Kun ensi viikonlopun vaalit voittaa Vladimir Putin, voi jäljellä olevan ajan käyttää äänestysprosentin spekuloimiseen. Putinin vastustajista suurimman huomion saaneen toimittaja-juristi Aleksei Navalnyin saatua kiellon asettua ehdokkaaksi, hän on keskittynyt mielenosoitusten lietsomiseen. Hän vetoaa kannattajiaan jättämään äänestämättä kokonaan.
Toimittaja Kseniya Sobchak ja muut Putinin vastaehdokkaat sen sijaan uskovat, että parempi viedä Putinilta edes joitakin ääniä jotta huomataan, etteivät suinkaan kaikki seiso Putinin takana. Vaihtoehtoinen ja ihan varteenotettava tulkinta on, että kaikki ehdolle hyväksytyt kandidaatit ovat enemmän tai vähemmän lojaaleja suoraan Kremliin.
Putinia vastustaa osa Pietarin ja Moskovan nuoresta koulutetusta eurooppamielisestä väestä. Opiskelijoille vielä korruptiotakin suurempi ongelma tuntuu olevan sananvapauden puuttuminen, vainot seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan sekä Putinin Venäjän arkkivanhoillinen ja patriarkaalinen arvomaailma. Eurooppalaiset arvot, joita vastaan Putin taistelee (Euroopan pilkkanimi on Gayropa), kuulostavat näiden ihmisten korvaan moderneilta ja tavoiteltavilta. Jos Venäjällä olisi vihreä puolue, nämä ihmiset äänestäisivät sitä.
Valtaosaan venäläisistä eurooppalaisuus ei sen sijaan iske, kun pari viime vuosikymmentä on käytetty oman uuden kansallisidentiteetin rakentamiseen.
Aleksei Navalnyin johtopäätös jättää mieluummin äänestämättä kuin äänestää ilman todellista vaihtoehtoa kuulostaa yllättävän tutulta: saman argumentin voi kuulla monelta anarkistiselta ryhmittymältä. Jotkin anarkistiset ryhmät kuten Anarkistinen Musta Risti kutsuvat netissä kansainvälisesti ihmisiä kampanjoimaan kidutustapausten ja poliittisen sorron lopettamiseksi juuri Venäjän presidentinvaalipäivänä. Anarkisteja on ollut myös Navalnyin äkseeraamissa mielenosoituksissa kiinnittämässä huomiota omaan agendaansa Navalnyin sijaan.
Poliittisesti aktiivisia ihmisiä vainotaan ja todistetusti myös kidutetaan. Terroristisen teon suunnittelusta on helppo lätkäistä syyte, josta voidaan tuomita kymmeniä vuosia vankeutta.
Anarkistit vaativat yleensä (poliittisten) vankien vapauttamista tai heidän säällistä kohteluaan. Heillä on pointti; Suomessa vastikään Ylen ja Iltalehden uutisoima Ilja Kapustinin tapaus ei ole ainoa. Poliittisesti aktiivisia ihmisiä vainotaan ja todistetusti myös kidutetaan. Terroristisen teon suunnittelusta on helppo lätkäistä syyte, josta voidaan tuomita kymmeniä vuosia vankeutta. Puff, poliittisesta vastustajasta on päästy eroon. Puff, varoittava esimerkki on luotu.
Aleksei Navalnyin veli Oleg istuu kolmen ja puolen vuoden väitetysti poliittista tuomiota vankilassa, ja Aleksei sai samaan juttuun liittyen ehdollista vankeutta. Juuri tämä tuomio estää viime kädessä Navalnyin presidenttiehdokkuuden. Navalnyi itse sokeutui osittain, kun tuntematon tekijä heitti hänen päälleen happoa. He ovat päässeet verraten helpolla, luultavasti kuuluisuutensa ansiosta.
Mistä muualta löytyy mahdollista vastustusta Putinin politiikalle? Venäjän etnisistä vähemmistöistä. Oireellisesti Putin puolustautui NBC-kanavan haastattelussa syytöksiin venäläisten sekaantumisesta USA:n presidentinvaaleihin spekuloimalla tällä hetkellä syytettyinä olevien 13 venäläisen taustoilla: ehkä he olivat juutalaisia, tataareja tai ukrainalaisia, Putin heitti. Tatarstanissa vuoden 2017 aikana toteutetut venäläistämistoimet saattavat näkyä äänestyskopissa: tataarin kieltä ei saa enää opettaa kouluissa kuin kaksi vapaaehtoista tuntia viikossa, ja Tatarstanin autonominen erityisasema tuli vuonna 2017 päätökseensä.
Lisäksi Putinia vastustaa moni avoimesti sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva luonnollisesti siksi, että Putinin ajama arvomaailma tekee näihin vähemmistöihin kuuluvan elämän vaaralliseksi ilmapiiriä kiristämällä. Eräs moskovalainen seksuaalivähemmistöön kuuluva tuttuni kertoo, kuinka hänet on yritetty työntää metron alle jo kolmesti. Kerran poliisi seisoi kolmen metrin päässä metrolaiturilla, kun tuttuani alkoi tyrkkiä raiteille tuntematon mies. Poliisi ei tehnyt muuta kuin käänsi selkänsä. Toinen sivullinen veti tuttuni turvaan.
Tuttuni ratkaisu ei kuitenkaan ole liittyä avoimesti oppositioon. Hän aikoo lähteä Venäjältä heti kun voi. Putinin viimeisimmällä kaudella hyväksytty kuuluisa lastensuojelulaki, jossa kielletään levittämästä homopropagandaa, on tehnyt vähemmistöjen elämästä vaarallisempaa kuin aiemmin. Hallinnon viesti on, että seksuaalivähemmistöt ovat toisen luokan ihmisiä.
Viime vuonna laajasti uutisoidut homojen murhat ja vaino Tshetsheniassa eivät saaneet Putinin hallintoa älähtämään. Sen sijaan Kreml kielsi koko vainon olemassaolon Tshetshenian johtajan Ramzan Kadyrovin käytyä Moskovassa Putinin pakeilla. Kadyrov on vannonut olevansa kuolemaan asti uskollinen Putinille, mikä on sotaisten 1990- ja 2000-lukujen jälkeen Putinille kultaakin kalliimpaa. Tshetshenian ja Kremlin kohtuulliset välit sekä Kadyrovin tuki on homojen henkiä arvokkaampaa. Niinpä häipyminen on ihan ymmärrettävä suunnitelma.
Kuinka tullaan varteenotettavaksi vastustajaksi
Ylelle kolumnoiva Sinikukka Saari kirjoittaa kommunistipuolueen Pavel Grudininista ja tämän yrityksistä tuoda sosialistista politiikkaa takaisin. Suurimpia venäläisiä tyytymättömyyden aiheita on nimenomaan rikkauksien kasaantuminen gangsterieliitille, samalla kun puolet aikuisesta kansasta elää alle 7800 eurolla vuodessa. Kun Venäjän tuloerot ovat kirjaimellisesti tsaarinaikaiset, on kiinnostavaa nähdä, kuinka hyvin tämä retoriikkaa puree. Helsingin Sanomien 13.3.2018 julkaiseman gallupin mukaan Grudinin on toisiksi suosituin virallinen ehdokas Putinin jälkeen. Hänelle povataan 10–14% kannatusta.Toinen Neuvostoliitto vuosisata edellisen synnystä vierähdettyä olisi ihan hyvä läppä, mutta aidoksi uhaksi Putinille ei tästä ehdokkaasta ole.
Navalnyi sen sijaan on noussut niin varteenotettavaksi vastustajaksi, että hänen presidenttiehdokkuutensa piti estää, sanovat Navalnyin kannattajat ja vähän muutkin. Hän ei ole saanut minuuttiakaan televisioaikaa. Putin ja Medvedev eivät myöskään koskaan lausu hänen nimeään julkisuudessa: he teeskentelevät, ettei Navalnyita ole olemassakaan. Miten Navalnyi on taikonut itsensä ihmisten tietoisuuteen?
Liberaalin oppositiopuolue Jablokon aktiivina aloittanut Navalnyi on oikea somevelho. Puolueen erotettua Navalnyin tämän sotkeuduttua liikaa kansallismielisiin ryhmittymiin Navalnyi siirtyi nettiin. Navalnyi aloitti edellisen oppositiojohtajan Boris Nemtsovin jalanjäljissä internetissä meuhaamisen, ja on näin onnistunut keräämään miljoonayleisöjä.
Navalnyin strategia on kuin poliitikon käsikirjan kannattajien keräämistä koskevasta luvusta. Jätettyä nationalistisen ja rasistiseksi syytetyn retoriikan taakseen Navalnyi on profiloitunut tarkoin valitun sanoman saarnaajana. Keinot ovat modernit. Siinä missä Putin on päättänyt pitää viestintästrategiansa tsaarinaikaisena, Navalnyi kerää seuraajia niin YouTubessa kuin Instagramissakin. Putinillakin on viralliset nettisivut ja televisio-ohjelmansa, mutta Navalnyin rinnalla nämä kanavat ovat aivan aataminaikaisia. Kannattajien demografia on valitun median mukainen: Navalnyilla on valtava kannattajajoukko teini-ikäisiä ja parikymppisiä tyttöjä ja naisia. Monta kertaa viikossa Instalivessä pääsee myös suoraan lähetykseen Navalnyin kanssa puhumaan itsestään ja tulevaisuudestaan. Instagramissa on myös esimerkiksi tilit navalnygirls, teamnavalny ja navalny.live, joilla on kymmeniätuhansia seuraajia Navalnyin henkilökohtaisen tilin lisäksi.
Navalnyi kerää kannattajansa kuin paraskin populisti: yksi kärkiteema, korruption vastainen taistelu elävöitetään YouTubessa ”paljastamalla” korruptoituneet nykypoliitikot yksi kerrallaan. Lyhyiden dekkareiden tavoin rakennetut videot paljastavat, miten putinlaisten arvokiinteistöt, viinitilat ja Bentleyt eivät voi olla rehellisesti hankittuja. Samalla hyödynnetään inhimillistä tirkistelynhalua: noin ne rikkaat elävät, ai nyt sillä on uusi malli-tyttöystävä tai prostituoitu, oho mikä jahti! Huomio on taattu.
Navalnyi pelaa edellisen juttusarjan osan käsittelemällä viihteellisyydellä. Kun kerran juorut keräävät yleisön (ja niin ne totisesti keräävätkin, Navalnyin YouTubessa julkaisema Venäjän pääministerin Dmitri Medvedevin kappaleiksi repivä dokumentti “Don’t call him Dimon” on katsottu 26,6 miljoonaa kertaa), toimikoot ne keinona kerätä kannattajia.
Navalnyi vetoaa siis ihan tavalliseen naapurikateuden tunteeseen: jollakulla on iso auto, epäreilua – toki tämä on Venäjän kontekstissa oikeasti epäreilua, kun tulee todistetuksi ettei autoa ole hankittu puhtaat jauhot pussissa vaan veronmaksajien rahoilla. Samalla hän tulee käsitelleeksi oikeasti vakavaa venäläisen yhteiskunnan ongelmaa, korruptiota. Transparency Internationalin vuoden 2017 Corruption Perceptions Indexin mukaan Venäjä on 180:n maan listalla 135:ksi korruptoitunein.
Sitten Navalnyi postaa Instagramiin kuvia itsestään kaljalla kavereiden kanssa. Näin hän alleviivaa Putinin eliitin ne-asemaa meitä tavallisia vastaan. Navalnyi on hahmona kiinnostava, joten venäläisen internetin runetin muut julkkikset ja itsenäisinä profiloituvat mediat tekevät hänestä juttuja. Youtubessa suositun vloggaajan Jurii Dudin Navalnyi-haastattelu on katsottu 8 miljoonaa kertaa ja itsenäisen netissä toimivan TV Rain -kanavan tekemä Neuvostoliiton ajan kulttihahmo Vladimir Posner vs. Aleksei Navalnyi -väittely 3,7 miljoonaa kertaa. Netissä toimii myös muutama itsenäinen julkaisu kuten Novaya Gazeta, Bumag, Meduza ja Mediazona, jotka tekevät mielellään juttuja opposition edustajista.
Navalnyilla on muitakin teemoja ja mielipiteitä, mutta kannattajat on kerätty nimenomaan näillä yksinkertaisilla metodeilla.
Ksenia Sobchak
Ksenia Sobchak on tai ei ole Kremlin kanssa salajuonessa, sillä ei ole tässä vaiheessa väliä. Hänen vaatimuksensa ovat asialliset ja kohtuulliset: vapaat vaalit, itsenäiset tuomioistuimet ja talous kuntoon. Talous kuntoon tarkoittaa myös lännen suhteiden parantamista ja Ukrainan kysymyksen uudelleen harkitsemista, sillä lännen asettamat sanktiot ovat merkittävä osa Venäjän talousongelmia.
Sobchak kampanjoi myös laajasti netissä. Hänen nettisivuillaan voi osallistua kampanjaan tekemällä
”Minä vastustan..” -lappuja Sobchakin sloganin hengessä, ja kampanjan Facebook-sivua sekä Instagramia päivitetään ahkerasti. Jos ei muuta, Sobchak ja Navalnyi ovat toden teolla tuoneet somen Venäjän politiikkaan. Heidän ikäluokkansa (Sobchak on 36 ja Navalnyi 41) ja nuoremmat ovat netissä muutenkin, niinpä heidät tavoittaa sitä kautta parhaiten. Toki some on myös vähiten sensuroitu media.
Jurii Dudin haastateltavana Sobchak syytti Dudia ja venäläistä politiikkaa seksismistä. Sobchakilla on ihan varmasti pointti, mutta häntä äänestänevät osa ”Venäjän vihreistä”, joilla on ihan yhtä vähän hajua kuin Sobchakilla itsellään, mitä hän oikeastaan ajaa. Sobchak on identiteettipoliitikko: hän haluaa valtaan, koska vallassa ei ole naista. Feministisenä huomiona tämä toimii, mutta on yksinään aika laiha pohja. Kampanjan slogan ”Kaikkia vastaan” on retorisesti niin huono, että viittaa Kremlin marionettina toimimiseen.
Toisaalta Sobchak on julkisesti Navalnyin kannattaja ja lupasi luopua ehdokkuudestaan, jos Navalnyi saa osallistua kilpaan. Ei saanut, joten Putinin vaihtoehdot vaikuttavat vaisuilta ja epämääräisiltä. Toisaalta Putin osoittaa yhä vähemmän kiinnostusta liberaalin eliitin suosion tavoittelemiseen.
Sen sijaan Putinin ideaalikansalainen ja keskivertoäänestäjä – perhekeskeinen, keskiluokkainen ja keski-ikäinen tai vanha venäläinen – on pidettävä tyytyväisenä. Sarjan viimeisessä jutussa kerrotaan, miten Putin tämän tekee.
Laura Kolehmainen, Moskova