiivisesti. En esimerkiksi tiliä perustaessani suunnitellut, että nyt mä perustan yhteisön. Koen, että myös meemiadminien osallistuminen poliittiseen keskusteluun on aika uusi ilmiö. Ei ole vielä vakiintunutta tapaa kuvata sitä mitä teen.”

Paineet memeadminin työssä liittyvät strategisen suunnittelun sijaan yhteisöllisyyteen; kun tili on tullut joillekin seuraajille tärkeäksi, välillä tulee toiveita ja vaatimuksia siitä, että pitäisi käsitellä jotain tiettyä aihetta. Kaikille seuraajille ei ehkä ole niin selkeetä, että mä oon kuitenkin vaan yksi ihminen, en organisaatio tai toimitus. Mulla ei oo asiantuntemusta puhua kaikista eriarvosuuden muodoista.”

Anonymiteetilleen Pikakahvimemegirl antaa useita syitä. On tavallista, että meemitilien ylläpitäjät esiintyvät tietynlaisina hahmoina.

“Periaatteessa koen, että pystyisin tekemään näitä juttuja myös ihan omalla naamalla. Mutta kyllähän anonymiteetti suojelee. Lisäksi tuntuu, että tietty mystisyys tekee tilistä kiinnostavamman. Pikakahvimemegirlhän ei periaatteessa ole sama asia kuin minä ihmisenä. Se on fantasiahahmo. Vaikka siinä ei ole mitään valheellista tai keksittyä, on paljon kuitenkin jätetty pois. Pikakahvimemegirl on jotenkin hohdokkaampi kuin minä, ei se tee ikinä esimerkiksi kotitöitä. 

Nyt, pidettyäni tiliä yli vuoden, luulen että alan hiljalleen rikkomaan anonymiteettiä. En halua joutua sanomaan asioille ei sen takia. Ollaan @yassifyfinland ja @princesskimb3rly kanssa kelattu et tehtäis yhdessä sellasta taideprojektia. Musta tuntuu että se tulee nojautumaan aika vahvasti meihin henkilöinä.”

Lyhyelläkin somealustojen selailulla voi selvästi huomata, miten merkittävä poliittisen viestinnän muoto meemeistä on tullut: niiden välityksellä siirretään erilaisia merkityksiä ja näkökulmia, luodaan narratiiveja poliittisista tapahtumista sekä politisoidaan arkipäiväisiä asioita. Miten Pikakahvimemegirl hahmottaa oman toimintansa poliittisuutta?

“Tosi iso osa meemitileistä on sellasten ihmisten pitämiä, joilla ei oo hirveästi ollut mediatilaa. Esimerkiksi raskaampia päihde- ja mielenterveysongelmia käsittelevät tilit käsittelevät aiheita, jotka on perinteisesti esitetty mediassa todella toiseuttavasti. “Tällaista on huumehelvetti” -tyyppiset tarinat tuntuvat menevän aina toimittajan linssin läpi. Toinen esimerkki on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tilit. Kyllä meemit ovat selkeästi tilan ottoa ja tämä tilan ottaminen osaltaan selittää niiden suosiota.

Meemien mukaantulo poliittiseen keskusteluun ei ehkä vielä ole muuttanut sitä kovin merkittävästi. Tai ehkä tätä pitäisi kysyä joltain mediatutkijalta, kuten Saara Särmältä. Kun teen itse sisältöjä, on vaikea nähdä millaisia vaikutuksia niillä on.

Musta tuntuu, että muutos on vasta tulossa. Vaikka meemejä on ollut jo kauan, tällaiset persoonavetoiset tilit, joissa kuvataan selkeästi yhden henkilön näkökulmasta ovat selkeästi instagramiin liittyvä ilmiö. Ei mulla oo sinänsä mitään yhteistä meemikulttuurin kanssa, joka on ollut olemassa ennen instagramia. Henkilökohtaisesti en koe, että mun meemit olisi minkäänlainen vastaisku äärioikeistolaiselle meemikulttuurille. Totta kai mä vastustan äärioikeistoa, mutten tee juttuja reaktiona. Pelkäksi reagoinniksi leimaaminen latistaa sisältöni. Tässä on enemmän kyse mun yhteiskunnallisesta taiteesta, joka varmasti olisi jossain muodossa olemassa ilman äärioikeistoakin.”

Entä voiko meemejä olla relevanttia tutkia osana poliittisen viestinnän tai poliittisen kulttuurin näkökulmista?

“Koen, että meemitutkimus on validaatiota meille. Se täytyy kuitenkin tehdä oikeasti ymmärtäen, mistä on kysymys. Iso osa meemitutkijoista tutkii nimenomaan äärioikeistomeemejä. Välillä heidän ulostuloissaan meemit on jopa synonyymi äärioikeistolaiselle disinformaatiolle ja propagandalle. 

Mun mielestä näitä äärioikeistomeemejä pitäis kutsuu juuri äärioikeistolaiseksi propagandaksi ja disinformaatioksi, koska sitähän ne ensisijaisesti on. Meemi on niissä vain väline, jolla voi levittää toksisia ajatuksia. Mä en pidä siitä, että tehdään juttuja, joissa asetetaan vastakkain vaikkapa mut ja sitten äärioikeistolaisiameemejä tutkiva tutkija, koska mulla ei ole mielestäni mitään tekemistä heidän kanssaan. Ymmärrän, että koska on kyse uudesta ilmiöstä, voi olla vaikea hahmottaa, että näissä on kyse eri ilmiöistä.”

”Jos murros tapahtuu vaan koulutettujen piirissä, syntyy uusi hierarkia, mikä ei taas johda mihinkään. Meidän pitää pystyä kommunikoimaan tavalla jonka kaikki ymmärtävät–.”

Memeadmin määrittää itseään myös feministisenä toimijana. Feminismin teoreetikkojen käyttämä akateeminen kieli on usein vaikeaa ja sen ymmärtäminen vaatii usein laajemman tutkimuskentän tuntemusta. Onko akateemisella teorialla yhtymäpintaa meemeihin? Voivatko teoriat ja pikakahvimemegirlin toimintaa ohjaavaa ajatus tiedon saatavuuden tärkeydestä kulkea rinnakkain?

“Mä en osaa kommentoida onko teorian kielellisellä vaikeudella todellista funktiota koska en kirjoita akateemista tekstiä. Jos se on välttämätöntä, pitää tehdä myös toisella tavalla: eriarvoisuuden rakenteita ei voi murtaa ilman että niiden taakse tulee paljon ihmisiä. Jos murros tapahtuu vaan koulutettujen piirissä, syntyy uusi hierarkia, mikä ei taas johda mihinkään. Meidän pitää pystyä kommunikoimaan tavalla jonka kaikki ymmärtävät, ei sillä että mun tapa vetoaisi kaikkiin, mutta vetoaa joihinkin, joihin nää toiset tavat ei vetoa.”

”Herkistä asioista kuulee suoraan vähemmistöiltä sen sijaan että joku tutkija tai toimittaja puhuu vähemmistön ohi: mieluummin opin asioita keskustelemalla ihmisten kanssa jotka niitä kokee.”

Taiteilija on nostattanut keskustelua myös valtiotieteellisen tiedekunnan sisällä. Esimerkiksi valtsikan jodel-kanavassa on tehty useampikin aloitus, joissa on pitkällisesti pohdittu pikakahvimemegirl -instagramtilillä nostettuja aiheita: erityisesti akateemisen maailman ja deittalun elitismiä. Miten aiheiden pariin päädyttiin?

“Akateemisuuskeskustelun lähtökohdat ovat samat kuin muidenkin aiheiden kanssa. Meemit käsittelevät sosiaalisia ilmiöitä ja arkisia asioita, puhuttiin sitten fuckboiden käytöksestä tai akateemisuudesta. 

Keskusteluun tuomani asiat ovat tapahtuneet itselleni tai kavereilleni, niissä toistuu sama valtarakenne. Kokemusten jakamisen kautta esiin kuoriutuu asian ydin, kun useammat ihmiset tunnistavat saman ilmiön. Kun toin aiheen keskusteluun, akateemiset ihmiset oli tosi vihaisia mulle. Että nyt sä vaan väität jotain että nyt pitäisi kaikkia rokotevastaisia ihmisiä kuunnella, mikä tavallaan ‘proves my point’. Ei oo niin, että on vaan akateemiset ihmiset ja kaikki loput ovat jotain salaliittohörhöjä, mikä tosin näyttää olevan yllättävän monen käsitys. Yllätyin millaiseen muurahaispesään tuli sohaistua.”

Akateemisuus ja yliopistokoulutus ovat keskeisiä identiteettiä rakentavia asioita suurimmalle osalle yliopisto-opiskelijoista. Tämä ei sinänsä ole ongelma, mutta memegirl tuo esiin myös tarkkarajaisten akateemisten identiteettien varjopuolen. 

“Uskon, et akateemisuuteen kiinnittyminen on osaltaan reaktio siihen, että voi välttää vähättelyä ja ulkopuolelle sulkemista. Moni on kommentoinut, että haluais yliopistoon vain statuksen takia. Oletetaan helposti, ettei pysty osallistumaan keskusteluun ilman tutkintoa, ei pääse irti vaikkapa tyhmän naisen leimasta.

Tää on myös esimerkiks tinderin ominaisuus, se tekee elitistisemmäksi. Koulutus ja työpaikka listataan ekana. Profiilin perusteella ihmisistä saa tietoa vaan vähän, ja ainoo kiinnostava asia on usein se, että aa, tää on opiskellut jotain kiinnostavaa alaa.”

Valtsikassa opiskelun ja ylipäätään yliopistokoulutuksen takana on usein ajatus siitä, että opiskelu on väline yhteiskunnan muuttamiseen. Koulutus on myös perinteisesti nähty väylänä tuottaa valistuneita kansalaisia. Koulutus jakautuu Suomessa epätasa-arvoisesti. Voisiko ajatella, että pikakahvimemegirl luo toiminnallaan vaihtoehtoja perinteiselle koulutukselle?

“Some kouluttaa toimimaan tasavertaisemmin. Herkistä asioista kuulee suoraan vähemmistöiltä sen sijaan että joku tutkija tai toimittaja puhuu vähemmistön ohi: mieluummin opin asioita keskustelemalla ihmisten kanssa jotka niitä kokee. 

Ajatus siitä, että pääasiallinen kouluttautumisen tapa olis yliopisto, kuulostaa toivottomalta. Vaan pieni osa ihmisistä on yliopistossa, enkä usko että (väite) muutenkaan pitää paikkaansa. Eniten oppii keskustelemalla ja kuuntelemalla ja altistamalla itseään erilaisille ajatuksille ja taiteelle… Se, että tarviis kandin tai maisterin paperit että voi purkaa eriarvoisuutta, tuntuu absurdilta. Suurin vaikuttava asia on halu ja motivaatio oppia. Sosiaalisilla ympyröillä on väliä, tunnetko vaikkapa sosiologeja tai aktivisteja.

Yliopistossa voitaisiin miettiä tapoja tiedon levittämiseen. Keitä tarvitaan, että tieto kiinnostaa? Miten sitä voidaan tehdä tunnetuksi?”

Kysyimme vielä, onko memeadminilla jotain sanottavaa valtsikalaiselle yleisölle. Viesti on yksinkertainen: Älkää väheksykö somesisältöjä.