Uniin ei ole luottamista
Niissä törmää mitä omituisimpiin ihmisiin
Paikoissa, jotka ovat lavasteista tehtyjä
Olet taas siinä
Kädenmitan päässä
Miksi puhut oudoilla kielillä?
En tiennyt, että kuuroutumista voi toivoa
Aamun ensimmäiset hetket
Oi, mitä aikaa
Pysyt vieressäni vielä hetken
Kunnes vieno kolahdus ajaa sinut tiehesi
Huoneesta huomaa ensimmäisenä sen, mikä sieltä puuttuu
Silmä muuttuu pieneksi järveksi, ja sen pinnalle ilmestyy väreileviä helmiä
Niistä jokainen alkaa ja loppuu
Ne pilkkaavat minua
Päivät ja huoneet
Tyhjiä tiloja
Vain harvat ovat kaikkialla
Ikävöin sinua vuoden päivät
–––
Marko Suomalainen
Kasvavissa määrin olen ajatellut kuolemaa.
Tuota suloista laulua, joka kutsuu minua saapumaan.
Ajatus kuolemasta joskus pelotti minua,
mutta nyt olisin siihen valmis.
Tarkennettakoon,
etten halua kuolla.
En edes kuristua tai hukkua kristallin kirkkaaseen lähteeseen.
Oikeastaan haluaisin nuoruuden lähteelle kuten muumipappa kerran.
Olla huoleton lapsukainen ilman tietoisuuden taakkaa.
Lapsi kukkaniityllä, lapsi puiden siimessä.
Juosta vapaana vielä kerran.
Kerran kesässä, kerran eräässä hetkessä.
Haluan kirjoittaa, haaveeni paperille riipustaa,
jotta jonain päivänä,
kuoleman silmissä,
ajattelen sinua rakas lapseni.
–––
Ada