Teksti: Henrik Peiponen
Kuva: Armas Weselius
HS Visio on Suomen raskaan sarjan mediakentän uusin tulokas. Uutuudestaan huolimatta Visio edustaa aikansa eläneitä arvoja ja jättää vähemmistöt huomiotta. Mikäli ilmastokriisiä ei olisi, Vision kädenlämpöinen ja pintapuoliseksi jäävä analyysi taloudesta ja laajemmin yhteiskunnasta saattaisi lähinnä huvittaa. Ekokriisin aikakaudella loputon talouspöhinä ei kuitenkaan ole vastuullista journalismia.
Puhuttaessa suomenkielisestä journalismista ei voi olla mainitsematta Helsingin Sanomia. Suomen ja Pohjoismaiden suurin sanomalehti HS on yhdessä Ylen rinnalla yksi laadukkaimmista ja luotetuimmista uutismedioista. Välillä Helsingin Sanomien artikkeleita lukiessaan kuitenkin kurtistaa kulmiaan ja ihmettelee uutisaiheiden sekä näkökulmien outoutta (ultrajuoksulla eroon työuupumuksesta?), mutta pääsääntöisesti sen artikkelit ja uutiset tarjoavat valveutuneellekin lukijalle mielenkiintoisia näkökulmia ajankohtaisiin tapahtumiin.
Ajoittainen kulmien kurtistus ja hämmennys ovat kuitenkin HS Visiota lukiessa vaihtuneet jatkuvaksi hämmästykseksi uutisaiheiden näköalattomuutta ja yksipuolisuutta kohtaan. Sivun yläreunassa pyörivät pörssikurssit, loputtomat jutut menestyjistä sekä yleinen talouspöhinän ihannointi saavat kenen tahansa vähänkään kapitalismiin kriittisemmin suhtautuvan henkilön pään pyörälle. Satiirin erottaminen todellisuudesta on nykypäivänä muuttunut niin vaikeaksi, että Visiota ensi kertaa lukiessani en voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, etteikö liite olisi hiukan liian pitkälle edennyt käytännön pila.
Visiota kritisoidakseen ei tarvitse olla valtiotieteiden opiskelija tai edes erityisen hyvin perillä maailmanmenosta. Itse olen Visiota lukiessa kiinnittänyt huomiota erityisesti kolmeen seikkaan: Vision ajamiin arvoihin ja maailmankuvaan, naisten ja vähemmistöjen representaatioon liitteessä sekä yleisemmin median rooliin kapitalistisessa yhteiskunnassa.
Finanssikriisi > ilmastokriisi
‘’Mitään journalismia ei pitäisi tehdä enää tänä päivänä ilman ilmastonmuutoksen huomioimista. ‘’
Vision esittämä maailmankuva ja arvomaailma näyttäytyy ilmastokriisin ja globaalin eriarvoisuuden rehottaessa auttamattoman vanhanaikaiselta. Aikana, jolloin ilmastonmuutos uhkaa kaikkea elollista, saattaisi olettaa, että maan suurin sanomalehti lanseeraisi uraauurtavan ilmastoliitteen talousuutisoinnin laajentamisen sijaan. Vision journalistiset tavoitteet liittyvät lähes yksinomaan talouteen eikä sen perustamisesta kertovassa artikkelissa mainittu ilmastoa sanallakaan (HS 15.1). Ilmastokriisin lähes täydellinen unohtaminen Vision alla tehdyistä jutuista onkin itsessään jo ehkä tärkein kritiikki koko mediabrändiä kohtaan; mitään journalismia ei pitäisi tehdä enää tänä päivänä ilman ilmastonmuutoksen huomioimista.
Vielä kummallisemman asiasta tekee se, että Helsingin Sanomat on saanut jo aikaisemmin kritiikkiä osakseen ilmaston unohtamisesta. Elokapinan mielenilmaus (1.3.2021) Sanomatalolla liittyi juuri tähän. Elokapina kritisoi mediaa, mukaan lukien Helsingin Sanomia siitä, että se huomioi ilmastonmuutoksen vain aihetta eksplisiittisesti käsittelevissä jutuissa eikä kokonaisvaltaisesti kaikessa sisällössään. Visiosta löytyvä tyyppiesimerkki tästä on Kiinan tulevaa kulutusjuhlaa käsitellyt artikkeli, jossa ilmastoa ei mainittu sanallakaan ja “eko” löytyi vain sanasta ekonomisti. Vision kohdalla ilmastoa ei ole kuitenkaan vain unohdettu, se on myös sivuutettu täysin.
”Kiinan tulevaa kulutusjuhlaa käsitelleessä artikkelissa ilmastoa ei mainittu sanallakaan ja “eko” löytyi vain sanasta ekonomisti.”
Vision arvomaailma vaikuttaa esittävän, että finanssikriisit ovat tärkeämpiä ja suurempia uhkia kuin ilmastokriisi. Tätä tekstiä kirjoittaessani Visio on julkaissut useita tulevilla talouskriiseillä pelottelevaa artikkelia, joissa ilmastosta ei ole puhettakaan. Varsinaisen kohderyhmän sijaan brändi vaikuttaisi enemminkin olevan kohdistettu varakkaille valkoisille rahastosijoittamista harrastaville henkilöille, joilta ilmastokriisi ei ensimmäisenä vie kattoa pään päältä.
Vision edustamat arvot näyttäytyvät muiltakin osin harmittavan yksipuolisilta. Maailmassa, jossa länsimainen ihminen kaipaisi kipeästi post-materiaalisia, luontoa korostavia ja kulutusta vähentäviä arvoja maan suurin lehti julkaisee rahaa ja varallisuutta ihannoivan liitteen. Kun koulutusalan ja menestyksen yhteyttä käsitellyt essee määritteli menestymisen vain palkan kautta, luulin eksyneeni amerikkalaisen satiirisen The Onion lehden suomenkielisille sivuille. Esseessä problematisoitiin menestyksen mittaamista näin yksinkertaisesti vain hyvin pintapuolisesti, mikä tuntuu olevan yleistä Vision artikkeleissa. Tekstit ovat jo loppuneet ennen kuin ne ehtivät sanoa mitään mielenkiintoista.
On kummallista, että siirtymästä Maslowin tarvehierarkkiassa ylöspäin kohti aineettomia arvoja on puhuttu yhteiskuntatutkimuksessa ja populäärikulttuurissa jo vuosikymmeniä, mutta silti taloudesta puhuttaessa suorituskeskeisyys ja loputon menestyksen tavoittelu ovat edelleen valtavirtaa. En väitä, etteikö varallisuuden tavoittelu voisi olla jossain määrin mahdollista kestävän kehityksen periaattein, mutta Vision edustamat arvot eivät ainakaan auta hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamisessa.
Valkoinen, hyvin toimeentuleva mies
Etuoikeutettu valkoinen mies on läsnä Visiossa niin paljon, että se tekee Helsingin Sanomien tasa-arvoisen edustamisen tavoitteesta jopa parodiaa. Sukupuolten näkökulmasta tarkasteltuna Vision luvut voisivat olla vielä huonommat, sillä 21:stä tekijästä kahdeksan on (oletetusti) naisia. 38% naisia tekijöinä on sentään hieman korkeampi kuin Hesarin naisia käsittelevien juttujen määrä, joka keskimäärin on noin kolmasosa. Uusien, Visiota varten palkattujen kolumnistien naisten suhde miehiin on kuitenkin vain 1:3, mikä on sukupuolten tasa-arvon tavoitteiden näkökulmasta vähintäänkin kyseenalaista.
Vision artikkeleiden aiheissa sukupuolten välinen suhde näyttää vielä huonommalta. Henkilökuvissa naisia esiintyy vain neljässä 23:sta. Tämä suhde on tasa-arvoisen representaation näkökulmasta todella heikko eikä sitä voi mielestäni perustella millään. Varmasti HS voisi halutessaan haastatella naispuolisia “Talouden tekijöitä” ja tehdä osansa talouden maskuliinisten mielikuvien korjaamiseksi. Naisvaltaisten alojen aliarvostus ja heikko palkkaus syntyvät osin mediassa luoduista representaatioista, ja tällä hetkellä Visio vain toisintaa talouden alueella perinteisesti esiintynyttä sukupuolittuneisuutta aihevalinnoillaan.
Talouden ja miesten välisen suhteen representaatio saa Visiossa myös muitakin, kuin numeroilla mitattavia ulottuvuuksia. Vision mainoksessa pukumiehet naureskelevat kalliin oloisella bisneslounaalla ja fiskaalista dominanssia käsittelevässä artikkelissa on kuvituskuvina aiheeseen liittymättömiä BDSM-kuvia, joiden vaikutelma on voimakkaan sukupuolittunut. Uskon, että en ole yksin sanoessani, että tällaiset sukupuolirooleja vahvistavat kuvastot eivät kuulu nykypäivään eivätkä varsinkaan Suomen suurimpaan lehteen.
”Naisten lisäksi absoluuttisella poissaolollaan loistavat kaikki vähemmistöt ja valtavirrasta poikkeavat ryhmät”
Naisten lisäksi absoluuttisella poissaolollaan loistavat kaikki vähemmistöt ja valtavirrasta poikkeavat ryhmät. Visiossa on annettu mediatilaa ja näkyvyyttä ihmisille, jotka täyttävät julkista tilaa päivittäin. Koko Vision tekijäkaartissa ei ole yhtäkään ihonvärinsä tai muun ulkoisen piirteensä vuoksi vähemmistöön kuuluvaa. Tämä tuntuu itselleni täysin käsittämättömältä; miten vuonna 2021 Suomen suurin mediayhtiö voi luoda jotain näin yksipuolista.
Tämän lisäksi Vision uudet kolumnistit ovat ihmisiä, joilla näkyvyyttä on jo ennestään. Vaikka Woltin perustajalla tai Supercellin toimitusjohtajalla on varmasti mielenkiintoista sanottavaa yhteiskunnan menosta, niin he eivät silti tarvitse Helsingin Sanomissa omaa kolumniaan saadakseen äänensä kuuluviin. Rikkaiden ihmisten ajatusten ylistäminen mediassa on myös ylipäätänsä ongelmallista, sillä materiaalinen varakkuus ei ole tae yhteiskunnallisesta älykkyydestä. Tästä oivana esimerkkinä toimii Björn Wahlroos, jonka ajatukset suomalaisesta yhteiskunnasta ovat edelleen mediassa esillä, vaikka “Nalle” ei Suomeen veroja maksakaan.
Suomesta löytyy varmasti enemmän sekä vähemmistöjen edustajia, että naisia tuottamaan sisältöä HS Visioon. Tällä hetkellä vähemmistöihin kuuluvat ja rodullistetut ihmiset joutuvat Suomessa melkeinpä perustamaan oman median, jos he haluavat saada äänensä kuuluviin, kuten esimerkiksi Ruskeat Tytöt Media tai äskettäin perustettu Mixed Finns. Tänä päivänä soisin, että perinteisessä mediassa otettaisiin vähemmistöjen itserepresentaation tärkeys ja merkitys huomioon eikä julkaistaisi vain enemmistön näköistä sisältöä. Vision kohdalla asia kuitenkin valitettavasti on näin.
Ei mitään uutta kapitalismin auringon alla
Omasta pöyristymisestäni Vision visiottomuutta kohtaan saan todennäköisesti syyttää vain itseäni; mitäpä muutakaan kaupalliselta medialta voisi kapitalistisessa yhteiskunnassa odottaa. Visio hylkää täydellisesti ajatuksen journalismin yhteiskunnallisesta vastuusta ja antautuu kokonaan markkinavoimien vietäväksi; “Kun kiinnostavuus ratkaisee yleisön valinnat, kysyntävetoinen uutisteollisuus sopeutuu markkinoihin ja tuottaa kaupaksi menevää sisältöä.” (Pietilä 2007). Helsingin Sanomissa on selvästi todettu, että tämänkaltaiselle sisällölle on kysyntää eikä kapitalistisessa järjestelmässä tässä ole mitään paheksuttavaa.
‘’Näkökulmien yksipuolisuudesta seuraava kritiikittömyys on ehkä merkittävin seikka, joka saa Vision näyttämään propaganda-mallin mukaisesti toimivalta medialta.’’
Tämä herättää kuitenkin kysymyksen median roolista yhteiskunnassa. Perinteinen näkemys uutismediasta vallan vahtikoirana tai neljäntenä valtiomahtina näyttää olevan Vision tapauksessa varsin kulahtanut. Toisaalta Vision kohdalla ei tunnu täysin mielekkäältä puhua siitä aktiivisena eliitin manipulaation välineenä tai uusliberalismin puolestapuhujana. Vision kädenlämpöinen ja pintapuoliseksi jäävä analyysi taloudesta ja laajemmin yhteiskunnasta, joka ei haasta mitään tai ketään, ei täytä aktiivisen toimijuuden määritelmää.
Ennemminkin Visio näyttäisi toimivan Noam Chomskyn ja Edward S. Hermanin esittelemän propaganda-mallin mukaisesti. Visio vain myötäilee ympäröivän yhteiskunnan vallitsevaa kapitalistista diskurssia kasvusta, suorituskeskeisyydestä sekä menestyksestä ja tuottaa sen mukaista sisältöä. Se käyttää välillisesti agenda-valtaa valitessaan aiheensa ja näkökulmansa, mutta kehykset valittavissa oleville agendoille määrittyvät laajemmassa yhteiskunnassa ja sen ideologisissa paradigmoissa. Aiheet oikeastaan vain päätyvät Vision toimituspyödälle erilaisten suodattimien kautta, joista perustavanlaatuisimpana Chomsky ja Herman pitivät vallitsevaa ideologia eli tässä tapauksessa kapitalismia. Kaupallisena, pääomalle ja mainonnalle alisteisena mediana Visiolla ei oikeastaan ole vaihtoehtoa tai mahdollisuutta toimia toisin.
Hyvä esimerkki tästä on tapa, jolla Visiossa on kirjoitettu tulevista talouskriiseistä. Niissä on esitetty kritiikittömästi uusliberalistiseen ja monetaristiseen talousteoriaan pohjautuvia näkemyksiä esimerkiksi inflaatiosta, nollakorkojen vaaroista ja valtion velasta. Fiskaalista dominanssia käsitellyt artikkeli piti lähestulkoon faktana, että 40 vuotta kestäneen rahapoliittisen dominanssin ja keskuspankkien itsenäisyyden purkaminen olisi virhe, vaikka aiheesta käydään aktiivista taloustieteellistä keskustelua, erityisesti modernin rahateorian ympärillä.
Näkökulmien yksipuolisuudesta seuraava kritiikittömyys onkin ehkä merkittävin seikka, joka saa Vision näyttämään propaganda-mallin mukaisesti toimivalta medialta. Yritysmaailman menosta ja talouden suuntaviivoista on täysin sallittua uutisoida, mutta ilman kriittistä säveltä lopputuloksena on päätyä vain osaksi kapitalismin koneistoa.
Ilmastokriisin näkökulmasta Vision koko olemassaolon kyseenalaistaminen on aiheellista ja perusteltua. Kun Visio kuitenkin vaikuttaa tulleen jäädäkseen, voisi sen edes toivoa toimivan tasa-arvoa edistävästi eikä vain enemmistöä edustavasti. Kokonaisuudessaan Visio osoittaa, miksi kaupalliselle medialle on tarpeellista olla julkisrahoitteinen vaihtoehto.
