Teksti Janina Waenthongkham
Kuvitus infinitestories.fi
Ensimmäinen koulupäivä on monelle lapsuuden merkittävimpiä päiviä. Koulun aloittaminen on jännittävää ja uutta, ja sitä usein odotetaan innolla. Toisin voi kuitenkin käydä. Monet rodullistetut lapset joutuvat rasismin kohteiksi jo päiväkodissa. Odotus koulun aloittamisesta voi muuttua peloksi, jos joutuu kokemaan eri rasismin muotoja läpi koulupolun.
Lapsen identiteetti muovautuu koulupolun myötä. Valkoisuusnormista poikkeaminen ja valkonormatiivinen kouluympäristö luovat lapselle jo varhain erilaisuuden kokemuksen sekä vaikuttavat siihen, miten lapsi tullaan näkemään koulussa. Jatkuvat mikroaggressiot, kuten ”puhutpa sä hyvin suomea” tai ”en ois odottanut sulta näin hyvää arvosanaa”, heikentävät nuorten itsetuntoa ja voivat lisätä sisäistettyä rasismia. Rasismin eri muotojen lisäksi rodullistava ohjaus on myös arkipäivää monelle rodullistetulle opiskelijalle. Tällä kaikella on vaikutusta opiskelijoiden kokemukseen omasta osaamisesta, uskosta itseensä sekä haluun opiskella.
”Jos kahdentoista pakollisen kouluvuoden jälkeen haluaa jatkaa korkeakouluun, tulee koulusta pitää edes jonkin verran.”
Yläasteen lopulla nuoret valitsevat, jatkavatko he ammattikouluun vai lukioon. Tässä valinnassa opinto-ohjauksella voi olla suurikin merkitys. Rodullistava opinto-ohjaus näkyy muun muassa maahanmuuttajataustaisten tyttöjen ohjauksena hoiva-alalle riippumatta heidän omista kiinnostuksen kohteistaan. Rodullistamisella tarkoitetaan sosiologista prosessia, jossa ihmiset jaotellaan ryhmiin heidän pinnallisten tai oletettujen piirteiden perusteella. Rodullistaminen näkyy esimerkiksi siinä, että afrikkalaistaustaisten opiskelijoiden nähdään soveltuvan ainoastaan tiettyihin tehtäviin huolimatta heidän omista toiveistaan. Ei olekaan ihme, ettei maahanmuuttajataustaisia eikä ylipäänsä etniseen tai näkyvään vähemmistöön kuuluvia opiskelijoita juurikaan ole korkeakoulujen kampuksilla.
”Oppilaitoksissa tulisi olla selkeät prosessit puuttua rasismiin sekä yhteyshenkilö, jolle ilmoittaa rasismikokemuksista.”
Toinen esimerkki rodullistavasta oppilaanohjauksesta on rodullistava ohjaus S2 (suomi toisena kielenä)-opintoihin. KARVI:n 2019 tekemässässä raportissa ”Taustalla on väliä” todetaan, että kielen kehittymisen kannalta on hyvin tärkeää arvioida, onko S2-opetukselle tarvetta ja tukeeko se riittävästi opiskelijan akateemisen kielen kehittymistä. Raportissa todetaan, että monet nuoret ovat havainneet, että S2-opetus ei ole antanut riittäviä valmiuksia korkeakouluhauissa tai -opinnoissa. S2-polulla voi olla paljon vaikutusta lapsen tulevaisuuteen. Huonoimmassa tapauksessa nuorelle saattaa tulla kokemus, ettei hän osaa suomen kieltä riittävän hyvin, eikä siksi uskalla yrittää edetä koulupolulla. Siksi on tarpeellista arvioida ja kehittää S2-opintoja, mutta myös katsoa, milloin tuo polku on todella tarpeen, milloin ei.
Jos koulupolun monissa vaiheissa on paljon erilaisia esteitä ja haasteita, ei korkeakouluun pääsy ole helppoa. Väitän että, jos kahdentoista pakollisen kouluvuoden jälkeen haluaa jatkaa korkeakouluun, tulee koulusta pitää edes jonkin verran. Ajatusketjua voi myös pohtia seuraavasti: Haluaako rodullistettu opiskelija valita opiskeluympäristöä, jossa hän on marginaalissa eikä koe olevansa edustettu. Tai haluaako hän altistaa itseään rasistiselle tai valkonormatiiviselle ympäristölle, joka saattaa aiheuttaa vähemmistöstressiä tai huonommuuden tunnetta?
Jotta tämä kirjoitus ei jää vain ongelmien luetteluun, listaan vielä muutaman ratkaisuehdotuksen kohti yhdenvertaisempaa koulutusjärjestelmää.
Rakenteellista rasismia kouluissa ei korjaa irtisanoutuminen rasismista nollatoleranssi-lausahduksella. Lause ”nollatoleranssi rasismille” on tyhjä lupaus, koska se kieltää rasismin olemassaolon. Kun rasismi kielletään, ei päästä kiinni rakenteellisen rasismin juuri syihin. Aktiivinen rasismin vastainen toiminta, antirasismi, on avain rakenteellisen rasismin purkamiseen.
Antirasistisessa toiminnassa avaimena on antirasistisen ajattelun ja näkökulman ottaminen keskiöön kaikessa toiminnassa. Perustavanlaatuista olisikin, että saisimme antirasismin osaksi koulutuksen rakenteita. Ensiksi tärkeintä on tunnistaa ja tunnustaa rasismin olemassaolo. Sen jälkeen voimme konkreettisesti aloittaa tiedon lisäämisen sekä rasismia purkavat, siihen puuttuvat ja ehkäisevät toimet.
”Lause ”nollatoleranssi rasismille” on tyhjä lupaus, koska se kieltää rasismin olemassaolon.”
Selvityksessä afrikkalaistaustaisten henkilöiden kokemasta syrjinnästä (2020) tuodaan esiin suosituksia, jotka edistäisivät koulujärjestelmän yhdenvertaisuutta. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa puuttumaan häirintään ja syrjintään. Oppilaitosten velvollisuutta puuttua oppilaisiin ja opiskelijoihin kohdistuvaan häirintään tulisi vahvistaa. Selvityksessä suositellaan, että opetus- ja kulttuuriministeriön sekä opetushallituksen tulee varmistaa, että niiden alaiset toimijat toimeenpanevat tehokkaasti yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuttaan. Antirasistista koulutusta tulisi lisätä opettajien ja nuorisotoimijoiden koulutuksiin. Keskeistä on tarpeettomien S2-polkujen välttäminen, ja myös se, että S2-koulutusta kehitetään niin, että se myös tukee akateemista kieltä. Selvityksessä suositellaan, että yhdenvertaisuussuunnitteluvelvoite tulisi ulottaa koko koulutusjärjestelmään, eli varhaiskasvatuksesta jatko- ja korkeakoulutukseen asti. Lisäksi olisi tärkeää, että oppilaitoksissa tulisi olla selkeät prosessit puuttua rasismiin sekä yhteyshenkilö, jolle ilmoittaa rasismikokemuksista. Tämän pohjalta koulut voisivat tehdä esimerkiksi antirasistisen toimintaohjelman.
Jos rakenteellisen rasismin annetaan kukkia koulutusjärjestelmässämme, pidämme instituutioidemme ytimessä yllä valtarakenteita, jotka rajoittavat eri taustoista tulevien ihmisten tosiasiallisia mahdollisuuksia kouluttautua. Antirasismin keinoin meillä on aito mahdollisuus luoda yhdenvertaista koulutusjärjestelmää kaikille taustasta riippumatta.
Juttu julkaistu alunperin Yhdenvertaisuusvaltuutetun blogissa